Mitä vikaa adventismissa?

Vikoilija

Niin, mitä vikaa siinä on?

83

164

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • L i n d a

      Kaikki, senvuoksi he ovatkin Jeesukselle rakkaita. Sillä ei Jeesus tullut pelastamaan v anhurskaita vaan syntisiä.

      He jotka ovat antaneet elämänsä Jumalan johtoon Kristuksessa kyllä tulevat pärjäämään, sillä Jeesus on heikoissa vahva.

      Juuri heissä, adventisteissa, koska heitä ihmisten taholta syytetään, halvennetaan ja sormella osoitellaan.

    • blub blub

      Minusta adventistien joukossa on hyviä ihmisiä ja hyvää opetusta. Mutta on heissä ja heidän kirkossaan jotakin mätää. Mitä se on?

      • kirkkautta vailla

        Juu, tottakai on mätää, kenessäpä ei olisi?!

        Ei ole yhtään seurakuntaa, uskonlahkoa tai yksityistä henkilöä, josta ei vikaa löytysi.

        Mutta sopisi ihmisten etsiä niitä omia virheitään Kristuksen kirkkauden valossa, eikä aina kulkea sormi pitkällä toisia osoitamassa!

        Minä ainakin olen synnin saastuttama ihminen ja jatkuvasti Kristuksen kirkkautta vailla. Jatkuvaa armoa tarvitsen.

      • kqihteb
        kirkkautta vailla kirjoitti:

        Eihän vikoja voi etsiä adventismin lampunvalossa itsestään vaan muista.
        Adventismin perustahan on muiden pomottaminen ja heidän virheittensä etsintä eikä oman sisimmän huolto.
        Adventtikirkossa ei opettaja ole Kristus vaan kirkon oma pääkonfferenssi.
        Mikäli ihmisillä on välittäjänään pääkonfferenssin auktoriteetti, he eivät ole Kristuksen opetuslapseudessa.
        Jumala ei anna kunniastaan sirpalettakaan ihmisille.Eikä myy evankeliumia rahasta välikäsien kautta.

      • Sisar Herrassa
        kqihteb kirjoitti:

        "kgihteb´ille" vastaus:

        Mistä sinä tuollaista saat päähäsi ja revittelet kaikenlaisia valheita lähimäisistäsi adventisteista? Mistä sinulla kumpuaa tuo suunnaton kaunaisuus Kristuksen lunastamia veljiä ja sisaria kohtaan, ei ainakaan uskosta Kristukseen?

        Adventtikirko ei myy Kristuksen evankeliumia, vaan se on ihan ilmaista jokaiselle joka adventtikirkoon sisään kävelee.

        Siellä ei edes kerätä kolehtia, kuten useassa muussa seurakunnassa ja kirkossa tehdään, että ei siis ole sitäkään pelkoa. Kaikki seurakunnan toiminta ja lähetystyö tapahtuu yksistään vapaaehtoisten lahjoituksien perusteella.

        Kunnia kaikesta adventti seurakunnan evankelioimis, lähetys ja opetustyöstä kuuluu yksin Jumalalle, ei yhdellekään seurakunnalle, kirkolle tai "pääkonffrensille". Jumala on meille kaikkein ylin aukroriteetti ja Jeesus Kristus Jumalan Poika on seurakuntamme pää, kuten jokaiselle kirkolle ja seurakunnalle tulisi olla.

        Sillä Jumalan on kaikki, myöskin kaikki hallitukset ja konffrerenssit.

      • pyh!

        Tuossa viestissä sanot suoraan, että suurin osa adventisteista on pahoja ihmisiä ja kaikki ovat läpimätiä.

        Olet tyypillinen pilkkaaja.

      • (toim.huom.)
        Sisar Herrassa kirjoitti:

        Mitä pahaa hän puhui adventisteista ?
        Eihän adventismi ole yhtäkuin adventisti!
        Adventismi on ja pysyy harhaoppina jota saarnataan Evankeliumin tilalle.
        Ei kukaan voi palvella sekä adventtikirkkoa että Jumalaa! Jompi kumpi on valittava ja adventismin valinneet ovat hyljänneet Jumalan.

        Jeesus sanoi, ”Ihminen ei voi ratsastaa kahta hevosta eikä taivuttaa kahta jousta. Eikä orja voi palvella kahta herraa, muuten orja kunnioittaa toista ja loukkaa toista.

        Jolla korva on, se kuulkoon!

      • pyh,
        pyh! kirjoitti:

        Tuossa viestissä sanot suoraan, että suurin osa adventisteista on pahoja ihmisiä ja kaikki ovat läpimätiä.

        Olet tyypillinen pilkkaaja.

        Kristinuskoa ei mitata ihmisistä vaan Kristuksesta.
        Te olette ihan hukkatiellä uskon näkökulmasta,

    • menikövaikeaks

      Vikaa on adventismissa...
      Adventisti voi olla myös henkilö joka ei sitä huomaa.......

      • Ei mennyt

        Kukapa sitä omia vikojaan ja erehdyksiään huomaisi?

    • areios toinen

      Adventismi vetää puoleensa unennäkijöitä ja harhoja jumalan profetioihin sekoittavia.
      Nämä "häiriköt" pesiytyvät tiettyihin paikallisseurakuntiin ja kun tämä "hiiva" on sinne pesitynyt,ei sinne tervettä järkeä saa mitenkään.
      Miksi?
      Koska Jeesus ei ole kiinnostunut unennäkijöistä(lue:okkultismista)Hän vihaa aaveitten perään haikailijoita,niinkuin Isänsäkin.
      Tämä "kuolleittenkanssapuhuminen" on saanut alkunsa Ellen Whitesta.
      Siinä vika.

      • Vikoilija

        Ellen G. Whitea on arvosteltu paljon. En tunne hänen teoksiaan enkä arvosteluja, mutta olettaisin niissä olevan jonkin verran perää. Mainitsemistasi unennäkijöistä minulla ei ole tietoa.

        Adventisteilla on paljon oikeaa opetusta, mikä puuttuu monesta muusta isosta kirkkokunnasta. Ei se tee heistä kuitenkaan ainoaa oikeaa lopun ajan seurakuntaa. Taitaa olla niin, että adventistikirkon vääryydet tekevät siitä pikemmin antikristillisen lahkon kuin Jumalan seurakunnan?

      • Uskon ystäväsi
        Vikoilija kirjoitti:

        Vikoilija´lle!

        Onko "entinen Hirvaskin" siirtynyt syyttäjien puolelle?

        Oletko se tosiaan sinä joka on lähtenyt syyttäjän asialle halveksimaan ja puhumaan pahaa, adventtisteista? Se sapattiko sinua jurppii?

        Jumalan Sana sanoo, että me hänen lampaansa tulemme olemaan lopunajassa vainottuja ja syytettyjä uskollisuutemme tähden, siitä syystä että haluamme uskoa Jeesuksen opetuksiin ja totella hänen käskyjään, olemme uskossa antaneet itsemme Jumalan käyttöön ja Jeesus Kristus saa vaikuttaa tekemisemme.

        Senvuoksi tahdomme sydämestämme kunnioittaa Jumalaa ja rakastaa lähimäisiämme, koska näemme Kristuksen lunastustyön suuruuden kaikkein kurjimmankin ihmisen kohdalla. Hän Jeesus Kristus antakoon meille voimaa pysyä kaikessa hyvässä ja oikeassa loppuun saakka, sillä itsessään ei yksikään ihminen jaksa.

      • Vikoilija
        Uskon ystäväsi kirjoitti:

        Uskon ystäväsi

        En tiedä, kuka on "entinen Hirvas".

        Minä uskon sapatin olevan voimassa ja vietän itse sapattia.

        Minä uskon, että ikuista helvetinpiinaa ei ole; sen sijaan tuomitut kuolevat "toisen kerran" ja heidät tuhotaan (hävitetään) tulisessa järvessä, niin että heitä ei ole enää olemassa.

        Uskon siis adventistien tavoin joissakin opin kohdissa, vaikka en ole adventisti, eikä minusta tule koskaan adventistia.

        Adventtikirkon vertaaminen antikristilliseen lahkoon oli ehkä hieman ylimenevä veto, mutta on siinä sellaisia piirteitä, kieltämättä. Ihmettelen, että tässä ketjussa ei niitä piirteitä ole paljon julki tuotu, mutta ehkä tätä ei paljon lueta.

        Puhut ihan potaskaa. Antikristillisuus tarkoittaa Jeesuksen vastustamista ja sitä adventismi EI ole.

      • -vaari-
        pyh! kirjoitti:

        Puhut ihan potaskaa. Antikristillisuus tarkoittaa Jeesuksen vastustamista ja sitä adventismi EI ole.

        Jopa maamme valtiovalta tunnustaa samoin kerran vuodessa valtiopäivien avajaisissa.
        Teissä on se vika, että te ette alennu keskustelemaan kenenkään kanssa.
        Ette edes kirkossanne käyvän vieraan kanssa hengellisistä asioista.
        Te tietenkin väitätte vastaan, sitä te teette keskusteluun pyrkijälle kirkossannekin. Ja sama asioista väistely johtaa siihen, ettei keskustelua synny.
        Kun kysyt suoraan, saat kiertävän vastauksen.
        Kun kysyt uudelleen, saat laajennetun kiertävän vastauksen. Ja jos kysyt kolmannen kerran, poikkeusetta katsotaan riidanhaastajaksi.
        Ja yksikään vastauksenne ei ole ollut vastaamista kysyttyyn asiaan.
        Tyhjää saa pyytämättäkin on vanha totuus.Miksi sitä sitten kysyjälle tarjotaan?????

      • pyh!
        -vaari- kirjoitti:

        Miks pitäis keskustella riidan haastajien kanssa???

      • (toim.huom.)
        pyh! kirjoitti:

        Miks pitäis keskustella riidan haastajien kanssa???

        Miksi keskustelet riitelevällä sydämelläsi ?
        Ei uutta viiniä voi laittaa vanhaan leiliisi!
        Eikä fariseuksen oppia voi puhdistaa.
        Muuten siellä on sekä uutta että vanhaa oppia!
        Mikä osa tässä on riitelyä?
        Miten Raamattu samoista asioista sanoo?

      • Pyh!
        (toim.huom.) kirjoitti:

        Tehän täällä riitaa haastatte, koko ajan!

      • hellaristi
        Pyh! kirjoitti:

        Tehän täällä riitaa haastatte, koko ajan!

        Kyse on tavoistanne.
        Ne eivät ole Raamatun opetusten noudatusta.

        1.Pietarin kirje:
        3:15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla

        Teitä ei näy koskevan mitkään opetukset!
        Kun kysyy teidän perustustanne ja vaatii siihen todistuksena Raamatun kirjoituksia, niitä teiltä ei heru. Päinvastoin perinnäissääntöjänne latelette .
        Ja useinmiten saa niin kaukaa kiertävän vastauksen ettei se osu kysyttävään asiaan millään tavalla.
        Tyypillistä on sekin, että täällä ohjataan kirkkonne sivustoille eikä Raamattuun.
        Eihän kukaan hengellisiä asioita kysyvä kysele teidän mielipidettänne vaan Jumalan, ja sen mielipiteen perusta on Raamatun sanassa.

      • PYH!
        hellaristi kirjoitti:

        TEILLE ON VASTATTU JA TE VAIN HAISTATTELETTE!

      • hellaristi
        PYH! kirjoitti:

        TEILLE ON VASTATTU JA TE VAIN HAISTATTELETTE!

        Rauhotu nyt!
        Raamattu on sama minulle ja sinulle. Miksi tulkinnat vaihtelevat? Miksi siten, että mitä enemmän on omia sanoja, sitä enemmän teitä morkataan?
        Teillä ollaan liian lavealla tiellä kun Raamattua opetetaan. Teitä, meidän sisariamme ja veljiämme viedään kuin pässiä narussa.
        Kun tulee vaikeaa elämässä, se ei olekaan oikeaa öljyä. Ja vaikeuksissa oleva ei ole otollinen oppimaan. Nyt on otollinen aika. Nyt on pelastuksen päivä.
        Minä en muuta pyydä, kuin että sallisit uudistavan tuulahduksen Tulla puhdistamaan mielesi Jeesuksen ja apostolien raittiill opetuksella ilman tulkitsijoita. Kukaan meistä ei voi uskoaan jakaa, mutta me voimme todistaa, miten meitä on Herra auttanut löytämään Uuden virren elämäämme.
        Minulla se merkitsi puhdistautumista helluntailaisuudesta ja tiedän, ettei se ole ihan helppoa, ja silti pitää uskosta kiinni.
        Luota Evankeliumin KAIKKIIN lupauksiin niin niitä jaetaan ansiosi mukaan.
        Jokapäiväinen hengellinen leipä tulee näet sinun tarpettesi tyydyttämiseen. Eikä se voi tulla adventismin, eikä minkään muunkaan suunnan tai ihmisten jakamana.

        Meiile on vastattu! Joo! Mutta meitä ette ole kuunnelleet.
        Emme me itseämme tarjoa kun olemme oikella asialla.
        Tarjoamme sitä mitä apostolien tulee tarjoilla.
        Ja sen löydät vain kun käyt Sanan ääreen nöyränä Herraa, ei ihmisiä varten.
        Kun löydät sen mitä esittelen, löydät myös itsesi. Riität itsellesi kuten riität Herralle.
        Minun nimimerkkini ei tarkoita helluntailaista, jos tarkkaan syynäät!

        Siunausta sinulle. Velihän minä sinulle haluan olla, mutta veli Kristuksessa.

        Et sinä ole veli Kristuksessa, koska vihaat minua adventistia. Tuossakin viestissä sanot minun olevan saatanasta. Joten omien sanojesi mukaan minä en ole sinun veljesi. Ihan sama mitä urputat.

        MINÄ EN IKINÄ TULE SINNE KAPISEEN HELLARISTIPORTTOLAAN!

      • plääh plääh
        hellaristi kirjoitti:

        Rauhotu nyt!
        Raamattu on sama minulle ja sinulle. Miksi tulkinnat vaihtelevat? Miksi siten, että mitä enemmän on omia sanoja, sitä enemmän teitä morkataan?
        Teillä ollaan liian lavealla tiellä kun Raamattua opetetaan. Teitä, meidän sisariamme ja veljiämme viedään kuin pässiä narussa.
        Kun tulee vaikeaa elämässä, se ei olekaan oikeaa öljyä. Ja vaikeuksissa oleva ei ole otollinen oppimaan. Nyt on otollinen aika. Nyt on pelastuksen päivä.
        Minä en muuta pyydä, kuin että sallisit uudistavan tuulahduksen Tulla puhdistamaan mielesi Jeesuksen ja apostolien raittiill opetuksella ilman tulkitsijoita. Kukaan meistä ei voi uskoaan jakaa, mutta me voimme todistaa, miten meitä on Herra auttanut löytämään Uuden virren elämäämme.
        Minulla se merkitsi puhdistautumista helluntailaisuudesta ja tiedän, ettei se ole ihan helppoa, ja silti pitää uskosta kiinni.
        Luota Evankeliumin KAIKKIIN lupauksiin niin niitä jaetaan ansiosi mukaan.
        Jokapäiväinen hengellinen leipä tulee näet sinun tarpettesi tyydyttämiseen. Eikä se voi tulla adventismin, eikä minkään muunkaan suunnan tai ihmisten jakamana.

        Meiile on vastattu! Joo! Mutta meitä ette ole kuunnelleet.
        Emme me itseämme tarjoa kun olemme oikella asialla.
        Tarjoamme sitä mitä apostolien tulee tarjoilla.
        Ja sen löydät vain kun käyt Sanan ääreen nöyränä Herraa, ei ihmisiä varten.
        Kun löydät sen mitä esittelen, löydät myös itsesi. Riität itsellesi kuten riität Herralle.
        Minun nimimerkkini ei tarkoita helluntailaista, jos tarkkaan syynäät!

        Siunausta sinulle. Velihän minä sinulle haluan olla, mutta veli Kristuksessa.

        Kyllä te itseänne tarjoilette ja omia tulkintojanne.

    • Uskon ystäväsi

      ## Uskon siis adventistien tavoin joissakin opin kohdissa, vaikka en ole adventisti, eikä minusta tule koskaan adventistia. ##

      Jumala tietää sen, että mitä meistä tulee, me vain luulemme tietäv ämme! Moni joka sanoo, että sitä minä en ainakaan tee, tulee juuri niin tekemään.

