Siunasiko Jeesus fariseuksia tai saddukealaisia( lahkolaisia)

Hanok 15

Jotkut mitään sanomattomina, ovat kertoneen kuulojuttuja tai mitä ovat lukeneet ja antaneet sitten omaksumastaan oman leimansa että näyttäisi viisaalta ja oikealta hengen mieheltä.
Sanotaan että Jeesus oli essealaisten parissa?
Mitä ne erkaantuneet kerettiläiset sitten opettivat Jeesukselle?
Mutta meidän kerettiläisemme opettavat siunauksesta niin että jopa ottavat saatanankin tykönsä käsiensä alle ja lupaavat sillekin pääsyn paratiisiin, mutta joka asettuu heitä vastaan ei löydy siunauksen sanoja vaan ankara tuomio rakkaudettomuudesta.
Jeesus kirosi fariseukset tuomiten heidät Pyhän Hengen pilkasta joka merkitsee helvetin tuleen joutumista ja fariseukset ovat nykyäänkin idioottien suosiossa ja heidän rakkautensa kohteina.
Itse perkkeles ei mene talutettavana kastealtaaseen ei hän niin tyhmä ole vaan hän juoniensa kautta johdattaa uudestikastettavat veteen nauttien ja tuntien tyydytystä kun itse uskoinen lahkolainen oikeasta uskosta luopuneena on valinnut oikean tien sijasta väärän tien välittämättä varoituksista ja täten hän uudestikastettuna joutuu ikuiseen vaivaan eikä helvetissä ole pelastusta vai kuinka?

12

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hengen mies

      Tosi hyvin osasit kuvata itseäsi:
      "Jotkut mitään sanomattomina, ovat kertoneen kuulojuttuja tai mitä ovat lukeneet ja antaneet sitten omaksumastaan oman leimansa että näyttäisi viisaalta ja oikealta hengen mieheltä."

      • Hanok 15

        olen saanut avaukseen syyt ja aiheet sinulta.
        En ole julistanut sinua autuaaksi enkä mitään sanomattomaksi ihmiseksi mutta itse tunnustat kokeneesi täydellisen muodonmuutoksen kasteammeessa?
        Vapiseva hengen mies. mee maata.

    • Jeesuksen nimessä

      Siunasiko Jeesus lapsia?:
      siunasi

      Kastoiko hän heitä?:
      ei

      Onko siunaaminen ja kastaminen eri asioita?:
      on

      Kastoiko Jeesus ketään vedellä?:
      ei, ainoastaan hänen opetuslapsensa kastoivat.

      Onko vedessä kastettu, uskosta osaton ihminen Jeesukselta opetuslapsi?:
      ei

      Voiko tällainen kastaa edes ensimmäistä kertaa?:
      ei

      Onko siis kyseessä uudestikaste?:
      ei

      Onko kyseessä vapaaehtoinen opetuslapseksi lähteminen, jos kastetaan vauvana ilman tahtoa?:
      ei

      Miksi Jumala ei pakota??

      KOSKA HÄNEN OLEMUKSENSA ON SELLAINEN:

      Korkea Veisu:
      2:7 Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret, gasellien tai kedon peurojen kautta: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.

      3:5 Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret, gasellien tai kedon peurojen kautta: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.

      8:4 Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.

      Ja kaikki jotka kastavat Jeesuksen nimeen:

      ÄLKÄÄ HERÄTELKÖ, ÄLKÄÄ HÄIRITKÖ RAKKAUTTA, ENNENKUIN SE ITSE HALUAA!!!

      AMEN!

    • toinen hega

      Totta puhut tässä asiassa:

      >>Itse perkkeles ei mene talutettavana kastealtaaseen>>

      • Hanok 15

        perkkeleen teko on saada lahkoihin ihmisiä tietäen että pelastus käy lähes mahdottomaksi kun u-kastajat eivät kadu koska ovat ylpeitä ja kovin tyhmiä.

      • toinen Hega
        Hanok 15 kirjoitti:

        perkkeleen teko on saada lahkoihin ihmisiä tietäen että pelastus käy lähes mahdottomaksi kun u-kastajat eivät kadu koska ovat ylpeitä ja kovin tyhmiä.

        Paavali on kirosi väärän evankeliumin julistajat:

        Galatalaiskirje:
        1:1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
        1:2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
        1:3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
        1:4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
        1:5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
        1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
        1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
        1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

        Vauvakastajat eivät levitä sitä evankeliumia mikä on Raamatussa.
        He ovat keksineet oman evankeliuminsa.
        Usko syntyy sanan kuulemisesta ja saa aikaan ihmisessä halun parannuksen tekoon.

        Miksi eksyttäjät haluavat pestä puhtaita astioita, eli vauvoja?
        Koska he eivät halua antaa ihmisille mahdollisuutta parannuksen tekoon silloin kun ihminen tajuaa olevansa syntinen, ja vailla pelastusta.

        Miksi pestä puhdasta astiaa? Jeesushan sanoi:
        (Mark 2:17) "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

        Vain se voi pelastua, joka tajuaa olevansa syntinen!

