Muistin virkistämiseksi: Kirsi Virtanen vertasi Vuoden 2011 tammikuussa suomenruotsalaisia kyykäärmeeseen suomineidon povella. HBL haastatteli häntä otsikolla Hyötyruotsi saa aikan oksennusrefleksejä. Jutussa on pari kuvausta, joista saa hyvin kuvan surujen toimintatavoista kieliasioiden tiimoilta.
Mikä ohjelmistasi on aiheuttanut eniten reaktioita? Kirsi Virtanen: Keskustelu suomenruotsalaisista on jatkunut pisimpään. – Se että tekee rikosilmoituksen ohjelmastani poliisille on esimerkki kiusanteosta suomenruotsalaisen yhdestyksen toimesta. Se vei minun ja poliisin aikaa - mitä ajanhukkaa! – Vain siksi, että joku ei pidä, siitä mitä ajattelen. Mutta nyt olen saanut muita puolelleni, esimerkiksi Nils Torvalds sanoo samaa mistä minä puhuin.
Tässä on ero ruotsalaisen ja suomenruotsalaisen ajattelutavan välillä. Ruotsissa vastaavanlainen kolumni olisi herättänyt hyvin erilaisia tunteita. Ruotsalaiset olisivat ihmetelleet, mitä olemme tehneet väärin? Suomessa mennään suoraan raastupaan.
Miksi suomenruotsalaiset häpeävät puhua ruotsia julkisesti?
Kirsi Virtanen: Luulen että se johtuu pakkoruotsista. Suomalaiset tuntevat olevansa pakotettuja oppimaan ruotsia, eivätkä pääse siitä eroon, vähän niin kuin jänis valokeilassa. Se on ainoa kouluaine jota on vaikea soveltaa arkipäivään.
http://hbl.fi/nyheter/2011-01-19/nyttosvenskan-ger-mig-krakreflexer
http://www.svd.se/nyheter/utrikes/svenskans-status-pa-nedgang-i-finland_4469447.svd
http://www.ot.fi/story/?linkid=105144
http://www.nyapolitiken.biz/int_politik/sista-striden.html
http://www.vasabladet.fi/Story/?linkID=101533
Surujen toimintatavat
3
<50
Vastaukset
- SUOMEKSI KIITOS
TEKSTIÄ ON MUUTETTU!!!!!!!!!!!!!!!!
"
”Nyttosvenskan ger mig kräkreflexer”
Hon har kallat finlandssvenskarna för ”svedupetteri” och huggormar – ostraffat. Hon påstår att en del finlandssvenskar ser sig som svenskar, och tycker att de som inte lär sig finska borde skämmas. Ylejournalisten Kirsi Virtanen är redo att dra proppen ur ankdammen och låta den obligatoriska svenskan torka in. På flytande svenska.
Publicerad:
19.1.2011 15.30
Uppdaterad:
23.6.2011 19.27 SIIS UPPDATERAD 24.6.2011
"
Ovat siis vihdoin vaihtaneet sanan svedupetturi siihen oikeaan, jota Kirsi käytti. Useampi yritti saada korjausta Höblän teksteihin jo aikaisemmin, vaan eipä tehonnut ,ja surut saatiin artikkelin voimalla kiihkon partaalle. No tämä toimi tietenkin hyvin vaalikeskusteluja ja äänestyskäyttäytymistä ajatellen.
--------
Kävin lukemassa vähän eilisiä - naita 24 kirjoituksia. Dementoija on jälleen poistanut omat viestinsä. - SUOMEKSI KIITOS
Kiitos vielä näistä ja varsinkin:
""""- Tvångssvenskan har överlevt sig själv. Det är inte så att svenskan har förlorat sin betydelse i Finland, men andra språk har blivit viktigare. Jag har svårt att motivera att 19 finsktalande ska behöva byta språk för att det finns en svensktalande i gruppen, säger Sampo Terho på engelska""""" - kriittinen massa
Ihmetyttää tämä ruotsinkielisten taktiikkaa ajaa asioitaan:
he tekevät kaikkensa herättääkseen antipatiaa ja ärsytystä!
Heillä todella on kulttuurisessa DNA:ssaan päällepäsmäröinti ja kansan enemmistön simputtaminen. Asiat toki hoidetaan sisäsiististi hallituksessa ja eliitin kautta. Mutta tavallista kansalaista kohdellaan osana "kritiikitöntä(!)" massaa, jota he sitten kuvittelevat voivansa muovailla miten tahansa.
Vasabladet siteerasi eilen Magman tutkimusta, jossa todettiin "kriittisen massan" myös kielikysymyksessä olevan 1/3.
Mutta kun heitä on vain 1/20.. Jokaisessa hallituksessa heillä sitten kuitenkin on tuo kriittinen massa..
Samoin jokaisessa (vanhassa) puolueessa heillä on kriittinen massa..
Mutta kansan keskuudessa heillä ei ole. Tästä tulee konflikti:
Eliitti vastaan kansa. Kansa ei tottele eliitin määräyksiä.
Miksi ruotsinkielisillä ei riitä järki siihen, että he yrittäisivät saada kansan puolelleen, tuntemaan sympatiaa ? Asenteesta, siitä se on kiinni.
Homma hoidetaan hyödyllisten idioottien, eliitin kautta. Siksi tarvitsemme lisää totuudenpuhujia, kirsivirtasia, hannukarpoja, willerydmaneja, simoneloja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama615324Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä824305Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve983847Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732771Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1642633Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta722463Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?292437Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl812228- 1741950
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko421616