Onko kellään tietoa minkälaiset talvikengät kannattaisi hankkia kun on plantaarifaskiittivaivaa???? Kahdet talvilenkkarit on mutta molemmilla kun kävelee niin jalassa jänne alkaa kiristyä ja on paha kävellä ja sitten tulee kova kipu kantapohjaan.
plantaarifaskiittiin talvikengät
1
75
Vastaukset
- kenkiä, pohjallisia
Itse en ole vaivasta kärsinyt mutta mieheni on, vuosi meni ennen kuin totesi ettei vaivaa enää ole. Aluksi hän laittoi kaikkiin kenkiin joihin vaan mahtui pohjalliset, joihin oli leikattu aukko sille kohdalle, missä hänellä tuo faskiitti oli. Kotona myös piti aina sisäkenkiä, joissa oli paksu vaimentava pohja ja vielä paksut silikonipohjalliset, joihin myös oli leikattu tuo aukko - ei kovin kaunista mutta viis siitä.
Vanhoista kengistä luopui ja osti viimeisen vuoden aikana kolmet uudet kengät, ja tietysti vähensi aluksia turhaa kävelyä (oltiin Pariisissa, ei tullut Notre Dame -kirkkoon sisälle vaan odotti ulkona kun muut kiersivät kirkon sisätilat).
Kortisonia ei pistetty, kun lääkäri sanoi että pistäminen siihen kohtaan missä hänellä on tulee olemaan tosi kivuliasta. Kun vaiva vähän helpotti hieroin usein hänen jalkapohjiaan, aikaisempina vuosina hän ei sietänyt sitä lainkaan, nyt jo tykkää siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295089Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773647Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502506Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602368Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272147- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538