Miehen puukotus Kalliossa 1.1.2012

Siru83...

20-vuotias nuori mies puukotettiin Kalliossa sunnuntai-iltana 1.1 n. klo 23 osoitteessa Helsinginkatu 15.

Miehen n. 20-vuotias kämppäkaveri oli jo pitkään miettinyt kämppiksensä tappamista, koska ilmeisesti yhteisasumisessa oli jotain vaikeuksia ainakin surmaajan mielestä. Poliisin mukaan asunnossa ei ollut merkittävästi ryyppäilty, eikä alkoholi liity tekoon.

Tekoiltana hän oli kutsunut n. 20-vuotiaan tyttöystävänsä asuntoon. Hän oli piilottanut leipäveitsen vaatemytyn alle ja kävi välillä katsomassa nukkuvaa kämppäkaveriaan. Yhdentoista aikaan illalla, kun kämppäkaveri oli syvässä unessa, mies otti leipäveitsen vaatemytyn alta, siirsi peittoa sivuun, ettei mikään olisi tiellä ja puukotti kämppäkaveria selkään leipäveitsellä kerran. Uhri menehtyi yhteen iskuun.

Veriteon jälkeen mies soitti poliisit paikalle, ja hän ja hänen tyttöystävänsä menivät ovelle poliiseja vastaan.

Tyttöystävä on ilmeisesti poliisille sanonut, ettei hän tiennyt suunnitellusta teosta mitään, ja poliisi ilmeisesti pitää hänen kertomustaan uskottavana.

Tekijä ja uhri olivat tunteneet toisensa 14-vuotiaasta asti ja olivat asuneet samassa asunnossa vuodesta 2009.

Tästä on varsin vähän kirjoitettu mediassa ottaen huomioon teon suunnitelmallisuus, kylmäverisyys ja se, ettei päihteet liity tekoon.

Tietääkö joku tapauksesta enemmän?

19

3813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten muka

      tyttökaveri syytön, vaikka varmaan huomannut valmistelut, eikä yrittänyt estää missään vaiheessa. Mies suunnittelee ja valmistelee murhaa pitkään, eikä muka kerro tyttökaverille mitään, vaikka samassa asunnossa.

      "Tyttöystävä on ilmeisesti poliisille sanonut, ettei hän tiennyt suunnitellusta teosta mitään, ja poliisi ilmeisesti pitää hänen kertomustaan uskottavana."
      Taitaa olla joutsenlahti tuollakin tutkijana, kun naista ei edes epäillä mistään.
      Mies tuomitaan aina, vaikka ei tiedetä tehneen mitään, varmuuden vuoksi.

    • Ketä kiinnostaa

      Hesari 15, Handelin ja Tenkan talo, pieniä yksiöitä, paskasakkia asuu vuokralla, ketä kiinnostaa. Rattarin alle jäänyt 11 vuotias on paljon raflaavampi uutinen, siitä kansa saa kicksinsä, ei jostain Kallion kotipuukotuksesta.

    • Siru83........

      No enpä tiedä, onko kyseessä ns. roskasakki, koska poliisin mukaan päihteet ei liity rikokseen, uhri oli mennyt ajoissa nukkumaan (töihin aamulla?) ja yleensä, kun kyseessä on sen tyypin porukat, niiden kaverit ja tuttavapiiri menee nopeasti nettiin lavertelemaan, ja tästä ei ole mitään tietoa, ei edes että ketkä on kyseessä.

      Ja vaikka olisikin, niin mielenkiintoinen ja erikoinen rikos joka tapauksessa.

    • tuttava1234

      voin ihan lähipiirinä todeta, että ei mitään roskasakkia. uhri on valmistunut hitsaajaksi ja olisi aloittanut huomenna lukion.

      kämppis, joka tämä murhasi oli uhrin paras kaveri, heillä ei ollut ollut mitään riitaa ja tähän päädyttiin vain, koska hän ei kehdannut sanoa ettei halua asua enää uhrin kanssa yhdessä.

      nyt voidaan miettiä, mitä helvetin järkeä tässäkin oli?

