AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

Eläkelaskuri?

3 Vastausta 406 Lukukertaa
Olen 65-vuotias yksin asuva ja alan saada työeläkettä 324,33 €/kk. Onko missään laskuria, joka laskisin sentilleen, paljonko saan kansaneläkettä?
Miten voi olla noin pieni työeläke?
Lisää työeläkettä tulee ulkomailla työskentelystä, mutta siitä tulee myöhemmin eri päätös; haen sitä vasta kun Suomen eläke alkaa juosta. Muutoin joutuisin odottamaan kokonaiseläkkeen määräytymistä jopa vuoden, niin ainakin kävi lähes samoilla työhistorioilla olevalle tuttavalleni.

Suomen työeläke jää pieneksi siksi, että olen vuosikausia tehnyt opettajan lyhyitä sijaisuuksia (usein mutta vain päivän pari kerrallaan eri kouluissa), joista ei kerry lainkaan työeläkettä.

Kiitos löllllpoolle tuosta linkistä, omien laskujenikin mukaan tulin samaan tulokseen. Näillä eläkkeillä saisin näköjään asumistukeakin 356 euroa. Tiukasti elämällä riittää minulle mainiosti. Silti edelleen etsin työtä. Toivottavasti eläkeläistyönhakijalla ei ole niin huonoa mainetta työntekijänä kuin työttömällä työnhakijalla.

Eläkeläisenä on myös helpompi alkaa harjoittaa pientä yritystoimintaa, koska kaikki tulo on eläkkeeseen lisää. Työttömänä ollessani oli aivan toivotonta edes kuvitella viranomaisten kannustavaa suhtautumista. Jos olisi ollut mahdollista aloittaa pikkuhiljaa omaa yritystä heti kaikkia päivärahoja menettämättä, olen varma, että olisin paljon ennen eläkeikää päässyt jaloilleni ja työvoimatoimiston kirjoilta pois. Mutta kun ei niin ei.

Keskusteluhaku

Laaja haku



Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta