En halua lastani anoppilaan.

Huomenna pitäisi lähteä heille kylään. Minua ei huvita yhtään. En uskalla jättää lastani hetkeksikään anopin vahdittavaksi. En ole sanonut miehelleni mitään siitä etten hänen äidistään pidä, enkä siitä etten missään nimessä tahdo että veisimme lasta heille hoitoon. Syntyisi kamala riita. Minäkin luultavasti suuttuisin jos mies sanoisi ettei halua antaa äidilleni lastamme hoitoon. Äitini ja anoppi ovat kuin yö ja päivä, on todella huolehtivainen ja tiedän että ei jättäisi lasta hetkeksikään yksin. Hänelle ei todellakaan olisi ok jos vauva tippuisi vaunuista pää edellä.

Riitelimme miehen kanssa viikonloppuna tästä aiheesta. Hänen äitinsä kuulemma minun takiani on niiin vähän tekemisissä lapsen kanssa. Ja tuo on kyllä niin p*ska puhetta! Minä olen se joka on ollut koko ajan ystävällinen, iloinen, kohtelias, avulias ja mitä kaikkea. Olen ollut koko ajan varma siitä että anoppia ei lapsenlapsi kiinnosta, ja näköjään ei sitä kehtaa sanoa vaan pistää minun syykseni sen ettei ole tekemisissä.

Minä olen lukemattomia kertoja pyytänyt heitä käymään, joka kerta kun olemme heillä käyneet olen antanut lapsen anopin syliin. On kyllä vähän loukkaantunut olo kun anoppi tekee minusta "pahiksen".

Anoppi ei koskaan kysele kuulumisiamme, soittaa miehelle todella harvoin. Silloin harvoin kun soittaa, niin aiheuttaa ovelasti miehelle huonon omantunnon kun ei olla siellä käyty. Ja sitten lapsi vierastaa, tulee vielä huonompi omatunto.
Kyllä täälläkin saa tulla käymään!! Pari viikkoa sitten anoppi oli kuulemma pahalla mielellä kun ei olla käyty.. Ja minä näin punaista, rupesi v*tuttamaan oikein urakalla. Ovat käyneet sen kolme kertaa täällä ja kesällä me ramppasimme heillä joka viikko!

Esim. kun lapsemme oli muutaman viikon vanha, anoppi tuli auttamaan (eka ja vika kerta kun meitä missään auttanut) miestä muutaman painavan tavaran kanssa ja minä lähdin koiran kanssa. "Jaa lähdet karkuun heti kun pitäisi jotain tehdä!" sanoi minulle. En todellakaan lähtenyt karkuun, lääkärinmääräys oli että en kanna muuta kuin vauvaa kuukauteen.

Kesällä meidän piti mieheni kanssa mennä minun sukulaisteni luokse, mutta se peruuntui kun anoppi keksi koko ajan miehelle puuhaa ettei pääsisi lähtemään.

Minä olen aina ollut ystävällinen miehen perheelle, olen osallistunut keskusteluihin jnejne, ja jäi jotenkin tosi huono fiilis viime kerrasta. Anoppi tulee minun kotiini ja on avoimesti pettynyt siitä että olenkin kotona. Tosi törkeää tulla toisen kotiin olemaan tarkoituksella epäkohtelias.
En ole tämän jälkeen anoppia nähnyt, enkä haluaisikaan. Huomenna pitäisi mennä heille kylään ja minua ei huvita yhtään.
Miten saisin pidettyä pään kylmänä? Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta että osaa raivostuttaa koko ihminen!

Olisi ilmeisesti pitänyt kuitenkin jättää kirjoittamatta, aina joku ymmärtää tahallaan/tahattomasti väärin.

Kyse nyt ei todellakaan ole pellolla/syrjällä ajamisesta, vaan kaupungissa ajelusta. 13vuotias on liian nuori ajamaan moottoriajoneuvolla autojen seassa!

Ei kukaan pakota anopin kanssa olemaan, mutta samaa perhettä tässä melkein ollaan niin vähän "pakko" olla tekemisissä. En halua että lapseni ei ole tekemisissä mumminsa kanssa. En halua meidän välien vaikuttavan lapseen, mutta anoppi ei taida olla samaa mieltä.
Mieskin varmasti pahottaisi mielensä jos moittisin hänelle äitiään ja sanoisin etten häntä halua enää nähdä.

Anoppisi on miehesi äiti ja hänen pitäisi murehtia ja huolehtia asiaa ennemmin kuin sinun. Eikö hän pelkää jättää lastaan äidilleen? Jos lapsen turvallisuus anopin kanssa huolettaa, niin kyllä isän on silloin ihan itse keskusteltava asiasta äitinsä kanssa.

Sinun taas olisi hyvä selvittää suoraan anopiltasi, mitä hänellä on sinua vastaan.

Jaa.. Eli et halua heillä vierailla tai viedä lastasi heille, kuten ensimmäisen viestin alussa totesit, vai haluat olla tekemisissä, koska hän on lapsesi mummo ja miehesi äiti

Sehän on hyvinyksinkertaista, kuten olet itsekin tiedostanut; hän on miehesi äiti ja tulee miehesi kanssa samassa paketissa. Enää sinun tulee päättää haluatko olla miehesi kanssa, koska äidin ja pojan väliin et pääse. Eroa miehestäsi, pääset eroon anopistakin. Pysyt miehesi kanssa, pysyt silloin anoppisikin kanssa.

Kaikkien ihmisten kanssa henkilökemiat eivät toimi, mutta silti ihmiset voivat tulla toimeen keskenään. Kaikkien niiden joiden kanssa henkilökemiat eivät toimi ei ole pakko tulla toimeenkaan, vaan voi katkaista välit jos niin haluaa. Monesti esim työsuhteita katkaistaan sen takia, että henkilökemiat eivät toimi, eihän siinä menetä muuta kuin palkkansa. Anoppiin suhteen katkaisussa menetät varmasti vain miehesi.

Minä en ole kuin vain välttämättömimmän anopin ja apin kanssa tekemisissä. Minä olen lapseni äiti ja minä määrään missä lapseni menee. Jos ei kelpaa niin anti olla. Kun lapseni on 18 saa päättää hän itse minne muuttaa ja mitä tekee. Lapseni kanssa minulla on aina ollut todella läheinen suhde. Hän luottaa minuun ja elämämme on ihanaa ihan täällä kotopaikkakunnalla kun ei tarvitse jonnekin maalle lähteä pyörimään ja ihmettelemään (ihmeteltäväksi... ja päiviteltäväksi). Pidä pääsi siinä että lapsi on sinun ja miehesi ja te päätätte omat asianne. Musta perheelle pitää suoda oma rauha, luojan kiitos sukulaiset asuu muulla paikkakunnalla 200km:n päässä. Ystäviä ja tuttavia ja kavereita on kyllä ja mukavaa on, lapsi tarvitsee tässä maailmassa kavereitaan aiak paljon, ja ne suhteet on tärkeitä. Myös oman äidin antama tuki ja läheisyys on pop, ajatellen myöhempää, murkkuikää ym. kaikki helpompaa silloin kun lapsi jo nyt tasapainossa ja tuntee olonsa turvalliseksi.

Ymmärrän toki että joskus sukulaisia nähdään, me näemme 2-3 kertaa vuodessa. Kukin saa musta päättää milloin omiansa näkee. Ei ole oikeata määrää. Harrastamme paljon kaikenlaista ja osallistumme kaupunkimme lastentapahtumiin, ja muutenkin aika menee siivillä kun on töissä ja haluamme myös omaa aikaa jolloin ei tarvitse kinnata mihinkään näytille... huoh....

Ei sinun ole mikään pakko käydä anoppilassa, jos et halua, eikä varsinkaan antaa lastasi anopille hoitoon. Anpppi voi käydä teillä lasta katsomassa, ja myöhemmin, kun lapsi on isompi, hän voi vierailla isänsä kanssa mummonsa luona.

Olet nyt herkällä mielellä, kun sinulla on vauva. Älä rasita itseäsi suotta ihmisuhdesotkuilla. Anna anopin olla sellainen kuin on, ja ole sinä sellainen kuin itse tahdot olla. Kun anoppi kävi teillä miehesi synttäreillä ei ole odotettavissa, että hän ihan pian olisi tulemassa uudelleen. Sellaiset puheet, että miksi heillä e ole käyty jne anna mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Keksi itsellesi askareita ja harrastuksia joiden takia et "ehdi" anoppilaan.

ei sun ole pakko. mullakaan ei todellakaan ole mikään unelma-anoppi, vaan ihan täysin ollaan napit vastakkain oltu siitä asti, kun saimme miehen kanssa lapsen. Ja kuunteleppa tämä minun tarinani joka on aika kauhea myöskin..

Meillä siis 2-vuotias poika ja asumme IHANASSA kerrostalo kolmiossa (talo rakennettu 2008) ja tykkään siis todella asua täällä, mutta odotan nyt toista lasta rv 16 4 ja asuntomme jää auttamatta liian pieneksi meille neljälle. Mieheni haluaakin rakentaa omakotitalon. minulla ei ole mitään sitä vastaan, päin vastoin, mutta paikka, minne talo ehkä rakennetaan niin ei miellytä alkuunkaan!
Mieheni vanhemmat nimittäin asuvat maalla ja heillä todella iso tontti. Nyt anoppi on keksinyt, että mehän voimme rakentaa talomme heidän pihalleen! EI IKINÄ!!! Miehestä se on hyvä idea, koska saisimme kuulemma rakentaa sinne ilmaiseksi, tai että ei tarvitse tonttia ostaa taikka maksaa mitenkään. Minä en todellakaan aijo muuttaa anoppini pihaan!!! Se olisi täysin varma asia, että hän olisi joka ikinen päivä meillä ja tuskin osaisi oveakaan koputtaa (tai edes haluaisi). Ei, ei, ei oli vastaukseni miehelle, joka kuitenkin yrittää edelleen suostutella minua suostumaan. Anoppini taas sanoo miehelleni että "alat vain rakentaa ensi kesänä, eiköhän se eukkos perässä tule kumminkin", voi että risoo!!!

Motger80 älä vain ikinä siihen suostu. Itselläni oli sellainen tilanne edessä ja kun en asialle lämmennyt piti talo ostaa kuitenkin heidän nurkiltaan. Ostimme talon miehen kanssa yhdessä ja kun nyt erotaan pitäisi minun luovuttaa talo miehelle ilmaiseksi....miehen suku on muutenkin talon ostosta lähtien kyntäneet tontilla kuin omallaan. Minulla ei olisi saanut olla asiaan mitään sanomista, olihan mieheni isukki sen talon sentään meille "hommannut", kuten muitakin asioita joita emme olleet pyytäneet hommaamaan, maksaa kyllä piti kiitollisuuden velasta puhumattakaan....itse yritin mahdollisimman vähän olla heidän kanssaan tekemisissä, ja pieleenhän se meni, minusta tehtiin siinä suvussa se huono ihminen...

Käytiin anoppilassa ja meni paremmin kuin aluksi luulin. Mitä nyt taas sai minulle sellaisen olon että teen kaiken väärin. Aina kun otan lasta syliin niin tulee voivottelua "voi eikö äiti anna sinun ollenkaan olla lattialla, voi voi...". Lattialla lapsi on suuren osan ajasta kun oppinut konttaamaan ja kiipeilemään. Kyllä minä silti haluan välillä lasta syliinkin ottaa.
Lapsi yritti eilen ottaa kynttilän pöydältä ja sanoin siihen ei (oppinut aika hyvin tuon ei:n, lopettaa pahanteon kun kerran kieltää) ja anoppi siihen että anna nyt kokeilla. Eikö se olisi parempi heti tehdä selväksi että pöydältä ei kynttilöitä oteta, voisi käydä hullusti jos kynttilässä olisi liekki, tai jos laittaisi sen suuhun.
Ja ei, en ole ylihysteerinen äiti joka ei anna lapsen tehdä mitään, mutta mielestäni pitää tehdä heti selväksi että joihinkin asioihin ei kosketa, kuten johdot, kaukosäätimet, kynttilät jne.

Ja anoppi taas vahvisti pelkoani jättää lasta heille. Kerroin että ostimme uuden pinnasängyn, edellisessä oli laidat liian matalat, lapsi olisi sieltä kohta tullut pää edellä alas. Anopin vastaus tähän oli että lapsi pitäisi opettaa tulemaan alas sängystä niin ettei loukkaa itseään. Miten ihmeessä opetan alle 10kk ikäisen lapsen tulemaan alas pinnasängystä ilman haaveria?? Lapsihan on vielä niin pieni että tippuisi joka tapauksessa vaikka kuinka päin sängystä pois pääsisi! "Pää edellä se tulee sieltä kuitenkin ekalla kerralla. Oppii sitten kuinka sieltä tullaan ilman että sattuu mitään". Niin, ehkä myöhemmin mutta ei näin pieni vauva!

Niin, minun ei ole pakko anoppilassa käydä mutta hän kuitenkin on mieheni äiti. En halua häntä miehelle haukkua tai välejä katkaista. "Pakko" olla tekemisissä. Mutta hoitoon en uskalla jättää vielä pitkään aikaan, ja tuntuu pahalta välillä anopin puheet. Olen vieläkin katkera siitä että tuli minun kotiini olemaan tarkoituksella epäkohtelias, ja oli niin avoimesti pettynyt kun olinkin kotona. En voisi kuvitellakaan tekeväni itse samoin, tai että minun äitini puhuisi miehelleni niin.

Viekää kakaranne oman äitinne luokse, niin jopa on KAIKKI HYVIN!! Mitä täällä anoppianne haukkumaan, hyvä kun jollakin lailla SIETÄÄ EDES SINUA!!
Millainen on SINUN ÄITISI???

Mtä vielä murehtimaan, kun kakara on noin pieni. Kun se on 15v. olette jo eronneet.
Voi teitä! Hah-hah-haa

meillä on anopppi josta olen aina noin yleensä pitänyt.. olen reilut 5v hänet tunteut.sanottanko että lapsille maailman paras mummo ja vaari. mutta mummo hyysää tätä poikaasa jonka kanssa minä elän,kuin pikkupentua. maksaa puh laskunkin vieläkin! mies on 31v!
kun mies jättää työpaikan,ja pomot soittelee perään,valitin tästä mummolle niin hän käänsi sen positiiviseksi,"aattele miten hyvä työmies,harvan perään pomot noin soittelee!" jeesus soikoon!
nyt odotan toista lassta.. mummo o aina ostelemassa kaikkea vaikke ole pyytänyt ikinäö mitään.luulen että se koittaa korjata poikansa söhläyksiä. ja siinä piisaa sarkaa. huhuhh.
kaikenlaisia anoppeja piisaakin. lapselle kuitenkin hyvä ja kaikkia kohtaan ihana reilu mummo :)

mitäs teitte pentuja: mitä ihmettä sinä sekoilet, oletko ihan pimeä??

Jospa kertoisit miehellesi noista esimerkeistä kun anoppi on hoitanut / tehnyt jotain vauvan kanssa. Älä ota sitä mopojuttua puheeksi, se voi kuulostaa liian varhaiselta ja kaikki ei ymmärrä sen pointtia.
Samalla voisit valottaa että monesti käy niin, että äidiksi tulleen on vaikea luottaa muuhun kuin omaan äitiinsä lapsen hoitajana. Se on luonnollista koska ethän tunne muita niin hyvin, ja yleensä nainen alkaa toistaa äitinsä hoivakaavaa tiedostamattaan.
On hyvä että olet varuillasi anopin kanssa, itse olisin myös jos noin hoivaisi tai ajattelisi lapsesta.

Pidät vain itsesi tyynenä, älä edes kuuntele mitä se anoppi sanoo. Ja jos menee yli hilseen niin sitten otat napakasti puheeksi että tämä on teidän lapsenne ja te päätätte hänen kasvatuksestaan. Ja että anoppi saa ilomielin olla lapsen elämässä läsnä mutta kasvatukseen ei saa puuttua. Samalla voisi väläyttää että nykyisin kasvatusperiaatteet ovat toista kuin kymmeniä vuosia sitten, tietämyksen vuoksi.

Pakko ei ole antaa anoppilaan lasta hoitoon ja käydessä hoida lapsi kokonaan itse niin tiedät miten hän voi. Parempi kuitenkin puhua sen puolison kanssa asioista, jottei tule sitten yllätyksenä. Hänenhän pitäisi myös tukea sinua, mikäli tulisi esim tilanne anopin kanssa.

Voihan toki olla kyseessä että anoppi onkin jollain osin mustasukkainen, nythän hän ei saa huomiota kun lapsi vie sen. Ja siinä tapauksessa hän varmasti on myös mustasukkainen pojastaan koska poika rakastaa jotain toista naista kuin äitiään.

Hei

Kivasti olet saanut vastauksia ja suurimmassa osassa on hyviä pointteja. Toivon etä kaikki alkaa supliikkeeraantua ja kaikkien roolit selkiää, myös anopille. En tarkoita että itse vain tiedän kaikki ja olen täydellinen,mutta juuri tuollaiset kommentit anopiltasi saa munkin veren kiehahtamaan. Anopissa on varmasti hyviäkin puolia mutta tommonen kiusanteko ja kiusalliset kommetit kyllä pistävät esiin ja niitä pitäisi anopin miettiä. Tottai kai hienoa että lapsi oppisi tuntemaan sukulaisiakin ja sais laajan välittävän perhepiirin :)

En tarkoita että pitäisi olla itsekäs mutta rajat on hyvä vetää jo alussa. Lähipiiriin kuuluvat kuitenkin sinä, miehesi ja lapsesi.

Itellä varmaan lipsahtaisi anopille helposti: "voisitko lopettaa sen kuittailun?! ja olla puuttumatta meidän perheen elämään" :D Silloin kun yli kiehahtaa... jolle ei voi kyllä mitään... äitinä sulla on oikeus vähän udella anopilta ja "hakea" yhteistä lankaa...

Et voi kieltää isovanhemmilta lapsia etkä lapsiltasi isovanhempia, älä seiso välissä, tai muut kärsivät

Älä ole itsekäs.

pakko sanoa edelliselle, että: olet oikeassa, MUTTA minusta isovanhemmilta voi kieltää lapsenlapset (eli omat lapsensa) jos siihen on tarpeeksi painava syy.
Ei ole olemassa lakia, jonka turvin isovanhemmilla on oikeus saada olla lapsenlapsiensa kanssa, vaikka heidän vanhempansa sen kieltäisivät.
Äiti ja isä ovat lapsien vanhemmat, mummu ja pappa tulee sen jälkeen.
Jos mummi ja/tai pappa eivät ymmärrä noudattaa samoja sääntöjä lapsien kasvatuksessa kuin lapsien vanhemmat, kyllä minusta silloin voidaan sanoa, että lapsia ette sitten näe ennenkuin uskotte, että ette voi kumota sääntöjä jotka me olemme perheessämme sopineet.
Esimerkiksi "Meidän Matti ja Emma (lapset) eivät sitten saa syödä karkkia kuin kerran viikossa, eikä verroinkaan ennenkuin oikea ruoka on syöty" tai että "Emma oli tänään todella räähkä, joten hänelle ei sitten mitään karkkia tänään" ja jos mummu sanoo, että höpö höpö kyllähän nyt mummu saa antaa karkkia jos niin haluaa, niin ei ei. Kyllä minä muutaman huomauttamisen jälkeen pitäisin tauon mummin ja lapsen tapaamisissa.

Tämä on siis minun mielipiteeni enkä hae riitaa taikka sano, että tämä on ainoa oikea tapa. Vain minun mielipiteeni ja minä pysyn tällaisella linjalla.

miten opettaa 9kk ikäinen vauva tulemaan alas yli metrin korkealta sängyltä???

Tuota - mulla heräsi sellainen kysymys, että miksi sinun pitäisi viedä lapsesi anopille hoitoon? Eihän se mikään pakko ole.

Itse en sietänyt koskaan anoppia eikä anoppi minua eikä lapsemme ollut siellä koskaan hoidossa ja homma oli kaikille ihan ok.

Älä vie. Todellisuudessa varmaan inhoaa lasta ja tekee jotain pahaa hänelle muka "vahingossa". Sorry vaan lukijat, mutta kukaaan mummi ei toimi noin kuiten ap kirjoittaa mummin tehneen. ETTE VEISI ITSEKÄÄN!
Otapa ihan anopin kanssa keskustelu asioista miehesi SEKÄ parhaan luottoystäväsi läsnäollen....

"hankkimalla normisängyn" siis kysehän on nyt 9kk ikäisestä lapsesta, joka on vielä enemmänkin VAUVA kuin lapsi. Ja vauvan paikka on siellä pinnasängyssä kun ei osata vielä esim.kävellä, tai ei varmasti osata tulla sieltä sängystä pois ilman haaveria. Hei haloo!!!

Eilen tapahtui sitten se mitä olen stressannut; mies kertoi että äitinsä tahtoisi ottaa poikaa yöksi hoitoon. "Kai se sulle sopii" mies totesi. Ei todellakaan sovi, en vain sitä tohdinnut sanoa.

En oikeasti luota tippaakaan anopin lapsenhoito taitoihin, en vaikka ei ole omia lapsiakaan hengiltä saanut (kun jotkut siitä valittivat että eihän hän omiakaan lapsia ole hoitanut niin että olisi henki pois).

Lapsi on tosi vilkas, konttailee kovaa vauhtia ja kiipeilee jokapaikkaan, eli on koko ajan vahdittava. Anoppi on niin monen monta kertaa heittänyt sellaisia kommentteja jotka kertovat siitä että hän ei ole luotettava hoitaja.
Lapsi saa tippua vaunuista tai sängyltä, lapselle saa antaa samaa ruokaa kuin meillekin (viimeksi kun oltiin kylässä anoppi laittoi lautasen täyteen meidän ruokaamme ja antoi pojalle, lupaa kysymättä. lapsi itki koko päivän ja illan, vatsa varmaan kipeä), lapsen luo EI mennä jos itkee jne.

Minä stressaan nyt jo ihan hirveästi. En missään tapauksessa halua antaa lasta heille hetkeksikään, yöksi varsinkaan!! Mutta koska lapsi on pari kertaa ollut minun äidilläni yöhoidossa niin miehen mielestä hänenkin äidin pitäisi saada. Mielelläni antaisinkin lapsen anopille, jos hän ei olisi tuollainen.
Pelkään että lapselle sattuu jotain. Ei nyt välttämättä mitään isoa onnettomuutta (onhan sekin mahdollista jos esim.vaunuista tippuu) mutta jotain kuitenkin. Jos/kun jotain sattuu (loukkaa itsensä esim) niin häntä ei sitten lohduteta tms. Itkevän lapsen luo ei mennä.

Mitä ihmettä minä nyt teen?!

Ite alotin mopolla ajamisen kahdeksan vanhana. :)
Ajoin pientä pihaa ympäri. kuutisen vuotta. Nyt ajelen autolla ympäri kyliä.
(Mopo on tappokone.)
T:19v