Kertokaa kokemuksianne liian nuorena luovutetuista kissoista

Meillä kaksi kisua. Toinen tuli 12 vk ikäisenä, sen jälkeen toinen 8 vko ikäisenä. Niillä on ikäeroa 6 vk. Tuo nuorempi ei ole niin leimautunut ihmiseen kuin vanhempi, mutta vanhempi saikin meillä olla itsekseen jonkin aikaa ennenkuin kaveri tuli.

Vanhempi tulee omasta aloitteestaan syliin, mutta syliin otettuna lähtee aika pian pois. Nuorempi ei koskaan tule syliin, mutta saattaa syliin otettuna viihtyä siinä pienen hetken.

Molemmat tykkää silittelystä ja rapsutuksista.

Lääkkeiden annossa ja hoitotoimenpiteissä vanhempi on hieman joustavampi, nuorempi vastustaa hoitotoimenpiteitä ponnekkaasti.

Vanhempi juttelee usein, nuorempi vain "hätätilassa", eli "Äkkiä tänne se ruoka!" tai "Minäkin haluun ulos kun isosiskokin on!!" tai "En ota sitä lääkettä!!"

Vanhemmalla on vatsavaivoja ja se on erittäin nirso ja hienosteleva. Nuorempi on joustavampi ruokien suhteen, enemmän sellainen luonnonlapsi, eikä sillä ole pentuiän jälkeen ollut mitään vatsavaivoja tai muitakaan vaivoja.

Minusta nämä erot ovat lähinnä luonne-eroja.

Kahdeksasta kissasta kaksi oli alamittaisia eli alle luovutusiän 12 viikkoa, ja ainoastaan näillä kahdella kissalla on ollut erilaisia käytösohäiriöitä mm. aggressiivisuus, eroahdistus, epäsosiaalisuus muita kissoja kohtaan ja sisäsiisteysongemat. En tiedä että johtuuko liian varhaisesta vieroituksesta, mutta molemmilla on ollut myös ongelmia syömisen kanssa mm. oksentelua ja hurjaa nirsoilua.

olen ottanut kissoja 2 kk iässä ja myös luovuttanut. Ihan täysjärkisiä otuksia niin otetut kuin annetut, seurasin kissojen elämää naapureissa. Vain tämä kollipoika saa joskus hepulin, kun jätetään pakkasen takia sisälle kun itse
lähdetään päiväksi töihin. Siis jatkuva sisällä olo se käytöshäiriöitä aiheuttaa. 2kk ikinen on riittävän vanha muuttamaan omaan kotiinsa. Oppii myös metsästämään, eihän ennen muita haluttukaan kuin hyviä hiirestäjiä navetoihin.

Niin n. 8 viikkoisena tulleet ovat kotiutuneet nopeammin, kuin 12 viikoisena tai sen iän jälkeen tulleet. Myös ongelmat vanhempien kissojen kanssa ovat olleet vähäisempiä, jos pentu on ollut n. 8 viikkoinen tullessaan.

Eikä koskaan ole ollut mitään käytös häiriöitä ns. liian nuorina otettujen kissojen kanssa.

Meidän kisu muutti meille kun ikää oli 7 vk. Nyt ikää on 6 kk. Nopeasti oppi sisäsiistiksi (asui aiemmin siis navetassa eli ei ollut nähnytkään hiekkalaatikkoa). Ruokahalukin on kisulla tosi hyvä ja hän on todella vilkas ja utelias. Tämä kisu on talouden ainoa kissa, mutta kylässä käydessä on suhtautunut muihin kissoihin ja koiriinkin positiivisesti ja uteliaasti. Ei tule itse syliin, mutta viereen tulee kyllä nukkumaan. Sylissä poika viihtyy joskus, varsinkin unisena ja tykkää silityksistä ja rapsutuksista.

En kyllä ainakaan huomaa että meidän kisussa olisi mitään vikaa, vaikka nuorena onkin luovutettu. Ihana suloinen poikahan se on. :)

Kissoilla ei ole mitään yleistä luovutusikää, eikä tutkittua tietoa asiasta ole, niin että määritelmä "liian aikainen luovutus" on täysin epäselvä.

vertailua: Tiina ja Jaana, otettu 8 vk, Tiina aktiivinen metsästäjä, nirso, ei tykkää sylistä. Jaana kerjää huomiota, syö mitä vain, ei metsästä mitään. (nyt12v) Taavi. navettakissa, noin3-4 kk, edelleen arka (2v) piiloutuu kun tulee vieras auto pihaa, . Jaska, asui emonsa jasiskonsa kanssa y 1 V. paskoi sohvat ja puri sititettäessä (lopetetiin). Katti, tuotiin lahjaksi noin7 vk.(silmät vaihtamassa väriä) rohkea, menee vieraita vastaa, hiekkalootassa saa olla kolmen päivän kikkarat, ei nirsoile, armoton metsästäjä, nukkuu yöt sänfyssä avioparin keskellä. Mirre, tuotu8 vk, imee villatakkia öisten metästysretkien jälkeen, ennätys 5 hiirta aamulla rivissä. On sylikissakin, ei pelkää muuta kuin imuria ja palovarotinta

Kissanpentumme tuli 8-viikkoisena meille ja on hyväkäytöksinen kissaneitonen.
Aina on hoitanut asiansa laatikkoon, syönyt juonut hyvin, ulkoilee valjaissa takapihalla kiltisti, nukkuu hyvin, ei ole lainkaan agressiivinen, on mielestäni normaalisti kiintynyt ihmisiin, rakastaa leikkimistä, juttelee mukavia, pärjää yksin 6 tunnin opiskelupäiväni, ei lutkuta suussaan mitään muutakuin kantaa leluhiirtänsä, paino kehittyny normaalisti ja kasvanut ihan silmissä..

Meillä on kaksi 8-viikkoisena tullutta kissaa ja yksi 9-viikkoisena luovutettu.
Nyt moukuset vetelee 15-vuoden, 5-vuoden ja 2-vuoden ikäisenä oikein makoisaa kissanelämää. Mitään käytöshäiriöitä ei kissoilla ole ollut koskaan, ovat kaikki omia persooniaan ja kissoja siinä missä muutkin. Ei ole ongelmia sosiaalisuudessa, käytöksessä tai syömisessä. Pentuna lähtivät syömään normaalisti, oppivat laatikolle niinkuin piti ja murkkuiän mentyä ohi ovat kaikki varsin ihmisten parissa viihtyviä.

Ensimmäisen oman kissani sain ollessani 10.v ja pentu oli siis kokonaan minun vastuullani. Pentun muutti meille heti kun oli oppinut syömään kiinteää ruokaa eli vajaa 5vk ikäisenä. Kotona meillä oli jo ennestään 4 kissaa jotka hyväksyivät pennun tasa-arvoisena nopeasti, paitsi vanhin kissa joka vain tuijottamalla teki pennulle selväksi ettei aioi jakaa huomiota tämän kanssa.

Nyt on kyseinen pentu jo 7 vuotias ja ainoa ikävä tapa on, että yrittää tylsistyessään pureksia johtoja mutta tätä tapaa on kyllä tullut vastaan ihan yhtälailla 12vk ikäisinä luovutetuilla kissoilla. Muuten on jopa perheen ihanin kissa luonteeltaan, myös muiden perheen jäsenten mielestä. Täysin normaali seurakissa siitä kasvoi. :)

Noniin. Tästä pennunluovutus iästä on kiistelty jo vuosia ja siihen ei saada päätöstä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sillä ei ole merkitystä. Minulla on koko elämäni ajan ollut aina kissa. Jos ei kaksikin yhtäaikaa. Käyttäytyiminen on luonnekohtasta hyvin luonnekohtasta. Mulla on vuoden ja 6 kk ikäiset kollikissat. Veljeksiä ovat ja aivan eriluontoisia. Ja samaan aikaan luovutettu!
8 viikkoisia olivat ku meille tuli. Toinen veljeksistä on todella lempeä luontoinen, aina haluaa olla sylissä ja rapsutuksia vailla. Nukkuu yöt meidän välissä. Toinen sitten tulee kyllä luo sillon kuin itteä huvittaa, mutta uskalappa ottaa syliin silloin kun herra ei itse sillä tuulella ole! Tämä herra äkäpussi on täysin sisäsiisti. Pyytää aina pihalle tarpeille. Ja tämä hellyyden ryökäle, no.... sillä on aina niitä "vahinkoja"
Ja on näitä tapauksia pilvinpimein.. Meille kerran yksi tuttavaperhe halusi antaa kissan ja ne olivat hyvin tarkkoja, että pitää olla se 12vkon ikäinen kun luovutetaan. No kissa haettiin kotiin 12 viikon ikäisenä. N 1vuosi me jaksettiin se touhua katella. Kusi joka paikkaa, ei oppinut millään, inhosi sylissä oloa, hyökkäsi ihmisten kimppuun, repi verhot alas. Eläinlääkärilläkin käytiin ja kissasta ei mitään vikaa löytynyt, joten piikille oli pantava, harmihan se oli, mutta kun ei se tullut edes muiden eläinten kans toimeen niin ei sitä kehdannút tallikissaksi kiikuttaa :(
Eli koitan vain tällä sanoa että on hyviä ja mahtavia kissoja itselläni ollut myös 12vkon ikäisenä, mutta niin myös 8vkon ikäisenä:)

Ja näin muuten ollen suurin osa emoista alkaa jo joskus 6vkon ikäistä pentua vieroittaa täysin luoltaan. Ei anna tulla tissille ja näinedespäin. Mutta myös sekin hyvin henk.kohtasta.

Niin kissoja kuin ihmisiäkin erinlaisia:)

Minulla ollut kaksi kissaa, jotka otettu 8 viikon ikäisinä ja pärjänneet loistavasti. Ei minkäänlaisia käytöshäiriöitä ole ollut missään vaiheessa ja molemmat viihtyvät sylissä paremmin kuin hyvin, eivät pissaile nurkkiin tai ole himpunvertaa aggressiivisia. Toinen niistä ehti penikoimaan ennen leikkauttamista ja itse annoin pennut pois noin 11 vkon ikäisinä, kun selvästi olivat vierottuneet emostaan ja toimivat itsenäisesti. En silti kivittäisi ketään, joka ottaa pennun vähän nuorempana.

No mielipiteitä on varmasti monenlaisia ja saahan niitä ollakkin, mutta yksi asia on varmaa: Kissan parasta siinä ei kyllä ajatella jos/kun se otetaan emolta aikaisin! Kyllä se on ihmisen omaa itsekkyyttä haluta se pieni ja avuton pentu itselleen.... Kyllä tämä nykyinen 12 viikon luovutusikä on tarkoin harkittu. Tiedetään enemmän kissojen tarpeista nykyisin kuin ennen tiedettiin. Kissanpentu tarvitsee oppia emoltaan senkin jälkeen kun se on oppinut laatikolle ja syömään itse! Joskus joutuu pakon edessä tekemään toisenlaisiakin ratkaisuja mutta muuten siihen ei ole mitään syytä.

Meille tuli Maatiainen 8vk ikäisenä. Se on nyt peräti 19vee.

Ei ongelmia.
Kissa on kissana ja piste.

Toinen on rotukissa ja luovutusikää 12 vk.
Ihan samanlaisia molemmat............ei siis mitään eroa.

Näyttäisi olevan ihan tuurista kiinni ja myös siitä pikkuisen KUINKA sitä alle luovutusikäistään sitten hoitaa ja huoltaa......
Jos alle luovutusikäistä hyllytetään enemmän kuin 12 vk ikäistä, niin kait sille voi tulla ongelmia. Läheisyyttähän tuollainen tarvitsee siihen 12 viikkoon asti, niinkuin normi emokin tekisi. Eli kun toimii edes sinnepäin kuin normi kissaemo, niin auttaa varmaan.

Näin olen itse toiminut ja ei ole kateissa valitettavaa.

Meidän keskimmäinen kissa tuli noin 8viikkoisena. Oli todella villi ja kova puremaan ja jossain kohtaa ajattelin etten tule selviämään sen kanssa. Nyt 3-vuotiaana on hieman rauhoittunut,aika vilkas edelleen,en tiedä mistä johtuu. Ainoa asia minkä luulen johtuvan siitä ,että on liian nuorena luovutettu on sen läheisriippuvaisuus. En voi mennä suihkuunkaan ilman,että se tulee mukaan. Jos laitan oven kiinni se raapii ovea niin kauan,että avaan sen,kissan pitää päästä sinne missä minä olen. Mieheni saa olla rauhassa,vain minua se seuraa. Niin ja öisin se joskus syö hiuksiani.

Meidän kissa tuli meille 6-viikkoisena, koska hänen emo oli hänet hylännyt. On hyvin leimaantunut ihmisiin, muttei muuten käytöshäiriöinen.

Tosi "kiva" kun kissapalstalla kuten muillakin lemmikkieläinpalstoilla joissa lapsia ja nuoria kirjoittelee, pyörii myös "vanhoja setiä" eli erilaisia provoja.

Uskokaa pois, suurella osalla tälläkin Suomi24 kissapalstalla kirjoittavilla ei ole kissaa, heillä ei koskaan ole ollut kissaa ja he eivät kissoista mitään ymmärrä.
Ainoa päämääränsä on trollata ja provoilla.

Harmi että aina on joitakuita jotka kirjoituksensa todesta ottavat, sillä niiden oikea ainoa paikka olisi roskis tai vessanpytty!

IHMISET!Ajatelkaa kissanpentuja,ne tarvitsevat emoaan opettamaan tapoja,kommunikoimaan jne.Pennut tarvitsevat myös emon maitoa.Pienelle pennulle on ERITTÄIN TÄRKEITÄ NE VIIKOT,jotka ihminen kuittaa "että eihän se mitään"!Ihminen ei koskaan voi korvata eläimelle sen emoa tai lajitoveria.Ei koskaan!

Kissan sopeutuminen on hyvin yksilöllistä, toinen syntymästä asti keinoruokittu pentu voi kasvaa täysin tasapainoiseksi kissaksi, kun taas 12 vk luovutettu voi olla oikea riiviö. Mikä sitten mahtaa olla kissan käytöshäiriö? Enpä ole sellaiseen vielä itse törmännyt, omanlaisiin persooniin ainoastaan. On varmempaa ottaa kissa vasta 12 vk, mutta puheet laatikolle oppimisesta yms. sitä ennen on kyllä keksittyä. Kissan tapojen oppiminen ja sosiaalistuminen ihmisiin ja eläimiin tapahtuu ensimmäisten elinviikkojen aikana ja noin 1 kk ikäisenä kissa on jo oppinut tärkeimmät jutut. Läheisyys on ainoa mitä kissa sen jälkeen kaipaa, sitä olisi sitten saatava ihmiseltä mikäli ei emon kanssa enää asu. Myös muut lajitoverit kelpaavat siinä iässä jo aivan yhtä hyvin kuin se oma äiti.

Itse sain kissan 7 vk ikäisenä kun olin asiasta sopinut jo luovuttajan kanssa, silloin tiesin luovutusiän olevan 8 vk mutta ehkä se on nyt muuttunut. Kuitenkin sain kissan jo 7 vk ikäisenä kun luovuttaja perhe lähti reissuun ja muuta vaihtoehtoa ei ollut. Aluksi kiisumme oli ujo mutta tottui nopeast talon tapahtumiin. Tykkää rapsutuksista ja leikkii paljon.
Kisumme on nyt n. 1,5 vuoden ikäinen ja on alkanut kerjätä paljon huomiota. Käyn itse lukiota ja asustelen kaksin poikaystäväni kanssa joten kissamme on päivisin 6-8 tuntia yksin, kun tulen kotiin se kerjää rapsutusta (mikä on ihan normaalia) ja maukuu koko ajan. Ensiksi rapsuttelen sitä ja kun menen tekemään omia asioitani se vain naukuu ja kerjää huomiota, välillä se on tehnyt niin että kun aamulla herään, se vain hyökkää kimppuuni enkä saa sitä irti, se vain hyökkää uudestaan ja uudestaan ja joudun pyytämään poikaystäväni apuun jotta saan sen irti... Aloin miettiä näitä tekstejä lukiessani että voiko kyseessä olla jonkinlainen käytöshäiriö vai muuten vain yksinäisyys tai pomottelu. Mitä mieltä te olette?

Meille tuli kissa myös 7 vk ikäisenä, nyt 7 v. Hyvin ihmisrakas, vieraita ensimmäisenä vastassa oleva, vähän meidän koirasta mallia ottanut kisuli.
Mitään häiriökäyttäytymistä ei ole ikinä ollut, hihnassa ulkoilua riittävästi, leikkiä, rapsutteluja, huomiota, temppujen tekemistä ym. Sylissä ei ole ikinä tykännyt olla,
mutta silittelyä, rapsuttelua, huomiota kaipaa samoin kuin vieressä köllötellä ja kaikissa touhuissa on mukana ja kun lähdetään autolla ajamaan niin kissa ensimmäisenä ovella odottamassa kyytiin pääsyä. Eli aivan "täydellinen" kissa meille tuli vaikka luovutus olikin vähän liian aikaisin, eiköhän se lopputulos ole jostain muusta kiinni kuin luovutusiästä vaikka silläkin suuri merkitys on. Jokainen tassuttelee tavallaan.......

Ninnu, mutta kuinka kissasi suhtautuu muihin kissoihin? Tuleeko häiriöt / epäsosiaalisuus eteen vasta sitten?

No, sisäkissalla ei hirvittävästi kissa kontakteja ole, mutta naapurin kissan kanssa nuuskutellaan ongelmitta. Lenkillä ollessa leimautumien koiriin käy ilmi siinä että jos vain mahdollista niin nuuhkastaan niitä jos koko ei ala epäilyttämään. Toki saattaahan rähinät tulla jos vieras katti omalle pihareviirille tulisi mutta se nyt on täysin luonnollista. Rauhaiselo jatkukoon...

Hei. Minäkin otin kissanpennun joka oli 8-vkoa vanha. Nyt 4kuukautta niinkuin sinunkin pentusi on.. Kissa sopeutui heti alusta pitäen tosi hyvin minun kanssa olemiseen.. Syö hyvin ja kasvaa silmissäni kovasti..

Anna kissallesi paljon aikaa leikkeihin sen kanssa ..

Siitä tulee vuorovaikutteinen kissa joka vastaa sinulle omalla tavallaan..
En koskaan ole kuullut, että kissasta tulee käytöshäiriöinen sen vuoksi, että on luovetettu uuteen kotiin 8-viikkoisena

Minun kissani olen aina saanut 8-viikon ikäisenä ja ovat hyvän luontoisia kolleja kaikki.. Ja tuovat paljon hyvää energiaa yksinäisen elämään..

Luota itseesi vaan, koska elät kissan kanssa päivittäin, ja näet sen kasvun ja kehityksen..

Onneaa sinulle ja kissallesi! Älä välitä toisten arvostelusta..Mukavaa jatkoa teille

Meillä on ulkomailta pelastettu, suomeen salakuljetettu kissa, joka tuskin oli yli 8 viikkoa meille tullessaan, jos sitäkään. Huom, sitä ei riistetty emoltaan vaan se oli orpo. Se oppi kyllä samantien sisäsiistiksi ja vaikka on osittain ulkokissana niin tulee säännöllisesti pari kertaa vuorokaudessa ilmoittamaan että olisi ruoka-aika. Pentuna se oli ihan kiva kisu, mutta nyt aikuisena se on aika epäsosiaalinen. Aikuiset voivat sitä nostella mutta sylissä se ei viihdy. Lapset eivät uskalla lähestyä sitä, koska se raapaisee niin herkästi. Eli tietyllä tavalla käytöshäiriöinen kyllä. En tiedä johtuuko se nuoresta luovutusiästä vai siitä että muksut ovat metelöineet liikaa sen ollessa pieni. Taloudessa asuu koiriakin, mutta niiden kanssa se tulee hyvin juttuun.

Meille tuli n. 22 vuotta sitten kissanpentu 5 viikkoisena. En tienyt mitään kissanpennun luovutusiästä, mutta se oli pakkorako, kun emon omistaja muutti paikkakunnalta, eikä voinut huolehtia pennuista. Jälkeenpäin kuulin, että kissanpennun luovutusikä oli n 12 viikkoa. Pentu imi vielä ennen kotimatkalle lähtöämme emoaan ja mietinkin miten saan sen pidettyä hengissä, kun kissa oli ensimmäinen joka meille tuli. Pentu osasi kuitenkin latkia maitoa lautaselta ja pehmeä purkkiruokakin maistui. Emo oli ehtinyt opettaa sen hiekkalaatikollekin ,eikä vahinkoja muualle sattunut koskaan, kun laatikko siivottiin säännöllisesti. Pentu kasvoi ja kehittyi täysin normaaliksi kissaksi ja eli 14 vuotiaaksi. Yksi erikoinen tapa sille pentuajasta jäi. Se piti minua emonaan ja lussutti pitkiä hiuksiani aina makoillessaan vatsani päällä. Se tapa sillä säilyi vanhaksi asti ja kun leikkautin hiukseni lyhyemmiksi se kiipesi aina olkapäälleni ja lussutti hiuksiani niskanrajassani ja kehräsi äänekkäästi. Aivan ihana otus ja tippa tulee linssiin vieläkin vaikka Minttu on ollut kissojen taivaassa jo yli 8 vuotta.

Meille tuli kissanpentu about 6vk vanhana. On tosi riippuvainen ihmisistä, johtuu varmaan just siitä että on joutunu eroon emosta niin pikkusena :( Mutta mitään sisäsiisteysongelmia ei oo ikinä ollu.

Kissa luovutetaan 12 viikkoisena sen takia, koska se oppii vasta kahdeksannen viikon jälkeen tärkeät sosiaaliset taidot sekä kissojen että ihmisten kanssa. Jos kissa luovutetaan vasta 12 viikkoisena sen hermorakenne, stressinsietokyky ym on vahvempaa ja se sietää enemmän kaikenlasia muutoksia elämässä. Toki jos taloudessa on muita kissoja jotka pystyvät opettamaan sille sosiaalisten taitojen merkityksen en välttämättä näe huonona jos kissa luovutetaan jo aikaisemmin. Joskaan tätä en itse suosittele. Pitä pidempään kissanpentu saa olla emon kanssa sen kestävämpi siitä YLEENSÄ tulee. Poikkeuksiakin toki on.

Meillä oli ennen muinoin kissa, jonka jouduimme ottamaan alle kuukauden ikäisenä kun sen emolle sattui paha onnettomuus ja se jouduttiin lopettamaan. Killillä oli silmät auki, mutta se ei osannut syödä lautaselta eikä pestä itseään. Vähän yritti tassulla naamaa putsata. Sille oli pakko löytää kasvatuskoti, ja seuraavana päivänä se pääsi navettaan, jossa oli useampi kissaemo suunnilleen samanikäisten poikasten kanssa. Yksi rupesi heti siistämään meidän mirriä.

Kotiinsa kissa palasi vartuttuaan kunnolliseksi pikkukissaksi, varmaan 11-12 viikon iässä. Osasi syödä ja peseytyä, oppi ensi yrityksellä tekemään tarpeensa laatikkoon ja siitä tuli kaikin puolin kelpo kissa. Semmoinen omituinen tapa sillä oli, että se lutkutti meidän omistajien (sen näkökulmasta luultavasti palvelusväen) paidanhihaa kyynärtaipeesta ja polki takatassuilla. Sitä se teki vuosikausia, mutta tapa loppui kyllä monta vuotta ennen kissaa. Muuten se oli nenänpäästä hännänhuippuun täydellinen kissa, joka eli ilonamme toista kymmentä vuotta. Mitään, mitä olisi voinut sanoa käytöshäiriöksi, se ei tehnyt. Se
ei raapinut eikä purrut, ja jos se joskus teki lammikon sisälle, se johtui siitä, että se oli joutunut olemaan liian kauan sisällä (laatikko oli hävitetty, kun kissa lakkasi käyttämästä sitä vaan halusi pihalle asioilleen)

iloitse kissasta se on onnellinen kun on saanut hyvän kodin. Minulla on kissa jonka äiti kuoli sen ollessa 3pv ikäinen ja kissa on aivan normaali. Minulla on myös äitikissa joka tuli meille 8 vkon ikäisenä ja on aivan ihana käytöseltään. Sen poika on asunut meillä aina ja on kaikkein eniten sylissä. kaikkein villein ja kiusaa äitiään aivan tolkuttomasti. Kivahan se on jos voi antaa kaikkien pentujen kasvaa vanhempiensa kanssa vaikka aikuiseksi asti, Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Jos pennut on paljon seurustelleet ihmisen kanssa niin niiden uuteen kotiin lähtö 8-12vko ei ole ongelma. Kissasi on varmasti ihan normaali ja rakastaa lämpöä niinkuin kaikki.

Noin 10 vuotta sitten mun oli pakko ottaa itselleni arviolta 8-10 viikkoinen kissanpentu, uros. Se löydettiin metsästä pakkasella ja kukaan eläinsuojelutaho ei suostunut ottamaan sitä tilanpuutteen takia hoteisiinsa.

Kissa oli käytöshäiriöinen. Vaikka minulla oli ko. pentua ennen ollut useita kissoja, niin pennusta lähtien kuin aikuisia, pahonpideltyjä kissoja, tämä kissa oli täysin mahdoton. Sitä ei saanut koskea ollenkaan jalkoihin tai mahaan, se murisi aina jos siihen koski. Käytin eläinlääkärillä ja kaikki kuvattiin murtumien ja kasvainten varalta: ei mitään. Ruokaa laitettaessa se puri käsiäni tosissaan, eikä päästänyt irti vaikka muutaman kerran jopa kopautin kissan päätä kädelläni. Se vihasi lapsia, se kävi niiden päälle tajuttomalla raivolla ja en voinut käsittää, miten alle luovutusikäisestä penikasta voi tulla tuon luontoinen. Siihen aikaan mulla oli kaksi aikuista kissaa, 5vuotias leikattu naaras sekä 10vuotias leikattu uros. Tämä sekopää kävi vanhempaan urokseeni kiinni ja retuutti sitä niin, että vanhus alkoi pelkäämään pentukissaa. Pennulla oli ikää tapahtumahetkellä 12 kuukautta.

Mitä vanhemmaksi kissa tuli, sen oudommaksi ja pelottavammaksi kissan käytös muuttui. Se saattoi raivostua ihan tyhjästä ja muutaman kerran oli ihan senteistä kiinni, että minulla olisi ollut puremajäljet naamassakin. Käytin sitä tiuhaan eläinlääkärillä, kokeilimme jonkinsortin stressilääkettä: ei tehonnut. Kissa riehui samaan tahtiin kuin ennenkin. Viimeinen tikki oli, kun kissa kävi kiinni 12-vuotiaaseen sukulaislapseeni, aivan täysin varoittamatta. Lapselle tuli onneksi vain muutama tikki, mutta päätin, että tämän kissan kanssa ei voi elää normaalia elämää. EI ollut reilua, että minä jouduin pelkäämään ympäri vuorokauden omaa kissaani ja suojelemaan vanhempia kissojani häneltä.

Uros lopetettiin 2,5 vuoden iässä. Sen jälkeen minulla oli vielä toinenkin alle luovutusikäinen pentu: 8 viikkoinen naaras, joka tuli työkaveriltani. Se oli myös käytöshäiriöinen, se ei osannut olla omien kissojen kanssa ollenkaan, se huusi yöt suoraa kurkkua (käytin senkin eläinlääkärillä: ei mitään vikaa) ja se vihasi myös lapsia. Tämä kissa ei kuitenkaan käynyt päälle, mutta se elelee nyt 80-vuotiaan mummon kanssa naapurissa.

Kai se loppujen lopuksi on vain mielipide kysymys.
Itse välitän kissoista liikaa, en ikinä luovuttaisi alle 12vk kissaa.
Mielestäni ihmiset jotka ottavat/luovuttavat alle 12vk kissoja ovat itsekeskeisiä kusipäitä joita ei kissan terveys ja terveellinen kehitys kiinnosta paskan vertaa.
Tämä taas siis oma mielipiteeni.
En ole koskaan kuullut millä perusteella joku luovuttaisi 8vk kissanpennun?
Tiedän miksi joku ottaisi ; "koska ne on niiiinn söpöjä ja pehmoisia vooi". Se nyt on järkevää koska ihmisluonne tuntee turvallisemmaksi ja helpommaksi vaihtoehdoksi sen söpömmän version eläimestä.

Mutta TE JOTKA LUOVUTATTE KISSOJA alle 12vk:
Miksi ette odota siihen 12viikkoon saakka?

Miten musta tuntuu tätä lukiessa, että ihmiset oikein kehuskelee mitä nuorempana kissansa ovat ottaneet?
Itsellä kolme kissaa, samana vuonna syntyneet joista 1 tuli 12 vkosena...Toiset olikin sitten lopetusuhan alla "ota nyt tai et saa ollenkaan" ja molemmat tuli 7 vkon iän paikkeilla eri paikoista. Toinen nuoremmista tulleista lussuttaa vaatteita, muuten on suht. itsenäinen luonne ja toinen on arkajalka menee piiloon heti kun joku oudompi harvoin käyvä henkilö astuu sisään.

Yhdet pennutkin ehti tuossa olemaan, katit kyllä lähti 12 vkosina madotettuina, rokotettuina ja el. tarkastamina uusiin koteihin.
Jatkuvasti näkyy 8 vkosina annettavia pentuja netissä, jollon tulee aina mieleen että mahtaapa olla vaan halu päästä mahd. nopeaa eroon niistä.

ON TUTKITTU JA TODETTU, että kissa vielä opettelee kissalle normaaleja asioita emältään 12 vkon ikään asti.

Oma kissani tuli meille pakkosyistä 2 kuukauden ikäisenä ja on niin normaali kuin kissa voi olla käyttäytymiseltä ja luonteeltaan =)

Minun mielestäni nykyajan ihmiset tekevät lemmikeistään käytöshäiriöisiä!
Tiedän monta 12 viikkoisena luovutettua kissanpentua, jotka ovat agressiivisia, kusevat ja paskovat joka paikkaan, eivät totu lapsiin jne.

Noin 10 viikonhan ikäisenä kissanpentua pitäisi totuttaa mahdollisimman paljon eri ääniin, ihmisiin ja kaikkeen muuhun, mitä ympäristössä tapahtuu...

Meille tuli kissanpentu kun se oli täyttänyt 6 viikkoa, eikä tähän päivään mennessä mitään "käytöshäiriöitä", ainoa ongelma on innoissaan pureminen, joka voi juontaa juurensa kissan rotuun ja vilkkauteen. Puree siis tylsistyneenä.
Oppi heti laatikolle, eli ei ole kertaakaan tehnyt asioita minnekään muualle kuin hiekkalaatikkoon. Syö miltei kaikkea, mutta välillä pitää vaihtaa ruokamerkkiä että kelpaa. Erittäin sosiaalinen, kiltti ja älykäs kissa kaikinpuolin, välillä vaan vähän tylsistyy ja keksii kepposia.

Itse puollan tuota 8-viikkoisena luovuttamista, koska silloin kissa on vielä kiintymysvaiheessa, eli oppii pitämään ihmisestä joka sen kanssa eniten on. 12-viikkoisena on jo oppinut että on kissa, eikä välttämättä enää kiinny ihmiseen niin paljon. Tämäkin "käytöshäiriö" on ihan ihmisestä riippuvainen. Itse olin kissani kanssa kotona ensimmäiset kuukaudet ihan täyspäiväisesti, niin sekin voi vaikuttaa.

Oma kissani tuli mulle 5-viikkoisena, muuten ois tullut sille kuula kalloon juuri sillä hetkellä, emää ja muita pentuja ei ollut enää, kerkesin tämän pelastaa ja antaa kodin..ja mitään ongelmaa ei ole ollut ja eikä tarvinnut antaa tuttipullosta maitoa, kissat on selviytyjiä ja sopeutujia, siksi niitä on ensinnäkin ympäri maailmaa..mutta yleensä 10-viikkoisena kissa alkaa omaksua ympäristön itselleen, joten mun mielestä 12-viikkoa on liikaa luovutusikään, silloin se viedään ympäristöstä johon se on juuri sopeutunut..mun kissani on nyt 6,5 vuotias, aivan mahtava mirri! ja kulkenut mukana jo kolmessa eri osoitteessakin mukana, ulkona ollessaankin kolmessa eri osoitteessa palaa aina meidän ihmisten luokse, joten murran myytin myös siitä että kissa palaisi aina samaan paikkaan, eikä ihmisen luo..meidän kissan voi päästää missä vain ulos, koska se vaan haluaa olla siellä missä mekin..ja jos joku väittää että kissamme on nuoren luovutusikänsä takia riippuivainen meistä (jota olen joskus kuullut..) ja siksi kulkee mukanamme, on vain kateellinen..

Jos et pysty sanomaan mitään muuta perustetta miksi kissanpennun luovutusikä ei olisi 12vko jätä kommenttisi omaan tietoon sillä tietoa Kissoista sinulla ei ole. Niille jotka eivät tienneet niin havainnoiva tutkimustyyppi on olemassa ja tällöin periaatteessa kaikki jotka ovat useiden vuosien aikana kasvattaneet eri taustaisia tai saman taustaisia kissoja tekevät joka päivä havainnoivaa tutkimusta, joka perustuu kohderyhmän eli kissojen käytöksen seuraamiseen ja aiempaan kirjallisuustietoon kissoista. Täillaisten henkilöiden tekemät päätelmät, kuten eläinlääkärit, kasvattajat ym. ovat siis aivan päteviä mutu tuntumia kissan luovutusiästä. Kaikilla kissoilla on perinnöllisiä temperamenttieroja, jonka vuoksi osasta suositusten mukaan kasvatetuista kissoista voi tulla hyvinkin ujoja ja osasta aikaisin luovutetuista kissoista tulee täysipainoisia kissoja. Päälinja kuitenkin on että liian aikaisin luovuttettuna kissalla ilmenee usein lutkutusta, eroahdistusta, puremista, agressioita, ihmisriippuvaisuutta tai erinäisiä ongelmia syömisen kanssa.

Kannattaa myös muistaa, että pennut imevät emän nisää vielä silloinkin kun ovat oppineet syömään kiinteää ruokaa. Ja mitä kauemmin pennut saavat emolta maitoa sen parempi. Meidän yks pikkunen imi vielä nisää kun käytiin se hakemassa (oli sen 12 vk). Emon maidosta pennut kuitenkin saavat parhaan mahdollisen suojan sairauksia ja pöpöjä vastaan! Kävikö kellään mielessä?

En yhtään ihmettelisi vaikka liian aikaisin luovutetut pennut kärsisivät ajan mittaan immuunikadosta tai herkemmin kissoille tyypillisistä sairauksista. Myös nämä asiat voivat juontaa juurensa liian aikaisesta luovutuksesta.

Mielestäni kissanpentu ei voi koskaan olla LIIAN VANHA luovutettavaksi! Toisinkuin ehkä sellaisten ihmisten mielestä, jotka eivät osaa ajatella terveellä järjellä.

meidän oli "pakko" ottaa nykyinen 6v uroskisumme 10viikkoisena kun kasvattaja ilmoitti joutuvansa leikkaukseen ja kissat piti luovuttaa ennen sitä..en tiedä johtuneeko tästä mutta tämä kissa käyttäytyy ERITTÄIN agressiivisesti muita kissoja kohtaan ja välillä aika arvaamattomasti myös ihmisten kanssa..voi olla että oma yksilöllinen piirrekin mutta mutta,voi siis johtua hyvin myös tästä 2vkoa liian aikaisesta luovutuksesta;/

hyvä kissa minullakin vaikka oli hylätty kerrostalon pihaan noin pari kuisena. Sieltä löydettiin ja otin itselleni. erittäin suloinen tyttö.

viikot 8-12 ovat kissanpennun lajikäyttäytymisen opetteluviikkoja. Tällöin opettelee kissan tavoille ja itsenäistyy. Kissat kun eivät ole laumaeläimiä, niin eivät harjoittele näitä sosiaalisia taitoja enää pentuiän jälkeen. On totta että alle 12 viikkoiset leimautuvat vahvemmin ihmiseen, tulevat herkemmin kutsuttaessa ja käyttäytyvät muutenkin tavallaan "koiramaisesti", osoittavat siis kiintymystään meille ihmisille luonnollisemmalla/ymmärrettävämmällä tavalla, koska ovat ihmisten seurassa nuo kyseiset viikot elelleet.

Itse olen viitisentoista vuotta työskennellyt vapaa-ajalla näiden ongelmakissojen parissa, eli toiminut sijaisperheenä sopeutumattomille ennenkuin se oikea koti on löytynyt. En ole havainnut ongelmakäyttäytymistä olevan enempää alta 12 vk luovutetuissa kuin vanhempina luovutetuissa, mutta seuraavat asiat olen oman kokemukseni perusteella havainnut:

Aikaisemmin luovutetut ovat pienempikokoisia, herkempiä sairastelemaan ja elinikänsä on lyhyempi. Sietävät huonommin toisten kissojen seuraa ja käyttäytyvät agressiivisemmin, oli kyse leikistä, ruokailutilanteesta tai perushoidosta. Näiden kissojen ongelmakäyttäytymistä on myös vaikeampi ohjata hyväksytympään, koska eivät tosiaan mallita lajitovereitaan. Esimerkkinä vaikka ihmisen jalkoihin hyökkäilevä kissa; päälle 12 viikkoisena luovutetut lopettavat saadessaan lajitovereidensa seuraa, eli purkavat tämän leikkimishalunsa kissakaverin kanssa, kun taas alta tämän 12 vk luovutetut eivät pääsääntöisesti koe kissakaveria lajitoverinaan, vaan hyväksyvät vain ihmisen leikittäjäksi. Eri asia ovat toki kissaseuraan luovutetut alta 12 viikkoiset, eli ne, jotka ovat päässeet perheeseen jossa kissoja on ennestään, tai sitten sisaruksensa kanssa, heillä leimautuminen lajitovereihin on sama laatua kuin yli 12 vk luovutetuilla.

Mitä tulee pissailuun, en ole havainnut eroa suuntaan tai toiseen luovutusiässä. Toiset van pissailee, toiset ei, mutta alta 12 vk luovutetuilta tämä tapa on taas helpompi kitkeä. Johtunee taas siitä, että leimautuneet ihmiseen, joten ihmisen ohjaus toimii. Kun taas 12vk tai sen jälkeen luovutetuilla aika usein ainoa ratkaisu on ulkokissan elämä.

On harmillista että niin moni ihminen haluaa kaverin, eikä kissaa. Minusta heille sopisi koira paremmin. He eivät ymmärrä kissan kiintymyksen osoituksia, eivätkä lue kissamaista kieltä. Kokevat että vain nuorena luovutettu kiintyy heihin, koska he opettavat esimerkillään kissan ihmislauman mukaiseksi, sellaiseksi kuin haluavat. Heille kissan puskeminen on kiintymyksen osoitusta, vaikka tosiasiassa kissa hieroo hajuaan heihin, merkkaa heitä. Samalla tavalla kuin koirien jalostus luonteen muokkaamiseksi, toimii aikainen vieroitus siis kissoihin; niitä muokataan halutun mukaisiksi. Varmasti tällainen kissa on kuitenkin yhtä tyytyväinen ja onnellinen kuin itsenäinen lajitoverinsa, hänellä on vain ihmismäiset tavat.

Toiset haluavat jalostetun rotukoiran, toiset leimautuvan kissan. Toisille kelpaa sekarotuinen koira, toisille kissamainen kissa. Tuskin asetelma siitä mihinkään tulee muuttumaan niin pitkään kun ihmisellä on valta valita. Vaikka ihmisen asennekin muuttuisi, olisi silti niitä pahnan pohjimmaisia, jotka emo hylkää toisten säilymisen edessä. Niitä pentueen pienimpiä ja avuttomimpia, joita kohtaan ihmismieli on niin heikkona. Joista entisaikoina on niitä kotikissoja otettu, terveiden ja elinvoimaisten suorittaessa tehtäväänsä tallissa ja ruokavarastoissa. Monelta kuitenkin unohtuu, että siellä tuvassa pankon päällä on maannut myös se eläkeläinen, joka tehtävänsä suoritettuaan on ansainnut paikkansa sisällä ja joka emon hylkäämän pennun on opettanut talon tavoille.

Ja vielä selvennöksenä lisään, etten ole toki itse kaikilta hoitamiltani onnistunut ongelmia ratkomaan, mutta joku muu on aina kyennyt. Kuten ihmisissä, on kissoissakin luonne-eroja ja erilaisia tarpeita ympäristöltään. Kukaan ei ole niin kaikkivoipa, että riittäisi jokaiselle. Yksi ainoa on luonnevikaisena lopetettu, oli vain niin pirun arka ja laski alleen peloissaan, ja tämä yksi oli navettakissana syntynyt, 4 kuukautisena luovutettu, jota alkuperäisessä kodissa potkittiin ja ahdisteltiin väkivalloin. Siitä ei enää "peliä" tullut ja niin stressaantuneena olisi ollut kidutusta pitempään yrittää. Kaipa se olisi navettakissana pärjäillyt, mutten halunnut ottaa riskiä, koska kissa ei lopetuksesta kärsi.

Mitä sitten tulee suositeltuun luovutusikään, niin miettikääpä kuinka paljon meidän ihmisten oma terveydenhuolto ja ylipäänsä arki on täynnä suosituksia joita emme kyseenalaista. Monipuolinen ruokavalio, liikunta, uni, lumen tiputtaminen katolta ettei putoa kenenkään niskaan, henkilökohtainen hygienia, lastenkasvatus, imetys, jopa oikeankokoisten kenkien valitseminen.. Ne kaikki ovat "vain" suosituksia. Ei kaikkeen tarvitse lakeja ja määräyksiä, koska ne ovat itsestäänselvyyksiä; Jos tunget jalkasi liian pieniin kenkiin, niin sinua sattuu, mutta on omalla vastuullasi satutatko näin itseäsi tai muita (lastasi).

Suositusta ei olisi ilman sen toteuttamaa kiistämätöntä hyötyä: Lapsen jalkaan kokoa isompi kenkä, kylmällä mahtuu villasukka ja on kasvunvaraa = Emme tiedä todistettavasti onko aikaisesta kissanpennun luovuttamisesta pennulle haittaa, siksi suosittelemme 12 viikon ikää, jolloin haittaa ei ainakaan enää ole.

Eli siis on huono asia että kissamme tykkää olla meidän kanssa..?! ehkä teidän kissanne ei ole tykännyt teistä kun on paikkaan palannut eikä teidän luo..?! mihinkä pussiin olen puhunut..?! eikö kissatkin ole yhtälailla yksilöitä kuin ihmiset, koirat, lehmät, linnut, no kaikki mitä maailmasta löytyy..?! ja kissallamme ei ole lutkutusongelmia tai vastaavia..?! tiedän kyllä niitäkin tapauksia, vaikka on kuinka luovutettu 12-viikkoisena..?! kateellisten panettelua, ajatellaan aina että kissa ei kiinny ihmiseen, tuskin kiintyykään ihmiseen joka siitä ei välitä, kissakin tarvitsee huomioo..?!

älä ole huolissasi, kisusi kasvaa ja kehittyy, kun saa vain tarpeellisen määrän leikkiä eli niitä pieniä kisun leluja, palloja ja sellaisia. pentu tahtoo leikkiä. kyllä kisu syö kun on nälkä. sulje korvat katso omin silmin, rakastettu kisu on ihan sopivan ikäinen otettavaksi jo 2kk.. parempi niin kuin myöhemmin.
sanotkin itse että et näe käytöshäiriöitä. Silloinhan kaikki on hyvin. Vain hoitaja itse tietää jos tarvitsee apua johonkin, ja silloinkin on parempi käydä eläinlääkärissä siis jos on ongelmia

Empä jaksa lukea koko viestiketjua, mutta sanompa vaan, että olen nähnyt 7-8 viikkoisten pentujen emän, joka on silminnähden onnellinen että pääsi riiviöistään eroon! En tajua miten ne jotkut mammat jaksaa hoitaa 12 viikkoa.
Meillä kissat on tullu meille 7 vikkoisena ja toinen löytökissa oli n.4viikkoinen, jota piti auttaa syömään ja pissaamaan. Molemmat ihan normaaleja kolleja nykyään.

autojen päällä hyppivät ja toisten oville kuseksivat kissat pitäis kaikki lopettaa.

Eiköhän tuo 12vko ole se vakio.Mulla on kaks 4viikkosena ja yks alle 9 päiväsenä vierotetut: tää ali-ikänen on huomattavasti enemmän leimaantunut, muuta eroa ei ole. Ovat kaikki erittäin ihmisrakkaita kyllä ja kaikki imevät villaa. Pissaus ja kakkaus muuualle kun laatikkoon on selvä mielipiteenilmaus jostain. En pitäisi luonnevikaisina, omat luonteenomistuisuutensa on kullakin!

Niin, selviäähän liian aikaisin syntynyt lapsikin usein ilman "suurempia" ongelmia mutta ei niitä silti oteta äidin kohdusta liian aikaisin - JOS se voidaan suinkin välttää! Samoin VOI myös liian varhain luovutettu pentu selvitä elämässä ihan hyvin MUTTA miksi pitäisi kokeilla? MIKSI pitäisi ottaa pentu liian varhain? Antakaa yksikin hyvä syy! Ja syyksi ei todellakaan riitä se että kissasta tulisi ihmisläheisempi jos se otetaan varhain sillä se ei pidä paikkaansa! Tottakai "häiriöitä" voi esiintyä minkäikäisillä pennuilla tahansa mutta KISSAN parasta ajatellen sen pitäisi antaa olla emonsa hoivissa sen noin kolme kuukautta jotta ehtii saada kaikki opetukset joita emo voi lapselleen antaa!

http://www.elainlaakari.fi/klinikat/kissaklinikka/kissan-hankinta/kissanpennun-hoito/

Joukko fanaatikkoja?

Mene nyt prkle vaikka äänestämään jos et muuta puuhaa keksi kuin lässyttää tuota samaa vanhaa virttäsi.

Käy samalla bissellä niin olosi vähän helpottuu..

TIedättekö, mihin se kissanluovutusikä perustuu?
Nimen omaan siihen, että emo hoitaa vielä riippuvaista olentoa.
Aikaisin luovutetut kissat leipovat paljon, ovat alttiimpia FIP:lle huonomman vastustuskykynsä vuoksi, ovat erittäin riippuvaisia, stressaavat helpommin ym. Toki se luovutusikäinenkin pentu voi olla samoilla "oireilla" varustettu, mutta vika on silloin jossain muualla.

Haistakaa....

meidän kissan emo kuoli hieman ennen sen luovutus ikää on ilmennyt että kissa lutkuttaa itseään mutta muuten aivan normaali

Aikaisin emon hoivista otetut tarvitsevat alussa paljon paljon enmmän ihmistä kuin 12 viikkoiset, vierihoitoa ja jatkuvaa huolenpitoa. Mutta ottavat kyllä sitten kiinni, jos hoito on hyvää. Tuo lutkutus tosin voi jatkua lopun ikää, mutta eihän se haittaa, kissalla on silloin hyvä mieli, muistelee menetettyä emoaan, ei sitä voi kieltää. Joskus vaihtoehdot ovat: kissan kuolema tai liian varhain emosta vierotetun kissan ottaminen.

Mulla on 4 tyttökissaa,joista 3 otettu alle 8viikkoisena ja yksi puolivuotiaana.Ainoa käytöshäiriöinen on se puolivuotiaana otettu.Ei hyväksy muita kissoja lähelleen eikä piittaa ihmisistä.Kissat on leikkautettu,koska ovat sisäkissoja.Mutta silti yksi joukossa on ärripurri.Kaikkea kissan käyttäytymistä ei voi leimata häiriökäyttäytymiseksi.

kissan normaalia toimintaa :D

http://www.youtube.com/watch?v=I1qHVVbYG8Y

Kissani täyttää pian 19 vuotta, ja vanha neiti on vielä ihan hyvässä kunnossa. syö normaalisti ja kakkaa ja leikkiminen jääny vähä vähemmälle ku ei se enää oikee jaksa. mut yks tällänen "pikku" ongelma.. aina aamulla klo. 5.00 miau miuau miuaumiuaumiuaimiuaumiuaumiaumiuaumiua.... jatkuu nii kauan kunnes joku herää ja äiti on kaikista herkka unisin joten se herää ja ärähtää ja menee uudestaan nukkumaan. noh sitten kun talon väki alkaa heräilemään omiin aikoihinsa niin tämä kissa maukuu niin pitkään kunnes tämä joka valmistautuu päivään on lähtenyt. jos joku jää/tulee kotiin päiväksi niin ai että se ei saa hetken rauhaa. illalla aina kun joku tulee kotiin niin miau miau miau jos käy jossain niin miau miau miau miau jos neiti menee hiekkalaatikolle niin.. miau miau miau. kissani käy välillä ulkona siellä se saattaa maukua yksinään, makaa terassilla ja miau miau miau. jos jossain joku ovi on kiinni nii miau miau miau. ja sitten yöllä se kulkee pitkin taloa ja miau miau miau miau, kun sille käy ärähtämässä niin se on hetken hiljaa ja juuri kun pääset vuoteeseen niin miau miau miau miau miau.. välillä se maukuu niin kovaa että olohuoneesta se kuuluu koko taloon ja kaikki herää. en tiedä saako se tästä kiusaamisesta jotain nautintoa mutta itse ainakin alan näkemään kohta punaista kun ajattelenkin koko kattia.

ei vittu voi ku nauraa näin 7 erilaisen ja täysin eri ikäisinä minulle tulleina kissan omistajana näille jutuille! en edes viitsi vaivautua lukemaan kaikkia saattika sitten vastaamaan.

aatelkaas tätä näin kyll ne kissatkin ovat eri luontoisia aivan kuten ihmisetki miten ne muuten sopeutus erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin ikään tai kokoo katsomatta sehän o selvä juttu .. ja kun viellä pienissä päissänne kelaatte sitä et miten meist tulee erilaisii no ihan samasta syystä oletko adoptoitu? etkö saanut rinta maitoa tiettyyn ikään asti? muutitko kotoa nuorena? lähtivätkö vanhempasi kun olit pieni? no siin teille purtavaa olettekos nyt häiriintyneitä? ettekö oppineet syömään ilman äitiä taikka peseytymään? oliko teillä joku muu tukena? ajatelkaa tuolta kantilta asioita ja tulkaas sitten tänne mutiseen jostain luovutus iästä ja käytös häiriöistä :D

Minulla on kokemusta tästä vajaan 10 vuoden ajalta. Otin ensimmäisen kissani syksyllä 2002. Löysin lehdestä ilmoituksen oranssista naaraspennusta. Oletin pennun olevan luovutusikäinen, kun kävin sen 100km päässä noutamassa. Tajusin heti kissan syliini saatuani, että se on todella pieni. Kotio päästyämme huomasin, ettei se osaa edes kunnolla kävellä. Luulin, että se on vammautunut tms. Myöhemmin selvisi, että kissalla oli ikää noin 8 vkoa. Aivan liian nuori siis luovutettavaksi. Rakas kissani täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Ongelmia on ollut sen käytöksen suhteen paljonkin. Ei anna ottaa syliin, puree ja raapii. Ja nuorempana kävi jalkoihin kiinni raivolla. Ei ymmärrä, että sattuu. Leikkii siis liian rajusti. Muihin kissoihin suhtautuu vihamielisesti, paitsi pentuihin. Laatikolla käydessään ei osaa peittää jätöksiään hiekalla, vaan raapii seiniä. Kynsien leikkaus on mahdotonta ilman, että kissan "paketoi" pyyhkeen sisään. Rakas on silti, vaikkakin haastava tapaus. Minulla on myös 3 muuta kissaa, jotka ovat ns. normikissoja.

Tutun kissa oli kiivas "lussuttamaan" kaikkea. Ihmisen korvia, sormia, ihoa, täkkejä... ihan kaikkea. Kuin olisi nisää imenyt. Ja se oli luovutttu ja otettu liian nuorena.

Minulle eräs ihminen sanoi, että sitten kun ovat vieroittuneet tissistä ja ovat oppineet syömään kiinteää ruokaa niin voi erottaa emästä.


Itse tosin olen sen min. 12 viikon kannalla.

kissoilla pitää olla LUOVUTUS IKÄ MUUTEN NE PASKOO JA KUSEKSII JOKA NURKKAAN

KISSAT ON IHANIA! Ainoa asia jotain voin kommentoida:D Omistan ite 15w kissanpennun vaikkei se sitä olekkkaan, mutta syötävän söpö!

Lukekaa Helena Telkänrannan kirja "Matka kissan mieleen" niin opitte tekin jotain kissoista!

Omat, nyt jo edesmenneet, maatiaiskissasisarukset tuli kotiini ollessaan 8viikkoisia. Itse en luovutusiästä tiennyt mitään, kissat tulivat tuttavan kautta maalta. Olin miettinyt kissan hankkimista jo muutaman vuoden. Lähinnä koirien kanssa olen ollut lapsuuden kodista alkaen aina, nyt ei enää koiran pitoon ollut mahdollisuutta. Kun lopulta päätös kissan hankkimisesta tuli tehtyä, pian oli selvää, että niitä siis tulee kaksi.

Kotiin siis tuli kaksi pikkupalleroa, sisko ja veli. Molemmat olivat 8 viikkoisina sisäsiistejä, eikä sen asian kanssa ollut ongelmia koskaan. Tyttö oli alunalkaen itsenäisempi, "viisaampi" jos niin voi sanoa :) kollipoika vähän sellainen seiniäpäin juokseva hömelö, joka iltaisin kömpi tyynylle lutkuttamaan korvanlehteä. Korvan lipominen väheni iän myötä, muttei koskaan loppunut kokonaan.

Kissoja pyrin pennusta alkaen "opettamaan" mitä saa, tai ei saa tehdä. Tosin koiraihmisenä muutamaan omaan mokaani heräsin :), kiellon jälkeen kehuminen sai fiksut kissat tajuamaan, että mennäämpäs "pahantekoon", että saadaan taas mamman huomiota! Hah, mutta nämäkin ongelmat katosivat, kun muutin omaa käyttäytymistäni, ja jätin kieltojen jälkeisen kehumisen pois, ja "rangaistuksena" tulikin välinpitämättömyys.

Vasta myöhemmin kissaihmisten kanssa keskusteltuani kuulin, että pennut on luovutettu turhan nuorina, mutta kaikki ystäväni olivat kotonani kovin hämmästyneitä, kuinka mukavia, ystävällisiä, (ja jopa "tottelevaisia" ) kissani ovat. Muutama koiraihminen jopa totesi, että kissani "tottelevat" paremmin, kuin heidän koiransa... "Ei"-kiellot meni hyvin perille, pöydillä ei hypitty. Sylissä tykättiin lojua ja silitellä sai vieraatkin rauhassa puskemisineen.

Toinen kissoista sairastui suolistosyöpään 15 vuotiaana, toinen eli 20 vuotiaaksi. Kova ikävä jäi...

Asiantuntijoilla on varmasti hyvät perustelunsa kissan luovutusiästä, mutta tämä nyt esimerkkinä omista, 8viikkoisina luovutetuista rakkaistani. Pennun ottajan olisikin tärkeä tiedostaa omaa käyttäytymistään. Onko viisasta suloisen pennun kanssa leikkiä käteenhyökkäilyjä? Kuinka hoidat hiekkalaatikon siisteyden? Mistä kiellät ja miksi...muista, että kissa elää kanssasi /- 20 vuotta! Niin suloinen kuin se karvapallero onkaan joka aamu kömpiessään sanomalehden päälle, onko se vielä suloista kymmenen vuoden päästä?
Omien sisäkissojeni kanssa ainoaksi "ongelmaksi" muodostui se, etten totuttanut niitä pennusta asti häkkiin, autoon jne. joten lähinnä eläinlääkärireissuilla nämä pikkumatkat olivat todella meluisia, häkkiin ei pissailtu, ei oksenneltu, mutta huuto oli tajuton...

Heippa!
Minulla alkaa keinot loppua oman kissani kanssa.. Minulla on siis kaksi kissaa, toinen jo vanha kissamuori, mutta toinen kohta 5kk ikäinen tuottaa ongelmia.
Otin sen lokakuun alussa hoitaakseni, 2 vk:n ikäisenä kun se löytyi jo aivan kylmettyneenä navetan vintiltä emon hylkäämänä. Uskalsin ottaa sen koska kokemusta oli jonkin verran, vanhempi kissani oli samalainen tapaus, sekin kahden viikon iässä emonhylkäämänä meille tullut.
Tätä nuorempaa kissaa siis aloin kasvattaa vanhojen tietojen ja monen monen uuden neuvon saattelemana. Helposti alkoi tuttipullon jälkeen syömään kiinteää ruokaa ja hiekkalaatikollekin meni niinkuin itsestään. Vanhempi kissa ei vieläkään kovin välitä pennusta mutta kai se siitä jonkinlaisen mallin on saanut..
Ongelmana on siis jo parin kuukauden ajan ollut hillitön pureminen. Yhtäkkiä sitä ei saanut enää ollenkaan silitellä kun alkoi oikein aggressiivinen pureminen ja potkiminen. Ne on melkein niinkuin jotakin raivokohtauksia mitä se saa. Vähän aikaa sitten luulin jo sen laantuvan kun se välillä rauhottuikin ja antoi hoitaa, mutta nyt se on alkanut taas lisääntymään.. Lisäksi se on nyt alkanut puremaan omia takajalkojaan, häntäänsä, ja samalla se parkuu niin että pahalta tuntuu.
Vanhemman kissan kanssa ei ollut minkäänlaista puremis tai muuta ongelmaa, joten en tiedä voiko tämä laantua vai onko tuossa kissassa vaan joku vialla?
Jos jollakin olisi samankaltaisia kokemuksia olisin tosi kiitollinen neuvoista...

Meillä vanhempi uros kissa (nyt 6-vuotias) tuli meille 7 vk. Ei ollut kovinkaan leikkisä, eikä lainkaan viihtynyt sylissä. Jo alle vuoden ikäisenä muuttui pieneksi hirviöksi. Hyökkäili kimppuun yhtäkkiä kynsin hampain, eikä se loppunut millään. Teki pahaa jälkeä, haavat alkoivat usein sinertämään. Leikautettiin, koska väitettiin kissan rauhoittuvan siitä. Ei, asiat vain pahenivat ja hyökki entistä enemmän ja entistä lujemmin. Monta kertaa meinattiin lopettaa, mutta minä puolustin kissaani (olin tuolloin 10-vuotias, äiti vaati kissaa piikille) ja sain kuin ihmeen kaupalla pelastettua sen. Kissa rauhoittui n. 5 vuoden iässä eikä ole enää kovinpaljoa hyökkinyt( jos silittää nukkuessa, raapaisee, ja jos pitää liian kauan sylissä, puree) hulluhan tämä kissani on, mutta rakastan sitä silti. Eikä muuten meinannut hyväksyä toista kissaa, jonka otimme, vaan mökötti yli kuukauden

Toinen kissani (täyttää kohta vuoden) haettiin 12 vk. Ei ole ollut mitään agressiivisuutta ja on todella leikkisä. Ainoana ongelmana on öinen huomion haku pudottelemalla kaikki tavarat pöydiltä. Ja pahuksen omapäinen on. Jos kiellät sitä, se ei korvaansa lotkauta, toisin kuin vanhempi kissani, joka tottelee heti.

Että syyttäisin vanhemman kissani agressiivisuutta liian varhaisesta luovutusiästä ja hieman häijystä luonteesta. Molemmissa kissoissa on puolet Norjalaista metsäkissaa, joten rotu ei vaikuta mitenkään

Luovutusiästä en tiedä mitään! Omani tuli arviolta n.2 v ja asettui taloksi. Se oli tullessaan kesy ja sisäsiisti. Koskaan ei ole vihaisuuttaan purrut tai raapinut, leikkiessään kyllä saattaa raapaista mutta sen katson omaksi syykseni. Ihana sylikissa ja kainalossani nukkuva.
Kuten sanoin, luovutusiästä en tiedä mitään,ja vierailen tällä sivustolla eka kertaa ja suunnattomasti ihmettelen sitä miten rumasti ihmiset toisilleen kirjoittavat! Aikuiset ihmiset-olettehan te aikuisia?! Niinkin ihanasta asiasta kuin kissa,saadaan aikaan todella ikävää puhetta.Tai sit mä olen liian vanha ja kalkkis kun ei mieleenikään tulisi kirjoittaa kenellekkään niitä asiattomuuksia mitä olen täältä lukenut. Parempia sanoja toivoen

Tä ei liity kyl kissoihin mut mitä papukaija syö ku saan sellase?????????????????

once we got a kitten who was only 6 weeks old. it was too childish.
The best aga to get a cat is when they are 12 weeks old

Ensinnäkin: pureminen ei ole käytöshäiriö aikaisen luovutuksen takia..jotkut puree leikkiessään (tai muuten) ja jotkut ei...mikä vittu siinä on että kaiken pitää mennä kirjojen ja tekstien mukaan, muuten nappi ohtaan..? en ees jaksanu vaivautua kaikkee paskaa tähän liittyen lukea..tiedän myös kissan joka on luovutettu oikeaoppisesti 12-viikkoisena niin kuin kirjat osalle teistä kertoo, mutta silti lutkuttaa korvaa, peittoa jne., ja riehuu kovasti leikkiessään, puree, tosin leikkisästi ja on hyvin "riippuvainen" omistajastaan, joten vitun nerot kirjanoppineet, antakaahan tähän mielipiteenne..opetelkaa mielummin elämää itsessään, omaanne ja muiden (eläinten ja ihmisten) kun jotain vitun kirjoja!

Liian nuorena luovutettu kissa on kova nuolemaan ja todella hellyyden kipeä :)
Äkkiseltään ei tule muuta mieleen.

Itsellä on nyt 2 vuotias kisu, jonka emo jäi auton alle ja kisu tuli mulle huomattavasti alle oikeaa luovutusikää.
Jos kissa ei syö - niin sillä ei oo nälkä
Ei mitään käytöshäiriöitä - päinvastoin - se on maailman ihanin kisu. Ihmisrakas ja kiltti. Ole huoleti - sun kisu on varmaan ihan normaali.

Olen itse 12 viikon kannalla ja oma kissa tuli 13 viikkoisena. Ainahan niitä poikkeuksia on, eikä alle 8 viikon ikäisenä luovutettu ole aina automaattisesti käytöshäiriöinen.

Kysymys: Miksi ottaa pentu alta 12 viikon? Vastaus "se kiintyy ihmiseen vahvemmin" on TODELLA itsekästä ajattelua ja muutenkin ihan humpuukia. Miksi kissojen halutaan olla koiramaisia? Eikö kissa hankita juuri siksi, koska se on niin ihanan kissamainen?

Kaikille tiedoksi: Kissa ikävöi enemmän kotia kuin omistajaansa. Kissa siis kannattaa jättää mielummin kotiin (joku käy katsomassa ja ruokkimassa) reissun ajaksi, kun viedä jonnekkin hoitolaan. Jos muuttaa uuteen kotiin, kannattaa pitää kissa ensimmäiset viikot sisällä, jotta se mieltää uuden paikan kodikseen.

minulla 10v leikattu tyttökissa, jonka tyttäreni otti, kaveriltaan kun se oli vasta 5vk vanha (lääkäri arvioi iän ) Emo oli hylännyt tämän yhden pennun, kävimme hakemassa pennun, jonka silmät oli muurautuneet umpeen ja se vaan itki, otin käteeni ja laitoin pyyhkeen sisään ja silitin ja puhuin rauhallisesti.
Lääkäri totesi pennuin terveeksi, mutta nälkäiseksi, pipetillä syötimme pentujen korvike maitoa, jota söikin muutaman päivän.
Oppi nopeasti hiekkalaatikolle ja litkimään kissanruuasta liemen, kasvoi ja oli leikkisä, ainoa ongelma tuli myöhemmin, ei hyväksynyt muita ihmisiä, kuin minut lähelleen ja siitähän tuli minun kisani, joka ei vieläkään pidä muista ihmisistä, kerran jopa hyökkäsi mieheni työkaverin kimppuun, nais vieraat saavat olla rauhassa.
Pelokas kissa on ollut koko ikänsä, mutta mielenkiintoinen tarkkailija, aina valppaana vahtina kuin koira, kun ovikello soi, juoksee heti muristen ovelle(;
Koskaan ei ole tullut mieleen luopua kisusta, on siitä tullut persoonallinen perhenjäsen, ja ennenkaikkea terve yksilö, ei ole lääkärissä käynyt kun piikeillä ja steriöointi leikkauksessa.
Näin meillä pärjäillään...

Minulle tuli löytökissana pikkuinen arviolta 5 viikkoinen kisu.
Osasi syödä kupista ja kävi laatikolla, ei kertaakaan ole löytynyt pissoja tai kakkoja vääristä paikoista!
Onneksi pennun kavereina oli kuitenkin kolliveljekset, en olisi muuten ikinä
ottanut noin nuorta kissaa hoitooni. Kisu kuitenkin sattumien kautta jäi meille pysyvästi ja on ollut hauska huomata miten samalla tavalla se käyttäytyy
kuin kollit. Pikkuisella on käytösmalleja mollemmilta.
Onneksi oli kollipojat opastamassa pikkuista ja näyttämässä mallia kuinka kunnon kissaksi kasvetaan :)
Aluksi se imi toisen kissan varpaita O.o mutta tapa on jäänyt nyt pois.
Mitään häiriökäyttäytymiseen liittyvää en ole huomannut, eri juttu voisi toki olla jos kissa olisi saanut kasvaa yksin ilman minkäänlaista opastusta muilta kissoilta.

Kun olin kakara meille tuli kaikki kissat n.8 viikkoisina ja tasapainoisia kissoja niistä kaikista tuli, kissoja minulla on aina ollut pitkä liuta eikä yhdenkään kanssa ole tullut mitään käytöshäiriöön liittyvää vastaan.

Ensimmäinen kissani tuli minulle ennekuin sen silmät olivat edes auenneet, ihan vain siksi että sen emo oli jo kuolllut ja kaikki sisaruksetkin olivat kuolleet, tämän ressun löysin naukumasta naapurin ladosta puolikuolleena. Ei ollut helppoa leikkiä äitikisulia, mutta onnistuimme äitini kanssa kuitenkin. Pieni ja pippurinen neitokainen siitä tuli - kasvoi seuranaan koira, mutta oppi kaikki kissojen tavat ilman toista kissaakin. Ihan normaali kisuli Mirri oli, joskin kovin itsepäinen. Hän kuoli 15 vuotiaana.

Seuraavat kisulit tulivat, kun niiden äiti toi ne omalle äidilleni "hoitoon" ja sitten hävisi. Ne olivat kuitenkin jo useamman viikon, ihan tarkkaan en osaa arvioida kuinka monta viikkoa. Opetin ne hiekkalaatikolle, syömään lautaselta jne. Herrat ovat ihan normaaleja kissoja, luonteeltaan uteliaita, iloisia ja ihmisrakkaita - ei luonnehäiriöitä.

Mutta nämä molemmat tapaukset nyt olivat sellaisia "pakkorakoja" - miksi kissanpentu pitäisi repiä emoltaan kovin aikaisin? Helpompaa on jos emo opettaa tavat :)

Meillä kissa lutkuttaa. On ihan oman kissan pentu eli ei varsinaisesti luovutettu koskaan. Oisko sitten ollut huono äiti ;)

Koiran saa luovuttaa 7 viikkoisena ja kissan vasta 12. Koira on näistä kahdesta se laumaeläin. Joskus vaan tulee mieleen, että mistä nämä viikkomäärät on revitty...

Mulla on kolme kissaa, joista kaikki on liian nuorina luovutettuja/vierotettuja. Kaksi vanhempaa on ihan omaa syytä. Tyttö oli 9vk ja poika 7,5vk mulle tullessaan, koska olivat navettakissan pentuja ja kolli oli jo lähteny seikkailemaan pidemmälle (ja tiedostan maatalon kasvattina sen pentujen kuolleisuusprosentin). Mutta tehdessäni harkitun päätöksen liian nuorien ottamisesta, otin niitä kaksi, jotka olivat kasvaneet yhdessä ja saivat kasvaa edelleen yhdessä ja opetella ne leikkisäännöt keskenään.
Nämä kaksi ovat nyt vuoden vanhoja ja tytöllä ei ole huomannut käytöshäiriöitä, mutta kolli on läheisriippuvainen ja eroahdistus kissa. Jos lähden kotoa, voi kolli jäädä naukumaan/tuijottamaan ovelle perääni, vaikka kotona on edelleen siskoni ja kissakaverit. Vessaan on myös päästävä mukaan ja kissakavereittenkin viekkuun on päästävä usein.

Kolmas kissani on eläinsuojeluyhdistykseltä n. 14 viikkoisena minulle tullut. Liian nuorena sekin on luultavasti vieroitettu, koska mm. nuoli aluksi exäni leukaa öisin ja nykyäänkin käsiäni, kun silittelen. Tyttö sopeutui meille kolmanneksi kissaksi oikeastaan nopeammin kuin nämä kaksi ekaa, jotka tulivat nuorempina.

Kaikki kolme ovat oikein hyväkäytöksisiä kissoja, mitä nyt normaaleja kissojen kepposia tekevät (tavaroiden tiputtelua pöydältä jne). Vain kollini osoittaa ikäviäkin käytöshäiriön merkkejä. Minä en sen kanssa paini käsin/jaloin ja saan olla rauhassa, mutta siskoni leikkii kollin kanssa niin kuin koiran kanssa ja saa sitten niitä kynsiäkin, kun kissa haluaa leikkiä.

Itse puollan 12 viikon luovutusikää, koska kissa otetaan usein ainoaksi kissaksi ja luulisi kestävän odottaa pari lisäviikkoa, jos käytöshäiriöiden todennäköisyys laskee sen takia(siis pennun kissakontaktien takia). Mutta myös omistajan käytös ja uuden kodin kissakaverit vaikuttavat tilanteeseen. Omilla kissoillani on aina ollut kissaseuraa, joten ei ole tarvinnut painia ihmisten kanssa ja se huiskalelun heiluttelu riittää ihmiseltä. En myöskään opettanut kissojani painimaan käsien ja jalkojen kanssa ja siksi minulla ei ole ongelmaa.

Itse olen vaan lapsuudessani navettakissanpentuja kesytellyt monia kymmeniä ja ne liian nuorena emostaan ja sisaruksistaan eroon otetut ovat olleet ne ihmisen kanssa painivat ja tasapainoisempia ovat olleet ne, jotka saivat olla emonsa kanssa vieroitukseen saakka.

Hyvässä kodissa kasvava pentu tottuu jo pentukodissaan emonsa seurassa ihmisiin, joten en näe oikein perustetta, miksi kissanpentu pitäisi sellaisista oloista riistää kauhean nuorena.
Muutenkin näen vähän kyseenalaisena, että hankitaan kissanpentu, kun se on niin söpö, kun pitäisi haluta alun alkaen kissa, koska kissa siitä kasvaa ja se on aikuinen kissa elämässäsi jopa 20 vuotta.

väliä sillä on luovutetaanko kissa 8- vai 12-viikon ikäisenä, jos se on jo ruvennut itsenäistymään? Henkisellä kehityksellä ei ole mitään tekemistä luovutusiän kanssa, vaan sillä miten sitä luovutuksen jälkeen kohdellaan...

Samaa mieltä!! Henkisellä kehityksellä ei ole mitään tekemistä luovutusiän kanssa! Ja myöskin tilanteet joissa kissa on jäänyt orvoksi, niin tappaako se olis pitäny?? Tapetaanko kaikki orvoiksi jääneet maailmasta samantien?? Ne jotka kovin kiihkeesti on "luovutusikien" perässä, niin kertokaapa:

Kissan luovutusikähän jo tuli teiltä selväksi..

Luovutusiät:
Koirat?
Vasikat? (jotka luultavasti teuraaksi menevät hienoihin ravintoloihin)
Lampaat?
Siat?
Ihmiset?

Kuinka pitkään listaa tarvii teille apinoille jatkaa..JA JOS JOKU POIKANEN ON JÄÄNYT ORVOKSI, NIIN MITÄ SILLE SITTEN PITÄISI TEHDÄ??!!

Oisko omistajien aika katsoa peiliin..osalla hyvin käyttäytyviä alle "luovutusiän" tulleita, osalla "luovutusiän" saavuttaneita huonosti käyttäytyviä (ja väännetään vielä rautalangasta) osalla huonosti käyttäytyviä alle "luovutusiän" tulleita, osalla "luovutusiän" saavuttaneita hyvin käyttäytyviä.
Oma mielipiteeni kissa tai eläin tai ihminen taitaa olla vaan jokainen omanlaisensa persoona..

4 kissaa otettu 8 viikkoisina ,ei mitään ongelmia.
1 Kissa otettu 12 viikkoisena,suuria ongelmia saada tottumaan uusiin ihmisiin ja koiriin.

Mun elämäni ihan ensimmäinen kissa tuli liian nuorena. Ehkä jopa 6-8 viikkoa.
Osasi hädintuskin syödä, ja vessa-asiat piti tassusta pitäen opettaa, tallikissanpentu kun oli. Nukkui aluksi mun hiuksissa, imi niitä ja pissasi hiuksiinkin. En itsekään ymmärtämättömänä osannut hoitaa. Siitä kasvoi hyvä kissa, lihava toki mutta eli hyvän kissanelämän ja kuoli 14 vuotiaana sairaskohtaukseen.
Olen ihan järkyttynyt kokemattomuudestani silloin. Nyt on toisin, onneksi kissoille ja itselleni.

Itse sanoisin, että mikäli vain mahdollista, niin luovuttakaa pentu vasta 12 viikkoisena. Eihän lapsetkaan kotoaan kymmenvuotiaina lähde...

No jokatapauksessa olemme ottaneet molemmat kisuista eläinhoitolasta, joten ne saapuivat meille 12 viikkoisina, mutta ilman emoa olivat olleet, eli vain sisarustensa kanssa.

Vanhempi, 3,5 vuotias poju on todellisuudessa maailman ihanimmaksi ja rakkaimmaksi kissaksi kasvanut.
Sillä oli 2 muuta sisarusta, kokovalkoisia hekin.
Kissa oli tosiaan asianmukaisesti rokotettu, madotettu, tunnistusmerkitty ja leikattu, kun saapui meille. Tosin sen luonne kuvattiin araksi, ja sellainen se olikin (ja on vähän vieläkin). Ensimmäisen viikon vietti sängyn alla, mutta rakasti leikkiä ja nukkui aina vieressäni, kuten nykyäänkin. Ei erityisemmin ole hellyydenkipeä, tykkää olla sylissä kannettavana ja onkin ihan rentona vaikka miten päin sitä kääntäisi... On ollut aina suht nirso ruoan suhteen. Sille kelpaa vain tietty/tietyt merkit. Eikä syö paljoa.. Kissan herkkuja tosin rakastaa ja niitä kerran kuussa sille ostan. Vessaan se tekee jätteensä, mutta pissannut on niin monesti sohviin, matoille (ja sänkyyn) että en jaksa edes laskea. Jätöksiäkin on ilmestynyt matolle.
Vierastaa jos on paljon porukkaa (juhlat) ja ei muutenkaan vieraita ihmisiä tervehdi. Minua kyllä mau'un saattelemana tervehtii ja aina herätessäni tai koulusta tultuani tulee juosten vastaan ja seuraa perässä. Tuntee oman nimensä ja käskyjä "ei" "tule" ja "ruokaa" sekä "ulos" kun tosiaan tykkää valjaissa olla ulkona. Kissan paino on n. 5-6 kg mutta se on todella siro, puolipitkäkarvainen kotikissa.
Kisulle tuli virtsatieinfektio päälle viikko sitten, josta meni todella huonoon kuntoon. Makasi vain eikä edes syönyt. Vessassakaan ei käynyt, ja löysää ulostetta oli takamus täynnä. Vietiin ell. josta yhä viimeinen antibioottitabletti ja pastaa jäljellä. Eli oma ihana itsensä jälleen.

Nuorempi, nyt 15vk tyttö on taas terhakampi. Sillä oli harmaaraitainen veli, jonka kanssa eleli ennen meille tuloaan. Tämä kilpikonnaväritteinen pieni söpöläinen on kyllä valloittanut sydämmen. Tosin se ei täysin ymmärrä vielä talon sääntöjä ja pistää joka asian aina leikiksi. Kun leikkaan sen kynsiä, se tarttuu käpälillä saksiin ja tunkee suuhunsa... Maukuu kovaäänisesti kun haluaa huomiota tai oven toiselle puolen. Kun annan toiselle kisulle ruokaa, tunkee syömään. Tyttöselle maistuukin kaikenlainen ruoka, tarjosi sille mitä tahansa. Omaa ruokaanikin söisi jos vain antaisin. On kyllä hirveän hellyydenkipeä, nuolee naamaani ja puree sormia, tunkee syliin ja aloittaa erittäin kovaäänisen kehräämisen. Alusta asti teki hienosti vessalaatikkoon, nyt kerran kakannut ja pissannut matolle. Kasvistani kaivoi multaa pois, niin että jouduin käärimään sen paperiin (kasvin alaosan) kissa on myös vähän säikky. Kuitenkin on tullut hyvin toimeen ja ottanut mallia isommasta.

Poika painoi 1,4 kg tullessaan ja tyttö 1,3 kg, tosin tyttö näytti paljon pienemmältä kuin tuo toinen.. Sillä on muuhun vartaloon verraten iso maha.. Luulen että johtuu leikkauksesta, vai onkohan normaalia vain tässä iässä.. Matoja ei ole.

Kaikin puolin kuitenkin hyvät kissat noista tulleet (ja toisesta kehittymässä) juoksevat hirveää rallia toistensa perässä :D

Minulle tuli pentu 8vkon ikäisenä. Pennun ikä valehdeltiin, enkä osannut itse asiaa epäillä kun vasta kissan kasvettua.

Leimautui minuun todella voimakkaasti. Mm. imi sormia paljon, seurasi, "itki" perään ja olipa se viikon kyhnyttänyt avopuolison mukaan saunassa kun olin viikon reissussa.

Todella paljon luonnehäiriöitä, osan varmaan aiheutin itse. Oli todella vaativa - maukui ihan jatkuvasti huomiota tai ruokaa. Yöt olivat kamalia kun oli koko ajan vailla jotain. Mikään leikki ei purkanut sitä energianmäärää. Ramppasi pihalla puolen tunnin välein ja tuli melkein ovista ja ikkunoista ulos/sisälle jos ei päästänyt.

Agressiivinen vieraita kohtaan ja joskus avokkiakin.

Kissan luovutus 12 viikon ikäisenä on varmaan hyvä, mutta edellyttää sitä, että kasvattaja totuttaa sen ihmisiin. Jos kissa ei saa 6-10 viion ikäisenä runsaasti ihmiskontakteja se välttää niitä jatkossakin.

Kymmeniä vuosia sitten siskon hiekkakuopilta löytämä arviolta 3vk vanha kissanpentu (ilmeisesti yritetty tappaa niskaan karateiskulla lyömällä) oli aikuisena ihan normaali kissa. Emäkissan hylkäämistä kahdesta pennuista otin toisen pennuista, 3vk ikäisen pennun, sillä muussa tapauksessa se olisi lopetettu, kun omistaja ei jaksanut kuin yhden kissan kanssa. Silloin oli yleistä, että kissat luovutettiin keskimäärin 8vkn ikäisinä, sillä muuten ne jäivät helposti heitteille tai ne yritettiin tappaa ja tapettiin. Pelastin myös erään 6vk ikäisen kissanpennun tappotuomiolta ja siitä tuli mitä hellin ja järkevin kissa, joka eli kauan. Yksi kissanpentu, yksi rakkaimmista ja fiksuimmista sekin oli 8vk, 80-luvulla. Yhdelläkään näistä nykyään alle luovutusiän, mitä silloin olivat ja mitä ei monikaan silloin tiedostanut, niin yksikään minun kissani ei ole ollut mitenkään poikkeava luonteeltaan, vaan mitä rakastettavin ja uskollisin kisuli. Myöhemmin kuin ihmiset alkoivat suositella myöhempää luovutusikää ja kissojen luovutusikä tuli yleisempään tietoon, ensin kaupungeissa ja vasta sitten muualla Suomessa maaseudulla, otin minäkin varttuneenpia pentuja (yhden kerrallaan). Vanhempiin pentuihin en saanut sellaista yhteyttä kuin mitä näihin pienempiin pentuihin. Silti kannatan nykyistä luovutusikämallia, mutta korostaisin sitä merkitystä, että kasvattajan tulisi sallia vierailut uusilta omistajilta pentujen luona, sillä se lisää sosiaalisuutta pennuilla ja niille ei ole niin suuri elämänmuutos, jos jo ennestään tuttu vie ne uuteen kotiin. Tämän olen itse saanut todeta ottamalla nykyisen kissani, joka näki minut 2vk ikäisenä ja kävin katsomassa sitä muutaman kerran tuttavalla ennen kuin vein sen kotiin. Kotimatkalla se ei kertaakaan äännellyt. Lisäksi se pysyi avonaisessa laukussa eikä pissinyt tai kakannut. Ottaessani sen se oli tasan 12vk. Sisällä asustaa, eikä lenkkeile valvomatta ilman flexiä tai hihnaa.

Kissaani kuvailisin; kiltti, laiska, hellä, välillä höppänä. Saisi olla enemmänkin virtaa, kun on liian laiska leikkimään. Entäpä sitten kun vien sen leikkaukseen, vieläkö laiskistuu. Joskus tosin saa hepulin, mutta ei jaksa kauaakaan.