uskoko huumetta

häirikköuskis

Aika ajoin törmää tuohon otsakkeen väittämään.Kohdallani viimeksi ketjussa"uskonnon sosiaalinen merkitys",Juutas väitti näin käyneen kohdallani.Asia on siksi paljon mielenkiintoinen,että ajattelin ehkä löytyvän laajempaakin mielenkiintoa.

Juutas oli nähdäkseni tullut siihen tulokseen,kun kerroin,että en usko siksi,että pelkäisin kuolemaa tai sen jälkeisyyttä.Hänen mielestään olen näin "huumannut" itseni uskomaan,että uskoni silottaa kaiken eikä elämässä sitten tarvitse pelätä mitään pahaa tapahtuvan.
Oikaise jos olen ymmärtänyt ajatuksesi väärin.

No näinhän asia ei tietysti ole. Olipa uskoa paljon,vähän tai ei ollenkaan,samassa veneessä ollaan. Uskon merkitys kohdallani kriiseistä selviytymisessä on se,että tunnen,etten ole yksin selviytymässä,vaikka selviytymiskeinonsa on varmaan itse kunkin itse kehiteltävä.

Elämänkumppanin menetys on tuollainen kriisi,jossa surun lisäksi jäät selviytymään ilman sen ihmisen tukea,jonka kanssa olet saanut jakaa niin nämä arkiset polut,talouden kuin parhaassa tapauksessa myös tunne-elämän vuoksia ja luoteita,joskus jopa vuosikymmeniä yhteistä elämää.
En väitä,etteikö uskonnoton selviäisi kriiseistään,tottakai. Sellainen riippuu varmasti yksilön henkisestä vahvuudesta kestää koettelemuksia.Mutta nyt keskityn tuohon "huume"väittämään.

Toisaalta,voisiko ajatella "huumeeksi" kaikkia surusta selviytymiskeinoja ihan riippumatta,ovatko ne sekulääreja vai uskonnollisia? Ainakin siinä mielessä,että ihminen kestää käsitellä surun tuneita niin pitkään ,että aika saa tilaisuuden lieventää niitä siedettäväksi jotta pystyy taas tekemään pitkän tähtäyksen suunnitelmia ja ratkaisuja elämässään.

Miten kanssaeläjät asian kokevat? Olisi mielenkiintoista saada vastauksia sekä uskon että ateismin tai ihan tavallisen kadunkulkijan näkökulmasta.Toivoisin Juutaksenkin täsmentävän väitettään,millä tavalla katsot minun käyttävän uskoa huumeena.( En toki loukkaantunut väitteestäsi,mutta mielenkiinnon se herätti).

8

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos hyvistä ajatuksistasi. Olen itse samaa mieltä kanssasi siitä, miten usko auttaa selviytymään kriiseissä ja antaa elämälle mielekkyyttä. Samanaikaisesti on totta, että myös uskovia murtuu elämän taakan alla kun ei-uskovat voivat pärjätä hyvinkin.

      Huumeena en uskoa pitäisi, koska käsittääkseni huume vääristää todellisuutta, saa kuvittelmaan itsestään tai maailmasta muuta kuin mikä on todellista. Pystyn elämään uskostani huolimatta "normaalia" elämää, maksamaan laskuja, käymään kaupassa, onnistumaan ja epäonnistumaan. En ole uskoni armoilla ja riepoteltavissa, vaan usko on elämäni turva, merkityksen lähde ja perusta. Kykenen käyttämään järkeä, vaikka uskon. :) Huumeiden vaikutuksen alaisena näin tuskin olisi.

      pappi Sonja

      • No, eiköhän fanatismi vääristä tai vähintäänkin yksinkertaista kuvaa todellisuudesta aika mustavalkoiseksi, oli se sitten uskonnollista tai ei-uskonnollista.


    • Rami Bar-Amin

      En nyt osaa sanoa aloituksesi asiaan mitään fiksua, mutta tuosta "elämän taakasta" tuli mieleeni tänään tullut elokuva "Delfiinityttö". En katsonut leffaa sen kummemmin, mutta näin kohdan, jossa taksikuski sanoi nuorelle naikkoselle: "Jumala antaa ihmisille vain sellaisia taakkoja, joita he pystyvät kantamaan". Jos olisin istunut samassa taksissa, olisin ollut voimakkaasti eri mieltä.

