Länsimaisen naisen identiteettikriisi

Kun naiset 60- ja 70-luvuilla karistivat stereotyyppisen kotiäidin roolin pois ja lähtivät suurin joukoin työelämään, alkoi merkittävä muutos länsimaisen yhteiskunnan sukupuoletn roolimalleissa. Tämä kehitys loi perustan modernille feminismille.

En halua kuitenkaan keskustella feminismi-käsitteen sisällä, sen moninaisuuden ja vaikean määrittelyn puitteissa. Yritän pitää kirjoituksen käytännön tasolla, jotta keskustelu ei mene puhtaasti semanttiseksi tai turhaksi väittelyksi väärien käsitteiden takia.

Haluan myös sanoa, että en usko yleistyksiin. Uskon siihen että yhteiskunnat koostuvat erilaisista yksilöistä. Sen takia jako miehiin ja naisiin voi olla vaarallista, kun analysoidaan piirteitä, arvoja tai käytöstä. Tämän kirjoituksen osalta on kuitenkin pakko tehdä yleistyksiä ja haluankin painottaa että käsittelen tässä yleistä ilmapiiriä, joka koskee valtavirran hyväksymää naisroolia.

Modernilla länsimaisella naisella on ainakin kolme elämänaluetta, jotka asettavat merkittäviä odotuksia yksilölle: perhe, ura, ja oma aika. Pureudun nyt näihin eri osa-alueisiin.

Perheen ja parisuhteen osalta naisella on suuret odotukset. Pienestä asti prinsessa-tarinat ja Barbie-tyyliset ihanteet asettavat standardin unelmaperhe-elämän ja kumppanin suhteen. Naisten biologiset rajoitteet asettavat perheen saamisen optimiajan ennen 35 ikävuotta. Ikävuodet parinkympin lopulla ja kolmenkympin alussa ovat ns. ruuhkavuosia, koska silloin kulminoituu elämän muutkin osa-alueet; opiskelut loppuvat, työnhankinta, lasten hankkiminen, kunnosta huolehtimisen ja elämäntyylin merkitys kasvaa.

Aikaisemmin parin valinnan motivaattori oli yksinkertaisempi: taloudelliset syyt. Yhteiskunnallinen paine ajoi naista hakemaan stabiilia kumppania. Koska suhtautuminen kumppaniin keskimäärin oli funktionaalisempi, kuin nykyään, oli prosessi suoraviivaisempi. Nykyään parisuhteen merkitys on vähemmän taloudellinen ja enemmän unelmakumppanin löytäminen. Uskaltaisin myös väittää, että unelmakumppanin osalta odotukset ovat liian korkeat.

Nyky-yhteiskunnassa naisilla sekä miehillä on vaikeampaa oikeasti tutustua toisiinsa, johtuen elämän hektisyydestä ja suurista odotuksista. Väitän myös, että on vaikeampaa ja vaikeampaa tutustua ihmisten todelliseen luonteeseen, koska elämänrytmi on kovin vauhdikasta ja lyhytpinnaista.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että odotukset parisuhteelta, kumppanilta ja perhe-elämältä ovat epärealistisia. Lisäksi yhteiskunnan nopeatempoisuus ja panostus elämän muihin osa-alueisiin vaikeuttaa merkityksellisten ja kunnollisten ihmissuhteiden kehitykseen. Nykynainen ei välttämättä enää tarkalleen tiedä, minkälaisen miehen kanssa kannattaa perhe perustaa, johtuen ristiriitaisista ideaaleista, jotka media, sadut ja mainosmaailma ovat luoneet.

Uran osalta suurin vaikutus on ajankäyttö ja energia. Lienee selvää, että jos halutaan sekä unelmaperhe, että unelmaura, tulee ristiriitoja ajankäytön kanssa. Varsinkin jos kumppani haluaa myös panostaa uraansa. Jos ajatellaan perinteistä kotiäidin roolia, on tästä roolimallista poistettu ura jokseenkin kokonaan. Nykynaiselle tämä kuitenkin on melkein halveksuttava elämäntyyli. Toiseksi perheet tarvitsevat kasvavassa määrin molempien vanhempien tulot, elämäntasoa ylläpitääkseen.

Vapaa-aika käsittää harrastukset ja muun hyvinvoinnin ylläpitämisen. Modernin maailman ideaali on pysyä fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta me kaikki tarvitsemme myös merkityksellisiä ihmissuhteita ja harrastuksia henkisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Kaikki jotka treenaavat, tietävät että hyvä fyysinen kunto yli kolmekymppisenä vaatii ajankäyttöä lenkkipoluilla ja salilla.

Kenenkään ei kannata tähdätä perfektionismiin kaikilla näillä elämän osa-alueilla. Muuten kohtalona on tyytymättömyys, stressi ja pahimmillaan masennus. Toiseksi on todennäköistä, ettei saavuta mitään tavoitetta kunnolla.

En väitä, että perinteiset naisen roolimallit pitäisi kaivaa naftaliinista ja palata 40-luvulle. Mutta mielestäni olisi meidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta hyödyllistä, jos me kaikki arvioisimme odotuksemme, ideaalimme ja arvomme uudelleen. Mietitään mikä on parhainta ja tärkeintä meille itsellemme, joten voimme yksilöinä raivata tarvittavan tilan omalle elämällemme ja niille asioille jotka oikeasti tekevät meidät onnelliseksi.

Hyvää uutta vuotta!

2

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin myös olkoon

      Kiitos samoin!

    • kuha kyselen

      Tästä parisuhde käyttäytymis muutoksesta johtuu myös osittain nykyMiesten identiteetti kriisi koska naisilla on yhtäkkiä ollut enemmän tai saman verran seksi kumppaneita kun heillä. mikä pistä ahistaa yllättävän paljon ja miehen asema on myös perheessä muuttunut. mutta oliko ennen paremmin ?

      tuntuu että median asettama mies idoli on nuorekas panomies. eikä vastuun tuntoinen perheen pää. Onko tämä terve kehitys onko vaihtoehtoja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      89
      7448
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      117
      6179
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      158
      4314
    4. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      39
      3022
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      228
      2951
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2866
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      88
      2577
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2318
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2239
    10. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      15
      1777
    Aihe