HyWä Suomi ja Sauerblandi
10
91
Vastaukset
- kehän viereltä
Noh noh .. Eihän tämä nyt sentään ensimmäinen missituomio tässä lajissa ollut.
Minusta Robert kuitenkin meni mukaan Chisun provoon oli hermostunut jo ennen matsia ja kun kaikki ei mennyt putkeen jyvä katosi
Katsotaan nyt sentään joku kisa eteenpäin. Itse en vanhan DDR:n koulukunnan, joka perustuu pikälti puolustusnyrkkeilyyn, kannattaja ole. .Eikä se toimi oikein hyvin ammattikehissä.
Dimitrenko on perusnyrkkeilyllä hoideltavissa ja eikun eteenpäin.
Tsemppiä Robert - Viimeinen kerta.
Kyse on nimenomaan siitä tavasta miten käsittelee tappion.
Olisi reilusti nostanut kaverin käden ylös voiton merkiksi, se olisi pitänyt
katsomot täynnä tulevaisuudessakin.
Nyrkkeily on reilujen miesten laji ei luuserien. - Että tällaista...
Eihän se ole mikään puolustus että ennenkin on väärin tuomaroitu! Kirjoittaja on aivan oikeassa, tälläiset tuomiot ajavat yleisöä pois lajin parista, tähän ei luulisi olevan varaa. Ammattinyrkkeily, etenkin raskas sarja on muutenkin huonossa hapessa, suosio hiipunut jo pitkän aikaa, tälläiset tuomiot ovat lajille myrkkyä.
Itse uskon että kun Heleniuksella on kummatkin kädet kunnossa hän voittaa Chisoran mutta kyllä Chisora oli parempi, hän kärsi vääryyden. Tämä on armoton totuus! - Viimeinen kerta.
" Että tällaista "
Mieto meni metsään kirosi ja tuli minuutin päästä onnittelemaan voittajaa.
Jokainen todellinen huippu osaa myös hävitä.- ---
Mietoahan ei oltu tuomittu voittajaksi, eli se oli kellosta katsottavissa, tottakai silloin mennään onnittelemaan jos "selvästi" ollaan hävitty.
- kehän viereltä
Robert Helenius on ammatinharjoittaja nyrkkeilyssä. Rahaa tulee vain menestymisen myötä. On koko lapsellista kuvitella, että tuomareiden tuomion jälkeen hän itse kertoisi/myöntäisi hävinneensä ja samalla lahjoittaisi kymmeniä tuhansia euroja tallin ja itsensä käytöstä. Käsi sydämmelle tekisitkö itsekkään niin.
Ammattinyrkkeily ei ole mikään olympiakisa, vaan brutaali taisto maallisen mamonan perässä. Katsomot täyttyvät sitä paremmin mitä enemmän om julkisuutta, hyvää tai pahaa. Chisoralle marttyyrin kruunu toi enemmän julkisuutta kun voitto konsanaan ja MM-matsin kaupan päälle. Joten molempi parempi. - Ingopallomies
Nyrkkeilijän pitää noudattaa toiminnassaan Fair Play-menettelyä.
" en voinut mitään,tuomarit tekivät ratkaisun voittajasta"
Nyrkkeilyn saama negatiivinen julkisuus poisti aikoinaan yleisön
amatöörikilpailujen katsomoista. Tyttöystävät ja kotiväki istui
katsomassa, miten SM-kulta saavutetaan.
Silloin negatiivisuutta toi tv-ohjelma nyrkkeilyn vaaroista,joka herätti vanhemmat
ja poikia ei saleille laskettu.
Nyt katsomot tyhjennetään tuomarivoimin. En ole ainut ihminen joka näin sanoo. - Mitkä aivot ?
Gevor sanoi : "yleisö ei minua huoleta, vaan tuomaristo".
Pitää tyrmätä ja varmistaa vielä että taatusti nukkuu ja pitkään. - Kerran tyrmätty
Dementia pucilistica , eli nyrkkelijän tylsistyminen ei tarvitse kovia iskuja, vaan
toistuvat voimaltaan vähäiset iskut saavat sen aikaiseksi.
Siksi moni tunnettu entinen nyrkkeilymies kieltää lapsiltaan lajin harrastamisen. - kehän viereltä
Ompahan tämänkin asian kanssa vähän miten sattuu. Nyrkkeilyharrastuksen lisäksi tarvitaan joku muu, tai useampia tekijöitä "demi" ilmiön näkymiseen. Muutoinhan se näkyisi kaikissa kehäketuissa. Kiellettyjen urheilulajien lista on kovin pitkä jos tälle tielle lähdetään.
Katselin hiljan dokumentti-ohjelmaa Joe Frazierista ja pirteämpää ukkelia saa hakea. Harva on ottanut Joe-poikaa enemmän koppeja. Vaikka kovin vastus Ali sairastaa Parkinsonin tautia on siinäkin syy ja seuraus todentamatta.
Alfa-urokset ovat aikojen alusta asti ottaneet yhteen esitelläkseen omaa oivallisuuttaan. Nyrkkeilykehä erotuomareineen tarjoaa siihen suhteellisen vaarattoman areenan.
Katsomot ovat täyttyneet ja tulevat täyttymään. Ali tyyppisiä värikkäitä persoonallisuuksia kaivataan. Veljesten hallinnassa on hivenen virkamies tyyli.
Robert Helenius on kaikesta huolimatta suomalaisen nyrkkeilymaailman yksinäinen tähti ja kuten sanoin makutuomiot eivät ole nyrkkeilijän virhe.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295089Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773647Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502506Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602368Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272147- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538