    • "Jumala antaa ihmisille vain sellaisia taakkoja, joita he pystyvät kantamaan"

      Tämä on käynyt mielessäni tässä työssä, kun olen kohdannut kovin monenlaisia ihmiskohtaloita. Olen ajatellut, että jos tuo lause pitää paikkansa, Jumalalla on melkoinen luottamus joidenkin ihmisten voimiin - niin raskaita taakkoja annetaan kannettavaksi. Toisaalta olen hämmästellyt monen venymistä aivan äärimmilleen rakkaittensa tähden - taakka on jaksettu kantaa. Ja ne, jotka luhistuvat taakkansa alle - onkohan Jumalan tarkoitus kutsua heidät luokseen lepäämään....?

      pappi Sonja

    • Nasse.

      Sonja, mitä muuta taikauskosi on kuin valhetta?

    • Mirka ...

      Uskonnot sekoittaa nupin totaalisesti ja siksi uskonnot pitäisikin kriminalisoida.

    • Häirikköuskis

      Kiitos jokaiselle ihan ensin.
      Ehkä kahdella viimeksi vastanneella on vasta vähän kokemusta elämässä kohtaavista kriiseistä,tunnistan vastauksista itseni muutaman vuosikymmenen takaa. Silloin ajattelin,että "minä teen mitä haluan,muut tekee mitä ne osaa" ja muuta yhtä päätöntä.
      Siperia opettaa - palataanko Nassen ja Mirkan kanssa aiheisiin vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Positiivista että elämän syvät kysymykset teitä kiinnostavat. Jatkakaa etsimistä kysymyksiin.

      Ramin kanssa samaa mieltä,että monellekin elämässä tulee liian suuria taakkoja,ajattelen esim. vaikeavammaisia ja heidän omaisiaan,jotka jaksavat yli voimien. Toisaalta on totta,että ne,joilla on piilopotentiaalia,voivat kokea vahvistuneensa ja pärjäävänsä jopa paremmin kuin ennen kriisiä,mikä se sitten on ollutkin. Varmaan paljon merkitsee oma asenne haasteisiin,ja henkinen potentiaali.

      Eräs mielipappini Olli Valtonen,viisas ja realistinen käytännön uskovainen,on sanonut jossain,että jos ihmisellä jo etukäteen on asenne,että elämän ei kuulukaan olla helppoa,niin elämän tuomat haasteet on helpompi ottaa vastaan ja selviytyä niistä jopa vahvempana.En halua osoittaa sormella sen enempää,mutta mahdollisimman helppo elämä on monien haave (ollut myös minun haaveeni),rahaa tarpeeksi,hyvä ulkonäkö ja järkeä riittävästi. Monellako nämä kaikki ovat? Ainakin niiden eteen on nähtävä runsaasti vaivaa. Entäpä jos onkin ne vaikka kaikki mutta menettää ne,mitä jää jäljelle? Jos omistaa vain ne?

      Menee ohi aloituksen aiheesta,kylläkin siihen liittyen.Haastaisin vielä Juutasta juttukumppaniksi ja tietysti kaikkien mielipiteet on tervetulleita. Päivittäin ei palstalle ehdi varmaan monikaan,mutta vastaillaan kun keritään.Siis onko usko huumetta?

      Mielenkiintoista on,kun yrittää lukea omaa tekstiä ateistin tai raamattufundamentalistin näkökulmasta, molempien elämänkatsomuksia ymmärtäen( tai ainakin yrittäen ymmärtää). Juuri siksi haluaisin myös Juutakselta lisävalaistusta hänen näkökulmaansa.Jäin todella miettimään,onko minulta jäänyt jotain huomaamatta. Myös fundamentalistinen näkökulma aiheeseen,onko usko huumetta,olisi mielenkiintoinen.Teologisesta näkökulmasta annetuista vastauksista tuossa ylempänä kiitos ja pystypeukku.

      A-teisti nosti fanatismin esiin.Minunkaan mielestäni fanatismi ei ole omiaan herättämään rakentavaa keskustelua,mutta iso osa raamattufundamentalisteista ei ole sillä tavallla fanaatikkoja,että heidän todellisuudentajunsa olisi mitenkään vääristynyt,ja he ovat kai se toinen ääripää . Kertokaa mikä on toinen äärimmäisyys.Ateismihan se ei ole,koska neutraalissa ateismissa ei ole sijaa millekään uskonnollisuudelle,eikähän puute ole kieltämistä.Onko jumalan eksistenssin KIELTÄJILLE jokin eri nimitys??

      • Nasse.

        Höpöhöpö

        Toivottavasti sinä kehityt ja kykenet tappamaan aivoissasi elävän loisen ennen kuolemaasi.

        Muista että olet itsekin ateisti - kaikkien muiden jumalien suhteen kuin itse luomasi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      129
      4086
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1831
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1790
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1691
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      453
      1544
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1302
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      452
      1256
    Aihe