Olen jo pitkään miettinyt, onko vibrato äänessä oleva ominaisuus vai tehdäänkö se aina erikseen? Jotkut laulajat kun "värisyttävät" leukaperiään selkeästi laulaessaan, mutta toisilta vibrato tulee kuin itsestään.
Vibrato - ominaisuus vai opittu?
vibratoooo
1
304
Vastaukset
- Riippuu laulajasta
Aito vibrato syntyy vähitellen äänen ja tekniikan kypsyessä, ts. äänen vapautuessa. Aitoa vibratoa kuulet hyvillä klassisen puolen laulajilla sekä hyvillä kevyen laulajilla.
Värähtelytiheydeltään erilaista vibratoa myös "tehdään": esimerkiksi tangolaulajat pitkien, suorien äänten loppuun. Myös liian tiheä vibrato kertoo kireyksistä äänentuotossa. Esimerkkejä tämäntyyppisestä vibratosta voi kuunnella vaikka villihevosten ja autiotalojen suunnalta.
Näillä kahdella ei ole mitään tekemistä keskenään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama215003Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272087- 1301594
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505