Onko psykiatrisia hoitajia jotka eivät itse ole narsisteja ja joita ärsyttää narsistien käytös ja toimet ja joilla olisi halua narsistien kuriin saamiseen?
Psykiatristen hoitajien narsismiin suhtautuminen
6
135
Vastaukset
- A
Ei ole. Mutta on meitä sellaisia, jotka itsekurin avulla kieltävät oman itsensä ja samalla auttavat muita tekemään samalla tavalla.
Meidän näkökulmastamme ongelma on itsensätoteuttaminen, se ihana tekosyy. - q
se joka on narsisti on varmaan ärsyttävin toiselle narsistille. Sillä yleensäkkin ihminen ärsyntyy eniten asioista joissa huomaa oman itsensä.
Psykiatriseksi hoitajaksi ei ole, jos kuvittelee saavansa häiriöpiirteiset kuriin. Eikä se ole psykiatrisen hoidon tavoitekaan. Se on kaikkivoipaisuuden harhaa, samoin kuin voi kuvitella hoito-ohjeillansa parantaa kaikki fyysisestä kivusta kärsivät. Eikä elävää hoitosuhdetta muodostu jos provosoituu narsistisesta tai häiriöisestä käytöksestä.
Pätee kyllä muihinkin sosiaalisen työelämän haasteisiin, ei pelkästään hoitoalalla. Jos asiakaspalvelussa tulee kuspiä vastaan, joka haukkuu retostelee sinut kaikkien kuullen, niin harvemminpa nähdään, että palveluntarjoaja ottaa niska-perse-otteella asiakkaan ja nakkaa tämän hevon kuuseen? Eli niin sanotusti näyttää tälle paikkansa, laittaa kuriin.
Tai jos toimisikin, niin millähän tuulella tuo kp tulisi vastaan seuraavan kerran? Kukkapuskaa ja suklaarasia ojentaen, vai kenties hieman kiukkuisempana ja valmistauneempana seuraavaan otteluun?- kol.kyt.kol
on. ja jos jokin ärsyttää psyk. hoitajassa, niin hän osannee käsitellä tunteitaan työnohjauksessa
- lk
On.
Siis psykiatrisia hoitajia jotka eivät ole itse narsisteja, nyt pitää muistaa että NPH on suhteellisen harvinainen. Jo tilastollisesti olisi hankala ajatus että kaikki psykiatriset sairaanhoitajat olisivat NPH:ta. Toki jos tässä on joku muu narsismin määritelmä niin sitten on ihan mahdotonta vastata ilman lisätietoa (ja varmaan sen kanssakin).
Ilmeisesti psykiatrisilla sairaanhoitajilla vaativa persoonallisuus on aika yllättävän yleinen.
Ja kyllä myös siihen että on psykiatrisia sairaanhoitajia joilla ei ole mitään varsinaista henk. koht. paloa narsistista persoonallisuushäiriötä kohtaan eivätkä se ajattele narsisteja vihollisina, eikä niin ollen se ajatus ole välttämättä 'kuriin saaminen'. Kokisin että näitä on ehkä enemmistö niistä ketä olen tavannut.
Mutta millainen ihminen epäilee kokonaista ammattiryhmää persoonallisuushäiriöiseksi? - psykiatri
"Mutta millainen ihminen epäilee kokonaista ammattiryhmää persoonallisuushäiriöiseksi? "
Ainakin kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle tuo on tavallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama235025Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634036Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733603Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472463Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl722146Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272107- 1351654
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505