Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen seurauksena kaikista ihmisistä tuli synnin saastuttamia. Miksi? Koska me kaikki ihmiset luonnollisen lisääntymisen kautta olemme tulleet osalliseksi synnin saastasta. Me olemme samaa lihaa ja verta kuin vanhempamme - samaa synnin saastuttamia kuin ensimmäiset ihmisetkin. Jokainen ihminen Aadamin lankeemuksen kautta kantaa synnin saastaa itsessänsä.
Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään. Job. 14:4.
"Ruumiimme on ikäänkuin kuollut.
Ruumis on kuollut jo eläessä, koska se kantaa itsessään kuoleman itua ja heikkenenee päivästä päivään, kunnes kuolema nielee elämän kokonaan. Sen syy on synnissä, ( synnin tähden ). Koska synti yleisessä merkityksessä on tullut maailmaan jo Aadamin synnin tähden, kuten apostoli toi esiin kohdassa 5:12ss., koko ihmiskunta on langennut kuoleman valtaan. Kristittyjäkään ei ole päästetty pois tästä yleisestä kuoleman kohtalosta uudestisyntymän kautta, vaan heidän ruumiinsa ovat vielä kuolleita. Heidän täytyy kuolla kuten kaikkien muidenkin." Georg Stöckardtin kirjasta Apostoli Paavali Roomalaiskirjeen selitys
" Mitä syntisen kääntymykseen tulee, Room. 8:7:stä käy ilmi, kuten yksimielisyyden ohje kirjoittaa, " ettei vapaa tahto oman luonnollisen kykynsä varassa ole ainoastaan kykenemätön vaikuttamaan tai myötävaikuttamaan jotakin kääntymykseen, vanhurskaudekseen ja autuudekseen ja seuraamaan Pyhää Henkeä, uskomaan ja myöntymään häneen, joka sille evankeliumin kautta tarjoaa Jumalan armon ja autuudeen, vaan että se synnynnynnäisen, pahan ja vastahakoisen luontonsa vaikutuksesta vihamielisesti vastustaa Jumalaa ja hänen tahtoaan, mikäli Jumalan Henki ei sitä valaise ja hallitse." ( TK 1948, S. 471, 18.)
"Myös Luther on reunahuomautuksessaan Room. 8:1:n johdosta antanut aivan oikean selityksen: " Vaikka synti vielä raivoaa lihassa, niin se ei kuitenkaan kadota sen tähden, että Henki on vanhurskas ja taistelee sitä vastaan. " Kristittyä ei tuomitse se, että hänessä on vielä liha, jossa synti raivoaa, koska hänen henkensä, mielensä ja tahtonsa ovat uudestisyntyneet, ovat hyviä ja vanhurskaita ja taistelevat syntiä vastaan." Georg Stöckardtin kirjasta Apostoli Paavali Roomalaiskirjeen selitys
Synti ja kuolema tuli maailmaan!
lakievankeliumi
1
<50
Vastaukset
- Karu totuus
Todella käsittämätöntä lässytystä taas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295099Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773657Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732718Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502516Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602378Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272157- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538