Kuten kaikki hyvin tietävät, niin toinen temppeli tuhoutui vuonna 70 ya roomalaisten toimesta, vastineena juutalaisten kapinoinnille.
Juutalaisilta kiellettiin jopa pääsy Jerusalemiin jossain vaiheessa, taisi olla Hadrianuksen toimesta (ja ei SB, en katso tätä mistään, saat itse tarkistaa asian).
Temppelissä kuitenkin uhrattiin eläimiä, mikä tarkoittanee melkoisen veristä meininkiä rasvoineen päivineen.
Nythän on niin, että kolmatta temppeliä havittelevia löytyy edelleen, joten kysymys kuuluukin, kuuluvatko nuo liukuhihnauhraukset mielestänne vielä tänä päivänä kuvioihin? Uskotte oikeasti jumalan haluavan teiltä eläinuhreja?
Luulisi nykyajan ajaneen jo asian ohi.
Mutta JOS vielä luulette jumalan pitävän rasvankärystä jne, mitä miten tämä Jeremiaan kohta mielestänne tukee tuota vaatimusta:
Jer. 7:
21 Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Lisätkää polttouhrinne teurasuhreihinne ja syökää lihaa.
22 Sillä en minä puhunut enkä antanut käskyä teidän isillenne poltto-ja teurasuhrista silloin, kun minä vein heidät pois Egyptin maasta,
23 vaan näin minä käskin heitä ja sanoin: Kuulkaa minun ääntäni, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; ja vaeltakaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän vaeltaa, että menestyisitte.
24 Mutta he eivät kuulleet, eivät korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat oman neuvonsa mukaan, pahan sydämensä paatumuksessa, ja käänsivät minulle selkänsä eivätkä kasvojansa.
Aika selvä ristiriita polttouhrien kohdalla, vai mitä?
Juutalaisten temppelit
13
81
Vastaukset
- juutalainen
Kyllä juutalaisuuteen kuuluu polttouhrit. Saattaahan ne väkivaltaisilta tuntua, mutta pitää ymmärtää, että minkä Herra on säätänyt, Hän on säätänyt, eikä ole ihmisen asia arvostella sitä. Myös kaikkiin juutalaisiin perinteisiin, mm. ympärileikkaukset, polttouhrit, sisältyy syvällinen symbolinen merkitys, mitä ulkopuolisten, ns. goijien on mahdoton ymmärtää ;-) Eli lyhyesti vastaisin, että älä yritä tulkita Jeremiaa. Raamatun kirjoja ei voi tulkita kontekstista irrotettuna.
- el - shaddai
Mikä mielestäsi on Jeremian kohdan konteksti? Mielestäni se selvästi kertoo siitä, että JUMALA EI POLTTOUHREJA HALUNNUT.
Puhdas ristiriita.
Voimme siis odottaa eläinsuojeluyhdistysten joukkomarssia jos juutalaiset joskus "saavat" kolmannen temppelin. - qqwsasas
Jeremiaan mukaan polttouhrit eivät kuulu juutalaisuuteen vaan ne pitää syödä teurasuhrien tapaan.
Eivät uhratut eläimet mitenkään väkivaltaiselta kuullosta vaan se ,että ne kuuluivat muinaisaikoihin ja jotenkin merkityksettömältä nykyajan juutalaisille,jotka kaikesta päätellen eivät kannata edes uuden temppelin rakentamista suuressa määrin.
ääripään juutalaiset toki kannattavat tempelin rakentamista mutta he ovat vähemmistö nykyisin.
Oli joku toinenkin profeetta joka arvosteli temppeli uhrausta tai ainakin sitä ,että siitä oli tullut uskoharjoituksen pääasia, armeliaisuuden ollessa se pääasia.
- g-a
Tästä olenkin halunnut kysyä:
Mikä on se suuri, kuuluisa temppeli ja synagooga Jerusalemissa?
(En muista nimeä.)
Onko sellainen jo rakennettu, vai vasta rakenteilla? - pellemiljoona
Juutalaiset uhrasivat ihmisiäkin ja Viiltäjä Jac taisi harrastaa tätä ihmisuhrausta.
- suomalainen :)
Eikö teistä kukaan syö lihaa ?
Maailma ei ole muuttunut kasvissyöjäksi. Jouluna uhrataan miljoonia sikoja ja kinkun paistokäry, tai tuoksu on joka pojan joulutuoksu parhaimmillaan.
Pääsiäisenä popsitaan lammasta, jeesusta ja väliajoilla nautaa, hevosta ja härkää.
Just kerrottiin uutisissa ( teksti TV ) että Kiinassa ostetaan ruumiita poltettavaksi, koska pitää saastää maata. - Shalom ystävät
.
Tässä linkissä messiaanisen juutalaisen puhevideo hebrealaisista juurista, ja kuinka ne voivat eksyttää ihmisen lain alle.
. Kannattaa katsoa:
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=35213
.
.- zgm
Miksi valehtelet?
Ei ole olemassa mitään "messiaanista juutalaista". Juutalainen joka on kääntynyt kristinuskoon,on kristitty,ei juutalainen.
Tämä asia on juutalaisuuden suhteen täysin yksiselitteinen eikä venkoilu auta. Piste. - Jeesus on Messias!
zgm kirjoitti:
Miksi valehtelet?
Ei ole olemassa mitään "messiaanista juutalaista". Juutalainen joka on kääntynyt kristinuskoon,on kristitty,ei juutalainen.
Tämä asia on juutalaisuuden suhteen täysin yksiselitteinen eikä venkoilu auta. Piste.Juutalaisuus Jumalan valtakunnan suhteen on Jeesuksessa, sillä on Herra ja Kuningas ja Immanuel. Ei tätä totuutta vastaan kannata kenenkään sotia ja vähiten juutalaisten ja ymmärtää hyvä lähes kahden vuosituhannen maanpakolaisuus ja nyt vaikeassa ajassa takaisin palaaminen, ja suurta Jeesuksen armoa ja totuutta ja profetioiden täyttymistä tietysti.
Valitettavasti pakanakansoissa ja varsinkin islamissa on sitä vihaa Jumalan profetioiden täyttymistä kohtaan ja myös ovat pyrkineet omimaan sen juutalaisten pyhimmän paikan itselleen ja onnistuneetkin ja tietysti juutalaisten maanpakolaisuus antanut sen mahdollisuuden tähän, toki kristittyjen kanssa myös sotineet ja edelleen myös on tätä nähtävissä ja varsinkin Israelin ja luvatun maan suhteen, sillä Jerusalem nostetaan väkikiveksi kuten on Jumalan profetioissa kerrottu ja jokaisen ihmisen tärkeä turvata Jeesukseen kun tahtoo Jumalan valtakuntaan ja vain näin voi ihminen rakastaa sieluaan myös, sillä Jumala on rakkaus ja Jeesus on Herra ja Kuningas ja Immanuel, ja tärkeä ymmärtää.
Iloitaan juutalaisten kanssa maahan palaamisesta ja Jerusalemin hallintaansa saamisesta ja lohdutetaan juutalaisia näistä asioista ja pyritään Jeesuksen valtakunnan todellisuuden ymmärtämisen menestymiseen varsinkin juutalaisten ja israelin kaikkien sukukuntien jälkeläisten keskuudessa, sillä siitä on evankeliumissa ja uuden liiton juutalaisuudessa kysymys myös, vaikka kaikista kansoista Jumala tahtoo pelastaa jokaisen myös ja pelastaa vanhurskaat jotka rakastavat Jeesusta Herranaan, ja Mooseksen kautta annettu ensimmäiset käskyt ja myös kaikki kymmenen. - snxbxkdbc
Jeesus on Messias! kirjoitti:
Juutalaisuus Jumalan valtakunnan suhteen on Jeesuksessa, sillä on Herra ja Kuningas ja Immanuel. Ei tätä totuutta vastaan kannata kenenkään sotia ja vähiten juutalaisten ja ymmärtää hyvä lähes kahden vuosituhannen maanpakolaisuus ja nyt vaikeassa ajassa takaisin palaaminen, ja suurta Jeesuksen armoa ja totuutta ja profetioiden täyttymistä tietysti.
Valitettavasti pakanakansoissa ja varsinkin islamissa on sitä vihaa Jumalan profetioiden täyttymistä kohtaan ja myös ovat pyrkineet omimaan sen juutalaisten pyhimmän paikan itselleen ja onnistuneetkin ja tietysti juutalaisten maanpakolaisuus antanut sen mahdollisuuden tähän, toki kristittyjen kanssa myös sotineet ja edelleen myös on tätä nähtävissä ja varsinkin Israelin ja luvatun maan suhteen, sillä Jerusalem nostetaan väkikiveksi kuten on Jumalan profetioissa kerrottu ja jokaisen ihmisen tärkeä turvata Jeesukseen kun tahtoo Jumalan valtakuntaan ja vain näin voi ihminen rakastaa sieluaan myös, sillä Jumala on rakkaus ja Jeesus on Herra ja Kuningas ja Immanuel, ja tärkeä ymmärtää.
Iloitaan juutalaisten kanssa maahan palaamisesta ja Jerusalemin hallintaansa saamisesta ja lohdutetaan juutalaisia näistä asioista ja pyritään Jeesuksen valtakunnan todellisuuden ymmärtämisen menestymiseen varsinkin juutalaisten ja israelin kaikkien sukukuntien jälkeläisten keskuudessa, sillä siitä on evankeliumissa ja uuden liiton juutalaisuudessa kysymys myös, vaikka kaikista kansoista Jumala tahtoo pelastaa jokaisen myös ja pelastaa vanhurskaat jotka rakastavat Jeesusta Herranaan, ja Mooseksen kautta annettu ensimmäiset käskyt ja myös kaikki kymmenen.Jeesus voi aivan vapaasti olla kristityille mikä tahansa,mutta ei juutalaisille. Ei se siitä miksikään muutu toistelit jotakin muuta miten paljon tahansa. Nolaat itsesi typerällä inttämiselläsi.
- Kaikkien kansojen
rukoushuoneen suunnitelmat esitetty Hesekielin profetiassa. Miten ihmisinä siihen suhtaudutaan juutalaisuudessa ja pakanakansoissa, on toinen asia? Samoin Jumalan profetioissa on kerrottu näihin asioihin liittyvistä asioista ja jokaisen on hyvä ymmärtää varmuudella myös hyvin Raamatun ilmoitus ettei eksyisi, ja Jeesus on tämän opettanut ja vain Pyhän Hengen opettamana voidaan ymmärtää siten Raamatun profetiat, kuten on annettu myös.
- Jokaisen ihmisen
tärkeä tuntea koko Raamatun ilmoitus Jumalan Hengen opettamana, ja annetaan Jeesuksen nimessä hyvä elävä vesi ja Pyhän Hengen armolahja, amen, halleluja!
- vvkd
Ja höpsistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama837381Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1136062Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1374201Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2252906Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782846Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?362830Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta852560Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902298- 1852178
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431686