      Olkoon ylistetty Taivaallinen Isämme, Iankaikkinen Jumala nyt ja aina Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme! Tapahtukoon Hänen Pyhä tahtonsa sinun ja meidän jokaisen kohdalla.

      • -vaari-

        Opinkohdat toimivat samoin periaattein kuin Raamattu sanoo laista.
        Jos rikot yhtä kohtaa vastaan, rikot koko lakia.

        Jos yksi opinkohta on väärin, on kokonaisuuskin väärin.
        Jos perustus on väärin asetettu, kokonaisuus on hiekalle rakennettu.
        Ja jotta sen saa kalliolle, on rakennus purettava kokonaan.
        Evankeliumin totuus on yksinkertainen ja selkeä.
        Eikä siinä ole yhtään virhettä.
        Adventtikirkon opista ei Evankeliumin totuutta löydy, sillä sen perustus on väärä..

        Puhut potaskaa.

      • (toim.huom.)
        pyh! kirjoitti:

        Puhut potaskaa.

        Kerro meillekin, mitä väärää huomasit!
        Tee se Raamatun Sanalla.

      • (toim.huom.)
        (toim.huom.) kirjoitti:

        Kerro meillekin, mitä väärää huomasit!
        Tee se Raamatun Sanalla.

        Nyt huomasin itsekin. Tuo oli potaskaa, että Adventtikirkon opista ei Evankeliumin totuutta löydy. Löytyy siitä.

      • (toim.huom.)
        (toim.huom.) kirjoitti:

        Nyt huomasin itsekin. Tuo oli potaskaa, että Adventtikirkon opista ei Evankeliumin totuutta löydy. Löytyy siitä.

        Nyt huomasin, että adventisti on sitä miksi häntä moititaankin , täydellinen liero. MIKSI KÄYTÄT VÄÄRIN NIMIMERKKIÄNI HARHAUTTAAKSESI LUKIJOITA?

      • PYH!
        (toim.huom.) kirjoitti:

        Nyt huomasin, että adventisti on sitä miksi häntä moititaankin , täydellinen liero. MIKSI KÄYTÄT VÄÄRIN NIMIMERKKIÄNI HARHAUTTAAKSESI LUKIJOITA?

        Milläs todistat, että se oli adventisti? Täällä on paljon semmosia, jotka vain tekeytyvät advareiks saadakseen heidät pilkatuiksi ...

    • ??????..

      Uskon ystäväsi Vaikka sinusta ei tulisikaan adventistia, niin mikä on adventisteilla sellaista mitä on vaikea ymmärtää ?

      • Vikoilija

        Tarkoitit nämä sanat varmaan minulle eli Vikoilijalle.

        Adventismin vikoja:

        keskushallintoinen seurakuntamalli
        hierarkkisesti johdettu seurakunta
        naiset vanhimpina ja sanan opettajina seurakunnassa
        väärin ymmärretty jalkojen pesun opetus ja rituaali
        virheellinen opetus siitä, että adventtikirkko on ainoa pelastava kirkko (muut kristityt ovat osana porttoa tai pedon järjestelmää)
        taloudelliset väärinkäytökset Suomessa, joista YLE on tehnyt TV-ohjelmia
        virheellinen opetus ja käytäntö kymmenyksistä
        kyseenalainen opetus sapatin käskystä, jonka rikkominen olisi pedon merkki (voi tosin olla osa sitä)
        liiallinen terveysintoilu (liian tiukka ruokavalio, alkoholin totaalikielto, kahvin kielto,..)
        Lopun ajan profetioiden ymmärtämisen tärkeyden liiallinen painottaminen

        Hyvää adventismissa on:

        Jumalan sanan ahkera tutkiminen ja siihen pitäytyminen
        Hyvä käytös ja terveet elämäntavat (kun ei mene liiallisuuksiin)
        Sian lihan ja saastaisten eläiten syömisestä pidättäytyminen
        Annihilaatio-oppi
        Sapatin opetus siinä mielessä, että sapatin käskyä ei ole kumottu (sapatin viettotavasta voidaan olla jonkin verran eriä mieltä)

        Apostolien ajan seurakuntamalli on kuvattu lyhyesti kristinusko-blogissa. Yksikään ryhmä ei toimi täysin niin kuin apostolien ajan seurakunta, mutta toivottavasti perinteisten kirkkokuntien ulkopuolella olisi edes muutamia ryhmiä, joissa lähestulkoon siten toimitaan ja eletään.

        http://kristinusko.wordpress.com/

        Meni ihan pieleen.

        Adventtkirkossa ei ole keskusjohtoista seurakuntamallia. Kyllä seurakunnat päättävät itse asioistaan. Opista päätetään sitten yhdessä.

        Mikä ihmeen hierarkia?

        Jalkojenpesu on Jeesuksen käsky, mutta sinä et Jeesuksen opetusta tunnusta ja siksi vastustat.

        Adventtikirkko ole koskaan opettanut, että se olisi ainoa pelastava kirkko.

        Muut ovat ja pysyvät babylonina.

        Eikä ole mitään kyseenalaista opetusta sapatista. Sen rikkominen on syntiä ja sillä sipuli.

        Sinä vissiin haluat rällästää ja ryypätä kun noin valitat....

      • Kristuksessa

        Paikallisseurakunnat eivät päätä itsenäisesti seurakunnan opista ja sen mukaisesta käytännön elämästä. Näistä asioista päättää "pääkonferenssi".

        Hierarkia näkyy virkapapistona, jota ei apostolien aikana ollut. Seurakunnille on nimetty johtajat niin kuin myös koko järjestölle, pääkonferenssin johtaja. Tämä hierarkkinen johtamisen malli on maailmasta, ei Jumalalta (eikä Uuden testamentin ohjeista ja käytännöstä).

        Jeesus osoitti esimerkillään palvelevan johtajuuden mallin, jota meidän tulisi noudattaa, ja palvella toinen toistamme niillä armolahjoilla, joita meillä on. Hän ei tarkoittanut jalkojen pesua sellaiseksi kaavamaiseksi rituaaliksi, joka se adventisteilla on. Jalkojen pesusta on opettanut oikein ja hyvin mm. David Pawson sarjassaan Uusi testamentti avautuu.

        YLE 1:n asiaohjelmassa Suomen adventtikirkon rahastonhoitaja on sanonut, että vain adventtikirkossa on pelastus. Tämä usko on melko yleinen adventistien joukossa, mutta he eivät voi tunnustaa sitä julkisesti, sillä he kosiskelevat muista seurakunnista jäseniä "ulos Babyloniasta", mikä käy ilmi myös sinun viestistäsi ("Muut ovat ja pysyvät babylonina".)

        Sapatista on helppoa tehdä itselleen rasittava kuorma laatimalla pikkutarkkoja sääntöjä sen suhteen, mitä silloin saa tehdä ja mitä ei. Juutalaiset olivat kadottaneet sapatin idean ja tekivät tyhjäksi sen siunauksen vastaavilla säännöillä. Miten lie adventistien sapatin vieton laita?

        Rällästäminen ja ryyppääminen ovat syntiä, mutta alkoholin kohtuukäyttö ei ole syntiä. Jeesus joi alkoholipitoista viiniä ruokajuomana ja fariseukset haukkuivat häntä sen vuoksi "syömäriksi ja juomariksi". Jos kerran Jeesus ja apostolitkin joivat alkoholipitoista viiniä, eivätkä tehneet syntiä, niin miksi se olisi syntiä nykyään?

        Joillekin voi olla parasta pidättäytyä kokonaan alkoholista, mutta se ei ole Jumalan antama käsky eikä edes Raamatun ohje. Siksipä siitä ei sellaista pidä seurakunnassakaan tehdä. Esim. Keijo Lindeman opettaa tässä asiassa oikein, kun pitää viinin juomista sallittuna pyhien keskuudessa.
        Keijo Lindeman, Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys, Raamatullinen ruokavalio, Viinin käyttö Raamatun valossa.
        http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk23.html

        Tietoa adventismista Jyrki Rossin uskontosivuilla:
        http://personal.inet.fi/koti/rossi/advent.html

        Jos adventistit rakastaisivat todella totuutta ja pysyisivät Jumalan sanan mukaisessa opissa ja elämässä, niin he korjaisivat epäkohdat opetuksessaan ja elämässään. Jos kirkkokunta ei näitä asioita korjaa, niin sitten on syytä jopa erota adventtikirkosta, vai mitä?

        Jos asioita ei korjata eikä erehdyksiä tunnusteta, kuvastaa se väärää sydämen asennetta ja syntiä, joka estää iankaikkisen elämän Jeesuksen ja pyhien luona.

      • pyh!
        Kristuksessa kirjoitti:

        Rossi on monissa väitteissään väärässä.

        Kaikki alkoholin käyttö on syntiä. Sellaista kuin kohtuukäyttöä ei ole olemassakaan. Se on tasan maailman ihmisten mielipide.

        Adventtikirkon oppi on oikea eikä siitä tarvitse korjata mitään. Te olette väärässä ja kapinoitte Jumalaa vastaan, joten TEIDÄN tässä pitää oppianne ja arvojanne muuttaa, ei meidän.

        Joten oman todistuksesi nojalla SINÄ et ole ikuisen elämän perillinen. Valehtelet muutenkin adventisteista ja Raamatusta siihen malliin, että harhaoppinen olet.

      • advr.
        pyh! kirjoitti:

        Rossi on monissa väitteissään väärässä.

        Toki!
        Mutta suurimmassa osassa oikeassa.
        Ettehän te nimittäin elä Raamatun mukaan ; Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on.

      • Annu***
        Vikoilija kirjoitti:

        Tarkoitit nämä sanat varmaan minulle eli Vikoilijalle.

        Adventismin vikoja:

        keskushallintoinen seurakuntamalli
        hierarkkisesti johdettu seurakunta
        naiset vanhimpina ja sanan opettajina seurakunnassa
        väärin ymmärretty jalkojen pesun opetus ja rituaali
        virheellinen opetus siitä, että adventtikirkko on ainoa pelastava kirkko (muut kristityt ovat osana porttoa tai pedon järjestelmää)
        taloudelliset väärinkäytökset Suomessa, joista YLE on tehnyt TV-ohjelmia
        virheellinen opetus ja käytäntö kymmenyksistä
        kyseenalainen opetus sapatin käskystä, jonka rikkominen olisi pedon merkki (voi tosin olla osa sitä)
        liiallinen terveysintoilu (liian tiukka ruokavalio, alkoholin totaalikielto, kahvin kielto,..)
        Lopun ajan profetioiden ymmärtämisen tärkeyden liiallinen painottaminen

        Hyvää adventismissa on:

        Jumalan sanan ahkera tutkiminen ja siihen pitäytyminen
        Hyvä käytös ja terveet elämäntavat (kun ei mene liiallisuuksiin)
        Sian lihan ja saastaisten eläiten syömisestä pidättäytyminen
        Annihilaatio-oppi
        Sapatin opetus siinä mielessä, että sapatin käskyä ei ole kumottu (sapatin viettotavasta voidaan olla jonkin verran eriä mieltä)

        Apostolien ajan seurakuntamalli on kuvattu lyhyesti kristinusko-blogissa. Yksikään ryhmä ei toimi täysin niin kuin apostolien ajan seurakunta, mutta toivottavasti perinteisten kirkkokuntien ulkopuolella olisi edes muutamia ryhmiä, joissa lähestulkoon siten toimitaan ja eletään.

        http://kristinusko.wordpress.com/

        Kirjoitit vioistamme:

        keskushallintoinen seurakuntamalli: Vaarin, olemme seurakuntakeskeinen malli, jossa seurakunta ja sen jasenista koottu johtokunta paattavat asioista.

        Hierarkkisesti johdettu seurakunta: Vaarin, seurakuntalaiset valitsevat johtokuntansa, joka paattaa asioista. Olen monesti jaanyt toiseksi, kun olen jotakin esittanyt. Hierarkia ei ole toiminut.

        Naiset vanhimpina ja sanan opettajina seurakunnassa: Miksi ei saisi olla? Kautta aikojen naisetkin ovat olleet Jumalan tyossa. Kristuksessa ei ole miesta eika naista, vaan he ovat yhta Kristuksessa, myos Jumalan tyossa. Jeesuksenkin ymparilla oli naisia, joita han arvosti. Samoin opetuslasten joukossa, joten hierarkiasi poistamat naiset ovat Jumalalle yhta tarkeita kuin miehet.

        Väärin ymmärretty jalkojen pesun opetus ja rituaali: Vaarin, taysin raamatullinen toiminta, joka on jokaiselle vapaaehtoinen. Ehtoollisen voi nauttia ilman jalkojen pesuakin, ja se on avoin kaikille. Jeesus sanoi: Tehkaa tama minun muistokseni. Se on tarkeinta. Jos joku haluaa olla mukana jalkojen pesussa, sekin on hanelle tarkeaa. Onhan kirjoitettu: Joka on kylpenyt (kastettu upotuskasteella) ei tarvitse kuin etta jalat pestaan. Eikohan reissusta rahjaanny ensin jalat. Samoin voi olla synnin teilla, riittaa etta "jalat pestaan" koska ne juoksivat vaariin tekoihin kuvaannollisesti. Eikohan meilla kaikilla naita pahoja tekoja, ajatuksia ja sanoja ole riittamiin, etta puhdistusta tarvitsemme.

        Virheellinen opetus siitä, että adventtikirkko on ainoa pelastava kirkko (muut kristityt ovat osana porttoa tai pedon järjestelmää): Vaarin, emme opeta, etta kirkko pelastaa, vaan Jeesus Kirstus. Porttokirkko on jarjestelma, jossa ei opeteta Jeesuksen uskon mukaan, eika hanen sanansa mukaan. Jos nain tehdaan ollaan irti Kirstuksesta.

        Taloudelliset väärinkäytökset Suomessa, joista YLE on tehnyt TV-ohjelmia
        virheellinen opetus ja käytäntö kymmenyksistä: Jokaisen tapauksen olen tutkinut ja todennut asianomaisten tehneen aivan omia ratkaisujaan varojensa suhteen. Suomen valtion muuttamat lait ovat joissakin tapauksissa estaneet asianomaisen hoidon laitoksessamme, joka sitten suurella aanella uutisoitiin.
        Kymmenykset ovat lahja Jumalan tyohon. Milla kirkkomme pysyisi pystyssa, ellei niita olisi? Meilla ei ole verotusoikeutta eika jasenmaksuja. Kiitos Herralle, etta voin osallistua saannollisesti hanen tyohonsa kymmenysten kautta. En ole siita koyhtynyt, mutta tyontekijamme saavat palkkansa ajallaan.

        Kyseenalainen opetus sapatin käskystä, jonka rikkominen olisi pedon merkki (voi tosin olla osa sitä): Vaarin, ei viela, mutta tulevaisuudessa laki saattaa asettaa meidat eriarvoiseen asemaan, koska meilla on eri lepopaiva kuin yleisesti on tarjolla. Tiedat hyvin, etta joissakin maissa sunnuntaina tyon teko on jo nyt kielletty. Myos Suomessa on lait, jotka taman takaavat, mutta viela saadaan lupia pitaa eirlaisia tapahtumia luvanvaraisesti myos sunnuntaina.

        Liiallinen terveysintoilu (liian tiukka ruokavalio, alkoholin totaalikielto, kahvin kielto,..) Vaarin: ei ketaan kielleta, meilla on vain suositus hoitaa terveyttamme. Olen taalla Amerikassa ollut kurssilla, jossa olen kuullut hammastyttavia asioita, miten ruokaamme kasitellaan vaarin. Ihmisen kasittelylla se tulee epaterveelliseksi ihmisen elimistolle. Tutki, niin tiedat, ennekuin tuomitset meita, jotka halaumme pysya terveina.

        Lopun ajan profetioiden ymmärtämisen tärkeyden liiallinen painottaminen: Vaarin, emme painota niita liikaa. Mina ainakin haluaisin, etta jokainen ystavani tietaisi, etta Jeesus tulee, Oletko valmis kohtaamaan hanet, taivaan Majesteetin kirkkaudessaan.

        Kaikella ystavyydella taalta kaukaisesta maasta...

      • pyh on aina väärässä
        advr. kirjoitti:

        Toki!
        Mutta suurimmassa osassa oikeassa.
        Ettehän te nimittäin elä Raamatun mukaan ; Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on.

        Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on.

        18. Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella.
        19. Ja kun he sanovat teille: "Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka supisevat ja mumisevat", niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa? Kuolleiltako elävien puolesta?
        20. "Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.

      • äimän käkösenä
        pyh! kirjoitti:

        Kaikki alkoholin käyttö on syntiä. Sellaista kuin kohtuukäyttöä ei ole olemassakaan. Se on tasan maailman ihmisten mielipide.

        Adventtikirkon oppi on oikea eikä siitä tarvitse korjata mitään. Te olette väärässä ja kapinoitte Jumalaa vastaan, joten TEIDÄN tässä pitää oppianne ja arvojanne muuttaa, ei meidän.

        Joten oman todistuksesi nojalla SINÄ et ole ikuisen elämän perillinen. Valehtelet muutenkin adventisteista ja Raamatusta siihen malliin, että harhaoppinen olet.

        Johanneksen evankeliumi:
        2:10 ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun JUOPUVAT, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.
        11. Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen

        Miksi Raamattu osottaa adventistin olevan ihan aina väärässä?

      • PYH!
        äimän käkösenä kirjoitti:

        Ei muuten osoita. Eihän tuossa sanota, että Jeesus olisi tehnyt viinaa...

      • 1234567...
        Annu*** kirjoitti:

        Kirjoitit vioistamme:

        keskushallintoinen seurakuntamalli: Vaarin, olemme seurakuntakeskeinen malli, jossa seurakunta ja sen jasenista koottu johtokunta paattavat asioista.

        Hierarkkisesti johdettu seurakunta: Vaarin, seurakuntalaiset valitsevat johtokuntansa, joka paattaa asioista. Olen monesti jaanyt toiseksi, kun olen jotakin esittanyt. Hierarkia ei ole toiminut.

        Naiset vanhimpina ja sanan opettajina seurakunnassa: Miksi ei saisi olla? Kautta aikojen naisetkin ovat olleet Jumalan tyossa. Kristuksessa ei ole miesta eika naista, vaan he ovat yhta Kristuksessa, myos Jumalan tyossa. Jeesuksenkin ymparilla oli naisia, joita han arvosti. Samoin opetuslasten joukossa, joten hierarkiasi poistamat naiset ovat Jumalalle yhta tarkeita kuin miehet.

        Väärin ymmärretty jalkojen pesun opetus ja rituaali: Vaarin, taysin raamatullinen toiminta, joka on jokaiselle vapaaehtoinen. Ehtoollisen voi nauttia ilman jalkojen pesuakin, ja se on avoin kaikille. Jeesus sanoi: Tehkaa tama minun muistokseni. Se on tarkeinta. Jos joku haluaa olla mukana jalkojen pesussa, sekin on hanelle tarkeaa. Onhan kirjoitettu: Joka on kylpenyt (kastettu upotuskasteella) ei tarvitse kuin etta jalat pestaan. Eikohan reissusta rahjaanny ensin jalat. Samoin voi olla synnin teilla, riittaa etta "jalat pestaan" koska ne juoksivat vaariin tekoihin kuvaannollisesti. Eikohan meilla kaikilla naita pahoja tekoja, ajatuksia ja sanoja ole riittamiin, etta puhdistusta tarvitsemme.

        Virheellinen opetus siitä, että adventtikirkko on ainoa pelastava kirkko (muut kristityt ovat osana porttoa tai pedon järjestelmää): Vaarin, emme opeta, etta kirkko pelastaa, vaan Jeesus Kirstus. Porttokirkko on jarjestelma, jossa ei opeteta Jeesuksen uskon mukaan, eika hanen sanansa mukaan. Jos nain tehdaan ollaan irti Kirstuksesta.

        Taloudelliset väärinkäytökset Suomessa, joista YLE on tehnyt TV-ohjelmia
        virheellinen opetus ja käytäntö kymmenyksistä: Jokaisen tapauksen olen tutkinut ja todennut asianomaisten tehneen aivan omia ratkaisujaan varojensa suhteen. Suomen valtion muuttamat lait ovat joissakin tapauksissa estaneet asianomaisen hoidon laitoksessamme, joka sitten suurella aanella uutisoitiin.
        Kymmenykset ovat lahja Jumalan tyohon. Milla kirkkomme pysyisi pystyssa, ellei niita olisi? Meilla ei ole verotusoikeutta eika jasenmaksuja. Kiitos Herralle, etta voin osallistua saannollisesti hanen tyohonsa kymmenysten kautta. En ole siita koyhtynyt, mutta tyontekijamme saavat palkkansa ajallaan.

        Kyseenalainen opetus sapatin käskystä, jonka rikkominen olisi pedon merkki (voi tosin olla osa sitä): Vaarin, ei viela, mutta tulevaisuudessa laki saattaa asettaa meidat eriarvoiseen asemaan, koska meilla on eri lepopaiva kuin yleisesti on tarjolla. Tiedat hyvin, etta joissakin maissa sunnuntaina tyon teko on jo nyt kielletty. Myos Suomessa on lait, jotka taman takaavat, mutta viela saadaan lupia pitaa eirlaisia tapahtumia luvanvaraisesti myos sunnuntaina.

        Liiallinen terveysintoilu (liian tiukka ruokavalio, alkoholin totaalikielto, kahvin kielto,..) Vaarin: ei ketaan kielleta, meilla on vain suositus hoitaa terveyttamme. Olen taalla Amerikassa ollut kurssilla, jossa olen kuullut hammastyttavia asioita, miten ruokaamme kasitellaan vaarin. Ihmisen kasittelylla se tulee epaterveelliseksi ihmisen elimistolle. Tutki, niin tiedat, ennekuin tuomitset meita, jotka halaumme pysya terveina.

        Lopun ajan profetioiden ymmärtämisen tärkeyden liiallinen painottaminen: Vaarin, emme painota niita liikaa. Mina ainakin haluaisin, etta jokainen ystavani tietaisi, etta Jeesus tulee, Oletko valmis kohtaamaan hanet, taivaan Majesteetin kirkkaudessaan.

        Kaikella ystavyydella taalta kaukaisesta maasta...

        Vastine Annulle*** . Naisille ei kuulu pappeus ja papin tehtävät samoin kuin ei nais-vanhimmuuskaan.
        Naisella ei ole asiaa alttarin taakse saarnailemaan se on miehen paikka.

        Raamattu tuntee naisprofeettoja Hulda ja monia muita. Filippuksen neljällä tyttärellä oli profetoimisen lahja.
        Kirkossa kuuluisi olla sivupöytä todistuspuheen pitämiseen naisille.

        Sunnuntai on ollut pedonmerkkinä jo vuodesta 321jKr. lähtien, eikä sitä tule vesitellä ei vielä, ei vielä, eikä vieläkään.

        Kolmas-enkeli kuitenkin lentää täyttä vauhtia ja varoittaa SUURELLA ÄÄNELLÄ pedosta ja pedon merkistä, joka on sunnuntai.

      • Annu*** kirjoitti:

        Kirjoitit vioistamme:

        keskushallintoinen seurakuntamalli: Vaarin, olemme seurakuntakeskeinen malli, jossa seurakunta ja sen jasenista koottu johtokunta paattavat asioista.

        Hierarkkisesti johdettu seurakunta: Vaarin, seurakuntalaiset valitsevat johtokuntansa, joka paattaa asioista. Olen monesti jaanyt toiseksi, kun olen jotakin esittanyt. Hierarkia ei ole toiminut.

        Naiset vanhimpina ja sanan opettajina seurakunnassa: Miksi ei saisi olla? Kautta aikojen naisetkin ovat olleet Jumalan tyossa. Kristuksessa ei ole miesta eika naista, vaan he ovat yhta Kristuksessa, myos Jumalan tyossa. Jeesuksenkin ymparilla oli naisia, joita han arvosti. Samoin opetuslasten joukossa, joten hierarkiasi poistamat naiset ovat Jumalalle yhta tarkeita kuin miehet.

        Väärin ymmärretty jalkojen pesun opetus ja rituaali: Vaarin, taysin raamatullinen toiminta, joka on jokaiselle vapaaehtoinen. Ehtoollisen voi nauttia ilman jalkojen pesuakin, ja se on avoin kaikille. Jeesus sanoi: Tehkaa tama minun muistokseni. Se on tarkeinta. Jos joku haluaa olla mukana jalkojen pesussa, sekin on hanelle tarkeaa. Onhan kirjoitettu: Joka on kylpenyt (kastettu upotuskasteella) ei tarvitse kuin etta jalat pestaan. Eikohan reissusta rahjaanny ensin jalat. Samoin voi olla synnin teilla, riittaa etta "jalat pestaan" koska ne juoksivat vaariin tekoihin kuvaannollisesti. Eikohan meilla kaikilla naita pahoja tekoja, ajatuksia ja sanoja ole riittamiin, etta puhdistusta tarvitsemme.

        Virheellinen opetus siitä, että adventtikirkko on ainoa pelastava kirkko (muut kristityt ovat osana porttoa tai pedon järjestelmää): Vaarin, emme opeta, etta kirkko pelastaa, vaan Jeesus Kirstus. Porttokirkko on jarjestelma, jossa ei opeteta Jeesuksen uskon mukaan, eika hanen sanansa mukaan. Jos nain tehdaan ollaan irti Kirstuksesta.

        Taloudelliset väärinkäytökset Suomessa, joista YLE on tehnyt TV-ohjelmia
        virheellinen opetus ja käytäntö kymmenyksistä: Jokaisen tapauksen olen tutkinut ja todennut asianomaisten tehneen aivan omia ratkaisujaan varojensa suhteen. Suomen valtion muuttamat lait ovat joissakin tapauksissa estaneet asianomaisen hoidon laitoksessamme, joka sitten suurella aanella uutisoitiin.
        Kymmenykset ovat lahja Jumalan tyohon. Milla kirkkomme pysyisi pystyssa, ellei niita olisi? Meilla ei ole verotusoikeutta eika jasenmaksuja. Kiitos Herralle, etta voin osallistua saannollisesti hanen tyohonsa kymmenysten kautta. En ole siita koyhtynyt, mutta tyontekijamme saavat palkkansa ajallaan.

        Kyseenalainen opetus sapatin käskystä, jonka rikkominen olisi pedon merkki (voi tosin olla osa sitä): Vaarin, ei viela, mutta tulevaisuudessa laki saattaa asettaa meidat eriarvoiseen asemaan, koska meilla on eri lepopaiva kuin yleisesti on tarjolla. Tiedat hyvin, etta joissakin maissa sunnuntaina tyon teko on jo nyt kielletty. Myos Suomessa on lait, jotka taman takaavat, mutta viela saadaan lupia pitaa eirlaisia tapahtumia luvanvaraisesti myos sunnuntaina.

        Liiallinen terveysintoilu (liian tiukka ruokavalio, alkoholin totaalikielto, kahvin kielto,..) Vaarin: ei ketaan kielleta, meilla on vain suositus hoitaa terveyttamme. Olen taalla Amerikassa ollut kurssilla, jossa olen kuullut hammastyttavia asioita, miten ruokaamme kasitellaan vaarin. Ihmisen kasittelylla se tulee epaterveelliseksi ihmisen elimistolle. Tutki, niin tiedat, ennekuin tuomitset meita, jotka halaumme pysya terveina.

        Lopun ajan profetioiden ymmärtämisen tärkeyden liiallinen painottaminen: Vaarin, emme painota niita liikaa. Mina ainakin haluaisin, etta jokainen ystavani tietaisi, etta Jeesus tulee, Oletko valmis kohtaamaan hanet, taivaan Majesteetin kirkkaudessaan.

        Kaikella ystavyydella taalta kaukaisesta maasta...

        Annu*** Sunnuntai-liikkeen esiin marssi, organisaatio-puitteissa yhtenäistyy, sekä protestanttisessa, että katolisessa kirkollisessa vaikuttamisessa.
        Pyrkimyksenä on yhdistää perhe-elämä ja työ-elämä yhdistämään yhteiseen lepopäivän viettoon sunnuntaisin.

        Paavin toivomus yhteisestä perhepäivästä koskee kaikkea maata, jotta perheet saisivat olla yhdessä vapaana työstä, ja kouluista voidakseen osallistua kirkollisiin toimituksiin sunnuntaisin.
        Ensimmäinen maailman famile, eli perhepäivä sai alkunsa v.1994 ja jatkui kolmen vuoden välein eri maissa, Rio De Janeiro 1997, Rooma 2000, Manila 2003, Valenssia 2006, Meksiko 2009 ja seuraava Milano 2012.

        Protestanttiset ja katoliset Allianssit pyrkivät samaan päämäärään vapauttaakseen työ ja perhe-elämä yhteiseen vapaaseen sunnuntain viettoon kirkollisissa puitteissa.
        Kysymyksessä on antikristillinen pyhäpäivä, joka on vastakkainen Jumalan säätämälle lepopäivälle sapatille, joka annettiin Paratiisissa ihmistä varten Jeesuksen sanojen mukaan.

        Sunnuntai-lait ovat olleet voimassa vuodesta 321 jKr. lähtien erilaisine rangaistus ja painostus muotoineen, eikä voi mitenkään sanoa: Ei vielä, ei vielä.
        Pedon merkki sunnuntai ei tule muuttumaan vaan se pysyy pedon merkkinä, olivatpa rangaistukset mitä tahansa ja minä aikana tahansa.

      • advr.
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Uskovaisethan eroaa luterilaisesta kirkosta sitä mukaa kuin se vesittää pitäytymistään Raamatullisessa opetuksessa.
        L.Kirkko menettää väkeä nykyisellään molemmilta laidoiltaan: Aktiivisia uskovia ja aktiivisia ateisteja!

      • pyh!
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Annu*** Sunnuntai-liikkeen esiin marssi, organisaatio-puitteissa yhtenäistyy, sekä protestanttisessa, että katolisessa kirkollisessa vaikuttamisessa.
        Pyrkimyksenä on yhdistää perhe-elämä ja työ-elämä yhdistämään yhteiseen lepopäivän viettoon sunnuntaisin.

        Paavin toivomus yhteisestä perhepäivästä koskee kaikkea maata, jotta perheet saisivat olla yhdessä vapaana työstä, ja kouluista voidakseen osallistua kirkollisiin toimituksiin sunnuntaisin.
        Ensimmäinen maailman famile, eli perhepäivä sai alkunsa v.1994 ja jatkui kolmen vuoden välein eri maissa, Rio De Janeiro 1997, Rooma 2000, Manila 2003, Valenssia 2006, Meksiko 2009 ja seuraava Milano 2012.

        Protestanttiset ja katoliset Allianssit pyrkivät samaan päämäärään vapauttaakseen työ ja perhe-elämä yhteiseen vapaaseen sunnuntain viettoon kirkollisissa puitteissa.
        Kysymyksessä on antikristillinen pyhäpäivä, joka on vastakkainen Jumalan säätämälle lepopäivälle sapatille, joka annettiin Paratiisissa ihmistä varten Jeesuksen sanojen mukaan.

        Sunnuntai-lait ovat olleet voimassa vuodesta 321 jKr. lähtien erilaisine rangaistus ja painostus muotoineen, eikä voi mitenkään sanoa: Ei vielä, ei vielä.
        Pedon merkki sunnuntai ei tule muuttumaan vaan se pysyy pedon merkkinä, olivatpa rangaistukset mitä tahansa ja minä aikana tahansa.

        Höpöhöpö. Edes Ellen White ei hyväksyisi näkemystäsi. Hän kirjoitti paljonkin lepopäivämuutoksesta ja vuodesta 321 ja silti hän sanoo, että sunnuntai ei vielä ole pedon merkki, koska vielä ei ole lakia, jolla se yritettäisiin pakottaa kaikkien niskaan. Sekin aika tulee, väitää bushmanni ihan mitä muuta tahansa.

    • pyh!

      Ei mitään. Adventisteissa voi olla vikaa, mutta ei adventismissa.

      • nbvcv

        Mitä muutakaan teiltä voisi odottaa vastaukseksi?!
        Miten te eroatte vastauksissanne ateisteista!
        Vastaatte omilla argumenteillanne yhtä vakuuttavasti.
        Kaava on täsmälleen se mikä väärillä on aina; me olemme oikeassa. Meissä ei ole mitään väärää. Oppimme on täydellisen oikein jne.
        Näin kun teette kuin mekin, olette autuaita.
        PYH!

      • pyh!
        nbvcv kirjoitti:

        Enhän minä sanonut, että meissä ei olisi väärää. ADVENTISMISSA ei ole väärää, mutta adventistissa voi olla.

        Adventismi on ainoaa oikeaa apostolista kristillisyyttä. Ihan sama mitä te muut väitätte meitä vastaan.

      • Tee parannus

        nainen kirjoitti:
        "Enhän minä sanonut, että meissä ei olisi väärää. ADVENTISMISSA ei ole väärää, mutta adventistissa voi olla.
        Adventismi on ainoaa oikeaa apostolista kristillisyyttä. Ihan sama mitä te muut väitätte meitä vastaan."

        Totuushan on sinun sanoa näin itsestäsi:
        "Enhän minä pyh tunnusta kääntymättömyydessäni sitä, että minussa on VÄÄRÄÄ/räkyttämistautia.
        ADVENTISMISSA kin on paljon oikaisemista, ja adventistisisarena olen väärässä monissa asioissa ja teen syntiä.

        Adventismikaan oppina ei ole vielä saavuttanut sitä oikeaa puhdasta apostolista kristillisyyttä - olen sitä estämässä käytökselläni/haluttomuudellani, en halua tehdä parannusta totuuden puolelle vihaan sitä, koskapa olen kääntymätön, olen jämähtänyt roomalaiskatolisenopin kätyri sen kannattaja."

      • pyh!
        Tee parannus kirjoitti:

        Otahan eepu ne lääkkeesi ja mene nukkumaan.

        MIES

    • adventisti jo 30v

      Ei yhtään mitään!

      Adventismi on paras ja Raamattullisin tuntemani kristinuskon haara mitä tiedän!

      Kyllä ne pilkkaajat ja syytäjät tälläkin palstalla ovat niitä antiadventisteja, jotka haluavat vain saada kaikella valheenvoimalla adventismin ja adventistit väärään valoon.

      Mutta Jeesus Kristus on tämän seurakunnankin pää ja pitää huolen omistaan.

      Jumalam siunausta KAIKILLE Kristuksen lunastamille, kautta seurakuntarajojen!

      • lutkulainen

        Sinä kun kuulut parhaaseen kristinuskon haaraan .Kysynkin sinulta onko sinun mielestä sapatin viettämättä jättäminen este ,taivaaseen pääsemiselle?

      • pyh!
        lutkulainen kirjoitti:

        Kyllä on.

    • veli¤

      Rauhaa veli lutkulainen! itselläni on monia uskon velijä ja sisaria muissa uskon suunissa ja uskon että he ovat Jumalan lapsija.Jos lukee mitä Ellen W,kirjoitaa,Ei kaikki adventistit ole Jumalan lapsija.Adventistestäkin vain jäänös pelastuu. ja niin edespäin,onhan noita tekstejä.
      siunausta sinulle veljeni.
      yks advari veli.

      • lutkulainen

        Rauhaa vaan veli.Et vastannut tuohon sapati kysymykseen .Mitä tuohon Ellen.W kirjoittamiseen tulee, en tiedä mitä hän on sanonnut,kun en ole lukennut. Mutta jotenkin olen ymmärtänyt täällä kirjoitteluista, että ilman sapattin viettämistä ei päästä Taivaaseen.Onko näin?Ja mitä Ellen .W sanoo kirjoissaan.Siunausta sinnekkin päin.

        Ellen G. Whitea moititaan holtittomasta kielenkäytöstään.
        Eihän sellainen mitenkään sovi muille kuin adventisteiile.
        Ellen vääristi Raamatun opetustaan mieleisekseen ja sanoi näille perusteeksi saamansa ylhäältä tulleen ilmoituksen, joita nämä adventistit noudattavat kiivaammin kuin Raamattua.

        Vastine lutkulaiselle.
        Kyllä näin on jos hylkäät sapatin, niin taivaan portit pysyvät lujasti kiinni sisälle ei pääse.
        Sinä olet kuullut sapatista ja näinollen et pysty itseäsi millään puolustamaan. Ei muuta kuin nöyrry Jumalan edessä ja pidä sapatti pyhänäpäivänä.

      • +++++++++++
        1234567... kirjoitti:

        Missä kuullut?
        Emmehän me käy synagoogassa Moosesta kuulemassa kun ne opit ei kuulu meille!
        Apostolien tekojen 15luku

        Tuo on potaskaa.

      • pyh!
        +++++++++++ kirjoitti:

        Missä kuullut?
        Emmehän me käy synagoogassa Moosesta kuulemassa kun ne opit ei kuulu meille!
        Apostolien tekojen 15luku

        Ap.t. 15 luku ei opeta hylkäämään kymmentä käskyä, jotka sitovat kaikki ihmisiä kaikkialla.

      • mathetes
        1234567... kirjoitti:

        Vastine lutkulaiselle.
        Kyllä näin on jos hylkäät sapatin, niin taivaan portit pysyvät lujasti kiinni sisälle ei pääse.
        Sinä olet kuullut sapatista ja näinollen et pysty itseäsi millään puolustamaan. Ei muuta kuin nöyrry Jumalan edessä ja pidä sapatti pyhänäpäivänä.

        Vastaus sinulle - 1234567...

        Kirjoitit:
        >>Vastine lutkulaiselle.

      • mathetes kirjoitti:

        Vastine mathetekselle.
        mathetes kuka sinua on neuvonut, että voit pelastua pelkästään sapattia pitämällä, sillä kuuluu siihen muutakin mitä kymmeneen käskyyn on kirjoitettu, sillä joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa.

        Joka rikkoo yhtä käskyä vastaan on syyllinen joka kohdassa, sillä kirjoitettu on: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

        Sapatti annettiin ihmistä varten Paratiisissa Jeesuksen sanojen mukaan, eikä siellä ollut juutalaisia, joille sapatti-säädös olisi annettu, ja siinäkin sinä olet erehtynyt.
        Huomaa jo nyt ettei sapatti ole juutalainen, eikä lakia antanut Mooses, vaan Jumala antoi kymmenen-käskyn lain Moosekselle Siinain vuorella. Älä sotke asioita.
        Käskyt Jumala antoi Moosekselle, että Israelin kansa veisi tiedon luomisesta kaikille kansoille, ja myöhemmin Jeesus sanoi juutalaislle opetuslapsille: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille kansoille ja pitämään kaikki mitä minä olen sanonut ja opettanut.

        Uusi testamentti on Vanhan testamentin täyttymys, josta Jeesus sanoo: Minusta profeetat ovat kirjoittaneet, ja Hän on enempi kuin Mooses. Kuitenkin on sanottava, ellette usko Moosesta ja profeettoja, niin ette te usko minuakaan, sillä minusta he ovat kirjoittaneet.

        Kuinka joku voi pelastua yksin armosta kumottujen käskyjen kautta, ilman sovitusta Kristuksessa, sillä Hän on täyttänyt kaikki kymmenen käskyä meidän puolestamme, ja täyttänyt ne viimeistä piirtoa myöten.
        Riittäneekö siihen yksin armo, ilman sovitusta lain rikkomuksesta.

        Laki on hyvä, Laki on Pyhä, Hengellinen, eli Evankelinen.

      • -.,
        pyh! kirjoitti:

        Ap.t. 15 luku ei opeta hylkäämään kymmentä käskyä, jotka sitovat kaikki ihmisiä kaikkialla.

        Nimenomaan jätti vain kuudennen käskyn :Älä tee huorin.
        Eikä se, että käsky on samanlainen, tarkoita samaa lakia. Miksi noin päättelisitte?

      • pyh!
        -., kirjoitti:

        Nimenomaan jätti vain kuudennen käskyn :Älä tee huorin.
        Eikä se, että käsky on samanlainen, tarkoita samaa lakia. Miksi noin päättelisitte?

        Sinä vääristelet Raamattua. Ap.t. 15 ei käsitellä 10 käskyä, vaan ympärileikkausta. Ja kaikki käskyt, joita käsketään noudattaa, ovat VANHAN LIITON KÄSKYJÄ.

      • Sunnuntaista lisaa
        lutkulainen kirjoitti:

        Rauhaa vaan veli.Et vastannut tuohon sapati kysymykseen .Mitä tuohon Ellen.W kirjoittamiseen tulee, en tiedä mitä hän on sanonnut,kun en ole lukennut. Mutta jotenkin olen ymmärtänyt täällä kirjoitteluista, että ilman sapattin viettämistä ei päästä Taivaaseen.Onko näin?Ja mitä Ellen .W sanoo kirjoissaan.Siunausta sinnekkin päin.

        Kun tulen kotiin takaisin, vastaan sinulle, mita Ellen White sanoo, joten viela viikko ja siella ollaan taas. Koetan muistaa, laitan jopa muistutuksen puhelimeen.

        Terveisin Annu

      • oyh!
        mathetes kirjoitti:

        Vastaus sinulle - 1234567...

        Kirjoitit:
        >>Vastine lutkulaiselle.
        Kyllä näin on jos hylkäät sapatin, niin taivaan portit pysyvät lujasti kiinni sisälle ei pääse.
        Sinä olet kuullut sapatista ja näinollen et pysty itseäsi millään puolustamaan. Ei muuta kuin nöyrry Jumalan edessä ja pidä sapatti pyhänäpäivänä.

        Turhaan vetoat galatalaiskirjeeseen. Se ei opeta mitä sinä väität sen opettavan.

    • lutkulainen

      Miksi sinä vastaat, kun et vastaa siihen mitä kysyin ?!!

      • huomannu

        Koskas ne vastais?

      • pyh!
        huomannu kirjoitti:

        Koskas ne vastais?

        Ei helmiä sioille, sanotaan.

    • veli¤

      Rauhaa veli lutkulainen! Tulin juuri töistä ja laitoin sen kommentin juuri ennen töihin menoa.
      En usko että olet ottanut pedon merkkiä ja toisin sanoin,vaikka et pidä lauantaita pyhänä ei se sinua estä taivaaseen pääsemästä,ja eihän me ihmiset olla tuomareita sanomalla kuka pääsee sinne ja kuka ei. Se että Raamattu puhuu pedon merkistä ja kuoleman rankastuksesta,se aika ei ole vielä tullut.
      siunausta sinulle!
      advari veli.

      • 1234567...

        Vastine Veli¤. . . Varoitus-sanoma. Kolme-enkeliä kuitenkin lentää keskitaivaalla ja varoittaa pedosta ja pedonmerkistä.

        Pedonmerkki on sunnuntai ja on ollut pedonmerkkinä jo v.321 jKr. lähtien. Ennen Jeesuksen toista tulemista peto saa vallan ja voiman ilmestyskirjan mukaan. Peto tulee käyttämään saamaansa valtaa ja voimaa.
        Peto kiristää otettaan merkkinsä puolesta tottelemattomia tietysti rangaisten.

        Ihmisten tulee tämä kaikkina aikoina tietää, että osaavat tehdä valintansa kumpaako Herraa he kumartavat.

        Ei ole. EGW sanoo suoraan, että se on sitä vasta tulevaisuudessa eikä vuodesta 321. Opetat Jumalan sanaa vastaan.

      • pyh! kirjoitti:

        Ei ole. EGW sanoo suoraan, että se on sitä vasta tulevaisuudessa eikä vuodesta 321. Opetat Jumalan sanaa vastaan.

        Vastine pyhille!
        pyh! ei tunne historiaa, eikä aikaa jona Ellen ja aikalaiset uskoivat Jeesuksen pikaiseen tulemukseen kaikkine kauhistuksineen.

        Sunnuntai-laki ja kuoleman-rangaistus pedon kumartamatta jättämisestä ovat kaksi eri asiaa ajoituksineen.
        Kolme-enkeliä keski-taivaalla varoittivat kumartamasta petoa ja hänen merkkiään, ennen Ellenin syntymää ja jatkuu kunnes peto saa täyden vallan kuoleman-rangaistuksineen.
        Ellei sunnuntai-laista tullut pedonmerkkiä vuoden 321 jKr. jälkeen, eikä sitä pidetä pedon merkkinä vieläkään, niin mihin sitä kuoleman-rangaistusta tarvitaan.
        Koko maailma seuraa ihmetellen petoa, joka suunnittelee sunnuntaista kansainvälistä perhe, eli familie päivää yhdistämään kirkot ja kansalaiset toisiinsa kirkollisissa puitteissa.

        Ei vielä, ei vielä sunnuntai ole pedon-merkki julistavat ne, jotka eivät usko kolmannen- enkelin sanomaan ajallisesti oikein.

        Oli oikein Ellen G. Whiten varoittaa uskovia suhteesta pedon merkkiin ja sen yhteydestä kuoleman-rangaistukseen liian aikaisin, ennenkuin profetiat täyttyisivät ja pedon kuolinhaava parantunut.
        Kai tämä oli Ellenillä mielessään lausuessaan nuo sanat, ei vielä, sillä Ellen tunsi että aika ei ollut kypsä koska peto ei ollut vielä saanut lopullista valtaansa lopulliseen muotoonsa, mutta sunnuntai pedon merkkinä on säilynyt koko ajan ja säilyy loppuun asti.

        Höpöhöpö. Opetat sitä vastaan, mikä on aina ollut Adventtikirkon kanta asiaan.

    • 1234567...

      Vastine pyhille!
      Kumarsiko Ellen G. White pedon merkkiä, vai minä merkkinä hän piti sunnuntaita ?
      Mitä tulee Ellen G. Whiteen, niin vaatimukset ja rangaistukset ovat lisääntyneet vuosikymmenien saatossa koko ajan lopulliseen rangaistus-asteeseen asti, pedon kuolinhaavan paranemisen jälkeenkin pedon merkin kumartamisena.

      Kolmannen-enkelin sanoma oli voimassa Ellen G. Whitenkin aikana ja jatkuu aina Jeesuksen toiseen tulemiseen asti, erilaisine rankaisu-muotoineen, jotka koskevat sunnuntain pyhittämistä.

      Mitä sinä pyh! hourit ?

      • pyh!

        Tutustuppa paremmin kolmen enkelin sanomaan äläkä jäkätä semmoista mikä ei pidä paikkaansa. Ja samalla voit lukea Ellen Whiten tekstit. Hän sanoo juuri niin kuin minä sanoin.

      • kolmas-enkeli

        pyh! ei pysty estämään kolmannen- enkelin sanomaa. Enkeli vaan lentää ja suorittaa varoitus-tehtäväänsä.

      • pyh!
        kolmas-enkeli kirjoitti:

        pyh! ei pysty estämään kolmannen- enkelin sanomaa. Enkeli vaan lentää ja suorittaa varoitus-tehtäväänsä.

        Oletko typerä? Enhän minä ole mitenkään estämässä kolmen enkelin sanomaa. Itsekin sitä tuen. Mutta ei se niin ole, että sunnuntai olisi ollut pedon merkki vuodesta 321. EGW kieltää tällaisen tulkinnan oikeutuksen ja minä uskon mieluummin EGWtä kuin teitä.

      • varoitus pyhille

        Suosittelen pyhille, että ota jo varoituksesta vaarin.
        Älä seuraa petoa ja sen merkkiä, joka on sunnuntai.

      • kolmas-enkeli
        pyh! kirjoitti:

        Oletko typerä? Enhän minä ole mitenkään estämässä kolmen enkelin sanomaa. Itsekin sitä tuen. Mutta ei se niin ole, että sunnuntai olisi ollut pedon merkki vuodesta 321. EGW kieltää tällaisen tulkinnan oikeutuksen ja minä uskon mieluummin EGWtä kuin teitä.

        pyh! pyh! Ellen kehoitti tutkimaan Suurempaa valoa Raamattua. Suuresta valosta on löytynyt kolmannen-enkelin sanoma pedosta ja pedonmerkistä viisaille ja ymmärtäväisille, joka on sunnuntai ja on ollut pedonmerkkinä jo v.321 jKr. lähtien.

        Ei saa jämähtää paikoilleen vuosikausiksi pyh!

      • 1234567...
        pyh! kirjoitti:

        Tutustuppa paremmin kolmen enkelin sanomaan äläkä jäkätä semmoista mikä ei pidä paikkaansa. Ja samalla voit lukea Ellen Whiten tekstit. Hän sanoo juuri niin kuin minä sanoin.

        Vastine pyhille!
        Kolmas-enkeli sanoo suoraan Raamatussa kuinka niiden käy jotka petoa ja hänen merkkiään kumartavat.
        Ilmestyskirjassa kolmannen-enkelin sanoma on ollut kaikkien nähtävillä Raamatussa siellä missä Raamattuja on ollut. Jokaisella on ollut mahdollisuus tutustua totuuteen.
        Kaikilla ei kuitenkaan ole rakkautta totuuteen, siksi Jumala on lähettänyt heille väkevän eksytyksen hengen, niin että he uskovat valheen.

    • ????????????????????

      Olisi helpompi vastata siihen, mikä ei puuttuisi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      22
      5010
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4026
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      73
      3593
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2688
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2453
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2338
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      68
      2133
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2097
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      134
      1633
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1505
    Aihe