Itselläni jäi AMK kesken vuosituhannen alussa, vaikeiden ongelmien vuoksi. Jäi tekemättä päättötyö ja työharjoittelu, sekä muutama kurssi, muuten valmis. Jouduin lopulta eläkkeellekin.
Nyt päälle kolmikymppisenä on alkanut tuntumaan, että alan olemaan paremmassa kunnossa, ja alkaa tuntumaan turhalta istua vain kotona. Onkin alkanut tuntumaan, että haluaisin hakeutua uudelleen tähän koulutukseen, jonka jouduin lopettamaan kesken. Näyttäisi löytyvän aikuiskoulutuslinjakin tästä.
Koulussa opittuja taitoja olen jonkin verran ylläpitänyt vuosien saatossa/opiskellut, että osaan ainakin perusteet paremmin mitä kouluaikana. Olisi parempi pohjakin nyt siis olla koulussa.
Toisaalta huolestuttaa, että mikäli valmistun sieltä, niin silloin ollaan piakkoin kolkuttelemassa 40v rajaa, ja työpaikkojen saanti varmasti kiven takana, kun työkokemuksena olisi ainoastaan tuo pakollinen harjoittelu, joka tulee suorittaa koulussa.
Onkohan tässä mitään järkeä yrittää?
Kannattaakohan hakeutua opiskelemaan?
1
83
Vastaukset
- Suomi on p.maa
Opiskelu ei ole koskaan liian myöhäistä ja siitä on aina hyötyä. Opiskelun aikana pystyt luomaan suhteita työelämään, verkoistoitumaan ja tekemään harjoitteluja niin, että suuntaudut sinne tulevaisuuden unelma-ammattiin ja työhön. Jos olet aktiivinen, tuskin työllistymättä jäät.
Lisäksi mielestäni tällaisena aikana opiskelu kannattaa, koska edes osa-aikaista keikka hommaa ei löydy ollenkaan. Ja jos löytyy niin kaikkeen vaaditaan koulutus ja työkokemusta. Mutta suureen osaan tässä syypää on Suomi. Niinkuin kerroit 40 ikävuoden lähestyessä voi olla vaikea saada töitä. Ja se johtuu juuri tästä Suomen linjasta: jokapaikkaa vaaditaan monipuolinen koulutus, oma auto, 5 vuotta työkokemusta, etuna aikaisemi kokemus vastaavista töistä. Siinä kohtaa on paha lähteä ensikertalaisen joukkoon mukaan ja ylipäätään päästä edes haastatteluun. Olenkin viime aikoina ihmetellyt miten valtio meinaa selviytyä kestävyysvajeesta, kun ikääntyneitä jää eläkkeelle eikä tekijöitä ole korvattu uusilla.
Suosittelen siis ottamaan myös kielitaidon kehittämisen ja ulkomaat huomioon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897458Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1176189Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1594326Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?423066Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2292958Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782866Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882577Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862249
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh151787