Talouden toimet suomessa;

Voimme olla tyytyväisiä toimista jotka koskevat maamme talouden hoitoa.

Ei mitään kivaa ole koskaan mikään mikä maksaa lisää ja mistä luovutaan, mutta talous on taloutta eikä se voi olla kestävää jatkuvilla tappiollisilla tilinpäätöksillä
minkäänsortin sosialismissakaan eikä liiketoiminnassa.
Ei sen kummemmin kansallisessa taloudenpidossa.

Aina kun yksi maa tekee konkurssin siitä on leikki kaukana, pitää nyt katsoa mallia suomalaisista että tajusivat ottaa talouden hallintaan.
Yhden maan konkurssi aiheuttaa aina parin vuoden taantuman koko EU:ssa niitä ei kestetä. Jokaisen EU maan pitää ottaa kriittisillä pisteillä homma hanskaan, ja pysyä sopimuksissa mitä on tehty talouden hyväksi. Niissä on lipsuttu. Eettiset periaatteet asiassa, ettei kukaan voi ajatella heittäytyvänsä muiden syliin, ei se ilmaista konkurssin teko ole koskaan, kaikki menee, tai ainakin lähes- aina.

Minusta kannattaisi perustaa ennen kriittisiä pisteitä (3%/60%) jonkinlainen "Swot- hälytysraja" jolloin tutkittaisiin ekonomistien kanssa yhdessä ekonomis-sosiaaliset- mikro- ja makrotason uhat ja mahdollisuudet.
- Jonkinlainen ydinosaajaryhmä joka valitaan määrätyin perustein joka tekee selvitykset ympäristöstä ja sisäisestä tilanteesta, toteaa sen, perustelee sen, laskee erilaisia vaihtoehtoisia malleja ratkaisuksi joista sitten poliittinen päätöksenteon toimeenpano valitsee rationaalisimman vaihtoehdon.

Vaikeuksissa olleet maat olisivat vaikeuksissa ilman eeuutakin, ja EU on tuonut suomelle aseman neljänneksi kilpailukykyisimpänä valtiona maailmassa kymmenellä mittarilla mitattuna syystä että EU on poistanut kaupan esteitä jossa me olemme vahvoja. Viemme kokonaisia tehtaita. Tullit, passit ja valuutat liikkuvat vapaasti, osaaminen, tietotaito verkostoituvassa maailmassa.
Suomi pystyy tilanteen hallitsemaan omalta osaltaan.

Hyvin koulutettu, osaava väestö lojaali virkamieskunta on ollut sivistyksen ja menestyksen kehto. Virkamiesbyrokratia on luonut koulutusjärjestelmät.

Korruptio ja mafia on yhteiskunnan syöpä nautintoaineiden lisäksi aina.
Tähän pitää puuttua asennekasvatuksesta lähtien joissakin suunnilla maailmaa.

Ongelmina on väestörakenne jossa työllisten osuus menee huolestuttavan alhaiseksi. Kun ei ole työtuloja ei ole kunnallisia verotuloja joilla rahoitetaan palveluja.

Meille tulee pakolaisia jotka ovat todellisen hädän vuoksi maassamme, ja nuoret ovat innokkaina koulutuksessa ja menevät työhön mielellään kun työtä saavat. Yksikin nigerialainen näytti minulle neljä paperia mitä oli käynyt kursseja suomenkielellä opiskeltuaan ensin kielen.
Trukinkuljettajanpaikka oli lähellä hänellä juuri sillä hetkellä.
Meille saattaa luonnollista tietä kiintiöiden puitteissa tulla työvoimaa tarpeeksikin pakolaisista, en tiedä, siis jotka ovat todellisia pakolaisia.
Yliopistojen opiskelijat ovat kansainvälisiä. Pakolainen onnellinen jos savimajasta lähtiessään pääsee yliopistoon tietysti innokkaita oppimaan kaikessa koulutuksessa ja innokkaita tekemään työtä.

Suomesta lähti 1900 luvun alussa pakolaisia amerikkaan, minunkin toisen vanhemman isän veljet kaikki, 1940 luvulla lapset ruotsiin,
1950-1960 työpakolaiset ruotsiin ja 1980 luvulla veropakolaiset lähtivät moniin maihin. Kukaan ei ollut rajojen ylityksiä vastaan koskaan. Aina on ollut tie auki kunhan passin sai.

Kansalainen voi mennä turvallisemmalla mielellä nukkuman nyt, ainakin itse menen- kun maamme talous pidetään hanskassa.

Kuntaliitokset vähentävät hallinnon kustannuksia ja keskittyessään tuovat kustannustehokkuutta, mutta voivat lisätä asiakkaiden/palvelujen kuluttajien matkoja.

Kehottaisin miettimään kansalaisjärjestöjen käyttöä osittain korvaamassa sellaisia palveluja ja valmiuksia joita olemme tottuneet pitämään yllä palkkahenkilöstöin. Tekevät halvella jos maksaa pitää. Esim. nuorisoseura huolehtimassa osittain vanhuksista, kotipalvelujen muodossa esim. nopsat jalat ulkoiluttamassa vanhuksia, yms. sopivaa avustavaa tehtävää.
Kriisiaikojen valmiuksia, juna- lento-onnettomuus, joukkokatastrofit, yms.
Talouden näivettymiselle lääkettä jolloin palvelujen hinta nousee suhteessa kansantuotteeseen enemmän tai liikaa. Siis.

Sosiaaliset verkostot ehkäisevät syrjäytymistä ja työllisten työkyvystä ja työtömien työkyvystä on huolehdittava, sosiaaliset suhteet lisäävät hyvinvointia ja ehkäisevät syrjäytymistä. Pitää voida hyvin jos pystyy töihin.

http://jarinhotelli.blogspot.com


yst. jari

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

        Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
        Maailman menoa
        20
        4988
      2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

        Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
        Maailman menoa
        63
        4016
      3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        72
        3584
      4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        73
        2678
      5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        147
        2443
      6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
        Maailman menoa
        59
        2328
      7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        63
        2113
      8. Mitä tapahtui?

        Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
        Kiuruvesi
        27
        2077
      9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

        Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
        Ikävä
        128
        1571
      10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        37
        1505
      Aihe