Tyttöystävä Albaniasta

matkaa odottava

Lokakuussa olisi reissu Albaaniaa edessä.

Kuinka paikalliseen aikuisiin nuoriin saa kontaktia?

Puhuvatko englantia tai saksaa?

Miten suhtautuvat ulkomaalaisiin ?

Esiintyykö maassa prostituutiota laajasti ? (siis kysyn tätä, kuinka suhtautua, jos joku alkaa puhutella kadulla)

Ainakin edellisellä kreikan matkalla kreikkalaiset syyttivät albaaneja kaikesta, jonka krekut kyllä itse olivat saaneet aikaan. Tuli vähän mieleen ruottalaisten "en finne igen" asenne.

10

4769

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elli Baltares

      Siellä on voimissaan vielä hieno vanhanajan kulttuuri eli joka tyttö pyllistää, kun hommasta sovitaan. Myös naiset löytävät täytettä väliinsä.

    • Juuri palannut 2VK

      Tyttöystävän saat varmasti, jos osaat käyttäytyä etkä ole pummi, vaan tavallinen ihminen.

      Varsinaista prostituutiota vähemmän kuin suomessa, toisaalta Alpuis ns. " puutteessa olevat läskiämmät " eivät ole kauppaamassa itseään kuten meillä ainakin täällä Tapiolassa Espoossa.

      Kaikki etukäteen luettu varoittelu EI välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa (siellä mm siivotaan puistot ja kakarat ei heittele papereita pitkin katuja kuten sivistymättömät suomaan asukkaat tekevät).

      Suhtaudu siten kuin silmä ja JÄRKI sanoo.

      .................Paikka on TAIVAS................

    • TOSI ALBAANI

      niin tällaisissa perinteisissä muslimimaissahan pitää ensin tutustua tytön vanhempiin ja muihin sukulaisiin kahvikupin äärellä ja saada heidän hyväksyntä.
      mutta jos tämä tyttö erehtyykin antamaan jo ennen sitä niin sitten se on pakkoavioliiton paikka taikka sapeli heilahtaa aika ilkeästä paikasta(jos jää kiinni)

      minulle jäi lekkejä n.50e.llä edelliseltä reissulta.kiinnostaako?

      • matkalla oleva jo

        Terveiset täältä Durresistä.

        Kelit on komeet.

        Koulutetut eivät ainakaan musuile, hienosti käyttäytyviä kristittyjä kaikki. Kulttuuri muistutaa enemmän Italiaa, mutta ei sen huonoja puolia. On täällä toki moskeija, mutta ei nämä Epidamnoslaiset oikein usko kuin Katy Perryyn.

        Tulkaa katsomaan itse


      • Albaniannainen

        Mikä kommentti toi nyt oli et valitettavasti taida olla albaani. Albaniassa valtaosa on katollisia ja kristittyjä ihan mönkään meni sun propakanda.


    • suomalaista kyllä

      Kyllä ne kuule tytöt pyllistää tääl Suomessakin kun oikeeseen paikkaan eksyy,ihan kaupungilta voi bongata tyttöjä joilla kiima päällä ja varmasti saa upottaa vehjettä eikä ees maksa mitään!!
      En lähtisi ulkomaille tunkemaan!

    • Hoxha

      Albaanitytöt ei anna helpolla pillua.

      • Tiranaan

        Balkanin pimut ovat kiinnostuneita skandinaaveista ja kokemukseni mukaan sitä toosaakin irtoaa.


    • 1.kalle

      Albanialaiset ovat Euroopan ehdotonta pohjasakkaa...

    • Luotettava_

      Ite oon käyny albaaniassa montaki kertaa ja pakko sanoo että yks parhaimmista paikoista jossa olen käynyt. Sinun on vain tiedettävä minne mennä (suosittelen paikkoja kuten Ksamil tai Dhermi turkoosien rantojen vuoksi). En ole koskaan nähnyt yhtäkään prostitoitua siellä. Turisteihin suhtaudutaan erinomaisesti ja suurimmassaosassa paikoista puhutaan englanttia tai edes saksaa. Jos haluat hyvi baareja suosittelen pääkaupunkia Tiranaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      26
      5079
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      149
      2497
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe