Laikat

Laikan löytänyt

Harmi kun suurin osa laikoista menee osaamattomien, laiskojen käsiin. Niin monipuolinen rotu ettei 1 tai 2 riistalajia riitä, vaan lannistaa koiran innon.

6

278

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • molemmat hyvät

      Totta. Laika on koirien .308 kaikki käy ja sulavasti. Ainoa yhtä hienosti metäs liikkuva on jämpti. Tosin jämpti sitkeämpi hirvellä.

    • IS

      Varsinkin itäsiperialainen, mutta myös länsi. Se venäläiseurooppalainen o samanlainen lyhytrunkonen töpöttäjä kun karhukoira.

    • jatkuvia liikkujia

      Laikat tarvitsevat muutakin kuin metsästystä. Riistanrauhoitusajat ovat pitkiä ja laikat erittäin aktiivisia koiria. Käy sääliksi niitä metsästyskoiria, jotka jätetään viikoiksi tarhoihinsa stressaantumaan ja turhautumaan. Minulla ei ole laikaa, mutta harmaa norjanhirvikoira on, jonka kanssa perheeni harrastaa metsästyskausien ulkopuolella tokoa, agilitya, koirajuoksua, valjakkohiihtoa ja koirapuistoilua. Koiramme saa tarvitsemansa liikunta- ja harrastusrutiinit joka viikko.

      • klklklklllllll

        Kylläpä taas trollaus. Sano suoraan että "turkis on murha". Kaikilla ei ole aikaa taikka mahdollisuutta viettää kaikkea vapaaaikaansa koiran kanssa. Kenen häkkiä olet viikkoja kytännyt ja todennut että koira on sinne "jätetty"?


      • Näin on
        klklklklllllll kirjoitti:

        Kylläpä taas trollaus. Sano suoraan että "turkis on murha". Kaikilla ei ole aikaa taikka mahdollisuutta viettää kaikkea vapaaaikaansa koiran kanssa. Kenen häkkiä olet viikkoja kytännyt ja todennut että koira on sinne "jätetty"?

        Jos ei aikaa koiralle niin sitä ei pidä ottaa.


      • Ois vittu luppoo
        Näin on kirjoitti:

        Jos ei aikaa koiralle niin sitä ei pidä ottaa.

        No aikaa sulla täällä vaikka ei pitäis? Mene vittuun saatanan hyperteetti!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe