ei!
Sellaista kyselisin, että missä tilanteissa itsensä voi jäävätä? Mulle tuli juuri käräjäoikeudelta soitto, että syyttäjä ilmeisesti vaatii mua todistamaan.
Ei osannut sanoa oikein mitään, vaikka kuinka kyselin. Käski vaan ottaa yhteyttä tuomariin, tai oikeammin sihteeriin tai syyttäjään.
Taustoja: Ollaan seurusteltu 3v3kk, niistä epävirallisesti asuttu yhdessä 3v, virallisesti 2v ja meillä on nyt 1v4kk ikäinen lapsi. Kihloissa ei olla oltu ennen tätä,
nyt mentiin kylläkin naimisiin, aikana jolloin hän on ollut vankilassa. Olin kuitenkin viimeinen joka hänet näki ennen lähtöä ja tätä hirvittävää tekoa.
Onko minulla silti mahdollisuus jäävätä itseni, vaikka olenkin ainoa, joka pystyy todistamaan sen miten mies on käyttäytynyt kotona ennen lähtöä?
Ajattelin nyt alkajaisiksi kysellä täältä, jos joku sattumalta osaisi vastata kysymykseeni. Otin yhteyttä mieheni asianajajaan, tai hänen toimistoonsa ja jätin soittopyynnön.
Asiakirjoissa, jotka saapuvat postissa joko huomenna tai ylihuomenna, on tämän sihteerin (tuomarin tms.) ja ilmeisesti myös syyttäjänkin numerot. Pitänee siis ottaa pikimmiten heihin yhteyttä. Käräjiin aikaa alle kuukausi. Tuntuu, että mieluummin vaikka hyppäisin narunjatkoksi kuin menisin todistamaan. Jo ihan pelkästään niiden älyttömien uhkailujenkin takia, kun kyseiset uhkailijat todennäköisesti ovat salissa. Ja tuskin saamme sitä suljetuksi.
Ja sitten vielä kysyn, että millainen oikeudenkäynti ylipäätään on, jos se on avoin? Missä kohtaa yleisö poistetaan salista jne. Kaikki tieto tervetullutta!!
Kiitos kaikista vastauksistanne jo etukäteen.
Ja asiallisia vastauksia. Jos haluat vain naljailla ja aukoa päätäsi, tämä ei ole oikea paikka sille.
Todistaja - itsensä jäävääminen
14
330
Vastaukset
- EtelänEmäntä
ei! oli tarkoitus olla Hei!
- rgerge
Todistajan uhkaileminen on rikos, tekisin itse kyseisistä uhkailijoista rikosilmoituksen. Uskoisin sen myös nostavan heillä kynnystä tehdä sinulle mitään mitään.
Koska tutkittava rikos on ilmeisesti vakava ja näin ollen uhkaajilla myös motiivi toteuttaa uhkauksensa, saatat saada apua myös todistajansuojeluyksiköltä. Mutta tämä kaikki vaati sitä että teet uhkailijoista ensin rikosilmoituksen.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/ksml-todistajien-uhkailu-kasvussa-aputoimet-rajuja/665968 - siitävoitajatella
Jos olet esim. käynyt samassa kapakassa juomassa kaljaa jossa syytetty on ollut yhtäaikaa vuoden sisällä, niin olet jäävätty... automaattisesti.
- EtelänEmäntä
Ihan pakko kysäistä, että asia liittyi kysymykseeni miten? Ainakaan mä en saanut sinulta kaipaamaani vastausta.
- 3erwerfe
Juu, ja tämä vastaaja ei sitten näköjään tiedä mitään jääviydestä...
- EtelänEmäntä
Kiitos vastauksestasi! Lisää kommentteja otetaan vastaan.
- squiggly
Siis tuota, nyt täytyy vähän tarkentaa alkutietoja: oletko naimisissa rikoksesta syytetyn kanssa? Etkä ole hänen tekemäkseen epäillyn rikoksen asianomistaja eli uhri? Jos tilanne on noin, niin tapaus on harvinaisen yksinkertainen.
Oikeudenkäymiskaari 17 luku 20 §:
"Todistaja ei saa kieltäytyä todistamasta. Vastoin tahtoansa älkään kuitenkaan todistamaan vaadittako:
1) sitä, joka on tai on ollut avioliitossa tahi on kihloissa jommankumman asianosaisen kanssa" jne.
Suomeksi: Aviopuolisolla ja ex-aviopuolisolla sekä kihlatulla on täysi kieltäytymisoikeus. Saa tietysti todistaa, jos siihen suostuu.- EtelänEmäntä
Olen naimisissa rikoksesta syytetyn kanssa, en tosin ollut ennen kun joutui tutkintavankeuteen tekonsa vuoksi. En ole myöskään asianomistaja.
Mun pitäisi käytännössä todistaa siellä, jotta olisi helpompaa selvittää onko teko suunniteltu vaiko ei. Olin siis viimeinen joka näki hänet ennen tekoaan. - Squiggly
EtelänEmäntä kirjoitti:
Olen naimisissa rikoksesta syytetyn kanssa, en tosin ollut ennen kun joutui tutkintavankeuteen tekonsa vuoksi. En ole myöskään asianomistaja.
Mun pitäisi käytännössä todistaa siellä, jotta olisi helpompaa selvittää onko teko suunniteltu vaiko ei. Olin siis viimeinen joka näki hänet ennen tekoaan.Avioliiton solmimisajankohdalla ei ole merkitystä kieltäytymisoikeuteen.
Pykälä on sinänsä mielenkiintoinen, että sanamuodossa puhutaan vain aviopuolisosta ja kihlatusta, ei AVOpuolisosta. Siis tiukasti sanamuodon mukaan tulkittaessa avokki, vaikka olisivat olleet yhdessä vuosikymmeniäkin, olisi velvollinen todistamaan avopuolisonsa asiassa. Ilmeisesti tätä on käytännössä tulkittu niinkin, että avopuolisoa ei ole velvoitettu todistamaan. Ongelma on tietysti se, että miten määritellään avoliitto, kuinka tiivistä yhdessäasumisen tms. pitää olla.
Toisaalta, koska kihlauskin on vapaamuotoinen toimi (sormuksetkaan ei tietenkään pakollisia), niin miten "todistetaan", että henkilöt ovat kihloissa? Ei kai tarvitse olla vihkikirkkovarausta tehtynä :-) Silloin on vain hyväksyttävä se, että henkilö sanoo, että ovat kihloissa. Ja tämän takia onkin kaikenlaisia käräjäsalin eteisessä-kihlauksia... - EtelänEmäntä
Squiggly kirjoitti:
Avioliiton solmimisajankohdalla ei ole merkitystä kieltäytymisoikeuteen.
Pykälä on sinänsä mielenkiintoinen, että sanamuodossa puhutaan vain aviopuolisosta ja kihlatusta, ei AVOpuolisosta. Siis tiukasti sanamuodon mukaan tulkittaessa avokki, vaikka olisivat olleet yhdessä vuosikymmeniäkin, olisi velvollinen todistamaan avopuolisonsa asiassa. Ilmeisesti tätä on käytännössä tulkittu niinkin, että avopuolisoa ei ole velvoitettu todistamaan. Ongelma on tietysti se, että miten määritellään avoliitto, kuinka tiivistä yhdessäasumisen tms. pitää olla.
Toisaalta, koska kihlauskin on vapaamuotoinen toimi (sormuksetkaan ei tietenkään pakollisia), niin miten "todistetaan", että henkilöt ovat kihloissa? Ei kai tarvitse olla vihkikirkkovarausta tehtynä :-) Silloin on vain hyväksyttävä se, että henkilö sanoo, että ovat kihloissa. Ja tämän takia onkin kaikenlaisia käräjäsalin eteisessä-kihlauksia...Okei, kiitos sinulle vastauksistasi. Helpottaa vähän oloa, että on mahdollista ettei minun tarvitse todistaa. Vihkiminen suoritettiin muutama kuukausi sitten, elikkä nyt ollaan virallisesti aviopuolisoita.
Viimeistään ylihuomenna selviää, kun otan yhteyttä yllämainitsemiini henkilöihin. - MaijaK
EtelänEmäntä kirjoitti:
Okei, kiitos sinulle vastauksistasi. Helpottaa vähän oloa, että on mahdollista ettei minun tarvitse todistaa. Vihkiminen suoritettiin muutama kuukausi sitten, elikkä nyt ollaan virallisesti aviopuolisoita.
Viimeistään ylihuomenna selviää, kun otan yhteyttä yllämainitsemiini henkilöihin.Aviopuolisoa vastaan saa todistaa jos haluaa. Itse ajattelen niin, että jos puoliso on tehnyt hirveitä niin todistan että pysyy kiven sisässä mahdollisimman pitkään ja otan eron sekä haihhun mahdollisimman kauas.
- ööggiiss
Jääväämään et itseäsi varmaan pysty, yleensä sen voi tehdä, jos joutuisi todistamaan puolisoaan vastaan.
- satunnainen surffaaj
Squiggly puhuu asiaa.
Asia on juuri noin. Aviopuolisoa vastaan ei ole pakko todistaa. Saa toki jos haluaa, mutta pakko ei ole. - EtelänEmäntä
Sain puhua tuomarin kanssa.
Voin kuulemma paria päivää ennen oikeudenkäyntiä lähettää hänen sähköpostiinsa viestinä mikäli en halua tulla kuulluksi.
Näin ollen minun ei tarvitse mennä paikan päälle itseäni jääväämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773