rakkauden valtakunta yhteyteen pääsyksi on. Kaikessa täydellisyyteen asti riittävästi Raamatun UUDESSA testamentissa viitoitettu. On kaikki valmiit opit ja ohjeet, kaiken hyväksi olevan mahdollistavine ja takaavine, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi ehtoineen, ainakin lähes kaikkien länsimaisten ihmisten omassakin kodissa olevasta kirjasta, sen UUDEN testamentin puolelta, jota UUDEN liiton, Jumalan Armon aikakauden lopun, viimeisen sukupolven aikaa nyt elämme, luettavissa / tutkittavissa ja omaksuttavissa. Ja myös käytännössä toimivuuteen niiden. Kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan, = Laillisen Oikeuden mukaisuuden mukaisten oppien ja ohjeiden mukaan laitettavissa.
Jos vain on tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden ja pahuuden, saatanaa tuomiokseen / onnettomuudekseen palvelevalle maailmalle / ihmiskunnalle, ja siltä hirmuiseksi maailman lopukseen tuomiolta pelastukseksi vaihtoehdosta kiinnostuneita. Että haluavat tälle turvallisen ja turvatun, kaikin puolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalle, kaikessa täydellisyyteen vievälle ja johtavalle, kaikessa Oikein, kaikille hyväksi tavalla elämän ja toiminnan / vaikuttamisen tielle lähteä. Sitä Laillista, = Raamatun UT mukaisesti toimivaa vaihtoehtoa rakentavaksi yhtyä.
Tähän kaikille hyväksi Lailliseen, Itse kaiken Luoja ja Omistaja Jumalan Luvalliseen vaihtoehtoon siirtymisen ja yhtymisen puolesta ääntä pitävä, Tälle tielle lähteviksi, Kristuksen Jeesuksen nimessä niillä kaikille hyväksi ehdoilla kutsuva, ohjaava ja vetävä. Vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa.
Tuolla plaza keskustelufoorumilla näistä asioista, asiallisen ja rakentavan keskustelujen mahdollisuudeksi (puolueeton) nimimerkillä viestittelevä.
Tie / mahdollisuus rauhan ja
Kristillisyyteen...
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama245037Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634046Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve743612Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472473Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl762159Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272117- 1351654
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371515