Poliisi on eristänyt yksityisasunnon Varkauden Relanderinkadulla. Ihmisille on annettu määräys pysyä pois alueelta, koska aseistautunut mies on vaarallinen. Eristetyn alueen sisälle jääneiden ihmisten pitää pysyä sisätiloissa ja välttää ikkuna- ja oviaukkoja.
Tilanne sai alkunsa puolilta päivin , kun poliisi meni selvittämään torstaina illalla tapahtunutta hengenvaarallista puukotusta.
Poliisi meni asunnolle ottamaan kiinni puukotuksesta epäiltyä miestä. Poliisin ollessa asunnon oven takana asunnosta ammuttiin aseella oven läpi. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut laukauksesta.
Vähän myöhemmin asunnon ikkunasta ammuttiin rakennuksen pihalla olutta poliisikoiraa. Koira haavoittui luodista.
Poliisi on nyt eristänyt kokonaisen korttelin. Eristetty kortteli rajoittuu katuihin Relanderinkatu, Kirikatu, Metsämiehenkatu ja Urheilukatu.
Asuntoon linnoittautuneella miehellä on ilmeisesti sellaisia aseita, joilla hän pystyy vahingoittamaan sivullisia. Alueen ihmisiä pyydetään seuraamaan joukkoviestimiä.
Poliisi on saanut neuvotteluyhteyden mieheen.
Poliisien älykkäintä työntekijää ammuttiin Varkaudessa
voi voi..
2
69
Vastaukset
- Uskottu NMHJK
Toivottavasti koira toipuu,konna ampu itseään,ei tainnut olla siitä neuvotteluun.
Onneksi ei tarvittu rynnäkköä,jos konna olisi ampunut itseään siinä tilanteessa niin johan olisi haloo noussut ennenkuin asia olisi selvinnyt.
Hyvää toimintaa poliisilta !
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/varkauden-ammuskelu-nain-poliisi-toimi-minuutti-minuutilta/art-1288445158585.html - poliisi onpop
kiitokset poliisivoimille. lurjus surkimus ei osannut edes itseään kunnolla ampua. luuseri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1281571
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505