Asiallisesti abotista

Avaan tämän keskustelun, koska toivon, että tarinastani on apua muille abortin tehneille. Toivon, että kommentointi on asiallista. Mut saa kyllä tuomita, mutta toivon, että tälle palstalle syntyisi ennen muuta rakentavaa keskustelua eli tuomitkaa asiallisesti.

Tein abortin 23-vuotiaana. Opiskelin tuolloin yliopistossa, tein satunnaisesti töitä ja asuin ystävän kanssa solussa. Olin eronnut poikaystävästäni ja päädyin sellaiseen muutaman yön laastarisuhteeseen. Mies oli hirmu komea ja mukava. Meillä oli järjettömän hauskaa. Tapasimme baareissa, leffassa ja kävimme syömässä. Mies tuli aina luokseni yöksi. Jossain vaiheessa minulle selvisi, että miehellä oli avovaimo ja lapsi, joten sain siitä "tekosyyn" lopettaa tapailut. Todellisempi syy oli kai se, etten halunnut uutta suhdetta. Kyllähän sen arvasi, että miehellä joku kotona oli, kun aina meille mentiin. Ei se minua silloin niin liikuttanut, enkä ole siitä syyllisyyttä kantanut.

Käytimme kondomia ehkäisynä. Lisäksi söin yhdistelmäpillereitä, joskin unohdin pillerit viikonloppureissun ajaksi (3 päivää). Koska olimme käyttäneet kumia, en miettinyt asiaa sen enempää ennen kuin kuukautiseni olivat myöhässä. Kämppikselläni sattui olemaan raskaustesti, joten tein sen ja tulos oli positiivinen. Soitin heti YTHS:lle ja sanoin hoitajalle, että pelkään olevani raskaana ja haluan abortin. Sain ajan lääkärille samana päivänä ja hän kirjoitti lähetteen klinikalle, johon pääsin seuraavaksi päiväksi.

YTHS:llä en kokenut minkäänlaista syyllistämistä, joskin en symbatiaakaan. En kyllä sitä odottanutkaan. Olimme joskus keskustelleet ystävien kesken abortista ja mielipiteet jakatuivat. Itselläni ei ollut tuolloin mitään selkeää kantaa, mutta olin pohtinut asiaa sen jälkeen itsekseni ja tullut siihen tulokseen, että jos tässä elämän tilanteessa tulen raskaaksi teen abortin. Tämän takia toimin niin nopeasti. Muistan miettineeni asiaa paljon sinä iltana, mutta tulin aina siihen tulokseen etten halua lasta. En pitänyt lapsista, olin rahaton, enkä halunnut yksinhuoltajaksi. Minulla ei ollut mitään uskonnollista vakaumusta jonka vuoksi olisin tuntenut syyllisyyttä.

Klinikalle menin hyvissä ajoin. Hoitaja oli melko ynseä ja huomasin hänen paheksuvan minua. Täytin kaavakkeet ja hoitaja kutsui minut huoneeseen. Vastasin hoitajan kysymyksiin. Minulta otettiin verenpaine ja muistaakseni hemoklobiini. Koska olin käynyt kynekologilla edellisenä päivänä mitään tutkimuksia ei tehty. Lääkäri tuli ja kyseli jotain. Sitten hän selitti sekä lääkkeillä tehtävän että mekaanisen abortin kulun. Valitsin lääkkeillä tehtävän abortin, mitä lääkärikin suositti, koska raskaus oli kuitenkin hyvin alkuvaiheessa. Lääkäri oli mielestäni hyvin neutraali.

Otin ensimmäisen lääkkeen klinikalle ja toisen sain kotiin. Hain kotimatkalla ruokakaupasta siteitä ja mehua, koska muistaakseni jossain lapussa neuvottiin juomaan paljon veren vuodon takia.

Päivän opiskelin kämpillä normaalisti. Kävin ulkoiluttamassa koiraa ja otin toisen lääkkeen. Verenvuoto alkoi iltapäivällä/illalla. Tunsin muistaakseni samankaltaista kipua kuin voimakas kuukautiskipu. Menin vessaan ja vuoto alkoi. Verta ei kai tullut mitenkään erityisen paljon. Käytin sidettä vielä seuraavan päivän. Koska siinä oli viikonloppu menin maanantaina jälkitarkastukseen klinikalle. Muistan, että lääkäri sanoi, "jotta hyvältä näyttää". Se jäi mieleen, koska kuulosti niin tyhmältä.

Kerroin asiasta parille ystävälle, toisen sanoi heti että olisi tehnyt aivan samoin kuin minä ja harmitteli etten ollut kertonut etukäteen. Toinen ymmärsi valintani, mutta veikkaan että ei itse olisi tehnyt aborttia. En ole huudellut abortista, koska tiedän, että ihmiset tuomitsevat. Vanhemmilleni en ole kertonut, koska en koe siihen mitään syytä. Tiedän, että äitini ja isot siskoni eivät hyväksyisi aborttia. Miksi järkyttää? Emme ole muutenkaan erityisen läheisiä.

Tunteet joita koin olivat varmasti järkytys, pelko, ahdistus, jonkinlainen suru, kiukku. Toisaalta tiesin, että olin huolehtinut ehkäisystä, joten en kokenut syyllisyyttä. Olin iloinen, että tein raskaustestin heti. Jos raskaus olisi ehtinyt pidemmälle päätöksen tekeminen ei mielestäni olisi ollut sama. En epäillyt valintaani hetkeäkään, vaikka pohdin sitä yhden pitkän illan. Keskeytyksen jälkeen koin suurta helpotusta.