Seuraavassa on omakohtaisten sekä kuultujen kokemusten perusteella kasattu muistilista. Olen laittanut sen muutama vuosi sitten tälle palstalle, mutta kertaus on tunnetusti...
1. Palkkaa asuntokauppaan erikoistunut lakimies.
2. Ota esittelyihin rakennusalan ammattilainen mukaasi tutustumaan kohteeseen. Mielellään ulkopuolinen henkilö, jotta ostajan tunteet eivät vaikuta arviointiin.
3. Suhtaudu aina kriittisesti myyjään. Hän myymässä kotiaan, joka on maailman paras paikka. Hänelle.
4. Suhtaudu aina kriittisesti asunnonvälittäjään. Hänelle asuntokauppa on elinkeino eikä hän välitä tuon taivaallista siitä, mitä sinulle kuuluu kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen. Virheen sattuessa välittäjän voi lain mukaan saada vastuuseen kuten myyjän. Käytännössä se on kuitenkin liki mahdotonta.
5. Suhtaudu aina kriittisesti kuntotarkastajan lausuntoon. Hänkin on vain ihminen, joka harjoittaa elinkeinoaan ja tekee rutiinityötä. Kuntotarkastaja ilmaisee vain oman henkilökohtaisen näkemyksensä kohteesta. Toinen tarkastaja saattaa olla samasta kohteesta tai sen osasta täysin eri mieltä. Pienillä paikkakunnilla, missä kaikki tuntevat kaikki, toimii yleensä vain yksi ammatinharjoittaja. Joskus hänelle saattaa tulla kiusaus kirjoittaa sitä, mitä myyjä haluaa. Kuten asunnonvälittäjällä ei kuntotarkastajalla myöskään käytännössä ole juridista vastuuta tekemisistään. Luotettavin kuntotarkastuksen tekijä on Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT).
6. Suhtaudu aina kriittisesti isännöitsijäntodistuksessa esitettyihin tietoihin. Yhtiön isännöintiä saattaa harjoittaa kiinteistön hallinnoinnista sekä kunnossa- ja ylläpidosta mitään tietämätön maallikko.
7. Jos kuntotarkastuksen perusteella on pienintäkään aihetta epäillä kosteus- tai muu vastaavaa vauriota, vaadi kuntotutkimus. Jos myyjä empii, voitte sopia, että kulut menevät puoliksi, jos mitään ei löydy. Jos löytyy, myyjä maksaa tutkimuksen. Muista, että tarkastukset ja tutkimukset eivät ole myyjälle rasite, vaan etu.
8. Älä luota siihen, että kohde on rakennettu piirustusten mukaan. Suomessa rakennusvalvonta on käytännössä toteutettu rakentajan omavalvontana etenkin maaseudulla ja pienissä kaupungeissa vielä niinkin myöhään kuin 90-luvun puolivälissä. Poikkeuksia on tietenkin olemassa. Erittäin villiä toiminta on ollut noususuhdanteissa (varsinkin -80- -90-luvun taite), jolloin rakennusmarkkinat ovat olleet ylikuumentuneita ja täynnä ammattitaidottomia vasaranheiluttajia, jotka tituleerasivat itseään timpureiksi.
9. Tutustu huolellisesti myyntiesitteeseen. Esitteissä olevat pohjapiirustukset ovat yleensä kopioita rakennuksen alkuperäisistä piirustuksista. Jos todellisuus ei vastaa pohjapiirustusta, selvitä miksi näin on.
10. Ota yhteyttä paikkakunnan rakennusvalvontaan etenkin kiinteistökaupan yhteydessä ja muulloinkin, mikäli kohdetta on muutettu valmistumisen jälkeen (laajennettu, otettu yläpohja tai ullakko varasto- tai asuinkäyttöön, rakennettu takka jne.).
11. Vältä pieniä rivitaloyhtiöitä (
Asunnonostajan muistilista
5
1228
Vastaukset
- Partnevia
Melko hyvä listaus. Siis melko hyvä. Siinä on lisäksi eräs piirre, joka saattaa hankaloittaa asunnon ostoa. Tämä piirre on jokaikisen asian kyseenalaistaminen ja varmistuksenkin varmistaminen. Ne eivät sinällään ole huonoja asioina, asunnon ostossa pitää oikeasti olla tarkkana. Kokemukseni mukaan hyvin monet myyjät karttavat ostajia, jotka eivät luota tuuman vertaa keneenkään/ mihinkään. Tällaisella asenteella ostaja voi menettää monta hyvää kohdetta käytöksellään, kun myyjät ei suostukaan myymään.
Tarkkana voi olla fiksustikin. Lähtökohtaisesti myyjän ja myyjän puolesta toimivan välittäjän antamiin tietoihin saa luottaa. Tämä lukee laissa ("--- Ostajalla ei ole velvollisuutta ilman erityistä syytä tarkistaa myyjän kiinteistöstä antamien tietojen paikkansapitävyyttä eikä ulottaa tarkastusta seikkoihin, joiden selvittäminen edellyttää teknisiä tai muita tavanomaisesta poikkevia toimenpiteitä."; " --- Ostaja ei ilman myyjän kehotusta tai muuta erityistä syytä ole velvollinen tarkistamaan myyjän asunnosta antamien tietojen paikkansapitävyyttä eikä ulottamaan asunnon tarkastusta seikkoihin, joiden tutkiminen edellyttää erityisiä teknillisiä toimenpiteitä tai muita tavanomaisesta poikkeavia järjestelyjä."). Näin siis lähtökohtaisesti. Erityisissä tapauksissa tilanne voi olla toisinkin (tästä on mm. hovioikeuksien päätöksiä).
Ja vielä listauksesta: Asuntoon kuuluu olennaisena osana myös ympäristö ja sen mahdolliset vaikutukset/ tulevaisuuden näkymät. Lisäksi asuntokauppaan kuuluu olennaisena osana sopimukset (näiden osalta aloittaja olikin hyvin laittanut listan ensimmäiseksi - ajatellut varmaankin tärkeimmäksi - asuntokauppoihin perehtyneen lakimiehen), joiden osalta on hyvä olla perillä ja tietää, mihin on sitoutumassa. Ostotarjousta tehdessä neuvotteluteknisiä ja -taktisia asioita ei voi liikaa korostaa - asuntokaupassa puhutaan aina suurista rahasummista, joten muutamankin prosentin erot ovat aina merkittäviä.
Mutta, kaikenkaikkiaan listassa on paljon hyviä asioita, jotka kannattaa ehdottomasti huomioida! - 5+1
>13. Älä kainostele. Jos olet normaali palkansaaja, olet tekemässä elämäsi suurinta hankintaa. Vaadi nähdä kaikki mahdolliset asiakirjat ennen kaupantekoa. Pyydä myyjältä kirjallisena ja allekirjoitettuna vastaukset sellaisiin keskeisiin kysymyksiin kuin onko selkeitä, välitöntä korjausta vaativia vaurioita, mitä remontteja on tehty miten, milloin ja kenen toimesta, ovatko lattiat kylmät talvella, onko asunnossa havaittu tuholaisia, vetääkö asunnossa talvisin jne. Jos myyjä tai välittäjä empii vähääkään, unohda kohde välittömästi.
Oletko itse noudattanut tätä ohjetta? Jos mulla ostaja vastaan, joka vaatisi kirjallisen todistuksen siitä, että esim. lattiat eivät ole kylmiä talvella, unohtaisin tämän ostajan välittömästi (ja asuntoni lattiat ovat siis lämpimät talvella). - klokloklo38
Tosi hyvät kirjoitukset.
- välittäjä
Tekemäsi listan takana oleva ajatus on varmasti kaikin puolin hyvä. Analyyttinen suhtautumistapa sopii joillekin, mutta ammattivälittäjänä voin vakuuttaa, että suurin osa ihmisistä hankkii asuntonsa hyvin voimakkaasti tunnepohjalta - ja ovat äärimmäisen tyytyväisiä ratkaisuihinsa ihan silläkin tavalla!
- Di-di-di?
Vastaavanlaista listaa esittänyt ostaja ei saanutkaan asuntoa minkä minä sitten sain.
Tosin joitakin ongelmia oli kun olin kokematon silloin.
Myyjätkään ei hyväksy mitä vain!!
Perusajatus ihan hyvä!
Diplomi-insinöörin tekemä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904