Rakastan vanhempiani.

aawww :(

Minä olen 17-vuotias, ja vaikka toivoitkin aikuista, vastaan silti. Minä osoitan rakkauteni äidilleni (isäni on kuollut) joka päivä kertomalla, että rakastan häntä. Kerron hänelle kuulumisistani, ongelmistani ja hyvistä asioista. Olen kiinnostunut hänen asioistaan. Halaan häntä usein, vaikka aluksi se tuntuikin hämmentävältä, mutta vain minusta itsestäni.

En tee sitä järjestelmällisesti, vaan se tulee tahdostani osoittaa rakkautta. Mikä olisi parempi keino siihen kuin sanoa: Rakastan sinua, äiti.

Eivät sinun vanhempasi vanhoja ole, älä turhaan ota paineita. Tilaisuuksia tulee koko ajan, sen kuin vain sanot vaikka TV:n mainoskatkolla: 'Tiesitkö, että mä rakastan sua?' Ei se ole vaikeaa, vaikka se saattaakin ujostuttaa/nolottaa. Ei kannata alkaa suunnitella sitä, sanot vain spontaanisti.

Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Mutta jos ujostuttaa, siinä ei auta muu kuin hypätä sen yli ja 'antaa virran viedä' sanoissa, niitä on vain kolme tai parhaimmassa tapauksessa kaksi.

Saattaa kuulostaa tyhmälle, mutta musta on helppoa kirjoittaa ajatuksensa ja tunteensa paperille. Mikset siis kirjoittaisi sekä äidillesi että isällesi kirjeen, tai sähköpostin, jossa sitten kerrot kuinka tärkeitä he ovat sinulle jne.
Ja jollet uskalla itse antaa niitä suoraan äidillesi/isällesi niin laita vaikka postilaatikkoonne, tai johonkin mistä ne löytää helposti, nimellä varustettuna tottakai.

Itse tein näin oman äitini kohdalla. Ja sain asiani perille.

Hei!
Olen 43 vuotias 3 tytön äiti. Olen varma siitä, että vanhempasi tietävät sinun rakastavan heitä.
Kuule kirjoita heille kirje jossa kerrot tunteistasi, jos asiasta suoraan puhuminen on vaikeaa.
Vaikutat kovin sympaaattiselta nuorelta mieheltä. Hienoa kun ajattelet tulevaisuutta ja vanhempiesi vanhenemista, mutta eiväthän he vielä vanhoja ole...
Olen äitisi ikäinen enkä todellakaan tunne itseäni vanhaksi.
Tai onko vanhemmillasi sähköpostia kirjoita sinne, jos et halua sitä perinteistä kirjettä kirjoittaa. En itsekkään niitä kirjoittele vaan käytän hotmailia.

Etpä kertonut, sanovatko vanhempasi koskaan rakastavansa sinua?
Meillä ainakin lasten kanssa juttu menee niin, että joskus, kun tulee vähän keskustelua isoilla kirjaimilla ja sanotaan jotain, että sinäkin sitä ja tätä......
Niin siihen kun vastaa, että: niin minäkin sinua, homma päättyy nauruun.
Kyllähän se rakastaminen tulee esiin arkipaivän teoissa parhaiten.
Viet roskat käskemättä ja siivoat oman huoneesi ja voithan joskus siivota koko kodin.
Se rakkauden tunnustus pitää sit tulla spontaanisti jossain jutustelun lomassa, eikä väkisin. Eikä se välttämättä tarvitse olla MINÄ RAKASTAN SINUA, vaan voit sanoa, OLETTE RAKKAITA.
Ei se ilmaisun muoto ole tärkeintä, vaan se, että rakastat.
Sanoppa isällesi, että haluat pitää hänet mahdollisimman kauan ja haluat hänet myös lastesi elämää seuraamaan, ehkä hän itsekin alkaisi ajatella loppuelämäänsä.
Hyvää kesää sinulle ja rakkautta.

