Syyllinen kunnes toisin todistan.

1984

Hei. Olin viime perjantaina kävelemässä kotiini ystäväni luota. Huppu päässä, kädet taskussa, luurit korvissa eikä kellokaan ollut vielä paljon (n. 22:10). Vähän alle satametriä kotipihastani auto ajoivierelleni ja pysähtyi. Käännähdin katsomaan ja poliisithan ne siinä.
Mieleeni juolahti että lähistöllä oli tapahtunut jotain ja he kysyisivät minulta olenko nähnyt jotain "epäilyttävää". Olin väärässä.
Heti ovet avattuaan äänensävy autosta ulosnousseilla miehillä oli uhkaava. He kohtelivat minua heti kuin olisin syyllistynyt johonkin laittomaan.
Henkilötietoni tarkastettiin ja omaisuuteni käytiin läpi mitään laitonta löytämättä.
Poliisit eivät myöskään suostuneet kertomaan minulle syytä tähän operaatioon.

Myöhemmin mietiskelin oliko tämä oikein. Oliko tämä laillista.

"Henkilöntarkastus voidaan tehdä sille, jota on syytä epäillä:
rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta,
lievästä pahoinpitelystä,
näpistyksestä, lievästä kavalluksesta, lievästä luvattomasta käytöstä, lievästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, murtovälineen hallussapidosta,
lievästä vahingonteosta tai
lievästä petoksesta.
Se, jota ei ole syytä epäillä rikoksesta, saadaan tarkastaa vain, jos erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että tarkastuksessa saatetaan löytää takavarikoitava taikka väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantava esine tai omaisuus taikka muutoin saada selvitystä rikoksesta."

En mielestäni löytämyt itseäni mistään edellämainitusta kohdasta. Olin matkalla kotiini.
Voiko meidät kadun tallaajat saattaa epäilyksenalaiseksi pelkästään olemassaolomme perusteella? Voidaanko meitä kohdella kuin "rikollisia" ilman mitään perusteita?
Olemmeko syyllisiä kunnes todistamme syyttömyytemme?

12

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -+-

      Ehkäpä siinä lähistöllä oli tapahtunut jotain ja oli poliiseilla oli syytä tarkastaa sut syystä tai toisesta. Sitä ei vaan sulle sanottu ääneen.

      Näin äkkiseltään ajattelisin, että vielä tuohon aikaan on aika paljon ihmisiä liikkeellä ja poliiseillakin on tehtäviä ihan omiksi tarpeiksi, ettei ole aikaa/mielenkiintoa lähteä randomilla tarkastelemaan ihmisiä ilman syytä.

      Ehkäpä siinä on ollut kiirettä ja sen vuoksi ei tuon kummemmin jääty asiaa selvittämään, vaan lähtettiin jatkamaan hommaa. Mutta näitä nyt voi jossitella loputtomiin, kun ei tiedä mitä on tapahtunut ja miksi noin on toimittu.

      Ihmettelen vaan edelleen tätä "mielensäpahoittajakansaa", että aina ollaan huuli mutrussa kun kohdataan poliisi ilman, että poliisi esittää lupia ja määräyksiä edes puhua mielensäpahoittajan kanssa, puhumattakaan että poliisi tulee sisälle kämppään ilman, että se sama partio antaa pari tuntia jälkihoitoa kertomalla miksi näin on toimittu ja kertoo kaikki taustat, miksi juuri sinun luokse on tultu sekä tietenkin avaa eri lait sinulle, mitkä oikeuttaa poliisin toimimaan kuten on toiminut.

      Vaikka näillä sivuilla valitetaan liioista poliiseista ja mielivallasta, niin sen verran sattumalta tiedän tuosta ammatista, ettei niillä tosiaan ole aikaa tehdä random-kiusantekoa/oikeusloukkauksia ja jos onkin, niin ei ole mitään mielenkiintoa lähteä tekemään moista, ellei ole oikeasti syytä.

      • Just joo niin !!!

        " .. niin sen verran sattumalta tiedän tuosta ammatista ..."
        Omasta mielestäsi tiedät varmaan kaiken kaikista poliiseista ? Tiedät mm, että poliisit noudattavat aina lakia, eivätkä koskaan raiskaa alaikäisiä.

        On sulla tosiaan suuret luulot tiedoistasi ja kova usko poliisiin !!

        Valitettevasti olet vain paskanjauhaja, joka ei pusty tunnustamaan tosiasioita.


      • tukehdudonitsiin

        Se on just viddu niin että kotirauhanrikkojapoliisipaskoilta virka pois.


    • 15

      Jos noin paljon mielesi pahoitit, niin mene poliisiasemalle ja ota asiasta selvää. Päällystöön kuuluva poliisi kyllä perusteet selvittää. Jos selvitys ei sinua tyydytä, niin samalla matkalla voit tedä rikosilmoituksen virkavirheestä ja katsot sitten miten asiasi menestyy. Voitto oikeudessa tuntuu aina makealta, tappio karvaalta.

    • kylväjät

      poliisi saa sitä mitä kylvää, pitkässä juoksussa. pOLIISIVIHA SENKUN VAIN KASVAA

    • mitäkyttälaistatietä

      Paskalakin on kerrottava toimenpiteen peruste. PISTE.

      4 §
      Toimenpiteen perusteen ilmoittaminen

      Poliisimiehen on ilmoitettava henkilön vapauteen kohdistuvan toimenpiteen peruste toimenpiteen kohteena olevalle tai tämän edustajalle, jollei se ole mahdotonta henkilön tilan taikka olosuhteiden johdosta.

      Jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, myös muun kuin vapauteen kohdistuvan toimenpiteen kohteena olevalla tai tämän edustajalla on oikeus saada tieto tämän oikeuksia koskevan toimenpiteen perusteesta niin pian kuin se on mahdollista toimenpiteen suorittamista vaarantamatta.

    • Kysy rohkeasti

      "niin pian kuin se on mahdollista toimenpiteen suorittamista vaarantamatta."

      Siitä vaan siis kysymään poliisiasemalta. Sieltä saat tietoa, suoli24:sta et.

    • deuxexmachina

      Niin, kannattiko kävellä huppu päässä ja kädet taskussa? Kysyn vaan kannattiko? Kannatiko ylipäätään mennä kotiin?

      No leikki leikkinä, poliisi, joka on vielä syyttäjää uskomattoman paljon tyhmempi, syyllistyi tässä ns. "syyttäjän virhepäätelmään". Tämä koskee matemaattisia tilastollisia todennäköisyyksiä, mutta poliisin analyyttinen päättely liikkuu tasolla stereotypia, vaikka eivät itse sanaa ymmärräkään.

    • deuxexmachina

      Ai niin, se että toinen poliiseista osaisi kirjoittaa ja toinen lukea, on täyttä roskaa. Kumpikaan ei osaa kumpaakaan. Miksi he sitten kulkevat kaksittain? A) on romanttista liikkua yhdessä käsi kädessä tai B) poliiseita pelottaa koko ajan aivan saatavasti, niin tuo turvallisuuden tunnetta se toinen onneton.

    • hianoo...

      Kyllä on mukava seurata mihin tämän maan tulevaisuus on menossa, kun lukee teidän kirjoituksia, ei muuta kun siviilipalvelukseen ja sieltä johonkin lehden päätoimittajaksi, sillä se ura urkenee....

    • eisitätiiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      32
      5145
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4128
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3706
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2738
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      158
      2554
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2388
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      28
      2245
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2199
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      138
      1725
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1558
    Aihe