Olenpa tissutellut ja välillä ihan oikeasti välillä ryypännyt 3 - 5 päivän putkiakin - mutta siis lähes joka päivä jotain on tullut otettua noin viiden vuoden ajan - ehkä enemmänkin.
Maksa on vielä kunnossa, arvot ok ja olen saanut mielestäni homman aika hyvin haltuun, mutta. Ensi alkuun tuntuu että jos en juo mitään, uni tulee vasta klo 4 aamulla ja sitten herätäänkin jo klo 7 joten aika lyhyeksi jäävät. Toinen homma on jatkuva heräily "pintaunesta" eli nukahtaminen ja ihan saman tien herääminen säpsähtämällä. Molemmista pääsee kahdella isolla konjakilla ennen nukkumaanmenoa, mutta kun haluan lopettaa nekin ja saada luomu-unta. Kokemuksia miten homma tasaantuu ja löytyykö oikea virkistävä uni joskus?
Unen normalisoituminen pitkän juomisen jälkeen?
4
307
Vastaukset
- öglö
Sama muutaman tunnin pätkänukkuminen riesana täälläkin. Ilmeisesti vuosien kännäilyllä hankittu. Ikävä ja rasittava vaiva, kun ei koskaan tunne itseään levänneeksi.
Elän toivossa, että toisen linkin artikkeli pitää paikkansa, vaikka eräs lekuri totesi minulle, että kaikkien juomisen lopettaneiden alkoholistien normaali nukkuminen ei välttämättä palaudu koskaan.
http://www.iltasanomat.fi/terveys/varo-viina-vie-unet/art-1288339260893.html
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article124168.ece - pam pam
Ei muuta kun pamia poskeen, sillä asia hoituu.
- valitettavasti-
Pamilla ei saa luomu unta vaan vastaa känni horrosta..
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama235025Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634036Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733603Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472463Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl692136Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272107- 1351644
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505