Äitienpäiväkorttiin ja isäpäiväkorttiin on tuollainen helppo kirjoittaa. Ehkä on helpompi sanoa, että te ootte mulle tosi tärkeitä (tarkottaa kuitenkin samaa, kuin minä rakastan teitä). Vanhat vanhemmat sulla ei ole, miksi niin ajattelet? Herkkyys on hieno piirre pojissa ja mieheissä! Älä sitä häpeile!

Sano vanhemmillesi vaan ääneen miltä susta tuntuu, ei ole häpeä olla herkkä, se on itseasiassa vain hyvä asia. Ja se on rehellistä, jos ei uskalla sano miltä tuntuu niin eikö se ole jollain tavalla vain puolittaisen totuuden kertomista. Elämäsi tulee olemaan paljon helpompaa jos vain uskallat sanoa miltä sinusta tuntuu. Se että mies ei saisi olla herkkä tai vahvasti tunteva on nyky-yhteiskunnan aikaansaama asenne vääristymä. Rohkeasti vain sanoja suusta ulos!

Ei sanoilla vaan teoilla!
Osallistu kotitöihin, tee joskus ruokaa, katso jokin typerä leffa vanhempiesi kanssa jnejne...

Kyllä kaikkea löytyy. Itse olen lähtöisen sellaisesta kodista, että, no, en nyt haluaisin kertoa enempää..

onko 54- ja 52-vuotiaat vanhemmat jo vanhoja? Ahdistaa tää tiedottomuus.

Mun mielestä et ole viellä aikuinen mutta muistat että olet ainoa joka on heidän
Elämä.sinun täytyy sanoa aina kuin näi rakas Äiti / isä
tiedätkö kiunka vanhemat rakastavat sinua jos tiedät oikeisti et ujo mutta olet nuori aina nuorilla on semoisia ongelmia. Kuitinkin on tärkeä että näytät kuinka rakastat heitä ja
sinun täytyy sanoa aina kuin näi rakas Äiti / isä.
ostaa heillä lahjoija se voi olla pieni vaika korttia

Omani ovat 73 ja 65....eli vanhojako? Minusta se o sillai millai jokainen sen itse mieltää :)

"Miten kerron vanhemmilleni rakastavani heitä?"

Voisitko vaikka aluksi sanoa " olet niin tärkeä mulle" ja ehkä antaa halin? Se on vähän luontevampaa kuin sanoa yhtäkkiä "rakastan sinua". Tai mikä sen hienompaa, mutta jos ujostuttaa, niin kokeile ensimmäistä lausahdusta.

Olen ihan varma että mikä tahansa huomionosoitus on tervetullut! Eli ei tarvitse yhtään häpeillä.

"Miten saisin tätä stressiä tulevaisuudestani pois?"

Vanhempasi eivät ole lainkaan vanhoja. Enkä usko että he odottavat vielä lapsenlapsia...se saa jotkut tuntemaan itsensä niin vanhoiksi, siis mummous ja pappuus (taisin juuri keksiä uusia suomen kielen sanoja lol)

"Miten voin yrittää auttaa vanhempieni elämäntapojen muutoksessa?"

Yritän itsekin kotona ollessani saamaan varsinkin isäni syömään terveellisemmin, mutta ketään ei voi pakottaa :( Järkeä voi tietysti yrittää takoa päähän, ja esitellä pelottavia tutkimuksia ylipainon seurauksista (tehokas keino)yms...

"Miten voinarvostaa ja viettää enemmän aikaa vanhempieni kanssa syrjäytymättä ja myös itsenäistymällä?"

Nauti tavallisesta arjesta vanhempiesi kanssa. Se on sitä parasta "laatuaikaa"! Itsenäinen ihminen voi viettää paljonkin aikaa vanhempiensa kanssa tai jopa asua kotona, mutta silti päättää omista asioistaan ja tekemisistään.

