Taas vyöryvät tuhatpäisinä (kuin muumisatujen hattiawatit) nuo ruotsalaisen kansanpuolueen uljaat ensilinjan rynnäkkösoturit, pakkoruotsin väkisinopettajat, kohti kouluja, oppilaitoksia ja yliopistoja, tavoitteenaan systemaattisesti kiusata, nöyryyttää ja kurittaa suomalaislapsiä täysin totaalisen turhalla ja jopa vahingollisella ruotsin opetuksella.
Siis taas pahinta jöötiä koko kukkurakämmenellä suomalaislapsille. Jos pakkoruotsitus ei ole systemaattista koulukiusaamista, niin mikä sitten on?!
Onko se sitten ihme, jos koko kansan kunnioitus ennen niin kunnianarvoisaa koululaitostamme kohtaan on hävinnyt samaan Kankkulan kaivoon, johon on kipattu myös maamme viralliseen kaksikielisyyteen kauhakuormatut miljardit?
Ensisijaisesti pakkoruotsin väkisinopettajia pitää syyttää siitä, että kaikkinainen kunnioitus kouluopetusta kohtaan on sekä aikuisten että nuorisomme keskuudessa hälyyttävän pahasti vähentynyt!
Jos kerran ei ole mitään välisä sillä, mitä passkaa kouluissa oppilaille väkisin syydetään, vain pienen kielivähemmston etujen ajamiseksi, niin onko koululaitoksella enää mitään väliä?
Täytyy esittää pakkoruotsin väkisinopettajille suora kysymys: MITEN TE KEHTAATTE taas lähteä varastamaan suomalaisten koululaisten todellista ja tarpeellista kielitaitoa?
Hyväksymmekö ihan vain pissi sukassa sen, että koululaitoksemme on ruotsalaisten kielifanaatikkojen käsissä? Eikö Suomen koululaitos olisi syytä jo vihdoinkin uudelleen suomalaistaa, ja heittää sieltä rkp:n rynnäkkösoturit fattan luukulle, jossa ne tulisivat halvemmalla ruokituksi ja saisivat aikaan vähemmän vahinkoa?
Äimän Käki
Varokaa hattiawatteja!
Äimän Käki
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama235025Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634036Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733603Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472463Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl692136Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272107- 1351644
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505