toinen mies

pelargoniatyttö

Pakko vuodattaa jonnekin tää mun vaikea tilanne. Muutin työn perässä toiselle paikkakunnalle ilman perhettä. Ei mennyt kauaakaan kun töistä eräs mies kysyi suoraan jos seura kiinnostaisi. Mies oli myös työn takia paljon poissa kotoa, asuu ulkomailla ja on muslimi, mutta se ei tunnut tahtia haittaavan. Sanoin, etten ole sellainen nainen, mutta myöhemmin kuitenkin sorruin. Johtuen lähinnä siitä, että mieheni kanssa avioliitto on finaalissa. ollut jo pidemmän aikaa, mutta erinäisistä syistä en vielä pysty hänestä eroamaan. Ja toiseksi tämä toinen mies on todella ihana ja kultainen. Ei kyllä osaa mitään romanttisia puhua, eikä ole minulle mitään koskaan luvannut, mutta on persoonana todella ihana. Olen jo muutaman kuukauden tämän toisen miehen kanssa pitänyt yhtä. Ja nyt tämä ei olekaan enää helppoa. Mä haluan sen kokonaan. Mutta miten tuollaisen vastuuntuntoisen muslimin voisi saada itselleen ja vain itselleen. Heille on normaalia, että miehellä on useampi vaimo, hänelläkin on yksi. Mutta ei tunnu heilläkään kovin hyvin menevän. Mä olen pahasti retkahtanut tähän toiseeen ja suren jo etukäteen sitä, että hän lähtee meiltä pois muutaman kuukauden päästä. En tiedä mitä sen jälkeen, ei varmaan mitään. Olen koittanut kysellä, mitä hän minusta haluaa, pelkkää huvia muutamaksi kuukaudeksi, mutta ei se kuulemma ole niin. Mutta ei siitä ota selvää. Yhtenä päivänä puhuu, että haluaa neljä vaimoa ja välillä taas suree, että meillä on niin vähän aikaa yhdessä. Heittäkääpäs hyvät neuvot, miten tuollaisen miehen saisi omaksi.

1

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Torsti2003z

      tilanne on varmaan jo edennyt.. mutta äkkiä uskoisin että hän ei todellakaan halua vain nopeaa huvia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7482
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6227
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4347
    4. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      42
      3096
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      230
      2980
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      79
      2881
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      88
      2587
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2318
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2269
    10. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      18
      1808
    Aihe