Ihana anoppi

Minun edesmennyt anoppini oli myös oikein mahatava pakkaus. Huumorilla varustettu myös opettavainen, opetti minut leipomaankin kun olin 18 ikäinen, totta kai murisin mielessäi kun tulee meille leipomus aineet pussissa ja vaan ilmoittaa että "nyt opetan sinut leipomaan" oli siinä minulla kiukku päällä mutta en toki näyttänyt sitä hänelle. Ennen iltaa oli pakaste pullollaan ihania pullapitkoja ja maailman parasta leipää. Joten kiva oli mutustella niitä ja melkein itse tehtyjä.
Tänään pyytävät lastenlapseni että leipoisin sitä hyvää pullaa heidän kanssani. Lähetän kiitollisen ajatuksen jonnekkin siitä että anoppini opetti.
Jos oli mieheni kanssa jotain lapsellista nahinaa niin hän oli aina sen puolella joka oli hänenmielestään oikeassa, siis ei vaan poikansa puolella myös minun.
Anoppia ajattelee aina joskus ja muistelee hänen tekojaan, taitava maalaistalon emäntä kun oli. Kuinkahan monet kerrat minä pahoitin hänen mielensä, kun kiukuttelin 18 vuotiaan lapsellisella tyylillä, silti hän jaksoi senkin ajan sairauksistaan huolimata. Joten ainakin minä olin oikea kiukku pussi siihen aikaan ja luonnollisesti aina oikeassa, kiitollisena ajattelen että hän ymmärsikuitenkin minua ja antoi ajan kulua. Jonain päivänä otan ja leivon pullaa anopin reseptillä jälkikasvun kanssa, että sekin resepti jää seuraaville sukupolville.

Anoppini ei opettanut minulle leipomustaitojaan.
Hänellä oli tapana leipoa viikonlopuksi piimäkakkua.
Sunnuntaisin piimäkakku ilmestyi pöytään samaten kuuma pannukahvi.
Tunnelma oli sunnuntaipäivän tapaan "harras" .Aivan ihana kokemus.
Hyvää kahvia rauhallisen ikimuistoist pannu-kahvihetket anopin keittiössä.
Keittiössä oli pitkä penkki Penkki oli kovassa kursissa Naapurit istahtivat juttusille,
samalla anopin käyryttäessä siinan tuoksua nuuhkittavaksi.
Minulla oli takanani traagisia menetyksiä oman perheeni puolelta.
Näitä tilanteita anoppini käsitteli varoen .Hän ei udellut koskaan minulta
asioistaan,antoi minulle rauhan selvitä niistä.
Kerran pyöräillessäni kotiin olin väsynyt,allapäin ja peloissani.
Tunsin ihmeellisesti kuinka anoppini laittoi kätensä olkapäälleni
(anoppi oli kuollut joku aika sitten )
Kokemus oli aivan ihana ,kotimatkalla ei enää tuntunut niin pahalta.
Anoppini opetti minulle rauhallisuutta .Hänen verkkainen olemus töitä
tehdessä oli jatkuvassa toimessa, silti hänestä ei huokunut hermostu-
neisuutta tai kiirettä mihinkään.
Arvostelin miehelleni anoppini tapoja nuorena miniänä varsinkin hänen
nuukuttaan .Tästä hyvästä lohkesi perinnön jaossa jokaiselle 5.lle lapselle
osuus, turhia nuukailematta.
Hui ,hai että pitikin olla lapsellinen miniä-likka.
Tänä päivänä ei tulisi kuulonikaan arvostella pikkuasioista anoppiani.
Näin jälkeenpäin muistellessa anoppiani kyyneleet valuvat poskillani
sain niin paljon sellaista mitä rahalla ei voi mitata.
Hänen tapaansa ottaa vastaan huumorilla asioiden kääntyessä
päälaelleen .
Yhteiset hetket olivat usein "hartaita"hänen kärytellessä siian tuoksua
ilmoille, meidän istuskellessa kyläreissulla pitkällä penkillä anopin jutellessa niitä ,näitä.

Toivottavasti osaat väistää.
Tulet saamaan aika paljon rapaa niskaasi, sillä tällä palstalla kuuluu vihata anoppia ja tuomita hänet mielipuoleksi, narsistiksi ja juopoksi.

Sinulle pohjantähti
Ihanaa että jollain muullakin on hyvää sanottavaa ihmisestä joka kuului perheeseen , nyt kun he ovat poissa niin huomaa miten paljon heillä on ollut kärsivällisyyttä, mutta kai se niin on että kypsät ihmiset joilla on itselläänkin ollut lapsilauma ymmärtävät jos nuori miniä opettelee olemaan uuden perheen jäsen. Siis ei haukkuja, vaan rauhallinen odottaminen miniän kypsymisestä aikuiseksi.

En myöskään minä haukkunut anoppiani.
Arvostelin hänen tapojaan ,ainoastaan mieheni tuli tietoiseksi
asiasta.Hän ei koskaan kuljettanut ajatuksiani anopin kuultavaksi.
Asiat jäivät kotimme seinien sisään.
Minulla ei ollut mitään syytä haukkua anoppiani.
Olisin halutessani saanut eripuraa aikaiseksi anopin kanssa,
mikäli olisin käyttäytynyt mieheni veljen vaimon tavoin.
Hän oli pitkään anopin kanssa "mykkäriidassa ".
Anoppi yritteli sopua ei vain saanut aikaiseksi, sen verta jurrikka
ja tosikko ihminen, ettei häneen mikään toisen mielipide uponnut.
En koskaan tullut juttuun tämän anoppini toisen miniän kanssa.
Pyrin olemaan neutraali hänen sanomisilleen ,toisesta korvasta
sisään ja toisesta ulos tyyliin.Toinen miniä kyllä taisi haukkua
syyttä,suotta anoppia .Aina oli kaikki huonosti mitä anoppini teki,
samaten hän katseli minua pitkin nenänvartta.
Jokainen meistä "arvostelee "toistensa tapoja .
Haukkumisella ja arvostelulla on huima ero
Muiden mieheni veljien kanssa välimme olivat kunnossa.

Pohjantähti

Olisitpa ollut kuuntelemassa meidän keskusteluja ukon kanssa alku aikoina siinä oli koko suku tapeetilla, ja minä osasin kyllä sanomisen taidon. Kuten teilläkin, ne asiat olivat vaan meidän kodin sisällä ja kun muistaa miten lapsellisia asioita ne olivatkaan, ihan pitää vieläkin vihaksi. Mutta kuten sanottu se oli vaan alussa sitten kun vanheni niin sitä alkoi ajattelemaan toisella tavalla asioista, ja kun ymmärsi että hän tarkoitti vaan meidän parastamme jos intti vastaan joskus kun meillä oli hieman suureellisia tulevaisuuden haaveita. Joten minäkään en muille sanonut muuta kun ukolleni . Ja hyvä niin kauhuissani ajattelin että jos silloin olisi ollut data niin olisinkohan ollut niin tyhmä että olisin aloittanut valitusvirret siellä, sitä en saa koskaan tietää.Meillä oli myös sen toisen miniän kansa vlit "hyvää päivää" tasolla ja myöhemmin hän lähtikin koko suvusta. anoppi aina sanoi että " Kyllä maailma opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään" ja siinä hän oli oikeassa.

VAI NIN

IHAN NIIN

Minunkin anoppini on ihana! Ovat äitinikin kanssa hyviä ystäviä :)

Minua naurattaa kun tuleva anoppini on aivan samanlainen kuin oma äitini. Tulevatkin ihan hyvin toimeen. Molemmat ovat tosi ihania:)