Kumpaa äänestäisin?

Opiskelija 18v

Olen opiskelija, joten ei ole ollut aikaa tai kiinnostusta seurata kumpaakaan vaalitenttiä, ja kaveritkin äänestävät tasaisesti kahtia..

En halua että kaikki rahat menevät kreikkaan, haluan järkevän ja edustavan presidentin jolla on myös kokemusta asioista, ja joka tietää miten hommat hoidetaan..

kummalle siis antaisin ääneni?

Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.

92

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :::::::
    • Haavisto = 1

      Uskon, että opiskelijana arvostaisit enemmän presidenttiä, joka on eduskuntaurallaan ajanut esimerkiksi määrärahojen osoittamista koulutukseen, ja joka haluaa panostaa Suomen kansainvälisten suhteiden lisäksi myös sisäisiin asioihin, kuten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja koko maan asuttuna pitämiseen sekä työpaikkojen luomiseen.

      Pekka Haavisto on edustava, hänellä on paljon kokemusta neuvotteluista kriisialueilla, vankka ulkopolitiikan tuntemus ja hänellä on kykyä nousta myös mielipidejohtajaksi. Presidentillähän ei ole esimerkiksi suoraan valtaa talouspolitiikassa, joka on Niinistön kokemusaluetta, mutta hän voi mielipiteillään vaikuttaa moneen asiaan - Haavisto osaa esittää asiansa ja mielipiteensä selkeästi ja epäröimättä, ei kiertele eikä puhu yleistyksiä.

      Pekan suosiosta kansan keskuudessa kertovat mielestäni parhaiten se, että hänen vaalikampanjaansa on tullut yli 200 000 euroa lahjoituksia tavallisilta kansalaisilta, ja esim. viimeaikaiset flash mob -tempaukset ympäri maata ja jopa ulkomailla asti. Niinistöllä on takanaan sujuva kampanjaorganisaatio ja kassavirta, mutta hänen kampanjastaan puuttuu se aito osallistuminen ja kansalaisten mukaantulo, joka on niin näkyvää Haaviston kohdalla.

      Suosittelen äänestämään Haavistoa.

    • yks äänestäjä

      Luin paikallisesta lehdestä, että jos Haavisto valittaisiin presidentiksi, hän ei voisi vierailla 77 maassa. Lainaan kys. lehden tekstiä:" kyse ei ole homofobiasta vaan presidentin tehtävistä, ulkosuhteiden hoidosta ja kannatuksen keräämisestä muilta YK-mailta." MM. muutamat suurvallat (Venäjä ym.) olisivat Haaviston johtaman maamme esteenä pääsemiseksi Turvaneuvostoon. Presidentin yksi suurimmista tehtävistä käsittääkseni on olla yhteydessä muihin maihin mm. valtiovierailuin, eli näin ollen Haavistoa en suosittele äänestämään, äänestä Niinistöä.

      • vesseli

        Ylläolevaan vielä lisäisin että tarvitsemme isännän taloon, isännän siinä mielessä että Haaviston ja vihreiden ajama rikollisten hyysääminen (lue tuomioiden lieventäminen) loppuu. Sitäkin he tekevät suvaitsevaisuuden ja humanistisuuden nimissä. Joe et minua usko niin kysy vanhemmilta jonka lasta on käytetty seksuaalisesti hyväksi tai jonka lapsi on ajettu suojatiellä kännissä hengiltä ja tekijät ovat selvinneet ehdollisella tuomiolla.

      • 0808080

        MIksi sitten Saksan ulkoministeri Westerwille on voinut vierailla tällaisissa maissa? Hänhän elää rekisteröityneessä parisuhteessa.

        http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/tama-aihe-pitaisi-olla-jo-kasitelty.html

        Westerwille on noissa kuvissa vierailulla Saudi-Arabiassa, Omanissa ja Iranissa.

        Entä mitä näiden maiden laki sanoo homoseksuaalisuudesta? (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_laki)

        Iran: Homoseksuaalisuus on kiellettyä. Lain mukaan seksuaalinen kanssakäyminen miesten kesken on sodomiaa, joka johtaa kuolemanrangaistukseen

        Oman: Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja johtaa vankeusrangaistukseen kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen.

        Saudi-Arabia: Maassa sovelletaan tiukkaa šaria-lakia. Homoseksuaalisesta kanssakäymisestä seuraa kuolemanrangaistus.[2] Tuomitseminen edellyttää, että todistajina on neljä tervejärkistä ja luotettavaa mieshenkilöä.

        Tähän asiaan on siis ihan turha vedota.

      • näsäviisas
        vesseli kirjoitti:

        Nyt on pakko irvailla sen verran että jos kysyy "vanhemmilta jonka lasta on käytetty seksuaalisesti hyväksi" he ovat useimmiten hiljaa kun ovat itse olleet hyväksikäyttämässä.

      • Ei ongelma!

        Saksan ulkoministeri on julki-homoseksuaali, ja hän on vieraillut ongelmitta lukuisisa sellaisissakin maissa kuten Saudi-Arabia, joissa homoutta pidetään rikoksena!

      • Kermiitti55
        0808080 kirjoitti:

        MIksi sitten Saksan ulkoministeri Westerwille on voinut vierailla tällaisissa maissa? Hänhän elää rekisteröityneessä parisuhteessa.

        http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/tama-aihe-pitaisi-olla-jo-kasitelty.html

        Westerwille on noissa kuvissa vierailulla Saudi-Arabiassa, Omanissa ja Iranissa.

        Entä mitä näiden maiden laki sanoo homoseksuaalisuudesta? (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_laki)

        Iran: Homoseksuaalisuus on kiellettyä. Lain mukaan seksuaalinen kanssakäyminen miesten kesken on sodomiaa, joka johtaa kuolemanrangaistukseen

        Oman: Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laitonta ja johtaa vankeusrangaistukseen kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen.

        Saudi-Arabia: Maassa sovelletaan tiukkaa šaria-lakia. Homoseksuaalisesta kanssakäymisestä seuraa kuolemanrangaistus.[2] Tuomitseminen edellyttää, että todistajina on neljä tervejärkistä ja luotettavaa mieshenkilöä.

        Tähän asiaan on siis ihan turha vedota.

        Sen vuoksi häntä ei olekkaan otettu neuvotteluissa todellisena täysivaltaisena neuvottelukumppanina:) Ota selville oikeaa tietoa kun tänne rustaat.

    • Oma päätös

      Sinun on itse päätettävä kumpaa äänestät,ei kaveriporukan mukaisesti.Eihän kukaan täysijärkinen tee valintaa jonkun gallupin tai vaalikoneen tarkoitushakuisten kysymysten perusteella.Vaalitentit ovat vain viihdettä jolla nostatetaan kansalaisten kiinnostusta vaaleihin.Itse en katso lainkaan typeriä vaalitenttejä,mutta seuraan sitäkin tiiviimmin muuten,niin kotimaista kuin muutakin uutisointia ja tapahtumia.Ei politiikka ole mikään kioski,mistä haetaan heräteostoksilla uusi suunta viikonvälein politiikkaan.Politiikka on pitkäjännitteistä,tai sen pitäisi sitä ainakin olla.Politiikka on pelkkä väline jolla kansalaisten asioita pitäisi ajaa niin,että jokainen otetaan huomioon eikä ketään jätetä veneestä.Tämä on toki vesitetty nykyään,mutta siihen pitää yrittää tehdä muutosta näissäkin vaaleissa.

      • äänestäjä_

        Moni äänestää pelkkien mielikuvien perusteella, ei sillä tavalla löydy oikeasti omaan arvomaailmaan ja mielipiteisiin parhaiten sopivaa ehdokasta!
        Ja toisekseen järjetöntä valita ehdokas sillä perusteella että se on niin kivan oloinen tyyppi. Ei nyt ole kysessä idols- tai bigbrother-äänestys, vaan presidentin vaali, jossa olisi tärkeintä valita asiantuntemuksen, kokemuksen, osaamisen kannalta paras henkilö.
        Vaalikoneet ja vaalitentit ovat erittäin hyviä ehdokkaiden mielipiteiden ja arvojen esille tuojia. Lisäksi kaikki keskustelut, haastattelut. Esim. YLE Areenalta voi katsella jälkeenpäin ohjelmia, tietoa on saatavilla, ottakaa selvää itse ja unohtakaa kaikki hypetykset mitä esim. Facebookissa on.

      • johdattelua
        äänestäjä_ kirjoitti:

        Kaikki kannanotot, olivatpa osaamisesta, kokemuksesta tai asiantuntemuksesta kumpuavia, ovat mielikuvia asioista.

        Hyvää yötä!

    • kk1

      Mietit kumpi edustaa sinua maailmalla.Edustus on kumminkin presidentin ykköstehtävä. Mitä miettisit jos vaikka jonkun muun maan presidentti tulisi Suomeen ja et muuta siitä maasta tietäisi kuin että sen presidentti on homo?

    • tietäjä3

      mitä sillä viranhoidolla on tekemistä sexuaalisen suuntauksen kanssa.virkansa voi hoitaa oli homo tai hetero.

    • epeli

      Mitä V..... Saksa kuuluu suomen pressanvaalrihin jos et tiedä ketä äänestät älä tee mitään ei tule vahinkoa

      • ----

        Kyllä se kuuluu jos vedotaan siihen että Suomen presidentti ei voisi tehdä tiettyjä valtiovierailuja jos on homo. Tuollainen väite on valhetta.

    • niinistö on

      naistenmies, ei niinistöä.

      • messor

        Se onkin outoa miksi heteromiehet ovat kovasti homoutta vastaan. Heteromiehillä on sitä enemmän naisseuraa mitä enemmän on homomiehiä eli päin vastoin kannattaisi kannustaa kaikkiaan olemaan reippaasti homoja jos vähänkin siltä tuntuu. Mitä tulee maihin joihin homopressa ei voi mennä, niistä suurin osa on maita joihin ei yhtään kenenkään pitäisi mennä. Joten tuskin haittaa. Väyrynen olisi ehkä ollut venäläisille eniten mieleen, mutta varmasti pääasia että ei olla Natossa.

        Toisekseen naisten perässä juokseminen vaatii sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat hyväksi apinalauman johtajalle mutta ei kuitenkaan sivistysvaltion presidentille. Joten veikkaanpa että Haavisto on pikemminkin hyvä "siksi" että on homo, eikä "siitä huolimatta".

      • RuskkeetaReekkee
        messor kirjoitti:

        Homous on luonnonvastaista. Se on inhottavaa ja yhteiskunnan kannalta vahingollista monessa mielessä. Sen vuoksi Rikollista homppelia ei pidä valita mihinkään johtavaan asemaan. Homoushan on rikos ihmisyyttä vastaan. Jos luonto/Jumala olisi tarkoittanut ihmisen elävän homona, niin silloin homojen pitäisi pystyä lisääntymään keskenään. Homous on synti. Yksi kuoleman synneistä. Homot pitää erottaa ja eristää yhteiskunnasta ettei se pääse leviämään ja mnyrkyttämään kehittyvien lastemmen ajatuksia. Homot ovat saatanan lähettiläitä maan päällä.

    • Suomen_kansalainen

      Äänestä ketä muuta tahansa, kunhan et äänestä homppelipoikaa. Ovat onneksi karsineet lähes kaikki valtaoikeudet pressalta pois.

      Ehdokkaiden iltaharrastukset:
      Votkaa jäillä. Jätkää voilla.

    • MCWein

      Oma ratkaisuni selvisi siinä vaiheessa, kun alkoivat politikot ja nämä surullisen kuuluisat "politiikan asiantuntijat" omimaan noita Haaviston ja Niinistön ääniä, tueksi nykyhallituksen EU-politiikalle.
      Päätökseni on siis toiselle kierrokselle ainoa mahdollinen - EN ÄÄNESTÄ !
      Eivät antaneet muuta vaihtoehtoa, koska nykyhallituksen toilailuja EN TODELLAKAAN KANNATA !
      Alunperin kuvittelin että kyse on Pressasta, mutta saivathan nuo tontut politikot ja "asiantuntijat" pilattua senkin.

      • messor

        On päyristyttävää, että maassa on ties mitä ongelmia, köyhää vaivaa syrjäytyminen ja rikasta vaikkapa tieverkoston huono kunto tai sähkön ja bensan hinta. Ja rahat annetaan Kreikkaan. Eikä edes yritetä selittää miksi sillä teoreettisesti estetään suuremmat tappiot ja miksi Ruotsi ei anna mitään. Ja kaiken huipuksi rakennetaan Guggenheimin museo.

      • Mietin mietin...

        Mistä ne valtavat tukisummat saadaan kun valtionvelka on jo kriittisillä rajoilla?
        Veroina, eläkeiän nostona jne... Kreikka vetää Suomen mukaansa vaikka
        tuella piti varmistaa selusta? Arviontivirheitä sattuu

      • Pimeyden ytimiin
        messor kirjoitti:

        On päyristyttävää, että maassa on ties mitä ongelmia, köyhää vaivaa syrjäytyminen ja rikasta vaikkapa tieverkoston huono kunto tai sähkön ja bensan hinta. Ja rahat annetaan Kreikkaan. Eikä edes yritetä selittää miksi sillä teoreettisesti estetään suuremmat tappiot ja miksi Ruotsi ei anna mitään. Ja kaiken huipuksi rakennetaan Guggenheimin museo.

        Lipponen uhosi ennen vaaleja että kyllä minä ainakin Väyrysen voitan. Miten sitten kävikään? Vaalitenteissäkin Lipponen vähän väliä alkoi kiusaamaan Väyrystä
        vanhoista asioista ja muut olivat vain vaivautuneita sen ärsyttävästä käytöksestä.
        Eipä ottanut puheeksi Vladimirov-juttua josta voi päätellä että on sitä ollut itselläkin yhteyksiä NL:oon päin.

    • aivovientiiii

      Jos arvostat perhettä työtä, koulutusta, lapsia hyvinvointia ja tulevaisuutta äänestät niinistöä, jos haluat huumeita pornoa ja vain piletystä ja kivaa, äänestät haavistoa.

      • Harvojen hyvinvointi

        Niinistö ei pidä tarpeellisena valtavien tuloerojen kaventamista valtion toimien avulla. Vain "osittain kannattaa" HBL:n vaalikoneessa.

        Syrjäytymistoimikunta on vain PR-ele, lapsiperheet jos niillä ei ole kivat yli 100 000 euron vuositulot ei kiinnosta häntä pätkääkään missään muussa mielessä kuin tottelevaisena vaalikarjana!

      • Robottipariskunta
        Harvojen hyvinvointi kirjoitti:

        Niinistö ei pidä tarpeellisena valtavien tuloerojen kaventamista valtion toimien avulla. Vain "osittain kannattaa" HBL:n vaalikoneessa.