Tsemppiä! Vaikutat mukavalta ja fiksulta ihmiseltä^^

Tehkää yhteinen matka kesällä, sellainen ikimuistoinen joka jää teidän kaikkien mieliin loppuiäksi. Vanhempasi ovat melko nuoria mutta loppu voi tulla kenelle vaan milloin tahansa, vaikka onnettomuuden kautta, sairaskohtaus tms. Ehdotuksia: patikointia Tunturi-Lapissa tai automatkailua Pohjois-Norjassa, tai kulttuurimatka Keski-Eurooppaan, vaikka Pariisiin. Matkan tulisi olla mieluummin vähintään kaksiviikkoinen, se olisi tehokas tapa olla läsnä todella vanhempiesi seurassa, ilman tietokonetta, kännykkää ja pelejä. Oppisitte tuntemaan toisianne todella ihmisinä. Voisit kysellä vanhempiesi teini-iästä, nuoruudesta, miten he tapasivat jne.

Kotona miettikää yhdessä jokaviikkoinen harrastus kahdelle tai kolmelle teistä. Voisit ruveta lenkkeilemään isän kanssa reipasvauhtisia kävelylenkkejä, jos kunto kestää voi toki hölkätä tai juostakin. Talvisin keilailua tai hiihtoa tms. Kunhan teette yhdessä jotakin, vaikka linnunpönttöjä, ja samalla jutustelette. Se on arjen rakkautta.

Mulla ei ole vanhempia enää elossa, äiti oli yksinhuoltaja ja kuoli ennen kuin täytin 13. Joten itse käyn aina haudalle viemässä kukkia ja kynttilöitä, sekä hoidan hautaa. En voinut saada paljon aikaa äidin kanssa, mutta hän on silti tärkeä minulle. Vaikka onkin kuollut, hän oli silti äitini.

Uskoisin että parhain tapa on olla läsnä. Ja osallistua yhteisiin askareisiin. Ei sitä välttämättä tarvitse sanoa, sen he varmasti muutenkin tietää. Heillä on kuitenkin huoli sinusta. Pidä siis huoli siitä että se on aiheeton huoli. Mutta pidä pääsi joissain tietyissä asioissa. Kanna itse vastuuta. Minä olen sitä jo vuosia tehnyt. Ja pärjään hyvin. Elämä jatkuu kuoleman jälkeen, myös vanhempien aikana.

kaikkein parasta on että olet itse päässyt tieto-ja pelikoneista irti ja huom vanhempasi nyt ,etkä sitten kun on myöhäistä parasta jos auttelet heitä arjen askareissa ja kyselet niistä asioista joista tiedät heidän olevan kiinnostunut olet erityis asemassa heidän maailmassaan ,koska he ovat sinut saaneet sinä itse tiedät sydänmessäsi mikä on oikein heitä kohtaan

Hei nuori mies! Aivan ensimmäisenä, pää pystyyn - ole rohkeasti oma itsesi! Olen 34-vuotias ja luotsaan uusioperhettä, johon kuuluu 4 lasta (7. 10. 13 ja 15-v. , joista kaikille siis tämän vuoden aikana vuosi lisää mittariin).

Osa lapsistani on sanonut ääneen olet äiti rakas, useammin kuitenkin olet äiti paras! Kumpikin tuntuu hyvältä. Näistäkin neljästä on helppo huomata, että toiselle asian sanoiksi pukeminen on vain helpompaa kuin toiselle - mutta jokainen osoittaa silti tunteensa joillain keinoin. Meillä nahistellaan, kinataan, väitellään, halataan, kiukutaan, itketään ja nauretaan, mutta mikä tärkeintä puhutaan ja KUUNNELLAAN. Kaikkea ei aina ole pakko sanoa ääneen. mutta totta on, että on aivan eri 'tasoista' myös kuulla ne tärkeät sanat, kuin myös teoilla 'todistaa'.

Et maininnut kirjoituksessasi, miten vanhempasi toimivat/puhuvat - asia ei tietenkään ole yhtä voimakas kuin - toivottavasti - vanhemmiltasi saama viesti, mutta tunsin valtavaa ylpeyttä kirjoitustasi lukiessani. Olet kovin nuori, mutta osaat ajatella asioita useammasta näkökulmasta, se on todella hienoa!

On kuitenkin hyvin tärkeätä oppia erottelemaan ne seikat, joista 'kannattaa' huolehtia/murehtia/stressata niistä, joihin ei kannata hirvittävästi panostaa. Huoli vanhemmistasi kertoo, että välität, mutta olen aivan varma, etteivät vanhempasi toivo sinun stressaantuvan heidän elämäntavoistaan. Kun haluat niihin vaikuttaa, niin toimi itse esimerkkinä - pyydä isääsi/äitiäsi mukaasi vaikka iltakävelylle, jolloin voitte samalla kohentaa kuntoa ja viettää 'laatuaikaa'! Hyvänä juttuaiheena voi silloin hyvinkin olla esim. yhteinen kunnonkohennusprojekti, tai elämäntapamuutos, jolle asetatte yhteisen välietapin ja palkinnon.

Voitte myös keskustella tulevaisuudestasi, esim. jos äitisi pitää sisustamisesta tms keskustele hänen kanssaan millaisena näkisit unelmiesi oman kodin, ja pyydä äitisi apua sen suunnittelussa - ota hänet mukaan! Tällä tavoin te molemmat saatte aikaa totutella ajatukseen mm. poismuutostasi, mutta samalla viestität, että haluat hänet mukaasi myös aikuisuuteesi.

Mainitsit aiemmin istuneesi vain koneella, ja 'heränneesi' nyt todellisuuteen. On tärkeää, että tiedät toimineesi aivan normaalilla tavalla - aivan 'oikein' siis - eikä sinulla ole syytä murehtia menneitä vuosia. Eilinen on mennyt, huominen ei ole tänään, joten riittää, että keskitymme tähän päivään. Olet varmasti löytänytkin jo keinoja, koskapa kirjoitit suhteenne parantuneen viimeisen vuoden aikana kovastikin - jatkat siis samaa rataa.

Muista, että aidot asiat ovat olennaisimpia, ja vain olemalla rehellinen itselleen voi olla rehellinen muille. Valitettavasti maailma tarjoaa meille kaikille stressin aiheita aivan riittämiin - yritä siis pitää perheesi vain ilon asiana, kun olen perheen voiman nyt löytänyt. Olet iso osa perhettäsi, sen täysivaltainen jäsen. Muista kertoa myös itsellesi, että rakastat.

"isäni ja äitini ovat isä45 ja äiti 43 ja olen alkanut tajuamaan että he kumpikin alkavat vanhenemaan ja niin myös minä."

Sulla on nuoret vanhemmat. Itse olen jo 53 ja ainut poikani 20. En kuitenkaan tunne itseäni vielä olleenkaan vanhaksi, koska hoidan terveyttäni ja pidän painoni kurissa ja harrastan lavatanssia. Olen eronnut poikani isästä.

"vasta viime vuonna kun täytin 15 tajusin miten olen nuoruuttani hukannut viettämättä aikaani perheeni kanssa. "

Hyvä kun olet huomannut tuon. Vanhempasikin olisivat voineet vaikuttaa asiaan itsekkin järjestämällä yhteistä ajanvietettä esim. ruoka-ajat ja erilaiset pelit.

"ainoa geeniperimän jatkaja koska kaksi serkkuani, toinen ei aio koskaan hankkia lapsia, ja toinen on syöpähoidon takia menettänyt mahdollisesti isyytensä"

Ei 16 vuotiaan tarvitse tuollaisia asioita miettiä. Serkkusi joka ei halua lapsia voi silti tulla vanhemmaksi koska suurin osa meistä syntyy sattumalta, elikkä ei mitenkään suunnitellusti ja mieli muuttuu lapsenhankinta-asioissakin ;)).
Jos saa syöpähoitoja niin lääkäri yleensä varmistaa potilaan suvunjatkamisen kysymällä että otetaanko munasoluja tai siittiösoluja talteen varoksi myöhempää keinohedelmöitystä varten. Näi ainakin meneteltiin ystäväni suhteen.

"ettei hän söisi jatkuvasti herkkuja ja rasvaista ruokaa, koska pelkään hänen joutuvan sillä tavalla aikaiseen hautaan."