        Kasteessa pesty ei ole enää syntinen kasteen jälkeen:
        Roomalaiskirje:
        5:8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

        Totta on se mitä sanoit:

        >>Itse perkkeles ei mene talutettavana kastealtaaseen>>

        Syy miksi perkkeles ei mene kastealtaaseen on tässä:

        1.Johanneksen kirje:
        3:1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
        3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
        3:3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
        3:4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
        3:5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
        3:6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
        3:7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
        3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
        3:9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
        3:10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

        Paha ei voi seurata ihmistä Kristuksen hautaan, eli kasteeseen, koska pitää olla halu puhdistua ja erottautua (=pyhittää) maailmasta. Perkkeleshän on ollut valehtelija alusta asti:

        Johanneksen evankeliumi:
        8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

        Miten hän siis voisikaan astua kastealtaaseen? Kaste ilman parannuksen tekoa tarkoittaa kuolemaa - hukuttautumista, ilman uudestisyntymistä!

        Siksi Faaraon joukot eivät voineet seurata Israelilaisia Punaisen meren
        läpi, vaan he hukkuivat veteen - heiltä puuttui usko.

        Vesi ilman uskoa hukuttaa - ei pelasta!
        Siksi Nooallekin annettiin ensin usko, jotta hän perheineen saattoi pelastua vedenpaisumukselta, toisin kuin ne jotka eivät uskoneet.
        Vesi tuli vasta sitten kun uskossa rakennettu arkki oli valmis.

      • Hanok 15
        toinen Hega kirjoitti:

        VÄÄRIN vaan se joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta eivät kaikki kuitenkaan usko eivätkä ole Jumalan vanhurskauttamia.

        Valitettavasti olet kaukana uskosta ja pelastuksesta se on heti sanottava.

        Lahkoarkki on "uskossa" rakennettu mutta sisälle on kannettu säkissä valoa ja itse pemeyden ruhtinas asuu siellä ihmisten pimeydessä jota voi oikein käsin kosketella?

    • toinen Hega

      >>VÄÄRIN vaan se joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta eivät kaikki kuitenkaan usko eivätkä ole Jumalan vanhurskauttamia.>>

      Eli et voi astua kasteen hautaan, koska et halua tehdä parannusta?

      Miten sitten pelastut jos et ole edes omalle sanallesi kuuliainen?:
      Sanoithan juuri että kastettaessa pitää olla uskossa.

      Väitätkö että kaste ilman parannusta hyödyttää ketään?:
      Matteuksen evankeliumi:
      3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."

      3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,

      3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

      12:41 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.

      6:10 Ja hän sanoi heille: "Missä tulette taloon, jääkää siihen, kunnes lähdette pois siltä paikkakunnalta.
      6:11 Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille."
      6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

      Luukkaan evankeliumi:
      3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,

      3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham', sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.

      5:32 En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."

      Luukkaan evankeliumi:
      13:2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
      13:3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
      13:4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
      13:5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

      15:7 Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.

      16:27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
      16:28 - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
      16:29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
      16:30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
      16:31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"

      • toinen Hega

        Luuk
        24:42 Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa.
        24:43 Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.
        24:44 Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa."
        24:45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
        24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
        24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

        Apostolien teot:
        2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
        3:20 että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

        5:31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

        8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.

        11:18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."

        13:22 Mutta hän pani hänet viralta ja herätti heille kuninkaaksi Daavidin, josta hän myös todisti ja sanoi: 'Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen, joka on tekevä kaikessa minun tahtoni.'

    • toinen Hega

      Tässä vielä pari kohtaa Raamatussa jossa mainitaan parannuksen olevan pelastuksen ehtona:

      2.Pietarin kirje:
      3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

      Ilmestyskirja:
      2:5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.

      2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.

      2:21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.

      2:22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;

      3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.

      3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

      9:20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
      9:21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

      Markuksen evankeliumi:
      2:17 Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

      Hanok oli ensimmäinen ihminen joka ei kuollut - miksi näin?
      Koska hän vaelsi Jumalan kanssa!

      Voiko syntinen vaeltaa Jumalan kanssa?
      Ei - siksi Jeesuksen piti tulla pelastamaan meidät synniltä!

      • Hanok 15

        Ai sinä se asetat ehtojasi pelastukselle sanoessasi:Tässä vielä pari kohtaa Raamatussa jossa mainitaan parannuksen olevan pelastuksen ehtona:......

        Usko Jeesukseen Kristukseen ja tulla Jumalan vanhurskauttamaksi on pelastus ja sitä tulisi seurata parannus joka ei rajoitu ennen uskoon tulemista kuten hölmöt helluntailaiset sanovat.

        En minä ole asettanut ehtoja pelastumiselle, vaan Jumala.
        Tee siis parannus! Jospa Jumala sinua vielä armahtaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      85
      7426
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      115
      6143
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      158
      4274
    4. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      37
      2933
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      225
      2926
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2856
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      86
      2571
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2308
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2229
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1696
    Aihe