purkamaan

pitää tulla tänne palstalle purkamaan ahdistavaa oloa. Ei tahdo uni tulla muuten.
Asiat vain toisensa perään syöksähtelee mieleen, entisten tilalle.

Miksi sitä on sellainen ahdistukseen tottunut ihmismieli? Miksei siitä voi päästä eroon? Tuntuu, että koskaan ei voi olla niin hyvin, etteikö jokin asia jollain tapaa ahdistaisi. Johtuuko se siitä, että on niin paljon muutostarvetta elämässään, että välillä asiat tuolla lailla peräkanaan syöksyvät häiritsemään mieltä?

Tämän on rasittavaa, kun olen raskaana rv33 meneillään. Olen sairastanut masennusta ja sitä on hoidettu, ja vieläkin on kontakti terapeuttiin kuukausittain. Olen vain todella huolestunut, että näin loppuraskaudessa näitä tunteita, alakuloisuutta, itkuisuutta ja ahdistusta on taas. Tottahan raskaushormonit aiheuttavat mielenmuutoksia, mutta välillä taas nousee kylmä hiki pintaan, kun vain ajattelenkin, että jos nämä ovatkin masennuksen ensi oireita.

TOisaalta, minulla on valtava tarve saada asiat ennen lapsen syntymää edes jollain tavalla kuntoon, omassa elämässä, parisuhteessa ja muutenkin. Ahdistusta tulee paljon juuri parisuhteesta, kun tuntuu, että tuleva isukki on kovin välinpitämätön ja ei huomioi, minua tai lasta. Työasiat vievät suuren osan hänen energiastaan. Koitan ymmärtää häntä ja ymmärränkin, koska itsekkin stressaan omista töistäni, ja silloin on vaikea jakaa huomiota ja omia ajatuksia kenenkään kanssa. Lapsi on kuitenkin ensimmäisemme, ja vaikka minä olen tuleva äiti, niin kyllä minuakin pelottaa ja mietityttää tulevaisuus. Tällä hetkellä pelkään eniten sitä, että kommunikaatiomme ei pelaa mieheni kanssa, jään yksin lapsen kanssa henkisesti. Että mies vetäytyy syrjään.

Keskustelua olen koittanut saada aikaiseksi miehen kanssa. Hän turhautuu siitä helposti, ja kun tunteet on minulla niin pinnassa, niin tahtoo itkettää, ja se
tuntuu ahdistavan vielä enemmän. Sille en kuitenkaan oikein voi mitään. Jos en sano ääneen mikä mieltä painaa, niin asiat alkavat pyöriä päässäni ihan omia ratojaan. Vedän keskustelua pään sisällä mieheni kanssa, kuvittelen mitä se sanoo ja kommentoi. Mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Siksi tahtoisin puhua, koska onko koskaan itsekseen spekulointi johtanut mihinkään hyvään...

Ehkä saan nyt jotenkin nukuttua, kun kaikki ei ole ihan omassa päässä. Vaan tässä tekstinä.