Tulen väsyneenä matkaltain,
yhtä pyydän nyt vain.
Älä kauaksi luotani mee,
vierelleni kotisi tee.
Sen matkalla kokea sain,
on tyhjyys mun rinnassain,
vain rakkaus sen täyttää,
tahdotko sen minulle näyttää.
Kun on avoinna sinulla ovi,
lämpöinen pehmeä povi.
Milloin sen kaiken nään
ja iäksi paikallein jään.
Minulla nurmi vihreä on matto,
tähtitaivas päälläni katto.
Sinua en vie turhuuden tupaan,
vain itseni pantiksi lupaan.
yhtä pyydän nyt vain.
Älä kauaksi luotani mee,
vierelleni kotisi tee.
Sen matkalla kokea sain,
on tyhjyys mun rinnassain,
vain rakkaus sen täyttää,
tahdotko sen minulle näyttää.
Kun on avoinna sinulla ovi,
lämpöinen pehmeä povi.
Milloin sen kaiken nään
ja iäksi paikallein jään.
Minulla nurmi vihreä on matto,
tähtitaivas päälläni katto.
Sinua en vie turhuuden tupaan,
vain itseni pantiksi lupaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ihana runosi.
Pidin lukemastani.
Kiitos
Kuljin, missä milloin,
mietin häntä silloin,
aina mieleen palas,
luokseen mieli halas.
Illat monen kerran,
aamut tovin verran,
hän mieleen astui
ja taas silmä kastui.
Hienosti olet sanoiksi pukenut, tyhjyyden ja odotuksen. Tykkäsin kovasti runostasi.
Missä vedet kirkkahimmat
aallot aavaan aukeaa
rannan kukat kaunehimmat
sinne lepoon käydä saa.
Pienen aikaa viipyi matkallaan
ilta kutsui kulkijaansa
on aika hetken paikoillaan
kunnes lepoon sulkee äitimaansa.
palaamisia elämän matkalla. Tuli sellainen ajatus mieleen, että vaadit paljon itseltäsi, sillä ei ole helppo kirjoittaa runoa loppusoinnuilla niin, että saa runoonsa tunnelman tai ajatuksen, joka ei jää niiden varjoon. Lupauskin runossa kielii siitä. Mukava lukea.
Lupauksen annoin,
sanoin vannoin.
Vakuudeksi sinulle,
ohjeeksi minulle.
Tietä kaitaa,
ahon laitaa,
perille vie,
yhteinen tie.
Sanotaan että odotus palkitaan aina
arkena ja
sunnuntaina
Tähtitaivas ja lupaus huomiseen
avain matkamiehen sydämeenkö
Siihen tarvitaan kuitenkin
kovasti ja paljon muutakin
ja ehkä luottamista huomiseen
ja toiseen ihmiseen
liikaakin.
http://www.youtube.com/watch?v=QV8OH6z3eXQ
Niin lämmin aivan
on palkka vaivan,
kun sadetuuli hyytää
ja joku sisään pyytää.
Sen tietää hyvin miesi,
jolta puuttuu lämmin liesi.
Kupin kuumaa pöytään kantaa,
sen lämmön sydän antaa.
"Käyn uudelleen huomiseen.
Sen minkä teit sen teit.
Mies muistoineen uudelleen.
Käyn huomiseen".
Uudelleen luin ja koin runosi.
Kiitos jälleen
Ilta päättyy ruskoon,
mieli sammuu uskoon,
jossa mieli huokaa,
kaunis huomen tuokaa.
Päivä on unten mailla,
mut’ yksi on jotain vailla,
taas hän hiljaa huokaa,
armain vierelle suokaa.
snä väsynyt matkamies
on suuri sulla toive
miten täyttää sen voisin
on tyhjyys mun rinnassain
tahtoisin sen sulle näyttää
ja rakkaudella sinut täyttää
on ovi mulla avoinna
ja lämpöinen syli
se odottaa vain ottajaansa
kellä lämpöinen on tupa
sille ainiaaksi itseni lupaan
Aamu nostaa kultakerää,
siihen maailma nyt herää.
On vasta kello kuusi,
mut’ kirkas päivä uusi.
Ikävä vierellä pitää majaa,
aamuin kaipaa niin lohduttajaa.
Kohtaako onnen päivän tiellä,
kenties odottaa jo siellä.
et kysy sä multa lupaa
muille kaikkea täällä lupaat
et usko mua nyt yhtään
on sielussa tilaa tyhjää
on ovi jo puoliksi kiinni
kohta se on jo kiinni
mä toiselle itseni annan
sä surua siitä sitten kannat
kun toinen kotiinsa kantaa
ja onnen siellä antaa
Katson merta eteeni aukeavaa,
suuret aallot, monta uhkakuvaa.
