Elänkö narsistin kanssa?

surullinenmievaan

Muutin kotimaahani uudelleen. Meillä 1 yhteinen lapsi. Mieheni teki joka päivä töitä, mutta nyt kun olen toisessa maassa hän tekee vähemmän töitä. Lähti usein töiden jälkeen 16h päivien jälkeen baariin työpaikan pirskeisiin viikonloppu työpäivien jälkeen ja ei edes ilmoittanut niistä. Silloin vauvamme oli 4kk vanha. Hän ei osallistunut muutenkuin sanomalla lapsen hoitoon. Hän on erityisen mustasukkainen minusta, en saisi tavata tai tehdä mitään.Hän oli aluksi hurmaava ja sanoi minulle kauniita asioita. Nyt hän vaan sanoo:" kuinka idiootti olen ja tyhmä" ja minun aivot painaisi varmaan 5g jos ne punnittais. hänen mielestään se on vaan hauskaa. En ymmärrä sitten hän epäilee jatkuvasti ja jos minulla on vaikeaa niikuin tällä hetkellä on paluumuuttajana niin jaksaa irvailla mulle. Hän on ottanut minusta kiinni ja heittänyt maahan sekä hengistä väkivaltaa on ollut. Hän kääntää aina kaikki minun syyksi, vika ei ole ikinä hänessä. Hän tarkkailee kaikkea mitä teen. En tiedä mitä teen. hän ei ikinä kysy pojastaan ja eilen sitten hermostuin ja sanoin. ja hän tokaisee kaikki johtuu minun kierukastani poista se. ja sanoo että toivon että pyydän anteeksi huomenna. olin että olemassaoloako tässä anteeksi pyydetään. sitten hän nauraa kun kerroin ongelmistani miten asiat ovat. ei mitään empatiaa. missä rakkaus? on tapahtunut paljon muutakin.. mutta tässä jotain.. ja sitten vielä uhkailee jättämäll' minut ja sitten sanoin että ehkä parempi niin ni hän sanoo en minä halua erota sinäkö sitä haluat onko sulla toinen vai? en tiedä olen hengisesti rikki.. tiedä mitä tehdä. unelmien mies muuttunut helvetinmoiseksi.. mikä hänellä on?

3

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainoa, mitä ihmisen tarvitsee parisuhteessa ollessaan miettiä, niin kysymystä:
      " Olenko enemmän onnellinen, vai onneton? " Jos vastaus on jälkimmäinen niin pois vaan...

    • xcch

      Pahasti häiriintynyt, voi olla ajankanssa vaarallinen. Jos meinaat erota, niin silloin voisi saada raivarin ja sinulle käydä huonosti. Eräs tuttava erosi narsisti mehestä lähtemällä salaa pois ja ilmoitti sitten ettei tule enää kotiin.

      Ei kaikkea voi kerralla tehdä päätökseen pitää kypsyä ja valmistautua, ensin henkinen irtiotto ja sette lopullinen. Jos tilanne menee kovin pahaksi niin silloin pitää ratkaisu tehdä nopeasti. Kannattanee soittaa ensi ja turvakotiin esim. ja kysellä ohjeita. Ei sinulla kovin paljon mahdollisuuksia ole jos meinaat henkisen terveyden säilyttää..

    • narsistit kamalia

      Narsistit taas vauhdissa kun heti ehdotellaan toiselle eroamista vaikka parisuhteen eteen pitäisi tehdä kovasti töitä eikä heti ensimmäinä erota kun on yksi mitätön riita. Yritättekö pilata kunnollisen miehen elämän? Jokaisella on joskus huonoja jaksoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      83
      6141
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      113
      6042
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      136
      4155
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      217
      2884
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2836
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      33
      2760
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      84
      2550
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2288
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      183
      2129
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1676
    Aihe