Ok. Hienosti tehty mutta anna isälle aikaa sopeutua uuteen ruokavalioon ja herkutellakkin saa pari kertaa viikossa.

"Miten kerron vanhemmilleni rakastavani heitä?"

Halaa heitä! Teot kertovat sen myös. Vie roskapussia ja siivoa jälkesi ja huoneesi ja noudata kotiintuloaikoja.

"Miten saisin tätä stressiä tulevaisuudestani pois?"

Elä päivä kerrallaan niinkuin jätkät yleensä ;))) Näin tekee munkin poikani. Hän muutti tyttöystävänsä kanssa asumaan toiseen kaupunkiin ja minäkin mietin nyt että vietimmekö silloin ennen tarpeeksi aikaa yhdessä ja olen tullut siihen tulokseen että vietimme !!! Silti haikailen usein aikoja kun perrhe oli viellä koossa. Pidämme tiivistä yhteyttä ja tapaamme vieläkin kuitenkin lähes viikottain koska hän on niin nuori vielä ja kaipaa tukea ja apuani vähän väljä kaikessa arkien rutiineissa. Tosin hän ja tyttöystävä pärjääv'ät tosi hienosti vaikka just vasta 20 täyttivätkin.

"Miten voin yrittää auttaa vanhempieni elämäntapojen muutoksessa?"

Laittakaa yhdessä terveellistä ruokaa, mitä köksän tunneilla on opetettu ja menkää myös yhdessä lenkille sunnuntai-iltaisin edes. Mikä tahansa liikunnallinen harrastus on kiva. Mun poikani rakastaa skeittausta ja minä tanssia. Ei ole siis kummallakaan pakkoliikuntaa, vaan veri vetää. Ollaan molemmat terveitä oikean ruokavalion ja liikunnan vuoksi. Olemme myös hoikkia, nauramme ja puhumme paskaa, omaa huumoriamme siis.

"Miten voinarvostaa ja viettää enemmän aikaa vanhempieni kanssa syrjäytymättä ja myös itsenäistymällä?"

Pidä myös omat kaverisi. Parina iltana viikossa voitte tehdä yhdessä jotain pari tuntia ja yleinen kotona olokin on yhteistä aikaa, kun pidät huoneesi oven auki, niin voitte huudella jotain toisillenne paremmin. Aina ei tarvitse tehdä mitään. Itsenäistyminen tulee monta kertaa itestään. Ihan ihmettelin kun poika ilmoitti muuttavansa tyttöystävän kanssa saman katon alle. Siis tyrmistyin.

Vaikutat kunnolliselta kivat poitsulta. Ei sun tään kummemmin tarvi tässä asiassa tsempata !!!!!

Olen kymmenen vuotta vanhempi nainen, mutta olen silti pohtinut samoja asioita kuin sinä. Koska minulla ei ole vielä omaa perhettä, enkä seurustele, vanhempani ovat erittäin tärkeitä ja rakkaita minulle.

Omat vanhempani ovat noin 60-vuotiaita, jonka lisäksi molemmilla heillä on terveydellisiä ongelmia ja toisella runsaasti ylipainoa. Kun viimeiset isovanhempani kuolivat pari vuotta sitten, omien vanhempieni kuolevaisuus nousi mieleen yhä suurempana kauhukuvana. Minulla on isosisko, joten vanhempieni kuoltua en jäisi yksin. Rakastan vanhempiani niin paljon, että yhdessä vaiheessa en edes pystynyt miettimään vanhempieni menettämistä alkamatta itkemään. Voimakkaaseen tunnereaktioon kuitenkin vaikutti paljoti yksin jäämisen pelko, josta olen pääsemässä eroon, joten tunnevyörykin on hieman himmmentynyt.

Perheessäni ei ole koskaan ole ollut tapana ilmaista rakkauden tunteita. En edes koskaan muista isän ja äidin halanneen tai suudelleen meidän lasten nähden, eikä sanoinkaan rakkautta ilmaistu. Perheessäni sen sijaan rakkautta on osoitettu tekojen ja pienien eleiden kautta. Esimerkiksi yhtenä äitienpäivänä annoin äidilleni kortin, johon olin kirjoittanut hieman normaalia pitemmän sepustuksen. Siinä kerroin äitilleni, kuinka hän on tärkeä ja rakas ja kuinka kiitollinen olen kaikesta, mitä hän on tehnyt vuokseni. Ehkä tällainen kirje voisi olla sinullekin helpoin ja turvallisin tapa ilmaista tunteitasi vanhemmillesi? Vanhemmillesi jää siitä mukava muisto, sinä pääset kertomaan tunteesi ja ei tarvitse pelätä tunnevyöryn yllättämistä, koska et joudu sanomaan asioita ääneen. Taisin joskus kirjoittaa samanlaisen kirjeen isällekin, mutta kehotin häntä lukemaan sen joskus yksin, koska isälle tunteiden tunnustaminen oli minulle vielä vaikeampaa. Jos kirjoitat vanhemmillesi kirjeen, ei ehkä kannata saarnata elämäntavoista siinä. Voit sen sijaan korostaa sitä, kuinka tärkeitä he ovat ja kuinka toivot heidän pitävän itsestään huolta sillä koet ainakin jossakin määrin tarvitsevasi vanhempiasi vielä pitkään.

Voit arvostaa ja viettää aikaa vanhempiesi kanssa huoletta ilman syrjäytymisen pelkoa. On toki tärkeää, että alat teini-ikäisenä itsenäistymään hiljalleen, mutta vanhempien kanssa ajan viettäminen ei estä itsenäistymistä, ehkä saattaa helpottaa prosessia. Kun minä itsenäistyin, otin toki etäisyyttä vanhemmistani muutamaksi vuodeksi. Nykyään olen taas lähemmissä väleissä vanhempiini, mutta en ole menettänyt itsenäisyyttäni. Kysymys on siitä, miten sinä määrittelet itsenäisyyden. Mulle itsenäisyys tarkoittaa sitä, että päätän itse elämästäni. Vaikka välillä saatan kysyäkin vanhemmiltani neuvoja tai apua, tiedän pärjääväni yksin. Voit viettää aiempaa enemmän aikaa vanhempiesi kanssa, mutta pidä huoli, että sinulla on paljon muutakin sosiaalista elämää, niin itsenäistyminenkin on helpompaa.

Itse olen miettinyt juurikin samoja asioita. Siis että olen 25v ja isäni on eläkkeelle ja äitikin kohta siirtymässä niin oikeasti tilanne on viimeistään 10v päästä se että faija tarvitsee apua ainakin jossain määrin. Olen myös miettinyt että miten selviydyn vanhempien kuoleman jälkeen. Onhan minulla siskoksia mutta eiväthän he vanhempia korvaa. Olen kokenut myös aivan hirveitä paineita menneistä asioista, lähinnä nuoruusvuosistani kun itsestäni tuntuu siltä etten ole ollut niin täydelinen mitä olisin voinut olla. Olemme erittäin hyvissä väleissä ja itsekin olen miettinyt että miten tuon voisi sanoa että rakastaa heitä. Noh kyllähän he sen tietävät ja tämän voi kertoa myös esim. äitien ja isänpäivänä kortissa. Mutta onhan se tietysti erilaista sanoa se ääneen. Siihen en vain ole pystynyt ja ehkä en ole niin hirveeä tarvettakaan sille kokenut. Olen myös miettinyt omaa vanhuuttani sitten joskus kun tällä hetkellä ei ole omia lapsia ja tuskin on tulevaisuudessakaan että miten sitten selviää. Lapset kun kuitenkin pitävät vanhemmistaan huolta kun he ovat vanhoja jne. Olen myös miettinyt että kenen kanssa juttelen asioista sitten kun vanhemmat ovat poissa. Se että itket kun puhut heidän kanssan asioista ei ole noloa. Vanhempasi yllättyvät siitä että sinä tunnet myös noin syvällistä rakkautta. En tällä nyt tarkoita mitään loukkaavaa.

Vau. Menin kyllä sanattomaksi tätä lukiessa ja kaikki luuloni ikäisistäsi pojista katosi. Olen aina ajatellut, ettei 16-vuotiasta kiinnosta vanhempien jutut ja haluaa viettää aikaa vain kavereitten kanssa. Oma siskoni on tällä hetkellä 17 ja hän käyttäytyy juuri päinvastoin kuin sinä. Ei koskaan kotona, heiluu ties missä ja tupakka ja alkoholi kuulunut elämään pari vuotta. Okei, en ehkä ole se "aikuinen" keneltä voisi saada parhaat neuvot, olen 20-vuotias nuori nainen. Saat sillä vietettyä aikaasi vanhempien kanssa enemmän, että ehdotat viikonlopuksi vaikka leffailtaa kotona tai jos paikkakunnallasi on jokin tapahtuma niin menkää sinne yhdessä. Keskustele heidän kanssaan tärkeistä ja ei-niin-tärkeistä asioista. Vanhempasi huomaavat, että haluat todellakin olla heidän kanssaan ja sillä voivat tajuta muuttaa elämäntapojaan, että saisivat olla kanssasi enemmän. Se on normaalia, ettei pysty sanomaan tunteitaan suoraan vanhemmille, mutta ei aina tarvitse. Osoita se teoilla. He tietävät jo, että rakastat heitä.

sano vaikka että olet maailman paras isä, ja maailman paras äiti. Pyydä isääsi lenkille. Kerro että tahdot tehdä jotain yhdessä ja siitä se lähtee. Lenkille, uimaan, marjastamaan. Ota osaa kotiötihin. Olet vasta 15-vuotias ja kannat huolta vanhemmistasi kun asian pitäsi olla päin vastoin.
Sanot että olet kertonut isällesi selvästi mitä teet jos hän aloitta tupakanpolton. Ei kuulosta rakastavalta lapselta vaan kiristävältä murroikäiseltä kakaralta. Vanhempasi ovat vastuussa omasta elämästään, et sinä. Sinä olet vastuussa itsestäsi, voit silti huomioida vanhempasi ja tehdä asioita yhdessä.
Olet huolien täyttämä nuori mies ja pulmasi on ongelma. Sinun ehkä olisi hyvä keskustella koulukuraattorin, psykologin tms. kanssa. Huolesi käyvät taakaksi.

Oho, ihan kuin olisi äiti kirjoittanut poikansa nimissä... Jos asialla on itse nuorimies, niin vanhempasi kyllä tietävät, että välität heistä.

Omassa perheessäni (minä ja mieheni 45 vee, lapset 17 ja 19) suuret rakkauden tunnustukset tuntuisiva teennäisiltä.

Kokatkaa yhdessä. Valitse hyvää ja terveellistä ruokaa ja valmistakaa yhdessä. Se auttaa sinuakin itsenäistymään, kun opit laittamaan ruokaa.

Pienet luonnolliset huomaavaisuudet kertovat myös välittämisestäsi. Auta siivouksessa, tai autoremontissa. Pyydä vanhemmiltasi neuvoa tai mielipidettä jossain sinulle tärkeässä asiassa. Aloita itse terveellinen ruokavalio, äitisi huomioi sen ja vanhempasi alkavat itsekin huomaamattaan toteuttaa sitä.

Kysy välillä vanhempiesi vointia. avaa keskusteluja sinua kiinnostavien terveysartikkeleiden tai tv-ohjelmien pohjalta. Telkkarista tulee muuten tosi paljon hyviä juttuja aiheeseen liittyen.

Kyllä se siitä, olet jo hyvällä alulla =)

No ei ole pojan kirjoittama juttu,joku provo taas!!!Ärsyttä....

Kirjoituksesi on niin hieno ja kosketava, että ota tämä kirjoitukesi printille ja anna se heille. Siinä on kerrottu valmiiksi jo KAIKKI. laita vaikka illalla keittiön pöydälle ja kirjoita päälle Äidille ja Isälle