Lipposen &Niinistön aikaansaannoksia, tyhmien ja ilkeiden:
VERO-% voi olla 0 %.
Uusi tutkimus: Rikkaiden veroprosentti voi olla jopa 0 %.
Taloussanomat
Suomen tuloverotus ei toimi oikeudenmukaisesti, Kelan tutkijat arvioivat. Tutkimuksen mukaan suurituloisten joukossa on paljon hyvin alhaisia veroja maksavia kansalaisia, "vapaamatkustajia". Tutkijoiden mukaan rikkaiden veroprosentti on tilastollisesti lähes sattumanvarainen.
Suuria ovat porsaanreijät verotuksessa,
kun suurituloinen sitten vielä palkkaa vero-JURISTIN etsimään ne kaikki ja ohjaamaan tulonsa niistä läpi, voi vero% olla todella 0 %.
TÄTÄ mieltä, tyhmien Lipposen & Niinistön aikaansaannoksia:
3
252
Vastaukset
- Niistö & Lipponen
Historian lehtien havinaa niiden kääntyessä ja jättäessä menneeseen aikaan nuo 70 ja 64 v. tänä vuonna täyttävät.
Vaikka menisivät naimisiin 15.vuotiaan tytön kanssa, niin silti täyttävät nuo vuodet, eivät yhtään nuorru. Eikä vaalikoirakaan siinä mitään auta. Kaipaamaan ei jäädä, mennään helpottuneina eteenpäin tämän vaalitaisto-koettelemuksen jälkeen!
Niinistön ja Lipposen ajan Suomi on nyt jäämässä historiaan. - Tätä mieltä olen
Kiusaajien yhteiskunta, sanoi Pekka Haavisto.
Olin koulukiusattu, koska osasin läksyni aina.
Myös esikoiseni oli koulukiusattu, häntä kiusattiin suuressa itähelsinkiläisessä koulussa seitsemän vuotta, kunnes hän murtui oppikoulun 3:lla luokalla ja joutui sairaalaan.
Sille tielleen hän jäi, emme pystyneet auttamaan, enkä ala kertoa, miten paljon yritimme, mitä kaikkea teimme.
Syynä kiusaamiseen oli ehkä tyttömäisen kauniilta näyttävä poika, ja se ettei hän sille isolle joukolle mahtanut mitään, koska olimme maaseudulta siirtyneet asumaan itähelsingin suureen uuteen lähiöön. Olen itkenyt paljon elämässäni.
Sauli Niinstö oli kuulemani mukaan kouluaikonaan ivailija ja koulukiusaaja. Siksi toivon että hän jää nyt toiseksi tällä kertaa.
Pekka Haavisto oli käymässä Tampereella. Aamulehti:
"Tampereen Keskustori pullisteli lauantaina iltapäivällä väkeä, kun ihmiset kerääntyivät tapaamaan vihreiden presidenttiehdokasta Pekka Haavistoa. Väkijoukossa vallitsi hurmioitunut tunnelma.
Haavisto puhui torilla muun muassa siitä, että Suomi on hänen mielestään kiusaajien yhteiskunta. Sille on presidenttiehdokkaan mukaan tultava loppu." - YleislakkoSuomeenkin
Paljon tuota EMU-velkaa on Suomelle kertynyt ja lisää on tulossa:
http://velkakello.fi/
Nyt belgiakin jo on vajoamassa syliin, ja yleislakollahan kansa sielläkin tilanteeseen vastaa. Suomen on nyt aika muuttua.
Niiistöhän se meidät
tähän EMU-suohon on saattanut. Auttaisipa nyt POISkin.
Englanti sanoi jyrkästi EI, niin pitäisi sanoa jo suomalaistenkin.
Tuota soppaa ei ole pakko syödä jota kreikkalaiset,
sekä muut ovat keitelleet!!
Ruotsi myöskään
ei luovu omasta valuutastaan, kruunusta, se sanottiin taas tänään uudelleen.
Niiistöhän se meidät
tähän EMU-suohon on saattanut. Auttaisipa nyt POISkin.
Niinistö saa nyt tulla vastaamaan tekosistaan, jos presidentiksi valitaan.
¨
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama635339Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä854329Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1073881Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732771Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1672658Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta752478Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?292474Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl812238- 1741970
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431626