      • Nyt sai

        oman asunnon, olisikohan kannattanut hankkia vapailta markkinoilta.
        Ettei vaan liittynyt kolmiodraamaakin tai epäilyjä. En voi millään uskoa, että tyttökaveri olisi täysin sivullinen.


    • Siru83........

      Kiitos tiedosta. Oliko heillä sitten niin läheiset välit, että tekijä ajatteli, että se olisi niin suuri loukkaus uhrille, että hän ei enää halua asua uhrin kanssa, että kuolemakin on parempi? Vai oliko tekijällä jotain tunne-elämän ongelmia, vaikeuksia ilmaista itseään tällaisissa tilanteissa tms.?

      Uhrin näkökulmasta hän olisi varmaan paljon mielummin muuttanut erilleen kuin kuollut.

    • anonyymi2222

      Tunnen molemmat hyvin ja molemmat olivat aivan mielettömän sosiaalisia persoonia. Mielestäni ei ole millään mahdollista, että olisi mielummin tappanut kuin kertonut, ettei halua asua enää yhdessä. Mielestäni tunne-elämän ongelmia eikä varsinkaan vaikeuksia ilmaista itseään tekijällä ole ikinä ollut. Tapaus on hirveä erityisesti sen takia, että kukaan ei olisi ikinä voinut uskoa saati ymmärtää vieläkään mitä teon taustalla on.

      • Siru83...........

        Jossain uutisessa luki, että motiivi liittyy yhdessä asumiseen. Sen enempää ei ole tiedotettu. Mutta pitkään oli ainakin suunnitellut tekoaan.

        On hieman vaikea uskoa, ettei tyttöystävä olisi tiennyt teosta mitään etukäteen, jos hän on aivan rauhallisena mennyt poliiseja vastaan teon jälkeen eikä ole paennut asunnosta. Tietysti kun mies on tehnyt itse teon ja ehkä suojelee tyttöystäväänsä ja molemmat sanovat että hän on täysin syytön, niin ei poliisilla ole silloin todisteita.


    • Lenita...

      Tunsin murhaajan, koska hengailin sen kans joskus. Todella kiva ja huumorintajuinen rento tyyppi, josta ei ikinä olis uskonu, että näin järkyttävää tekisi. Psyyke hällä on täytyny mennä, ei kukaan tosta noin vaan saa päähänsä murhaa hyvää ystävää..jätkä on kyllä pilannu koko elämänsä, ei ole enää niitä läheisiä elämässä varmaan koskaan paitsi säälistä ehkä vanhemmat. Se on kaikkien silmissä raaka murhaaja, ei kiva ja rento jäbä nimeltä x. Ei tätä vielkää tajua, et Miksi, Miksi ja Miksi? Mutta kyllä on ystävälle kamalan kohtalon rakentanu :/ ehkä motiivi yms hänen päänsisäset ongelmat viel selvinee, sillä hänen pää oli sekasin välillä millon mistäki, et kyllä päihteet tekee kenen psyykkeelle vaan hallaa, mutta tollaseen tekoo ei kyl iha normipulliainen kykenis tai edes miettis, koska on niin sairas koko juttu ja teko.

      • Hyvä kuulla

        heidät tunteneiden mielipiteitä, mutta kukaan ei voi tietää kaikkea mitä niiden seinien sisällä on tapahtunut tai pään sisällä.

        Kertokaapa siitä tyttökaverista, minkälainen ja miten voinut olla tietämätön? Jospa tyttökaveri yllyttikin miehen kaveriaan vastaan. Ei olisi ensimmäinen kerta.


      • Kuolema murhaajille

        Harkittu ja kylmäverinen murha josta pitäisi tuomita kuolemaan ja teloittaa. Iskeä nukkuvaa veitsellän selkään, tuollainen ihmishirviö ei ansaitse elää!


    • tiedoksivaan

      asunnossa ollut tyttö ei ollut murhaajan tyttöystävä vaan uhrin kaveri

      • Hyvä kaveri

        Tilasi murhan?


    • oefhns
    • .

      Helsinkiläinen opiskelija Joona Tapani Niemelä oli uudenvuodenaattona juonut jonkin verran alkoholia ja ottanut yhden ekstaasitabletin. Lisäksi hän oli yön aikana käyttänyt myös lakkaa ja happoa.

      Uudenvuodenpäivän iltana Niemelä meni Iso-Roobertinkatu 10 -nimiseen baariin ja kohtasi siellä kämppäkaverinsa. Baarista Niemelä poistui naistuttavan kanssa ja vei naisen osoitteeseen Helsinginkatu 17 B 55, jossa katseltiin tietokoneelta leffoja. Jossain vaiheessa myös kämppäkaveri saapui.

      Niemelällä ja kämppiksellä ei ollut mitään riitaa illan aikana. Kämppis nukahti olohuoneen sohvalle, ja Niemelä palasi omaan huoneeseensa katsomaan leffaa naisen kanssa.

      Leffan aikana Niemelälle tuli mieleen, että hänellä ei ole muuta ulospääsyä tilanteesta kuin kämppiksen puukottaminen. Naistuttavalle hän ei maininnut mitään ajatuksistaan.

      Niemelä mietti ja mietti, pitäisikö kämppistä puukottaa. Lopulta hän haki keittiöstä veitsen, jonka hän oli jo aiemmin piilottanut vaatekasan alle. Ajatuksena oli, että veitsi on lähettyvillä, jos hän päättää puukottaa kämppiksensa.

      Niemelä iski veitsen keskelle uhrin selkää selkärangan viereen. Lisäksi Niemelä painoi molemmilla käsillään uhrin päätä alaspäin sänkyä vasten, jotta kuolema kävisi mahdollisimman nopeasti ilman kitumista.

      Niemelä kertoi, että kämppis oli alistanut häntä henkisesti. Uhri oli muka aina tiennyt Niemelää paremmin mitä Niemelän tuli tehdä ja miten tulisi elää. Niemelällä oli tunne, että kämppis ei arvosta häntä yhtään. Hän oli miettinyt ratkaisuksi muuttoa toiselle paikkakunnalle, ikkunasta hyppäämistä ja sitä, että laittaisi enemmän hanttiin. Puukottaminen tuli lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi.

      Helsingin käräjäoikeus määräsi Joona Niemelän mielentilatutkimukseen.

      Lähde: Alibi 7/2012, s. 78-79

    • YPV

      Hyvä Siru83! Erittäin hieno avaus ja hyvä pohjustus. Aivan toista luokkaa mitä Torrus Selville Inspectorin joka ei itse osaa tälläisiä avauksia tehdä vaan kopioi kaikki avauksensa wikipediasta.

    • Chang45

      Ystävänsä puukottanut passitettiin pakkohoitoon


      Helsingin käräjäoikeus passitti parikymppisen miehen lapsuudenystävänsä murhasta pakkohoitoon.
      Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli tekohetkellä mielisairas, eikä kyennyt arvioimaan tekonsa seurauksia.

      Tekijän virtsanäytteestä löytyi teon jälkeen metamfetamiinia. Aineiden käytöllä ei kuitenkaan mielentilatutkimuksen mukaan ollut ratkaisevaa vaikutusta.

      Miehen mielisairaus oli niin vaikea-asteinen, ettei hän olisi ymmärtänyt tekonsa seurauksia, vaikkei olisi käyttänyt tuolloin aineita.

      Oikeuden mukaan mies puukotti nukkuvaa lapsuudenystäväänsä selkään viime uudenvuodenpäivänä Helsingissä. Oikeus piti tekoa murhana muun muassa siksi, että nukkuva uhri oli puolustuskyvytön.

      Puukotus ei myöskään ollut hetken mielijohde.

      Oikeudessa mies kertoi surmaamisajatusten syntyneen, kun koki lapsuudenystävän välttelevän häntä. Tätä ajatusta hän kypsytteli viettäessään iltaa ystävänsä kanssa.

      STT
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288507053437.html

      • On.totuuden.aika

      • Laki.on.laki

        Murha on yksityisasia eikä murhaajaa saa sanoa murhaajaksi, se on yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä ja se on rikos.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      56
      5293
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      81
      4291
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      91
      3817
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      74
      2760
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      163
      2621
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      72
      2453
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      29
      2417
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      81
      2228
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      171
      1925
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      1616
    Aihe