töitä oli kaksi päivää marras- joulukuun vaihteessa eli 30.11. ja 1.12. yhteensä 16 tuntia ja nettopalkka 166,17 e.
näistä rahat 16.12.2011
työmarkkinatuki tuli joulukuun viimeinen päivä, yhteensä 295,64 e
siis pätkästy niin että eka raha 26.11. - 29.11. eli kahdelta arkipäivältä 41,19 e
sitten ajalta 2.12. - 23.12. 16 päivältä 254,46 e
Eli koko nettopalkka ja vähän enempikin otettiin työmarkkinatuesta pois.(116,20 e)
411,84 tnetto yömarkkinatuki per 20 päivää- 295,64 netto saatu työmarkkinatuki = 166,20 e ( = saatu palkka 166,17 e)
lisäksi toimeentulotuesta otetaan nettopalkasta 80 %.
Miksi ei tässä maksettu sovitellun mukaan mikä olisi ollut noin satasta enemmän ?
Työnteko ei todellakaan kannata, kun ei siitä työnteosta ole varaa maksaa.
pätkätyö ei edelleenkään tosiaan kannata
19
1012
Vastaukset
- voihan pee
Aikaisemman lisäksi:
kun nyt aloittaa huomenna työkkärikurssin, niin ei saa korotusosaa, koska kahdelta päivältä ei ole saanut työkkärirahaa. (kela ei sitten siis yhtäkkiä katsokaan ton pätkätöiden vuoksi ihmistä pitkäaikaistyöttömäksi)
huvittavaa kun ensin otetaan koko parin päivän nettopalkka ja vähän enemmänkin pois työmarkkinatuesta.
sitten kun hakee kursseille, niin evätään tuon pikkupätkän vuoksi korotusosa.
jotain tarttis tehdä ja pian !
hallitus ja edustajat eivät ole tietoisia kaikesta koukeroista, millä työttömiä höynäytetään. - peepä hyvinii, pee
"hallitus ja edustajat eivät ole tietoisia kaikesta koukeroista, millä työttömiä höynäytetään."
On ne tietoisia ja jatkuvasti vain keksivät lisää noita "koukkuja" työttömyysturvalakiin joita se on ennestään ihan täynnä, eivät yritäkkään korjata niitä. - pitkäksi aikaa
sairasta,suosittelen sairauslomaa.
- vituttaa tosi paljon
No joo.Tätähän se on ollut kautta aikojen. Pätkätyöt eivät kannata. Lisäksi työttömiä kiusataan mitään sanomattomilla työharjoitteluilla.Työantaja käyttäa tällaista orjatyövoimaa hyväkseen.
Herra työministeri Ihalainen demareista ei ole yhtään älykkäämpi tällaisten orjuuttavien lakien poistamiseksi. Sama laulu näyttää olevan kuin Liisa Jaakonsaarella ja rouva Mönkäreellä, poliitikkodemareita hekin.- ihan p**seestä koko
ihmettelen itsekkin sitä, että monta pätkätyökautta ei saa tehdä saman työnantajan palveluksessa tai hänen tulisi vakinaistaa työntekijä, itse olen tehnyt kunnan palveluksessa 15 vuotta pätkää enkä saanut vakipaikkaa sittenkään, työvoima toimisto sekä pomoni pitivät siitä huolen että oli pakko mennä koska karenssilla peloiteltiin ja koska olin perheellinen en voinut ottaa karenssia, että näin suomessa toteutuu työlainsäädäntö.
- neuvoton
ihan p**seestä koko kirjoitti:

Itse myös ollut Helsingin kaupungilla pätkätöissä vahtimestarina viimeiset 11 vuotta. Kesäisin joutuu kortistoon koska koulut ovat kiinni.
Samassa kohteessa ollut vuodesta toiseen... - ken sit ei itse hank
neuvoton kirjoitti:
Itse myös ollut Helsingin kaupungilla pätkätöissä vahtimestarina viimeiset 11 vuotta. Kesäisin joutuu kortistoon koska koulut ovat kiinni.
Samassa kohteessa ollut vuodesta toiseen..."Kysymys:
Ovatko pätkätyöt sallittuja?
Vastaus:
Jos perusteltua syytä määräaikaisten työsopimusten ketjuttamiseen ei ole, työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. Toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttämisen edellytyksenä on se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perusteltu syy. Ketjusopimustilanteissa syy voi vaihtua työsopimuksittain.
Kielletystä perättäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä ei esimerkiksi ole kysymys silloin kun työnantaja tarjoaa sijaiselle uutta sijaisuutta määräajaksi. Työnantaja ei saa kuitenkaan toisiaan seuraavilla pätkätöillä pyrkiä kiertämään työntekijä suojaksi säädettyä irtisanomissuojaa, joka olennaisena osana liittyy toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin (Lain kiertokielto).
Jos työnantajan työvoiman tarve arvioidaan pysyväksi, jatkuvien määräaikaissopimusten käyttö samoissa töissä ei ole perusteltua. Yksiselitteistä sääntöä siitä, kuinka monta peräkkäistä määräaikaista työsopimusta voidaan solmia ilman, että työsuhde katsotaan toistaiseksi voimassa olevaksi, ei oikeuskäytännössä ole syntynyt. Kaksikin toisiaan seuraavaa määräaikaista työsopimusta voi muodostaa toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, mutta toisaalta oikeuskäytäntö tuntee tapauksen, jossa 90 eripituista, lähes peräkkäistä määräaikaista työsopimusta ei synnyttänyt toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta (kysymys oli vanhainkodin varsinaisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden sijaisuuksista)."
http://www.suonio.com/tyooikeus.htm
Ja lainsäädäntöä työsopimuslain muutoksen esitöistä...
mm. "lopputuloksena on voinut olla toistuvien määräaikaisten sopimusten ketjutus.
Kuten edellä on todettu, yritykset ja muut työnantajayhteisöt voivat valita työvoiman käyttötapansa omien tarpeidensa mukaan. Työsopimusten kestoajasta sovittaessa työnantajien tulee kuitenkin ottaa huomioon työsopimuslain pakottavat säännökset.
Työsopimuslain työsopimuksen kestoaikaa koskevat säännökset on laadittu siten, että toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat ensisijaisia määräaikaisiin sopimuksiin nähden. Työsopimuslain lähtökohtana on, että työsopimus voidaan tehdä määräaikaisena, jos sopimuksentekohetkellä arvioidaan, että sopimuksessa määriteltyä työtä ei ole määräaikaisen sopimuksen päätyttyä enää tarjolla. Kysymys on siis tietystä työkokonaisuudesta tai ajallisesti rajatusta tehtävästä, jonka jälkeen työtä ei todennäköisesti enää ole tarjolla eli työvoiman tarve ei siis ole pysyvä. Määräaikainen toimeksiantosopimus voi olla peruste myös määräaikaisen sopimuksen solmimiselle silloin, kun tarjolla oleva työ rajautuu kyseisen toimeksiannon kestoaikaan.
Epävarmuus tarjottavan työn riittävyydestä ei yksinomaisena perusteena ole hyväksyttävä syy käyttää määräaikaisia sopimuksia. Jos yrityksen mahdollisuudet tarjota työtä tilauskannan heikkenemisen tai toimeksiantojen päättymisten vuoksi vähenevät, työnantajalla on käytössään työsopimuslaissa säädetyt keinot sopeuttaa työvoiman tarpeensa lomautusta, osa-aikaistamista tai työsuhteen päättämistä käyttäen. Jos epävarmuus toiminnan jatkuvuudesta olisi peruste käyttää toistuvia määräaikaisia sopimuksia, yrittäjänriski siirtyisi työntekijöiden kannettavaksi vähintään irtisanomisajan palkan suuruisena.
Toistuviin, samojen osapuolten välisiin määräaikaisiin toimeksiantosopimuksiin perustuva määräaikaisten sopimusten käyttö voi johtaa siihen, että tosiasiassa määräaikaisia työsopimuksia käytetään vastoin työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin pakottavia säännöksiä irtisanomissuojan kiertämiseksi. Tällöin kysymyksessä on myös niin sanotussa määräaikaistyötä koskevassa direktiivissä (neuvoston direktiivi 1999/70/EY Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta) tarkoitettu määräaikaisten sopimusten väärinkäyttö....
...Määräaikaisten sopimusten toistaminen samojen osapuolten kesken ei olisi kiellettyä esimerkiksi silloin, kun työnantaja tarjoaa määräaikaisesti palkatulle sijaiselle uutta määräaikaista sijaisuutta.
Samojen sopijapuolten kesken solmituissa peräkkäisissä määräaikaisissa sopimuksissa perusteelta edellytettävä painavuus kuitenkin kasvaa määräaikaisten sopimusten määrän kasvaessa. Mitä useampia peräkkäisiä määräaikaisia sopimuksia tehdään, sitä vahvemmin kasvaa oletus työvoiman tarpeen pysyvyydestä. Työvoimatarpeen muodostuttua pysyväksi työnantajalla ei ole enää oikeutta jatkaa sopimussuhdetta määräaikaisena...."
kokonaisuudessaan:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100239
Pätkätöiden ketjutus vaikeutuu:
http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=08/2007&id=a690510 - että silleen
ken sit ei itse hank kirjoitti:
"Kysymys:

http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=08/2007&id=a690510Mikähän tämänkin viestin pointti oli, kyllä olen lukenut saman litanian mutta kysymys kuuluukin, että mitä virkaa on tällaisilla lailla tai asetuksilla kun kunnat saavat vapaat kädet tehdä niin montaa määrä aikaista sopimusta kuin itse haluavat, kukaan kun ei valvo näitä ja työvoimatoimisto sallii ja jopa kannustaa näin työttömyyden aikana ottamaan kaikki työt vastaan tai muuten tulee karenssi, aivan sama kun ei tällaisia lakeja ja asetuksia edes valmisteltaisiin koska mikään ei pidä paikkansa.
- ken sit ei itse hank
että silleen kirjoitti:
Mikähän tämänkin viestin pointti oli, kyllä olen lukenut saman litanian mutta kysymys kuuluukin, että mitä virkaa on tällaisilla lailla tai asetuksilla kun kunnat saavat vapaat kädet tehdä niin montaa määrä aikaista sopimusta kuin itse haluavat, kukaan kun ei valvo näitä ja työvoimatoimisto sallii ja jopa kannustaa näin työttömyyden aikana ottamaan kaikki työt vastaan tai muuten tulee karenssi, aivan sama kun ei tällaisia lakeja ja asetuksia edes valmisteltaisiin koska mikään ei pidä paikkansa.
No, sille minä en voi mitään, jos sinä et ymmärrä lukemaasi tai pidät viestiäni täysin tarpeettomana. Viestinihän oli vastaus nimimerkille neuvoton eikä sinulle.
Pointti oli kuitenkin se, että jos joutuu laittomuuksien (laiton määräaikaisten työsuhteiden ketjutus) uhriksi, niin kyllä siinä itse pitää olla aktiivinen ja ottaa härkää sarvista vääryyden oikaistaakseen. Tai voi tietysti valita sen, ettei tee asialle mitään ja jupisee sitten palstoilla vuodesta toiseen ja ihmettelee kun mikään ei koskaan muutu..
"aivan sama kun ei tällaisia lakeja ja asetuksia edes valmisteltaisiin koska mikään ei pidä paikkansa."
Väitteesi on ristiriidassa jo tuossa aviisissa esitetyn kanssa, jonka väitit myös jo aiemmin lukeneesi.
"Huhtikuun puolessa välissä Helsingin yliopisto joutui maksamaan lähes 50000 euron korvauksen pätkätyöläiselleen, jonka työsuhde loppui 18 peräkkäisen, perusteettoman määräaikaisuuden jälkeen.
Suurin osa käräjäoikeuden määräämistä korvauksesta tuli perusteettomista potkuista, koska työsuhde katsottiin vakituiseksi.
Virkasuhteiden pätkäriidat käsitellään valtiovarainministeriön alaisuudessa toimivassa virkamieslautakunnassa.
"Vuodesta 2000 vuoteen 2007 virkamieslautakunta on langettanut yliopistojen maksettavaksi 40 korvausvaatimusta perusteettomista määräaikaisuuksista, lisäksi 10 tapauksen käsittely on kesken. Korvaukset ovat olleet 6-16 kuukauden palkan suuruisia", virkamieslautakunnan sihteeri Sirpa Leminen kertoo." - että silleen
ken sit ei itse hank kirjoitti:
No, sille minä en voi mitään, jos sinä et ymmärrä lukemaasi tai pidät viestiäni täysin tarpeettomana. Viestinihän oli vastaus nimimerkille neuvoton eikä sinulle.
Pointti oli kuitenkin se, että jos joutuu laittomuuksien (laiton määräaikaisten työsuhteiden ketjutus) uhriksi, niin kyllä siinä itse pitää olla aktiivinen ja ottaa härkää sarvista vääryyden oikaistaakseen. Tai voi tietysti valita sen, ettei tee asialle mitään ja jupisee sitten palstoilla vuodesta toiseen ja ihmettelee kun mikään ei koskaan muutu..
"aivan sama kun ei tällaisia lakeja ja asetuksia edes valmisteltaisiin koska mikään ei pidä paikkansa."
Väitteesi on ristiriidassa jo tuossa aviisissa esitetyn kanssa, jonka väitit myös jo aiemmin lukeneesi.
"Huhtikuun puolessa välissä Helsingin yliopisto joutui maksamaan lähes 50000 euron korvauksen pätkätyöläiselleen, jonka työsuhde loppui 18 peräkkäisen, perusteettoman määräaikaisuuden jälkeen.
Suurin osa käräjäoikeuden määräämistä korvauksesta tuli perusteettomista potkuista, koska työsuhde katsottiin vakituiseksi.
Virkasuhteiden pätkäriidat käsitellään valtiovarainministeriön alaisuudessa toimivassa virkamieslautakunnassa.
"Vuodesta 2000 vuoteen 2007 virkamieslautakunta on langettanut yliopistojen maksettavaksi 40 korvausvaatimusta perusteettomista määräaikaisuuksista, lisäksi 10 tapauksen käsittely on kesken. Korvaukset ovat olleet 6-16 kuukauden palkan suuruisia", virkamieslautakunnan sihteeri Sirpa Leminen kertoo."just, että yliopisto maailmassa, mutta miten on kuntien pätkätyöläiset, eipä ole tullut korviini yhtään tapausta sieltä puolen, työvoimatoimisto kuntien kanssa vetää yhtä köyttä ja kyllä kunta keksii omat vastaukset miksi jotain ihmistä on pätkätyöllistetty.
- Peestä, peestä
Kyllä nämä työttömän asiat on niin syvältä peestä! Itsekin olin taas jossain vaiheessa "pätkätöissä". Sain sitten veronpalautusta 2011, mistä ei ollut mitään iloa, kun en sitten saanut toimeentulotukea, jota muutoin saan : (
Edes jouluksi ei suoda kaikista vähävaraisimmille pientäkään tulolisää!!! - kysyn vaan
..sitten ihmetellään masennuksia,työuupumuksia ja 30v alkaneita työkyttömyyseläkkeitä.onko suomella varaa???????
- tajutonta?
Minulla on edessä sijaisuus, töitä joka toinen viikko. Lisäksi pitäisi tulla n. viikon ansiosidonnainen. Käteen jää vähemmän kuin työttömänä ollessa, bensakulut ym siihen päälle. Miksi pätkätyölaisen oikeus tienata tietty summa ilman päivärahan menetystä on viety? Eihän tässä ole mitään järkeä kun joudun sossun luukulle kun olen päässyt töihin?
- Kaikki voittais
Kepin sijasta porkkana toimisi paremmin.Jos ihmisen kannattaisi ottaa osa-aikainen ja/tai pätkätyö vastaan niin moni työtön estyisi syrjäytymiseltä.Ehdottaisin jotain kiinteää summaa mitä saisi tienata työttömyysetuuden lisäksi MENETTÄMÄTTÄ TYÖTTÖMYYSRAHOJA ja saamatta 1-3kk paperisotaa jokaiseen virastoon,asumistuen alennusta jnejnejne.Esim.100-200e työpanos kuukaudessa tai prontein kuten toimeentulotukea saavakin saa tienata 150e asti niin että 20% jää omaan käteen puhtaana hyötynä.
- 9+17
Kansalaispalkka.
- F & S
9+17 kirjoitti:
Kansalaispalkka.
Kansalaispalkkaan varmaankin sidottaisiin ehtoja. Tuosta se kyykytys vasta alkaisikin. Pakkotyötä.
- Työnteosta tykkäävä
F & S kirjoitti:
Kansalaispalkkaan varmaankin sidottaisiin ehtoja. Tuosta se kyykytys vasta alkaisikin. Pakkotyötä.
Yritänyttä ei laiteta? Joskus jopa ollut totta kyseinen lausahdus,nyt päinvastoin! Tein kuukauden kesäloman sijaisuuden josta jäi 900 euroa käteen,mitäköhän saan toimeentulotukea seuraavalle kuukaudelle,pelottaa..Palkka meni tarpeellisiin hankintoihin joihin ei muuten varaa ja pari satasta sivuun"pahan päivän varalle" .
- x
x
- toimeentulotuki
https://www.youtube.com/watch?v=9V_92BwHHpg&list=PLdmVdXHZg2ahZEVmfxkGPERXgoi4q9qRz&index=4
pätkätyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama815499Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1054505Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364095Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2152841Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782826Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?322686Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta832534Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl882274- 1822093
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431666