Purteni tukeva, vahva kölirauta,
myrskyssä ei enää puheet auta.
Kun vaipuu kohti aallon hautaa,
ei salli kyljes’ lahonnutta lautaa.
Silloin tuntee varsin hyvin,
mitä luottamus on syvin.
mua maailman tuulet vie
joskus johonkin loppuu tie
kuormani lastasin keulaan
laivani vuotaa sielu on seulaa
usko on kova luottamus suuri
on mulla kuitenkin hyvä tuuri
Aallon harjalla yhä kuulee
kun aavalla rajusti tuulee,
tyrskyt lyö navakasti aivan
vaahtopäitään kylkeen laivan.
Näin vesi kuohuten pauhaa,
suo kulkijalle hetkenkään rauhaa,
se ei armoa lahjaksi anna,
säälistä ei purtta pinnalla kanna.
Meri on sellaiseksi luotu,
mahti elämänkin sille suotu.
Vältä hyinen haverin haaksi,
tee lähtösatama onnesi maaksi.
kai joudun haaksirikkoon
ja siitä jonkun verkkoon
satamaa en tiedä
sinne niin monta tietä
ehkä sitten ensi elämässä
on purjeet samoissa vesissä
löydämme saman sataman
ja sieltä onnen kantaman.
Aallot keinuttaa, nyt tuulee takaa,
täysin purjein kun suunta on vakaa,
kompassin neulassa länsi ja luode,
odottaako perillä lämpöinen vuode?
Kaikki myrskyn pauhut ja vaarat sietää,
kun lepopaikan ja rauhan saa tietää,
kohtaako siellä rakkaimman sylin,
odottaako perillä onni ylin.
takaa tuuli tuli
ja sydämeni suli
odottaako onni siellä
jossain neljäntuulen tiellä
muistona ruori ja onnenpyörä
muistais vielä jotain syödä
on täällä outoa taikaa
maalaan taivaanrantaa
hiljaisuus kattona
ja nurmi mattona
tänne mä sit kait jään
enkä
koskaan kai sua nää
Tuuli purjeita eespäin raattaa,
meri illoin sumun päälle kaataa,
kangastus tuo mieleen oudon jutun,
näinkö edessä merkkiloiston tutun?
Niin avuton ja niin arka
yksin sumussa on nyt parka,
onko edessä kotisatama ja rakas
vai täytyykö palata yksin takas?
ei
älä palaa takas
olen se rakas
Jälkeen unen yö aamun antaa,
meren aava vielä sumun kantaa,
kuulee selkä laineen lyövän,
ikiaikaista karin pintaa syövän.
Ollut siellä ammoistakin ennen,
nähnyt purren monen, tullen, mennen.
Sillä on paikka ilon ja turman tiellä,
odottelee uskollisesti kotiin palaajaa siellä.
aamuun ihanaan heräsin
puita nuotiooni keräsin
sen tulta tässä vahdin
karttaa mä sulle laadin
merkit kyllä tunnistat
jos tahdot luoni löytää
täällä odotan ja ikävöin
milloin mut syliisi suljet
Nyt tyyntä on jo kuulen,
laantui laine länsituulen.
Niin kauas kuin silmä siintää,
aava meri tyynenä kiiltää.
Purjeen nosto ei auta,
merkkiviiriä ei tuuli sauta,
meri nieli vireen häivän,
tyynnytti kirkkaan paahdepäivän.
Aika nyt hiljaa hiipii,
ikäväkin rintaa riipii,
mielessä jo kotiin saatti
mut’ tyynessä lilluu seilipaatti.
majassani asuu ikävä
sade sitä riepottelee
tuli on sammunut
tuuli myrskyä nostaa
kohta on aika lähteä
pakkaan tavarani
minne mun tieni vie
sade ja tuuli seuranain
kohti auringon nousua
Millainen kohtalo odottaa edessä,
nähnyt tuulen , myrskynkin lyövän,
tuntenut tuskan toivoa syövän,
lipuu purteni syvässä vedessä.
Elämä, kuin meri ja rannat sen,
niin on myös mieli ihmisen,
tyyntä, lainetta, myrskyäkin,
rantaan lyö viime maininkikin.
Talven kulkee läpi kantavin jäin,
syksyn kylpee puhtaaksi vaahtopäin,
kevään ja kesän kauneutta kuuluttain,
on meri ja rannat yhdessä ain.
Satamalahden ja suojassa saarenkin,
voi levätä hetken, huoatakin.
Vaikka monesti merille käy ties,
aina satamaa kohti käy merimies.
elämä ja kivikkoinen tie
mua eespäin taasen vie
mietin syntejä syviä
ei onnen almuja mulle tipu
ei luoja mua helpolla päästä
kumpa olisinkin jo tien päässä
askel niin raskas painaa taakka
et ehdi nauraa mulle naakka
kuljen tietä niin kaitaa tätä
jotenkin tuttua ahon laitaa.
Kulkenut meriä ja mantereita,
tallannut katuja, tantereita,
kuunnellut huutoja hurmiolla,
katsellut lyhtyjä turmiolla.
Siellä on ilot ja kansojen kielet,
minulla surut ja murheiset mielet.
Kasvoihin elämä jälkensä lyönyt,
huolet ja tuska uurteita syönyt.
Purteni sortaa, käy tuulikin vastaan,
luovia täytyy nyt ainoastaan.
Meri on synkkä, puhurit pauhaa,
vain kaukainen kaipuu antaa mielelle rauhaa.
kerro kerro matkamies
missä kulkee nyt ties
mua outo voima vaan vie
on sydämesäin uusi tie
tuuli mulle tuoksun toi
enkä sille nyt mitään voi
on tuoksu jotenkin niin tuttu
olisiko tämä se mun juttu
saan siitä uutta voimaa
kun kannan tätä roinaa
kumpa tää matka jo riittäis
meidät joskus yhteen liittäis
Taas myrsky laantuu, hiio hoi!
kannella raikuen laulutkin soi.
Reivatuin purjein pursi nyt kiitää,
ulappaa halkaisten aalloilla liitää.
Minne on kiire, venekin tietää,
yksinoloa vain harva pitkään sietää.
Lentäen lokki voisi terveiset viedä,
muuten ei kukaan saapumista tiedä.
tuo tuoksu mua vie
edessä vielä pitkä tie
seurakseni lokin sain
kun uutta suuntaa hain
pitäisikö huulet jo punaa
ja tukka kauniiksi laittaa
on mulla myös soma mekko
ja kengissä kultainen korko
Olen mailla kulkenut ja vetten päällä,
elon kohdannut myrskyssä ja tyynellä säällä.
Aina ei tiedä minne maailma vei,
mutta sinne yksin tahtoisi jäädä ei.
Ollut onnikin myötä ja vaaran vaistota voi,
ennen kuin on myöhä kun sumussa sireeni soi.
Kotia etsii oman väylänsä suulla,
kutsuhuudot rakkaan, ne tahtoisi kuulla.
Tähdille sen kutsun kerron.
Tuuli sen Sinulle kuiskaa.
Kutsun kaipaavan Minulta.
Sydämestäsi kaipuun veisi.
Hymyn huulillesi nostaisi.
Silmiisi palavan katseen loisi.
Katseen palavan tunnistan.
Hymyn lämpimän tiedostan.
Aidon Rakkauden aistia voin.
Sen tuuli Sinulle kuiskaa.
Kutsun Rakkauden kotiin.
Jo näkyy kirkas majakan valo
ja punainen vartijan talo.
Kohdalla kummelin ja poijun,
kuulen kaukaisen kaiun.
Tuli mukana aaltojen kumun,
jostain takaa merisavun,
ääni niin tuttu ja turvallinen,
kuin oman rakkaan ihmisen.
Miksi kätkeytyy hän sumuun,
huutaa äänensä aaltojen kumuun?
Kun väistyy usvat ja sumut,
ottaako hän vastaan minut?
Tuo tuoksu niin voimakas
voin sen jo aistia kuullakkin.
Minä löysin sen tien takaisin.
Voin kuinka onnellinen olen.
Meri.
Kunnes sumu hälvenee.
Minä näen sen näen sen
mitä niin olen ikävöinnyt.
Sinut.
Lupaava runosi pidin! Pidin myös viestiketjusta, taidokasta lupausta eräältä
eräälle! Kiitos!
odotusta luottamus pulaa ikävää yksinäisyyttä riemua kaksi yksinäistä sielua
toinen todella taidokas runoilija ajatus mukana vie loppuun asti riiimin on todella vaikeaa toiseltakin se onnistuu toden teolla sielukkaita ajatuksia runon tekijältä on joutunut elämää pohtimaan toinen varmastikkin liian herkkä sielultaan paranemaanpäin antaa mennä vaan
toden teolla pidin runosta ja viestiketjusta !