Kauhean näköinen

Oli Tapsa kyllä kauhean näköinen eilen mtv3 Syksyn sävel ohjelmassa. Ääni vapisi puhuessaan ja naaman lihakset väsisivät hallitsemattomasti. Vaikutti ettei taida ihan kunnossa mies olla. Kun vielä lauloi ilman säestystä jokainen kuuli ettei äänikään ole mallissaan. Oli vanhennut paljon.
23595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Samaa katoin myös. Kulmakarvat väpisivät aika jännästi koko ajan.
Eikä tuo äänikään ihan kunnossa ole. Ei uskoisi laulajan ääneksi.

Äänestä
  • En kirjoita tätä pahalla, mutta jotkut lääkeaineet voivat aiheuttaa edellämainitun
    kaltaisia vieroitusoireita vapinaa ym.Xanor on yksi niistä. (varsinkin jos jää ottamati).
    Eihän sitä tiedä mitä sydänoireitakin kauan keikkaa heittäneellä laulajatähdellä voisi olla?

    Äänestä

No en allekirjoita sun juttuas. Juuri näin Tapsan ja mies oli aivan kunnossa joten taidat olla yksi niistä jotka eivät löydä koskaan kenestäkään mitään hyvää. Hyvää viikonlopun alkua.

Äänestä
  • Mistä niin päättelet etten löytäisi kenestäkään hyvää? Tapsa vaan oli mielestäni aika paljon vanhentunut ja käyttäytyi oudosti vapinoissaan. Samaa sanoivat 4 muuta ihmistä jotka olivat TV:n ääressä. Tuskinpa olimme ainoita.

    Äänestä

  • Olin Tapanin keikalla Uittamolla viime vsunnuntaina ja kyllä ääni ja mies on komeassa kunnossa ! Todella maskuliininen ,charmantti ja ryhdikäs mies. On ikäistään nuoremman näköinen ja oloinen. Esiintymienen oli vetreää. Tapanilla puhtia ja tarmoa tuntuu riittävä samoin kun mahtavaa ääntä .

    Äänestä

Tapsa on komea mies ikäisekseen. Livenä huomattavasti komiampi kuin Tv:ssä. Pitkä , raamikas ja karismaattinen. Aika on ollut hälle armollinen. Lauluääni on säilynyt upeana ja on vanhentunut tyylikkäästi.

Äänestä

Voi olla että Tapsalla oli huono päivä. Huonosti nukuttuja öitä takana jne. Olihan Tapsa oudosti käyttäytyvä: puhe takelteli ja kulmakarvojen kohdalla oli outoa värinää useaan otteeseen. Kamera kuvasi kanssa läheltä. Vanhenemisen merkit näkyivät selvästi. 10-vuotta ikäistään vanhempi.

Äänestä

Tapsa oli oikein hyvin edukseen siinä haastattelussa. Juttukin luisti nyt yllättäen sujuvasti, eli ei kauheasti taitanut jännittää kuten yleensä noita haastatteluja. Tapsa ei tipanvertaa ole ikäistään vanhemman näköinen.Itse luulisin häntä alle kuuskymppiseksi, mutta näyttääpi tuo olevan himpun verran yli.
mm. Markku Aro on kurttunaamoineen aikaisempien jaksojen haastatteluissa näyttänyt monta vuotta Tapsaa vanhemmalta, vaikka onkin vuoden nuorempi.

Äänestä

Joku vetelä ripulipaska on taas tälläisen jonninjoutavan aiheen aloittanut, kun keksimällä on keksittävä Kansasta jotain moitittavaa. Tätyy haukkua jo ulkonäkökin ja märistävää löytyy kulmakarvojen värinästä. Hankkisit raukka surkimus oikean elämän sen sijaan ,että kirjoittelet täällä paskaa ja koitat kaikkesi tehdä Tapsan mustamaalaamiseksi vaikkei hän liene sinulle mitään pahaa tehnyt.

Tapsa on fiksun näköinen kuusikymppinen miekkonen. Tuon ohjelman eri jaksoissa on huomattavasti kulahtaneeemman näköistä porukkaa ollut haastattelussa. Kukaan ei ole ollut niissä hehkeimmillään. Mistä sitten johtuukaan ( studiovalaistuksesta kenties ). Paula Koivuniemeä ja Katri- Helenaakaan ei meinannut tunnistaa, kun kummatkin ovat yleensä niin naama piukeena, mutta nyt ohjelman haastatteluissa näkyi naamassa ryppyä siellä sun täällä.
Sitäpaitsi Tapsan puhe on takellellut haastatteluissa lähes aina enemmän tai vähemmän ( jännittämisen piikkiin menee pitkälti se ), paitsi pari vuotta sitten jolloin oli Huomenta Suomen haastattelussa, kun oli oikein vauhdissa, maanisen vaiheen ollessa päällä.

Äänestä
  • Joo siis minä ajattelin kanssa kun aloitusviestin luin, että kuinka idiootti joku ihminen osaakaan olla.Nostaa metelin jostain kulmakarvojen nykimisestä. Siis voi tziisus !!! Joskus ihmisillä saattaa silmäkulm nykiä. Se ei ole mitään outoa käytöstä eikä merkki yhtään mistään huolestuttavasta seikasta.
    Tapsa harvemmin on sujuvasanaisimmillaan TV:n studiohaastatteluissa. Siinä ei siis myöskään ole mitään uutta, ettei juttu luista kuin Mertarannalla. Ja mitä lauluesitykseen tulee, niin siihen Tapsa veti huumorimielellä. Vaan joku ääliö taas jo sen perusteellakin arvioi Kansan laulamista. Ei siis niin ,että tässäpä teille laulunäytettä miten meikäläiseltä laulu irtoaa.
    Ja tuo ulkonäön arvostelu on täysin syvältä. Ihme ,että ylläpito/ sheriffi antaa edes moisen viestin täällä olla.
    Tapsaa keikalla luonnossa nähneenä voin sanoa, että hyvässä kuosissa on herra säilynyt moniin ikäisiinsä ja nuorempiinkin verrattuna.

    Äänestä

  • voiei!!! kirjoitti:

    Joo siis minä ajattelin kanssa kun aloitusviestin luin, että kuinka idiootti joku ihminen osaakaan olla.Nostaa metelin jostain kulmakarvojen nykimisestä. Siis voi tziisus !!! Joskus ihmisillä saattaa silmäkulm nykiä. Se ei ole mitään outoa käytöstä eikä merkki yhtään mistään huolestuttavasta seikasta.
    Tapsa harvemmin on sujuvasanaisimmillaan TV:n studiohaastatteluissa. Siinä ei siis myöskään ole mitään uutta, ettei juttu luista kuin Mertarannalla. Ja mitä lauluesitykseen tulee, niin siihen Tapsa veti huumorimielellä. Vaan joku ääliö taas jo sen perusteellakin arvioi Kansan laulamista. Ei siis niin ,että tässäpä teille laulunäytettä miten meikäläiseltä laulu irtoaa.
    Ja tuo ulkonäön arvostelu on täysin syvältä. Ihme ,että ylläpito/ sheriffi antaa edes moisen viestin täällä olla.
    Tapsaa keikalla luonnossa nähneenä voin sanoa, että hyvässä kuosissa on herra säilynyt moniin ikäisiinsä ja nuorempiinkin verrattuna.

    Aloitus oli ihan asiallinen ja paikkansa pitävä. Onko noin mahdotonta nähdä ja kuulla totuus idolistaan?
    "Joo siis...tziisus..." tuolle minä sanon että voi ei. Oletko teini?

    Äänestä

  • Nimimerkki "orvaskesi", mikset vaan laittanut että Justiinax sillä sinähän se kirjoittaja ilmiselvästi olet? Miksi piiloutua toisen nimimerkin taakse? No, kaikkeahan sitä pitää tehdä että saa äänensä kuuluviin...tai tässä tapauksessa tekstin. Kun monikin jättää lukematta jos on nimimerkkin Justiinax.

    Äänestä

Tapsa oli eilen Ämyrillä hyvän näköinen mustassa puvussaan ja lauloi hirmuhyvin. Äidin pikkupoikaa ei siellä kylläkään laulanut.

Äänestä

Silmäkulmien nykiminen :
" Lihassyiden tahaton nykiminen etenkin kasvolihaksissa on terveilläkin ihmisillä tavallinen vaiva. Jos elohiiri kiusaa yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja, syy kannattaa käydä tarkistuttamassa lääkärillä.

Eri puolilla lihaksia kulkee kaiken aikaa heikkoja hermosykäyksiä. Toisinaan nämä impulssit voimistuvat niin paljon, että lihaksissa näkyy päällekin päin pientä nikutusta. Kasvojen seutuvilla nykytys tunnetaan elohiirenä eli myokymiana. Raajojen tahaton nykiminen on myokloniaa ja sekin on melko yleistä esimerkiksi juuri ennen uneen vaipumista.

- Toiset ihmiset ovat muita herkempiä elohiirelle. Se kiusaa helposti etenkin väsymystiloissa tai krapulassa, jolloin lihaksistossa on yliaktiivisuutta, neurologian erikoislääkäri Mikael Ojala Helsingin Lääkärikeskuksesta kertoo.

Äänestä

Muutama vuosi sitten MTV3 aamuteeveessä Tapsalla räpsyi silmät kyllä vauhdikkaasti. Juuri ennen mainoskatkoa silmät alkoivat räpsyä n. 20 krt/sekunti. Näytti kyllä aika sekopäiseltä vaikka tässä edellä lääkärin diagnoosi onkin.
Itse olen sitä mieltä, että Tapsalla on edelleen mielenterveysongelmia ja haastattelutilanteessa ne tulevat esiin. Mitä tätä asiaa turhaan yritetään peitellä?

Äänestä

Miten silmien räpsymineen ja mielenterveysongelmat muka liittyvät toisiinsa ?

Äänestä

Nykimiset kiusaavar väsymistiloissa- Varmaan depressiivinen vaihe on ainakin verrattavissa väsymykseen? Etkö osaa itse päätellä ja ajatella mitään?

Äänestä

Miksi Lorujaje haluat ottaa tämän viestin taas esille? Tämä on viime vuoden heinäkuulta ja jo arkistossa, mutta haluat nostaa sen taas tänne ylimmäksi.
Mitä järkeä on jäädä näihin vanhoihin asioihin kiinni?

Äänestä
  • En ottanut tätät viestiä esille, vaan joku muu oli eilen tämän viestikejun esille nostanut. Hänen viestinsä on nyt poistettu. siinä nimiteltiin Tapania mielisairaaksi jolla on pakkkoliikkeitä yms. Tuo viestini oli tarkoitettu hänelle vastaukseksi, mutta koska ko. viesti on nyt poistettu olen toivonut ylläpidolta omankin viestini poistoa.

    Äänestä

Minä en ainakaan ole nähnyt kyseistä viestiä. Oletkohan nähnyt unta?
Toisaalta: miksi Tapsa oli hoidettavana Lapinlahdessa? Mikähän diagnoosi hänellä oli?

Äänestä

Minkä takia fanit haluavat nostaa tälläiset viestit taas tänne? Etä voitaisiin taas valittaa kuinka kauheasti täällä Tapsaa loukataan ja kuinka hän on aina saanut kärsiä ja kuinka hänen elämänsä on niin vaikeaa? Sairasta..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kafira kirjoitti:

Oli Tapsa kyllä kauhean näköinen eilen mtv3 Syksyn sävel ohjelmassa. Ääni vapisi puhuessaan ja naaman lihakset väsisivät hallitsemattomasti. Vaikutti ettei taida ihan kunnossa mies olla. Kun vielä lauloi ilman säestystä jokainen kuuli ettei äänikään ole mallissaan. Oli vanhennut paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu