Kun mies ei tue kuntoilua

Meillä onneksi mies tukee minun liikkumistani ja olet aivan oikeassa siinä, että yksi kerta viikossa ei riitä, ei oikein kaksikaan. Itse ainakin olen äärettömän huonolla tuulella, jos en pääse liikkumaan kunnolla useamman kerran viikossa. Pidä vain pinnasi ja huolehdi itsestäsi. Se on kuitenkin asia, mitä kukaan muu ei voi sinun puolestasi tehdä.

Illalla olen menossa salille taas ja isännälle tuli omia menoja kavereidensa kanssa, mutta lupasi ottaa lapset mukaansa, että minä pääsen.

Mies haluaa, että olet läski, koska itsekin on. Siksi tuo noita herkkuja kotiin. Mies pelkää, että jos laihdut ja tulet paremman näköiseksi niin hän ei enää kelpaa sinulle, vaan otat jonkun viriilin adoniksen.

Onneksi olkoon kun saat itsestäsi irti energiaa vastoinkäymisistä huolimatta ja noinkin paljon karissut kilojakin.

Tuohon miehen ongelmaan, olisi tosiaankin hyvä jos hänkin saisi itseään liikkumaan töiden jälkeen. Voisko joku naapurin mies houkutella hänet vaikka sulkapallon peluuseen tai johonkin muuhun liikkumiseen. Mistä hän oli kiinnostunut ennekuin hän lösähti? Joku teidän perhetutuista ehkä saisi hänet innostumaan uudelleen jostakin liikuntamuodosta.

Eli jos miehesi innostuisi vaikka metsästämisestä niin sinunkin täytyisi heti olla siitä innostunut?

Puheistasi päätellen hän ei ole aktiivinen urheilija ollut ennenkään, niin miksi pitäisi nyt olla kun sinä olet jostain innostunut..

Tottakai miestä harmittaa kun viitenä iltana viikossa viipotat omiin menoihisi. Voisikohan tehä kompromissiä että kerralla treenaisit vaikka kaksi tuntia ja vähentäisit kertoja vaikka kolmeen. Muulloin hoitaisit kuntoilun vaikka lasten kanssa lenkillä tai pulkkamäessä.

Koita nähdä toisenkin kanta. Miehen joka yhtäkkiä viettää iltansa yksin lasten kanssa, sen jälkeen kuuntelee treeni tarinoitasi ja painostusta itse liikkumaan. Pistäisin minäkin jarrun päälle vaikka saattaisi poltetta ollakkin lähteä liikkeelle. Anna miehen herätä itse liikkumaan jos on herätäkseen.

Ps. Oma mieheni lihonnut 20kg, itse pitänyt kolmen lapsenkin myötä painoni tarkalleen samassa missä tavatessamme. Liikun ahkerasti, perheeni ehdoilla kuitenkin. Treeni jää kakkoseksi miehelle ja lapsille. Annan mieheni tehdä omat päätöksensä urheilun kannalta. Välillä hän innostuukin jostain lajista, omaa lajia ei kuitenkaan ole löytynyt.

No niin,

terveisiä lenkkipolulta, teki eetvarttia :-) Mies on touhunnut koiran kanssa ihan tosissaan, kuului johonkin kerhoonkin, mutta alkaa koira olla ehtoopuolella ja nivelvaivainen. Tota naapurinmies-sulkapallo-yhdistelmää vois yritellä.

Tässä on itekkin saanu tehdä hartiavoimin töitä, että edes tässä ollaan niin välillä vaan tuntuu perse repeevän kun toista ei vois vähempää kiinnostaa. Miehelle minä kuulemma kelpaan näinkin; no mutta kun siitä ei olekkaan kyse! Vaan omasta sisäisestä olosta joka on jo alkanut kaipaamaan hikirääkkiä. Hyvä lenkki, parempi mieli.

Mun mies ei katso koskaan lapsia, jotta pääsisin mihinkään yksin, ainakaan salille tai lenkille. Naama rutussa se on jos joutuu mun lääkärireissunkin ajan katsomaan lapsia, ja soittelee ja hätyyttää tulikivenkatkuisesti tulemaan äkkiä takaisin.

Painoa tullut synnytyksen jälkeen kilpirauhasen vajaatoiminnan puhjettua. Haaveilen kunnon juoksulenkistä ja salilla käymisestä, jotta pääsisin entiseen hoikkaan kroppaani. Miehen mielestä minun pitäisi vaan lenkkeillä pienemmän vaunua lykkien ja raahata isompaakin lasta mukana, vaikkei hän mahdu myös vaunuun, ei juokse lujaa eikä pyöräile, niin että lenkistä olisi mitään hyötyä. Ja perusvaunujen kanssa juokseminen ei muuten tee kropalle ja etenkään selälle hyvää. Kokeiltu on.

Kyllä minun mielestä perheellinen voi käydä urheiluharrastuksissa sen 2 tai jopa 3 kertaa viikossa. Mutta olisitko itse myös valmis siihen, että miehesi rupeaisi yhtäkkiä harrastamaan jotain 5 krt/vko ja sinä olisit sen ajan aina lasten kanssa? Milloin perhe on yhdessä jos aina jompikumpi harrastaa ja vanhemmat vain vuorottelee? Tietysti jos molemmille se sopii, niin mikäs siinä. Me ollaan päädytty kompromissiin eli käyn jumpissa 2-3 krt/vko (oikeasti haluaisin käydä 4-5 krt) ja mies tekee omia juttujaan saman verran viikossa. Sitten kun nuorinkin on sen 2v, lapset voi viedä lapsiparkkiin jos ei muuten pääse jumppaan. Lisäksi zumbaan ja teen pilatesta välillä kun lapset nukkuvat :-). Nyt on tosin ollut 2 viikon liikuntatauko koko perheen sairastelujen takia ja olen kyllä aika hermoraunio kun tuntuu kuin olisi vankina kun ei mihinkään ole päässyt...:-( no huomenna taas aloitan jumpat! :-)

Ehkä miehesi haluaa , että olette koko perheenä kotona , ei sekään paha juttu .

Jos haluat laihtua , voi sitä tehdä kotonakin ,liikkua lasten kanssa ja kävellä lenkkejä , tehdä lumilinnoja , hyötyliikunta on todella tehokasta .
Toisaalta urheiluvalmentaja sanoi, että vain 10 pros merkitsee liikunta ja 90 pros mitä syö , jos pudottaa painoa .

Jos jätät hiilarit vähemmälle , makean ja herkkujen himo katoaa ja energia kasvaa , kokeile sitäkin .

Tehkää kompromissi , liikkukaaa perheenä enemmän , pyydä , että tuo kukkia sinulle ja hieroo selkääsi ja jalkojasi , ei syömistä ja vähennä perheesi vuoksi hänen toivomansa kerta jumpista .

Olen nimenomaan kysellyt eikö mies haluaisi alkaa harrastamaan mitään, käymään missään, tekemään mitään tms, mutta ei kuulemma halua (sit kuitenkaan) Olen erityisesti alleviivannut, että myös hänelle löytyy aikaa harrastaa ihan varmasti; tasapuolisesti kuten mullekkin.

Minä olen päivät lasten kanssa ja nukun kuopuksen kanssa joten olen (omasta mielestäni) aika monta tuntia vuorokaudessa vastuussa kummastakin tai toisesta lapsesta. On siinä sekin, että jumppa on mulle omaa aikaa ilman ketään roikkumassa lahkeessa. Ulkoillaan joka päivä muutenkin ja teen lasten kanssa vaikka mitä; jumppakerho 2krt/vkossa ja pulkkalenkit koiran ja lasten kanssa siihen päälle tai metsäkävelyt. Siinä sitä on tarpeiksi.

Liikumme perheenäkin monta kertaa vkossa, joten kyllä sitäkin on.

On ollut tosi haastavaa kun on kaksi pientä lasta pienellä ikäerolla ja se onkin vienyt minusta paljon, mutta pikkuhiljaa tässä palataan hyvällä menestyksellä. Olisi ihan huippua päästä esim. kaksin miehen kanssa lenkille, mutta kun ei lapsia keskenäänkään voi jättää. Ehkä kesällä esikoinen jo osaisi ajaa pyörällä ja pienemmän voi laittaa miehen pyörän tarikalle ja itse voin juosta.

Eikä se nyt voi olla liikaa vaadittu jos äiti käy vaikka sitten sen 5krt/vko jumpassa ja isä on lasten kanssa, jos siitä saa jaksamista arkeen joka tietenkin vaikuttaa ihan kaikkeen. 1-1.5h per kerta ei ole paljoa. Sekin on koettu kun äiti on niin väsynyt, että itkee lasten kanssa kilpaa. Ei kiitos enää :-)

On totta, että liikkuminen ja liikkumattomuus on jokaisen oma asia. Harmittaa vaan kun mies on jatkuvasti väsynyt ja pinna kireenä eikä suostu tekemään asialle mitään. Tulee töistä kotiin, syö jättiannoksen ruokaa ja kaatuu sohvalle kuorsaamaan. Olen tosi varovasti koittanut puhua et kannattasko syödä päivälläkin eväsleipien sijaan kunnon ruokaa ja kohtuu annokset. Jaksais ehkä paremmin.

Onko se sitten sitä et kun on se puoliso ja ehkä lapsetkin niin sitten ei viitsitä yrittää enää mitään? En tiedä. Mua ainakin henk.koht. on alkanu närästää tosi paljon toi venyminen ja vanuminen ja jatkuva narina mun liikkumista kohtaan.

Samaan aikaan palstalla "isien jutut" suomi24:ssä, eräs mies kertoo että on yksin murheen murtamana kotona. Hän kertoo kuinka lapset on jo saatu nukahtamaan.

Ja nyt, juuri kun olisi aikaa kahden kesken rakkaan vaimon kanssa, tämä hilpasee ulos pakkaseen ja kertoo menevänsä salille.

Mies jää yksin kotiin ja on murheissaan.
Hän on jo monena iltana peräkkäin nähnyt kuinka ennen hänen kanssaan kahdestaan sohvan nurkkaan käpertyvä vaimo, lähtee nyt silmät loistaen "lenkille" ja "salille" ja viipyy aina tietyn ajan.
Sieltä vaimo palaa posket punaisina heloittaen ja reippaan oloisena, eikä hän kaipaa enää hellyyttä tai ylipäätään omaa miestään.

Mies pettyy. Hän pettyy itseensä. Mikä hänessä mahtaa olla vialla että vaimo ei enää vietä aikaa hänen kanssaan. Kenen kanssa vaimo häntä pettää, ja miksei vaimolle oma kelvannut?

Ennen kuin mies taas nukahtaa sohvalle, hän itkee.