Me seurustelimme vuoden ja 4kuukautta ja rakastin häntä todella. Mutta tein todella typeriä virheitä aivan liian monta kertaa. Puhuin eksästäni (en tiedä minkä ihmeen takia) tyhmiä sutkautuksia (esim. hei toi on neiti piipin lempibändi, katso neiti piip on päässyt salkkareihin) ja muuta tälläistä paskaa. En todellakaan kaivannut eksääni kun hän oli petti minua kahdesti mutta en tiedä miksi vain puhuin välillä hänestä. En puhunut kokoaikaa hänestä mutta liian useasti pieniä sutkautuksia. Olimme ekaksi tyttöystäväni kanssa tauolla mutta sitten lopulta erosimme. Me harrastimme eromme aikana vielä seksiä ja pusuttelua ja muuta söpöilyä. Olemme miettineet yhteenpalaamista mutta hän ei pysty koska pelkää että satutan häntä taas vaikka en tekisi niin enään koskaan. Olen tehnyt kaikkea kivaa hänen vuokseen (tehnyt kirjeitä, runoja, tehnyt kaikki kotityöt, hemmotellut häntä, ostanut lahjoja) jotta häneltä tuntuisi että oikeasti kaipaan häntä ja haluan vain hänet. Mutta en ole saanut häntä takaisin. Nyt hän on löytänyt kivan pojan josta hän tykkää jonkin verran ja he ovat pussanneetkin :( (tietää että tyttöni rakastaa vielä minua ja tietää että yritän palata tyttöni kanssa yhteen) Me asumme samassa asunnossa kultani kanssa ja nukumme samassa sängyssä ja sanomme joka päivä rakastavamme toisiamme. Kaipaan häntä todella
Kaipaan häntä :(
sadsadsad
1
195
Vastaukset
- ei muuta
Sinä muru :D
Tuossa onkin selvittämistä, miten eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1136032Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama835535Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364135Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2162877Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782836Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?332750Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta832544Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902288- 1822123
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431676