Tarvisin vinkkejä Staffini muutamaan ongelmaan?

Pele123

elikkä minulla on puolitoistavuotias staffinrääpäle joka kyllä on kaikin puolin loistava tapaus. Muutamaan ongelmaan vain en ole löytänyt lääkkeitä. Ensimmäinen on eroahdistus, kotolähtiessä ei ikinä ole mitään ongelmaa mutta vaikka oltaisiin tutussakin ympäristössä, niin heti kun poistun paikalta, uikutus alkaa. Kun sille käy asiasta sanomassa niin se vaan enempi innostuu että "nytkö mennään" olen koittanut vähän kovempia otteitakin mitkä toimivat satunnaisesti..
Staffithan ei välttämättä toisten koirien kanssa toimeen tule ja olen pienestä pitäen koittanu käyttää häntä koirapuistoissa, nuorempana meni ihan hyvin mutta nykyään se alkaa jahtaamaan ja kiusaamaan toisia koiria näykkimällä niiden korvia (samaa tekee ihmisten kanssa) Se ei varmasti tarkoita tuolla koirien näykkimisellä pahaa mutta mikä olisi paras lääke saada se loppumaan koska se on hyvin vaikeaa päästä koirien väliin juuri sillä hetkellä kun sitä alkaa tapahtumaan koska ne juoksentelevat ympäriinsä. ja monesti vaikka toinen koira vingahtaisi, niin meidän koira ei tajua että häntä sattuu, ja nyt pitäisi leikkiä hiukan hellemmin.
Kiitos kaikista vinkeistä jo etukäteen ja hyvää loppukesää!

6

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bussipysäkki nro.174

      Oletko huomannut, että palkitset koiraasi sen uikutuksesta erotilanteessa? Sinä poistut, koira alkaa ulvomaan ja mitä tapahtuu? Sinä palaat takaisin. Koiralle selvä homma eli jatkossa se uikuttaa halutessaan sinut takaisin. Sinun pitäisi palata takaisin koiran luokse sillä hetkellä kun se on hiljaa ja palkata koiraa hiljaa olemisesta, ei siitä uikutuksesta. Yksinoloharjoituksia ja aluksi hyvin lyhyillä ajoilla, vähitellen aikaa lisäämällä.

      Koirapuistoon en enää tuon ikäistä staffia veisi. Leikit tuttujen koirakavereiden kanssa, niin on todennäköisempää välttyä ikäviltä tilanteilta. Staffi ei ole koirapuistokoira ja vaikka oma koira ei olisikaan se joka tappelun aloittaa, staffi tuskin antaa periksi.

    • artty

      Nyt aloitat pian yksinoloharjoittelun uudelleen! Pieniä muutaman minuutin aikoja aluksi ja paluu asuntoon VASTA kun kuulet koiran olevan hiljaa! Jos et nyt ala toimia asian kanssa saat varautua viiteentoista vuoteen eroahdistuneen staffin kanssa.
      Ja jos kasvattajasi ei ole koiraa ottaessasi kertonut, että staffi ei ole koirapuisto koira niin kuuntele nyt. Staffisi ei ole vielä aikuinen ja tullakseen hyväksi aikuiseksi se tarvitsee VAIN ja AINOASTAAN hyviä koirakokemuksia. Niitä et sille voi taata koirapuistossa. Meillä on ollut YKSI huono kokemus vanhimmalla staffillamme ja sen seurauksena vihaa kaikkia valkoisia koiria.
      Staffin leikkikaveriksi ei sovi mikä tahansa koira koska otteet ovat rajut.
      Rähinään joutunut staffi ei periksi anna.
      Olet ottanut omalla tavalla haastavan rodun joten nyt vastuuta hommaan! Ei koirapuistoja, ja tiukkaa harjoittelua LEMPEÄLLÄ otteella yksinoloon!
      Staffi vaatii harjoitustaharjoitusta ja harjoitusta, että siihen isoon kovaan silkkikuulaan jotain uppoaa.
      Olet valinnut ihanan rodun kun vaan näät vaivaa :D

    • samaa kamaa...

      Yksinoloharjoitukset ovat nuorelle koiralle todella tärkeitä, jotta se ei enää aikuisena kitise aina kun poistut talosta. Voit harjoitella yksinoloa esimerkiksi näin: Laita ulkoiluvaatteet päällesi, kengät jalkaasi ja mene ulko-oven ulkopuolelle. Odota ensin ½min ja mene takaisin sisään. Palkitse koiraa käyttäytyi se miten tahansa. Odota hetki ja pue taas ulkoiluvaatteet yllesi. Mene ulko-oven ulkopuolelle ja tällä kertaa odota n.1min. Toista tätä harjoitusta niin kauan kunnes koirasi on nätisti 20min. Yleensä 10 toiston jälkeen koira tajuaa mennä omaan petiinsä ja ottaa nokoset. On hyvin TÄRKEÄÄ että olet opettanut koiralle oman lepopaikkansa, jossa se saa löhötä ja nukkua. Tämä on tärkeää siksi, että koira tietää minne voi mennä yksin ollessan ja, että se on aina turvassa omassa paikassaan.
      Koirasi kuulostaa huomion kipeältä ja todella innokkaalta. Sinun kannattaa opettaa koirallesi "rauha" käsky. Tee näin: Sillä hetkellä kun koirasi lepää sano "rauha" ja anna palkinto. Tee näin 3 päivän ajan ja sitten koirasi pitäisi jo osattakkin olla rauhassa. Voit myös kokeilla erilaisia T toucheja esim. Sik sak hierontaa joka rauhoittaa koiraasi. Muista myös touhuta riittävästi koirasi kanssa siten ettei se ikinä epäile oletko hänen vai jonkun muun koiran puolella. Silloin se luultavammin käyttäytyykin rauhallisemmin.
      TREENAA ja LEIKI niin liitostanne tulee kaiken kestävä.

      (anteeksi jos täynnä kirjoitus virheitä)

    • piuapauapumpum

      Myöskin staffin omistaja. Olen kyllä eri mieltä ton koirapuistohomman kanssa. Aivan hyvin on aina mennyt meillä koirapuistossa kunhan vaan ensin kattoo ketä siellä on. Staffitkin ovat yksilöllisiä. Jos lähdetään tuolle linjalle niin kukaan koira ei sovi koirapuistoon.

    • HAUVAVAVAVA

      Hyviä neuvoja yllä olevat. Voisit myös kokeilla antaa koiralle vaikka vessapaperitötterön sisään piilotettuja nameja,joita koira voi sitten jäädä repimään sinun poistuessasi paikalta. Tekeminen vähentää koiran keskittymistä sinuun.

      • staffin omistaja

        Toki staffin ollessa kyseessä noi vessapaperitötteröt yms. kestää ehkä sen 5 sekuntia... Kuten myös tennispallot ja useimmat muut lelut. Jos joku on löytänyt staffinkestävän lelun niin saa mieluusti infota! =)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe