Kannabis lisää luovuutta

Kukka-Jukka

Tutkimus: kannabis lisää heikkolahjaisten luovuutta

01.02.2012 17:23

Creative2Akuutti kannabispäihtymys lisää skitsotyyppiselle persoonallisuushäiriölle tyypillisiä ajatusmalleja, joita esiintyy luonnostaan erityisesti luovilla yksilöillä. Luovuuden ja kannabiksen käytön yhteydestä on keskusteltu viime aikoina paljon ja Yhdysvalloissa on jopa ehdotettu lääkekannabiksen määräämistä ns. kirjoituskammoon (writer’s block).

Maailman tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluva Stephen King on ylistänyt kannabiksen vaikutuksia

Aiemmissa tutkimuksissa kannabiksen vaikuttavan aineen, THC:n, on havaittu parantavan koehenkilöiden verbaalisia kykyjä annosriippuvaisesti (Curran, Brignell, Fletcher, Middleton, & Henry, 2002). Eisenman, Grossman ja Goldstein puolestaan huomasivat jo vuonna 1980, että mitä useammin henkilö kertoi käyttävänsä kannabista, sitä paremmin hän pärjäsi luovuutta mittaavassa kyselytutkimuksessa (Personal Opinion Survey).

Skitsotyyppinen häiriö tai skitsotyyppinen persoonallisuus on psykiatrian alaan kuuluva diagnoosi, joka tarkoittaa persoonallisuushäiriön ja skitsofreenisen psykoosin välimuotoa. Vaikka vielä ei olekaan täysin selvää millä mekanismilla kannabis lisää luovuutta, pidetään nyt mahdollisena, että juuri ohimenevien skitsotyyppisten häiriöiden lisääntyminen akuutin kannabispäihtymyksen aikana on tämän ilmiön taustalla.

Vahvistusta tälle olettamalle antoi Lontoon yliopiston ja Beckley-säätiön Consciousness and Cognition –lehdessä julkaistu tutkimus. Tutkimukseen otettiin mukaan 116 henkilöä, jotka testattiin ensimmäisenä päivänä kun he eivät olleet kannabiksen vaikutuksen alaisia ja seuraavana päivänä heidän poltettua kannabista. Molempina päivinä koehenkilöille tehtiin skitsotyyppistä ajattelua ja luovuutta mittaavia kokeita. Ensimmäisen päivän tulosten perusteella koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, joista ensimmäiseen valittiin 47 luovuudeltaan matalammalla ja toiseen 43 luovuudeltaan korkeammalla tasolla olevaa henkilöä.

Tutkijoiden mukaan kannabiksen polttaminen nosti luovuudeltaan heikkolahjaisempien koetulokset luovempien koehenkilöiden tasolle. Kannabispäihtymys lisäsi akuutteja skitsotyyppisiä psykoosin kaltaisia oireita molemmissa ryhmissä, mutta korkeamman luovuustason omaavan ryhmän tulokset eivät kuitenkaan parantuneet lähtötilanteeseen verrattuna.

Tutkimuksen päälöydös oli se, että verbaalista kykyä mittaavassa testissä akuutti kannabispäihtymys todella paransi heikkolahjaisten tuloksia: ilman kannabiksen vaikutusta tämän ryhmän koetulokset olivat merkittävästi lahjakkaiden tuloksia heikompia. Koska lahjakkaiden ryhmän tulokset eivät kannabiksen käytöllä parantuneet, olettavat tutkijat että tämä ryhmä toimi molempina testipäivinä korkeimmalla mahdollisella tasolla (ceiling level).

Tutkijat pitävät mahdollisena, että koehenkilöiden parantunut verbaalinen kyky on seurausta THC:n frontaaliaivokuoren toimintaa vapauttavista vaikutuksista. Lahjakkailla ihmisillä frontaaliaivokuori saattaa toimia vapaammin jo lähtökohtaisesti, joten kannabis ei enää paranna lahjakkaiden ihmisten verbaalista kykyä.

Vaikka kannabis lisäsi heikkolahjaisten luovuutta, tutkijat huomauttavat kannabiksella olevan myös negatiivisia vaikutuksia aivotoimintaan. Kannabiksen aiheuttama poikkeava ajattelutapa, joka mahdollistaa vapaamman assosioinnin eri asioiden välillä, vaatii materialisoituakseen järkeviksi teoiksi luovuudesta riippumatonta älykkyyttä ja normaalia ongelmanratkaisukykyä. Älykkyyden määrä voikin korreloida sen kanssa, pidetäänkö poikkeavasti ajattelevan henkilön ajatuksia luovina vai psykoottisina ja miten tuottelias henkilö tosielämässä on. Kannabiksen on havaittu myös heikentävän episodista- eli tapahtumamuistia, joka voi haitata luovien ideoiden mieleenpalauttamista kannabiksen käytön jälkeen.

Lähde: Consciousness and Cognition 7.12.2012

5

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RIArk

      Juu, kuulostaa asialliselta tutkimukselta. Kyky yhdistää asioita avarammassa mielentilassa johtaa mielenkiintoisiin ja innovatiivisiin ratkaisuihin, pätee myös ns. inssipuolella ja teknisempien ongelmien ratkaisuissa (hampuusit=taiteilijat voi siis unohtaa). Sopivissa määrin, kohtuus kaikessa. Mutta ehkäpä Suomessa voidaan pikku hiljaa alkaa jopa keskustelemaan asioista, eikä mene pelkästään viinanlipitys-linjalle tuo rentoutuminen tai tajunnan 'laajentaminen'. Mutta kapitalismi, lailliset huumeet (alkoholi,tupakka) ja sitä seuraava verotuspolitiikka osaa tietty syöttää aatteensa, raha ratkaisee, kuten aina... tai sit dokailu on vaan niin siistiä?

    • T. Ranki

      "Kannabiksen on havaittu myös heikentävän episodista- eli tapahtumamuistia, joka voi haitata luovien ideoiden mieleenpalauttamista kannabiksen käytön jälkeen."

      Sanelukone, kynä, paperi, videokamera - maailma on täynnä tallentimia muistamaan, jos et itse muista. Osalla käyttäjistä lähimuisti heikkenee päihtymisen aikana, mutta ei kaikilla.

    • MUUUUsikko

      Olen muusikko. Mä en ole huomannut ikinä tuota luovuutta lisäävää vaikutusta, vaikka olen silloin tällöin poltellut vuosikaudet... Monet kaverit ovat siitä kyllä selittäneet, mutta mulla toimii lähinnä päinvastoin. Varsinkin sanoitusten tekeminen on hyvin tukalaa pajareissa, mistä lie johtuu.

      • Sterwo

        Tuskin olet muusikkokaan, kunhan valehtelet taas aikasi kuluksi. Jouko Pallarikin kirjoitteli muutama päivä sitten MaailmanMenoa-palstalla ja oli nimimerkiltään sillä kertaa peräti "Hoitaja", vaikka oli edelleenkin vain ihan sama pelkkä valehteleva hörhöhihhuli.


    • Arsetium

      http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/669288

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      24
      5037
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4046
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      74
      3612
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2473
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2348
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      76
      2159
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2117
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1654
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1515
    Aihe