        Syrjäytymistoimikunta on vain PR-ele, lapsiperheet jos niillä ei ole kivat yli 100 000 euron vuositulot ei kiinnosta häntä pätkääkään missään muussa mielessä kuin tottelevaisena vaalikarjana!

        Saulin ja Jennin avioliitto vaikuttaa kulissiavioliitolta. Missä ovat hellät katseet, jäykkiä kuin robotit! Eivät edes katso toisiaan!

        Sen sijaan Antonion ja Pekan välillä katseista paistaa aito parisuhde, rakkaus ja välittäminen!

      • messor

        Miksi pitäisi edes olla perhettä, työtä, koulutusta ja tulevaisuutta jos ei ole kivaa, esim. biletystä? Työtä täytyy tehdä ja elämää jatkaa mutta kaiken tarkoitus on loppupeleissä tehdä olemisesta mukavaa. Emme ole täällä herroja ja jumalia palvelemessa.

      • Elekieli kertoo
        Robottipariskunta kirjoitti:

        Esimerkiksi Väyrysen pariskunnasta aisti pitkäaikaisen syvän suhteen, mutta Jennin ja Saulin elekieli on kuin he olisivat vain kokoomuksen puoluetoimistossa töissä olevia työtovereita.

        Jenni halaakin jäykästi kuin puu-ukkoa ei niin kuin rakastettua puolisoa. Ja Sauli - hänessä on tunnetta yhtä paljon kuin pahviukossa, yhtä paljon humaanista otetta ja välittämistä myös Suomen kansalaisista!

        Tässä perhearvojen vaalimisessa huolestuttaa ,että kun usein elämä ei oikeasti ole ihanteiden mukaista, ja tällöin täytyy toisen, yleensä naisen, uhrata koko olemuksensa johtajan uran takia. Joskus jopa lapset tehdään koska se kuuluu kokonaisuuteen.

      • Evvk, sanoo Niinistö
        messor kirjoitti:

        Miksi pitäisi edes olla perhettä, työtä, koulutusta ja tulevaisuutta jos ei ole kivaa, esim. biletystä? Työtä täytyy tehdä ja elämää jatkaa mutta kaiken tarkoitus on loppupeleissä tehdä olemisesta mukavaa. Emme ole täällä herroja ja jumalia palvelemessa.

        Pankkiirin uudenvuoden puhe. Miettikääpä mitä sanottavaa Niinistöllä, jota ei ole koskaan vähimmäsäkään määrin kiinnostanut suurten massojen hyvinvointi, olisi sanottavanaan uuden vuoden puheessaan.

        Eiköhän inisse jotain miten on koko kansan asia pelastaa EU........siinä nyt pikkasen tulee lisää veroja pienipalkkaisille, pikkasen taas palvelut heikentyy, mutta mitä ei uhrattaisi uljaan Bildenberg-maailman vuoksi!

      • ponnari.
        Elekieli kertoo kirjoitti:

        Esimerkiksi Väyrysen pariskunnasta aisti pitkäaikaisen syvän suhteen, mutta Jennin ja Saulin elekieli on kuin he olisivat vain kokoomuksen puoluetoimistossa töissä olevia työtovereita.

        Jenni halaakin jäykästi kuin puu-ukkoa ei niin kuin rakastettua puolisoa. Ja Sauli - hänessä on tunnetta yhtä paljon kuin pahviukossa, yhtä paljon humaanista otetta ja välittämistä myös Suomen kansalaisista!

        Sauli on Jennille vain ponnahduslauta, jolla hän saa riittävästi julkisuutta omaa uraa varten.

        Jokainen meistä ymmärtää, että kolmenkymmenen vuoden ikäero aiheuttaa fyysisiä ongelmia suhteelle jossain vaiheessa.

    • A-rappu

      Itse äänestän kyllä sitä A-rapun miestä, koska olen itsekkin hetero ja seuraavat linnan juhlatkin voisivat aika katastrofi, kun kadetitkin joutuisivat tanssittamaan B-rapun miehiä :)

    • "Korkeat" kriteerit

      Maa saa sen tasoisen presidentin kuin on kansakin. Valitettavasti. Sielläkö se pornokanava taas lauantai-ehtoon ratoksi pyörii?

    • Mä kanss

      http://irc-galleria.net/user/Sove/blog/54036799-valtakunnanhomo

      Nyt kun en ole taas aikoihin saanut mitään oikeaa sisältöä aikaiseksi, niin kirjotetaan nyt niistä vitun presidentinvaaleista, sitähän te siellä kuitenkin munat pystyssä ja pöksyt märkinä odotatte.
      Vihreiden Pekka Haavisto ja Kokoomuksen Sauli Niinistö ovat siis toisella kierroksella nokikkain.
      Vituttaa armottomasti.

      Miksikö? Koska todennäköisesti Niinistö tulee voittamaan. Tämä maa on täynnä ahdasmielisiä juntteja jotka ovat valmiita äänestämään Niinistöä vain koska Haavisto on homo. En tiedä oikeasti kumpi on idioottimaisempaa, Haaviston äänestäminen tämän homouden takia vai Niinistön äänestäminen Haaviston homouden takia. Sillä ei pitäisi olla mitään vitun merkitystä minkään suhteen.

      Kyllä, Haavisto on homo. Kyllä, tällä on oma kolumbialainen rattopoika, Antonio, joka varmasti sitten sorvaa Pekkaa perseeseen niin että koko Mäntyniemi raikaa irstauden ilosanomaa jos Pekasta tulee presidentti. Mutta miten tämä vaikuttaa Pekan kykyyn toimia presidenttinä? Johan Ahtisaarikin vaappui kuin pingviini, tuskin Haaviston mahdollinen lenkkaaminen mihinkään vaikuttaa. Vaikka Ahtisaaren kohdalla syynä lieneekin kieltämättä ollut enemmän massiivinen ylipaino kuin se että tämän pyllyssä olisi myllertänyt ehta eteläamerikkalainen vällykäärme.

      Mutta siitä ei pitäisi olla kysymystäkään, voiko homo johtaa valtakuntaa. Johan sen Aleksanteri Suuri, historian kenties menestynein ja ikonisin valloittajakuningas osoitti. Onpahan vähän poikkeavaa perspektiiviä tähän niin kovin ahdasmielisen patriarkaaliseen yhteiskuntaan.

      Itse äänestin Haavistoa ensimmäisellä kierroksella ja teen sen myös toisella. Haavisto mielipiteineen ei ole täydellinen, mutta vaihtoehtojen ollessa niin paskat kuin ne olivat, on Haavisto paras vaihtoehto. Ja nyt on paras vaihtoehto huonointa vastassa. Oikeasti, olin jo henkisesti valmistautunut äänestämään Soinia, jos toisella kierroksella tämä olisi ollut Niinistöä vastassa.

      Mutta joidenkin mielestä Haavistolla ei ole tarpeeksi ulkopoliittista kokemusta toimia presidenttinä. Haistakaa vittu, sanon, ja ottakaa asiasta selvää, kehotan. Niinistö on pääasiassa toiminut Eurooppalaisten pankkien juoksupoikana ja palloliiton puheenjohtajana.

      Mitä Haavisto on tehnyt? Siis noin muutakin kuin toiminut YK:n, EU:n, NATOn ja UNEPin luottamustehtävissä, johtamassa kansainvälisiä tutkimuksia ja toimimassa erikoisasiantuntijana ja -edustajana lukuisissa tehtävissä lukuisilla eri kriisialueilla. Mutta vitut se mitään meinaa, Haavisto on kuitenkin homo. Ja homot on ällöjä.

      "Mutta Haavisto on siviilipalvelusmies, ei sivari voi toimia armeijan ylipäällikkönä" (AKA. "En tiedä vittu mitään Pekka Haavistosta")

      Miksi ei? Johan sitä hommaa toimitti 12 vuotta nainen. Ja mitä tulee konflikti- ja sotatilanteisiin, Haavisto pesee Niinistöllä lattioita. Niinistö on ollut jossain korvessa vetämässä kelaa pitkin jotain suota perse jäässä ja opettelemassa runkkaamaan niin ettei peitto heilu. Sillävälin Haavisto vetää Darfurissa, Sudanissa, Serbiassa, Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, Palestiinassa, Bosnia Hertzegovinassa ja Montenegrossa YK:n, Naton ja EU:n toimesta. Kertokaahan, kummalla ehdokkaista on enemmän kokemusta konfliktitilanteista ja niissä toimimisesta?

      Pekka Haavisto on vittu terminaattori verrattuna Niinistöön.

      Eipä sillä että juntteihin järkipuhe tepsisi. Voisin saarnata ummet ja lammet kuin pappi tuomionpäivästä, ja lopulta hiljennyttyäni ainoa asia joka rikkoisi hiljaisuuden olisi "...Niin mutta kun se on homo."

      No, oli miten oli, toivon että kukin äänestää jostain muusta syystä kuin siitä onko joku homo vai ei. Itse äänestän Haavistoa, koska tämä on silmissäni se (huomattavasti) pienempi paha.
      Äänestäkää siis joko rikkaiden asioita edistävää Eurooppalaisten pankkiirien kullinlutkuttajaa tai hommaan tuhannen kertaa paremmin soveltuvaa Pekka Haavistoa, joka nyt sattumalta on homo. Onhan se nyt vitun vakava juttu jos joku ei harrasta seksiä kuten raamattu neuvoo.

    • nuorten asialla=6

      Avaajalle :

      Koska olet itsekkin nuori niin arvostat sitä kumpi ei ainoastaan sanoin ole estämässä nuorten syrjäytymistä.

      Niinistö ajattelee ei pelkästään oman rahan lisäystä vaan hän on valmis laittamaan omisttan myös likoon asian hyväksi :

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102512579414_uu.shtml

      Mitähän Haavisto on viisiny laittaa asian hyväksi (vihje : hänellä ei ole lapsia)

    • turvallinenvalinta

      Sauli on nöyrä, ei tuo itseään esille. Lukekaa hänen kirjansa ja päättäkää ketä äänestätte!

      • Tiuskiva ja

        Tuskin on edes itse kirjoittanut sitä kirjaansa. Äijä on aika kökkö puheissaankin, kiemurtelee, inisee.

        Haluan selkeäkielisen ja selkeästi ajattelevan Haaviston ! En inisisjä-kiemurtaja-valehtelija-Niinistöä, jonka ainoa arvo on raha ja valta!

        Niinistön kannatus puhemieheksi oli vain 89/200. Miestä on moitittu työtoverina kärsimättömäksi, äreäksi, yliolkaiseksi ja tiuskivaksi.

    • JackDack999

      On sanottu, että tuleva presidentti on ennen kaikkea arvojohtaja.

      Kunkin ihmisen maailmankatsomuksesta riippuu, millaisia arvoja hän pitää hyvinä, ja kuinka suuren merkityksen hän näille arvoille antaa. Hyvä ja paha ovat enemmän tai vähemmän subjektiivisia käsitteitä. Jokainen määrittelee ne viime kädessä omasta näkökulmastaan.

      Suurimmalla osalla kansalaisista yhteiskunnalliset näkemykset ovat varsin kehittymättömiä. Ihmiset ovat laumasieluja. Sen sijaan, että he itse miettisivät asioita, he imevät näkemyksensä tiedotusvälineistä. Mielipiteiden taustalla on primitiivisiä tunteita kuten suuttumusta, vihaa, pelkoa, kateutta, ahneutta, myötätuntoa ja sääliä. Taitava poliitikko tunnistaa nämä ominaisuudet ja osaa käyttää niitä hyväkseen. Hän ohjailee ihmisten tunnetilaa. Hän saa massat kokemaan vihaa ja pelkoa ja kateutta ja myötätuntoa sen mukaan kuin on tarpeellista hänen kulloistenkin päämääriensä kannalta.

      Muutama viime aikojen uutinen on todistanut käytännössä miten helposti kansan viha saadaan syttymään. Yksi näistä uutisista kertoi tapauksesta, jossa yksitoistavuotias tyttö oli jäänyt rattijuopon yli ajamaksi. Sen jälkeen kun lehdet olivat uutisoineen tapauksesta, keskustelu kävi kuumana foorumeilla. Ehdotettiin äärimmäisen kovia rangaistuksia rattijuopoille. Vallitsi lähes lynkkausmieliala. Päälleajoon syyllistynyt kuljettaja olisi varmaan ollut hengenvaarassa, jos hänet olisi juuri tuolloin päästetty vapaaksi.

      Toinen uutinen, joka on saanut kansalaiset kiihtymään muuallakin kuin Suomessa, koskee italialaisen laivan päällikön toimintaa haaksirikkotilanteessa. Onnettomalle kapteenille ei paljon sympatioita osoitettu. Hän oli varmasti hetken ajan yksi maailman halveksituimpia ihmisiä. Kuitenkaan kukaan suuren yleisön joukosta ei tarkasti tiennyt, mitä kyseisenä haaksirikkoyönä oikeasti oli tapahtunut. Tiedolla ei ollutkaan merkitystä, koska eivät suuret massat muodosta kantaansa tiedon vaan tunteen perusteella. Tiedoksi riittää epämääräinen väritetty puolitotuus. Rattijuoppo tappoi lapsen, ja pelkurikapteeni jätti matkustajat kuolemaan. Muuta tietoa ei tarvita.

      Edellä mainitut tapaukset ovat ikäviä, mutta asiat eivät aina ole aivan niin yksinkertaisia kuin miltä ne alussa tuntuvat. Kun tunteet viilenevät, asioissa aletaan nähdä muitakin puolia. Syylliset tuomitaan lakien mukaan. Jos kansa saisi suuttumustilassaan päättää mitä syyllisille tehdään, lynkkaukset kuuluisivat rangaistusarsenaaliin. Tällainen järjestelmä tuskin kuitenkaan olisi yleisen edun mukainen.

      Brutaaleimmillaan kansalaisten tunteiden hyväksikäyttöön perustuva politiikka näkyy diktatuurivaltioissa. Se onnistuu, koska vallanpitäjillä on hallussaan tiedotusmonopoli. Keskitetyn median avulla on helppo lietsoa kansa vihaamaan jotain väestöryhmää tai toista kansaa ja kannattamaan sotaa. Näin voidaan tehdä esimerkiksi silloin, kun halutaan siirtää huomio pois sisäpolitiikan ongelmista. Kun natsit halusivat aikoinaan kiristää juutalaislakeja Saksassa, he kiihdyttivät lehdistössä juutalaisvastaista vihakampanjaa. Juutalaiseksi luokiteltujen yksittäisten rikollisten todellisia ja kuviteltuja hirmutöitä esiteltiin laajoissa artikkeleissa ikään kuin ne kuvaisivat koko juutalaisyhteisön luonteenlaatua. Kansa alkoi kokea vastenmielisyyttä juutalaisia kohtaan yleisemminkin, vaikka juutalaisuus itsessään ei ollut millään tavalla ratkaiseva tekijä jonkun mahdollisen juutalaiseksi luettavan psykopaatin rikoksissa. Pahoja ihmisiä on kaikissa ihmisryhmissä.

      Kun Stalin halusi innostaa kansalaisia Suomea vastaan käytävään sotaan, Neuvostoliitossa järjestettiin kansankokouksia, joissa Suomen väitetyt provokatiiviset teot tuomittiin ja työläiset kiihotettiin kannattamaan sotaponnisteluja. Taitavat propagandistit saavat lietsottua massat vihan valtaan muutamassa päivässä. Kun taistelu alkaa, rintamalle lähdetään pyhän vihan vallassa.

      • JD999

        Jos palataan vielä presidenttiehdokkaiden arvojohtajuuteen ja ideologisiin eroihin, niin jokainen äänestäjä punnitsee tietenkin mahdolliset havaitsemansa erot oman arvomaailmansa mittareilla. Toisen äänestäjän, joka ehkä näkee asiat eri tavalla, on vaikeaa osoittaa, miksi toinen olisi väärässä. Ehkä ei olekaan olemassa oikea ja väärä -vaihtoehtoja vaan pelkästään erilaisia vaihtoehtoja.

        Kannattaa miettiä sitä, käyttääkö jompikumpi ehdokkaista hyväkseen kansalaisten primitiivisiä tunteita enemmän kuin toinen. Lietsooko jompikumpi ehdokas pelkoa tai vihaa tai kateutta saaden siten tukea politiikalleen? Ovatko jommankumman ehdokkaan hyväkseen käyttämät kansalaisten tunteet jollakin tavalla arvokkaampia tai likaisempia tai arveluttavampia kuin toisen? Vetoaako jompikumpi ehdokas valheellisesti joihinkin sellaisiin tunteisiin, joihin ei olisi tarvetta vedota?

        Otetaan pari esimerkkiä vanhoista vaalikonevastauksista vuodelta 2007.

        Niinistö on ollut jyrkästi sitä mieltä, että poliisin toimivaltuuksia pitää lisätä. Haavisto taas on ollut sitä mieltä, että poliisi ei tarvitse enää lisää valtuuksia. Niinistö perustelee mielipidettään näin: ”Maailmassa on paljon pahuutta,rikolliset eivät tunne toimivaltuusrajoitteita.” Haavisto puolustaa kantaansa näin: ”Poliisin valtuudet tuntuvat tällä hetkellä olevan sopusoinnussa tarpeiden kanssa. Suomessa ei esimerkiksi ole terrorismia, joka vaatisi aivan toisenlaista poliisitoimintaa. Valtuuksien lisääntyessä myös kansalaisten oikeusturvasta on huolehdittava."

        Ratsastaako jompikumpi poliitikoista tässä asiassa kansalaisten pelolla? Ehkä aiheettomalla pelolla?

        Kannattaa miettiä myös sitä, missä maissa kansalaisten elämä on kurjaa ja turvatonta sen vuoksi, että poliisilla ei ole tarpeeksi toimivaltuuksia? Onko tällaisia maita?

        Entä missä maissa kansalaisten elämä on kurjaa ja turvatonta sen vuoksi, että poliisilla on liikaa toimivaltuuksia?

        Luulenpa, että jälkimmäisten maiden lista on huomattavasti pitempi. Diktatuurivaltiot ovat käytännössä aina myös poliisivaltioita. Poliisin vallan lisääntymisen kääntöpuoli on aina ja kaikkialla tavallisten kansalaisten vapauden ja oikeuksien väheneminen. Diktatuurivaltioissa tehdään rikoksia siinä missä muissakin valtioissa, mikä todistaa sen, että poliisin vallan lisääminen äärimmäiseksikään ei poista rikollisuutta. Poliisin vallan lisääntyminen yhteiskunnassa näkyy sen sijaan aina siten, että tavallinen kansa kärsii vapautensa menettämisestä. Valko-Venäjällä, jota voidaan pitää yhdenlaisena poliisivaltiona Europassa, rikollinen mafia toimii niin kuin ennenkin, mutta tavallisia kansalaisia pidätetään mielivaltaisesti ja kidutetaan. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun vertailee poliitikkojen ohjelmajulistuksia. Poliisivaltio ei ole turvallinen ja mukava paikka elää, vaikka niin halutaan uskotella.

        Vuoden 2007 vaalikoneesta löytyy myös luonnonsuojeluun liittyviä kysymyksiä.

        Sauli Niinistön mielestä 220-250 sutta on liian suuri määrä Suomeen, joten susien tappamista on tehostettava. Pekka Haaviston mielestä 220-250 sutta on susikannan säilyttämiseksi liian vähän, joten susien määrän on annettava kasvaa. Niinistö perustelee mielipidettään näin: ”Susista ei saa aiheutua ihmisille vaaraa eikä edes turvattomuuden tunnetta.” Haavisto puolestaan perustelee kantaansa seuraavasti: ”Suomen susikannan tulee antaa asteettain kasvaa. Samalla asutuskeskusten ympärillä liikkuvat ”häirikkösudet” tulee poistaa."

        Vetoaako jompikumpi ehdokas äänestäjien pelkoihin?

        Otetaan vielä yksi esimerkki luonnonsuojelusta. Niinistön mielestä saimaannorpan suojelua ei tarvitse tehostaa, eikä verkkokalastusta norppien pesimäalueella tule kieltää. Haavisto sen sijaan kieltäisi kokonaan verkkokalastuksen norppien pesimäalueilla.

        Mitä tämä esimerkki kertoo? Eikö se kerro siitä, että Niinistölle mökkiläisten ja paikallisten asukkaiden äänet ovat niin tärkeitä, että hän näyttää olevan valmis uhraamaan saimaannorpan vaikka sukupuuttoon mieluummin kuin rajoittamaan oikeutta verkkokalastukseen. Haavisto sen sijaan pitää eläinsuojeluperiaatetta tärkeimpänä asiana silläkin uhalla, että hän menettää verkoilla kalastavien äänet.

        Miksi Niinistön kannatus on ollut niin suurta vaalista toiseen ? Siksikö, että hän on lipevä ja häikäilemätön populistipoliitikko, joka kutenkin osaa taitavasti kätkeä populisminsa?

        Haavisto vaikuttaa vähemmän populistilta. Hän on aatteistaan tinkimätön periaatteen mies. Niinistö sen sijaan on mies, jolle kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa.

      • ¤¤¤¤¤¤¤
        JD999 kirjoitti:

        Kiitos JD999 näistä viesteistä. Harvoin näkee naillä palstoilla näin syvällistä ja analyyttistä tekstiä. :) Toivottavasti se saa mahdollisimman monet ajattelemaan tarkemmin ketä ja millä perustein äänestävät.

        "Niinistö sen sijaan on mies, jolle kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa."

        Loistavasti kiteytetty.

    • pölli-iita

      Äänestä Niinistöä niin nähdään Kaunis pari linnan juhlissa

      • Missikisat

        Missikisat nämä ovatkin - eivätkä poliittiset vaalit, missä päätetään kansakunnan suunnasta, ellei jopa kohtalosta tulevina vuosina. Siirrymme näin asteittain yksipuoluejärjestelmään.

        Muuten: Niinistön petikavereina ovat Putin idässä ja kansainvälinen pääoma lännessä. Se vasta öllöä on.

    • Opiskelija 18-v

      Näin on että päädyn äänestämään Niinistöä koska hän tosiaan näyttää olevan
      tosissaan meidän nuorten asialla kun on valmis omiskin laittamaan 120 000 e , onhan se puolet "kivitaloa".

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102512579414_uu.shtml

      Ja toi oli hyvä vihje että tosiaan Havistolla ei ole lapsia niin tuskin hän ajatelee niinden maailmaa (?)

      Taitaa tuo Sauli kyllä hankkia vielä linnaan pikku vauvankin , kehuu vaimoaan siihen malliin, no ken tietää.

      Kiitos kaikille kun autoitte valinnassa ! = 6 = valintani !

      • ------------

        Katsoitko Haaviston tekemiä aloitteita eduskunnassa? Siellä on aloite esim. opintorahan korottamisesta ja korkeakoulujen tukemisesta.

        Niinistö on kannattanut sitä että opiskelijat ottavat opintolainaa.

        http://www.kansanmuisti.fi/member/niinisto-sauli/opinions/

        Joo, rahaa puhuu. Niinhän se on. Ei muulla väliä.

      • Yliopistot maksullis
        ------------ kirjoitti:

        Katsoitko Haaviston tekemiä aloitteita eduskunnassa? Siellä on aloite esim. opintorahan korottamisesta ja korkeakoulujen tukemisesta.

        Niinistö on kannattanut sitä että opiskelijat ottavat opintolainaa.

        http://www.kansanmuisti.fi/member/niinisto-sauli/opinions/

        Joo, rahaa puhuu. Niinhän se on. Ei muulla väliä.

        Niinistö ja muut kokoomuslaiset haluavat yliopistot maksullisiksi, jolloin vähätuloisten lapsilla ei olisi mitään mahdollisuutta opintielle!

        Palattaisiin takaisin 1960-luvulle. Omasta sisarussarjastani kaikki ovat älykkäitä, mutta ainoastaan meillä kahdella nuorimmalla, kiitos 1970-luvulla tulleiden valtion tukemien opintolainojen, oli mahdollisuutta enemmälti opiskella.

        Niinistö haluaa työntää meidät vielä enemmän taaksepäin, suoraan 1930-luvulle jolloin rikkaat rouvat tekivät hyväntekeväisyyttä ja köyhän kansan oli pakko vain kärsiä ja olla hiljaa.

      • Farssi
        Yliopistot maksullis kirjoitti:

        120 syrjäytymisen estämiseen - kun on ensin kaikki toimet tähdänneet siihen, että syrjäytyneisyyttä syntyy!

        Meno on kuin entisaikaisilla kartanonomistajilla. Kun köyhät on ajettu kurjistumaan, ilmestyy hyväntekijä kori käsivarrellaan limpun ja sianlihaköntän kanssa. Viime voimillaan köyhän kuuluu hönkäistä: "voi kiitos teidän armonne"!

      • 120 000 euroa
        Farssi kirjoitti:

        Korjaan, siis : "120 000 euroa syrjäytymisen estämiseen - jne"

      • Näkökulmia

        Itselläni ei ole (eikä tule) lapsia, mutta minulle lasten oikeudet ovat erittäin tärkeitä.

        Minusta tuo logiikka ei toimi, että jos ei itse ole nuori, ei voi ajatella asioita nuoren näkökulmasta. Tai jos ei itsellään ole lapsia, eivät lasten asiat ole tärkeitä.

        Ihminen kykenee asettumaan myös toisten asemaan ja olemaan epäitsekäs.

    • Vaalit

      Olen ikäni äänestänyt kokoomusta ja edellisissä vaaleissa Niinistöä. Nyt 1 kierroksella ja tällä toisella ääneni meni Havistolle.. Niinistön tekopyhä olemus ja rouvan hymy ärsyttää niin kovasti, että haluaisin Haaviston tulevan valituksi puoluekannastani huolimatta :)

      • ;)

        noin lapsellisin perustein saatua ääntä ei Haaviston leirissä juurikaan juhlita.

    • Halpaan menit!

      Eli sinäkin menit halpaan! Niinistön 120 000 on harkittu vaaliveto.

      Mitä Niinistö oikeasti ajaa takaa: Hän ei pidä tärkeänä kaventaa suuria tuloeroja julkisen vallan keinoilla.

      Tämä tarkoittaa sitä että köyhät saavat jatkaa köyhtymistään ja rikkaiden pääomaverot pidetään alhaisina.

      Nyt parhaillaan kokoomus juonii lakia, joka takaa, ettei verottaja pääse käsiksi sijoittajien holdingyhtiöiden henkilötietoihin, jolloin näitä ökyrikkaita osakesijoittajia ei voi ollenkaan verottaa!

    • Äänet nro = 6
      • Äskeinen valetta!

        Juuri päin vastoin: Haavisto haluaa pitää pääomaverot ja verot progressiivisena!!!!

        Tässä suoraan kopioitua matskua Haaviston eduskuntavaalisivuilta:

        "Pekka Haavisto: Pidän tuloverotuksen progressiota tärkeänä - en siis kannata tasaveroajatusta. Progressio on yksi keinojamme kontrolloida tuloerojen kasvua. Suurilla tuloeroilla yhteiskunnassa on demoralisoiva vaikutus; tästä esimerkkeinä yritysjohdon kohtuuttomat optiot tai kultaiset kädenpuristukset, joista on viime ajoiltakin ikäviä esimerkkejä. Verotuksen painopisteenä pitäisin edelleen pääomatuloverojen, ympäristö- ja kulutusverojen lisäämistä ja työn verotuksen pitämistä kohtuullisena. Jos halutaan parantaa työllisyyttä, myös palkkojen sivukulut työnantajille on pidettävä kohtuudessa."

    • Pressan valinta

      Valitsemme maallemme valtion päämiestä; ulkopolitiikan johtajaa ja armeijan ylipäällikköä emme rauhanturvaajaa. Selvästi Niinistö sopii Presidentin tehtävään paremmin.

      Aika hyvä vaalikone tämä:
      http://www.vaalikone.fi/presidentti2012/kysymykset/

      Tuki päätöstäni.

    • iisaksonniman

      Mulla juuttu lenkkimakkara persuksiin.

    • Voitto kotiin

      Hei palstalaiset :

      Minä olen sellainen luonteeltani että minä halauan olla AINA OIKEASSA ja VOITTAJAN PUOLELLA.

      Kun gallupit näyttää että Sauli saa noin 64 % äänistä niin jotta olisin voittaja niin äänestän Saulia !

      Kehotankin teitä kaikkia muitakin äänestämään Saulia sillä haluatteko te olla häviäjiä ?

      Kyllä nuo gallaupit siis ovat tärkeitä, jos niitä ei olisi niin moni äänestäsi VÄÄRIN häviäjää.

      Voitto on aina tärkeä, joka pelissä.

      Suomi nousuun.

      • --

        Tässähän tuli nyt paljastettua se, miksi Saulista tulee presidentti.
        Se ei johdu Saulin ansioista, vaan kansan tyhmyydestä.

      • Pekka on paras

        Mielenkiintoinen näkökanta, eikä varmaan ihan epätavallinen. Monessa maassa onkin mielipidetutkimukset vaalien tuloksesta kielletty pari viikkoa ennen vaaleja, jotta ne eivät liikaa vaikuttaisi vaalin tuloksiin.

        Minua kuitenkin epäilyttää sellainen, että jonkun mielestä mielipidekysymyksissä voi olla "oikeassa" tai "väärässä". Olen tähän ikään (60) oppinut, että mielipidekysymyksissä joka asiasta voi olla perustellusti ainakin kahta eri mieltä. Kaikki mielipiteet ovat yhtä oikeita, äänestyksellä etsitään se joukko, jonka mielen mukaan mennään. Ainahan ei kyse ole edes enemmistöstä kuten nyt, vaan (kunta- ja eduskuntavaaleissa esim.) siitä, kuka ylipäätään saa eniten kannatusta. Se ei tarkoita, että häviölle jäänyt porukka olisi jotenkin absoluuttisesti "väärässä".

    • ---

      Meinaatko että enemmistö on aina tyhmiä , aika outo väittämä.

      Katsoitko esim perjantain keskustelun, kaikkien lehtien mukaan Sauli oli ko väittelyssä kaikilta osin viisaampi.

      Täytyy käyttää järkeään (6) eikä iskeä väkisin päätä seinään (2).

    • vaimo määräsi meillä

      Jaahas, tuli sitten äänestettyä.
      Vaimo (nuorikko) vaati että otan kännykällä kuvan ja se tarkistetaan sitten illalla sänkyssä mikä numero tuli kirjoitettua.
      T:Mies

    • asdsaasd

      Yksinkertaistettuna:

      Jos olet konservatiivinen porvari haluat varmaan äänestää Niinistöä.

      Jos olet järkevä, liberaali tai yhtään "vasemmalla" niin äänestä Haavistoa.

    • Herrag
    • suomen asialla=sauli

      Taidamme saada Saulista hyvän presidentin !

      LISÄÄ faktaa Saulista :

      Poimin tähän Veikko Hursin teksiä alta :

      "– Kunnioitan häntä poliitikkona, koska monet muut ovat luvanneet olla mukana, mutta kukaan ei ole lähtenyt toteuttamaan lupauksiaan yhtä konkreettisesti kuin Sauli. Sanansa mittainen mies."

      Niin, Saulilla puhuu työ , ei jää pelkäksi sanoiksi !!!!!!!!!

      http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=71453:heikki-hursti-sauli-niinistoe-tehnyt-arvokasta-tyoetae&catid=6:politiikka-paeaeuutinen-&Itemid=30

      NUORI : Mieti kuka ajattelee lähimmäistä ja myös TOIMII !

      • syrjäyttäjämisestä

        Sauli Niinistö, Paavo Lipponen ja Suvi-Anne Siimes päättivät myydä devalvaatio-velkaisten velat norjalaiselle perintäyhtiölle viiden prosentin reaaliarvohintaan.

        Kaikkiaan huutokaupattiin noin 60 000:n 1990-luvun alun lamassa velkaantuneen velat. Nämä ihmiset joutuivat maksamaan velkansa moneen kertaan. Lamavelallisista monet tekivät itsemurhia.

        Miksi ei tehty systeemiä jossa velalliset olisivat maksaneet suoraan suomen valitolle tuon 5 prosenttia ja tehty velkojen armahduksia. Nämä yrittäjät olisi autettu uudelleen jaloilleen.

        Sen sijaan että syntyi jo toinekin polvi syrjäytettyjä!

      • ;)

        hienoa esimerkkiä näytttää Niinistö, ja loistavaa arvojohtamista.

      • Feikkiä
        ;) kirjoitti:

        hienoa esimerkkiä näytttää Niinistö, ja loistavaa arvojohtamista.

        Niinistö ja puolueensa on syrjäytymisen aiheuttajia.

        Nyt kiiltokuvahymy naamallaan Sauli onkin yks kaks huolestunut syrjäytyneistä, joita hän itse omilla poliittislla teoillaan kokoomuksen kanssa on ollut syrjäyttämässä.

        Hyväntekeväisyysrahat on harkittu vaaliele, jolla karua kapitalistin kuorta sokerikuorrutetaan!

    • pekka on pahempi
    • Akselipoika

      Ei kannata kysyä muilta ketä äänestäisi, sitä sinun kannattaa kysyä itseltäsi.

      Mä silti ehdottaisin että jokainen epävarma äänestäjä yrittäisi unohtaa ennakkokäsityksiään kustakin ehkokkaasta, ja tarkastella heitä avoimin mielin.

      Älkää lukeko sensaatiohakuisia lööppejä, vaan katselkaa reiluja tenttejä, jossa kummatkin pääsevät omin sanoin ääneen.

      Älkää antako mielipidekirjoitusten vaikuttaa päätöksiinne

      Testatkaa vaalikoneita, ja vastatkaa kysymyksiin sydämen mukaan. Kun vertailette vastauksianne, lukekaa myös ehdokkaiden perustelut vastauksiin, ne kertovat usein enemmän kuin itse kyllä/ei -vastaus.

      Jos ei politiikka kauheasti kiinnosta, niin ei välttämättä osaa sanoa onko itse vasemmistolainen vai oikeistolainen, tai onko itse liberaali vai konservatiivi. Silloin juuri nämä vaalikoneet voivat olla avuksi.

      Suhtautukaa varauksella kaikkeen mitä esim facebookissa tyrkytetään.

      Oma arvioni ehdokkaista on että kummatkin ovat omilla tavoillaan erittäin päteviä, ja pystyvät siinä mielessä oikein hyvin hoitamaan presidentin virkaa. Erot löytyvät arvoissa, ketä/mitä he edustavat.

      • pisaset

        itehän täsä yrität vaikutta,, no vaikutampa minäkin että haavisto

    • tutkija_45v

      Älä äänestä kumpaakaan sillä presidentti on sama kuin missi. edustaa suomea mukamas. ei tee mitää eikä sillä todellisuudessa ole valtaa mihinkään. Kansan petkuttamista on se että meidät laitetaan äänestämään misseistä ja pressoista

      • pitsako

        petkuttaja on niinistö... muitahan 90 luku ja julmuudet kansaa kohtaan.. haavisto on parempi rauhallinen vaihtoehto

    • ;)

      jos haluat juhlia ensi sunnuntaina etkä surkutella pettymystä niin äänestä Niinistöä.

      • minä pitsa

        äänestä sinä vaan niinistöä ja itke suraavat kuusi vuotta.. sitten porvari vasta esiin tulee on nähty on 90 luvulla kuinka julma mies oli valtiovarainministerinä.. joten ääneni menee haavistolle varmasti

    • i

      Aku Ankkaa tai mieluummin Roope Ankkaa, kokska sillä on varaa syytää rahaa
      mielinmäärin ulkomaille.

    • Akselipoika

      Ketjun aloittaja haluaa selkeesti äänestää jompaakumpaa jäljellä olevaa ehdokasta, mutta osa kommentoijista eivät selkeästi ole ymmärtäneet tätä.

    • käy kysymässä :
      • käypä kysy

        Käypä kysymässä vaikkapa 1990-alun laman velallisten pojilta ja tyttäriltä....armotonta oli meininki silloin eikä Salea auttamaan näkynyt.

        Tai kysy pohjoiskarjalaiselta työttömältä jolla ei ole varaa ostaa talvikenkiä lapsilleen, vaikka pakkanen paukkuu 30 asteessa, mitä hänen elämäänsä kuuluu.

        Perusturvan korotuksen on syönyt asumistuen pienennys, ja kurjuus ja rahattomuus vain jatkuu. Eipä ole Salea näkynyt!

      • vse
        käypä kysy kirjoitti:

        No onko pekkaa näkynyt, kyllä se vain nyt on niin että eiku töihin

      • Höhhah

        Ovela veto Hurstilta (joka ei ole tosin enää Veikko itse vaan hänen poikansa):

        Niinistöllä on suuret rahat takanaan, tukijoissa miljonäärejä ja suuryritysten johtajia.
        Hursti tietää, missä raha asuu...

      • pitsa1
        Höhhah kirjoitti:

        Ovela veto Hurstilta (joka ei ole tosin enää Veikko itse vaan hänen poikansa):

        Niinistöllä on suuret rahat takanaan, tukijoissa miljonäärejä ja suuryritysten johtajia.
        Hursti tietää, missä raha asuu...

        hurstin poika jakaa leipää ja ajaa omii juttujaan ja rikastumisii .. siinä on porvari niinkuin oli isansäkin..... jokku vaan osaa tehä rahaa köyhien kustannuksella

    • 5.2.2012

      Molemmat presidenttiehdokkaat kuuluvat omaan ritarikuntaansa. Toinen Konstantinus Suuren ritarikuntaan ja toinen Ruskean Reiän ritarikuntaan. Toinen on heteromies Sauli Niinistö ja toinen papanaluukkumies Pekka Haavisto.

    • kansalainen kane

      Olin tänään ennakkoäänestämässä, kuten kovin moni muukin Suomen kansalainen. Ihan viime hetkille saakka pallottelin näiden kahden herran välillä. Lopulta sitten piirsinkin numeron 2 äänestyslappuun. Mikä siinä sitten muutti mieleni?

      Ensinnäkin se miten Haavistoa on haukuttu netissä..Näillä palstoilla Haavistosta on levitelty kaikenlaisia ilkeitä puheita ja huhuja. Näillä ei ole mitään totouuspohjaa tai ne ovat vääristyneet ihan toisenlaisiksi. En sinänsä usko, että haavisto on mikään pyhimys on, mutta ihan näpäytyksenä teille vaan tämäkin tiedoksi.

      Toiseksi koen Haaviston kuitenkin olevan hitusen inhimillisemmän oloinen kuin Niinistö. Niinistö on toki kunnioitettavasti kasvanut ihmisenä 90-luvun lamavuosista ja uskon, että hänkin sinänsä ymmärtää tavallista suomalaista. Silti kokoomus puolueena vaan on niin vastenmielinen, että vaaka valitettavasti painoi Haaviston hyväksi tässäkin kohtaa.

      Kolmanneksi kokemus ratkaisee. Arvostan Niinistön koulutusta ja asiantuntemusta. mutta mielestäni haavistolla vaan on enemmän ymmärrystä nimenomaan ulkopolitiikasta, mikä on presidentin syvintä vastuualuetta.

      • pitsa

        teit aivan oikein.. jipii sinä ymmärtävä ja osaat lukea rivien välistäkin oikin onnea elämääsi

    • JackDack999

      Niinistö ei ole kovin uskottava luonnonsuojelupuheissaan, kun muistetaan, mitä hän on joskus aikaisemmin sanonut ja kirjoittanut.

      http://youtu.be/s7mKGTmA3gs

      Todelliset mielipiteet - ja tämä koskee kaikkia ehdokkaita - esitetään silloin, kun vaaleja ei ole lähiaikoina näköpiirissä. Vaalikampanjan aikana poliitikko on vähiten uskottava. Suomalaiseen politiikkaan eivät sentään kuulu mitkään vauvan pussaillut niin kuin jossakin muualla.

      • Että en äänestä!

        Joo. Vihiriäiset nosti just niin paljon naftan hintaa että linja-autoliikenne loppuu, kohta kannattamattomana.
        Kasa köyhtyy kun rahdit nousee ja oma-auto on välttämätön.
        Luonnonsuojelu ei ole kovin uskottavaa.

        Kunhan nyt muistetaan että se oli ehto hallitusneuvotteluissa.
        Niin ja rakentaahan ei sais ollenkaan maaseudulle, omalle maalle - se saastuttaa, vaan lähiöihin, mahdollisimman kauas työpaikasta.

        Tää o tosi. Ja vihreet ajaa näitä asioita. En tie ajaako Haavisto, mutt aVihreä liitto ainaskin.

    • pitsa

      muista että ninistö on porvari pahimmasta päästä.. sinulla ei ole tietoa kun hän oli valtiovarainministeri 90 luvulla ja köyhä kansa pistettiin kyykkyyn,, jotenkin kaikki muisti että paavo lipponen oli pääministeri ja että häntä ei suomi halunut juuri 90 luvun tempausten takia pressaksi.. sama muistaminen pitäisi nuljuna miehenä muistaa niinistöstö-- tahdotko että eläkeikäsi nousee ja nousee vaikket ole vielä ole päässyt työelämään läsiksi... tahdotko että liikevaihtoveroneusee ja välilliset verot nousee haluatko että asuntolainan korot poistetaan vaikket ole vielä pääsyt asuntoon kiinnikään.. nämä on vain pieniä esimerkkejä mitä porvarit juuri ajaa takaa ja sen parempi menestys jos heillä on vielä porvari presidentti ..... joten mietihän haavistoa hänellä on mies puolisona mutta oikea ote kansalaisiin ja ymmärtamystä myös kansainvälisesti... hyvää jatkoa sinulle elämääsi

    • sohvaperuna

      Älä äänestä kumpaakaan. Huomenna on pakkasta ja äänesi ei ole, kun rikkarokassa.

    • eskobetteri

      Ei kannata äänestää. Kumpikaan ei aja suomen kansan asiaa.

    • kyllä kannattaa

      Kyllä kannattaa äänestää, kun harkitsee tarkkaan kenelle äänensä antaa. Ääni Niinistölle on ääni riistokapitalismille, ääni Haavistolle on ääni inhimillisyydelle!

    • miel.

      Mielummin äänestän homoa kuin pervoa... Katsokaa otsikkoa NIINISTO ON NAIMISISSA KUMMITYTTÖNSÄ KANSSA....

    • Sinun parhaaksesi

      Valta keskittyy yhdelle puolueelle ( Kokoomus ) ja sen muutamalle johtohenkilölle, jos valitaan Niinistö presidentiksi.

      Kokoomus haluaa viedä Suomen Naton jäseneksi.

      Haavisto nro 2 on suositukseni. Päätöksenteko hajautuu useammalle henkilölle ja puolueelle. Se on demokratiaa.

    • Vesa Ahonen

      Tulen käyttämään tämän keskusteluketjun viestejä tieteellisen tutkimustyön aineistona.
      Tutkimuksen kohde ja aihepiiri on 'Nettikeskustelu poliittisen suostuttelun välineenä.'
      Tutkimus tehdään Itä-Suomen yliopistolle.
      Aineison julkaisija on Suomi24 keskustelut/politiikka/vaalit.

      Tutkijan yhteystiedot:
      Vesa Ahonen
      Noljakankaari 12 A 6c
      80140 JOENSUU
      [email protected]

      Viestien sisältö analysoidaan laadullisella menetelmällä (diskurssianalyysi). Viestejä tai osia niistä voidaan lainata tutkimusraportiin sitaatinomaisesti. Tutkimusraporttia tullaan tuskin sellaisenaan julkaisemaan laajemmalti mediassa tai internetissä, mutta tieteellisen tutkimuksen yleisten pelisääntöjen mukaisesti tulokset ovat luonnollisesti sinänsä julkiset, ja kuka tahansa voi niihin tutustua.

      Myös ennen presidentinvaalien toista kierrosta lisättyjä viestejä tullaan käyttämään analysoitavana aineistona.
      Kiitos!

      Vesa Ahonen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      77
      2167
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe