En ole Salolainen mutta olen ollut Nokialla töissä ja tein työvuosieni aikana sellaisen huomion et Salolaiset haukku ihan koko ajan Nokiaa että ihan paska työpaikka (silti siellä haluttiin olla töissä) ja kaikesta syytettiin Nokiaa, melkein siitäkin et jos sato vaikka vettä. Salolaiset on ihme narisijoita. Onnee teille jatkoon.
Ihan oikein Salolaisille et Nokia lähtee
21
587
Vastaukset
- pqpqpqp
Asun Salossa, mutta olen tullut tänne muualta. Erikoista täällä on, että aina kun joku saa kenkää, salolaiset iloitsevat. Ainoa ilo on vahingonilo. Ensin valitetaan nokialaisista ja kuvitellaan heidän ajelevan Mersuilla. Eli siis ollaan kateellisia. Ja sitten riemuitaan ja vittuillaan kun tehdas loppuu. Sillä ei ole mitään väliä, että kaupungin verotulot tippuvat miljoonilla ja palvelut pitää lopettaa. Pääasia on, ettei naapurilla ole enää duunia.
Varmana jos syöpäsairaiden vammaisten lasten sairaala palaisi, niin salolainen toisi sinne lisää bensaa ja grillaisi makkaraa. Ja sehän olisi ihan oikein niille ylpeille lapsiöykkäreille, kun on kiiltävät sängyt ja läpinäkyvät letkutkin oikein saatu.- äääääääliöt
Eiköhän olisi parasta sinunkin raukkaparan palata takaisin sinne mistä olet tullutkin.
Siellä varmaan saa toivoa muille ihmisille kaikenlaista pahaa? - pqpqpqp
äääääääliöt kirjoitti:
Eiköhän olisi parasta sinunkin raukkaparan palata takaisin sinne mistä olet tullutkin.
Siellä varmaan saa toivoa muille ihmisille kaikenlaista pahaa?Eli juurikin näin. Pahasuopaa sekä lukutaidotonta.
- m1979tt
äääääääliöt kirjoitti:
Eiköhän olisi parasta sinunkin raukkaparan palata takaisin sinne mistä olet tullutkin.
Siellä varmaan saa toivoa muille ihmisille kaikenlaista pahaa?Taidat olla narkkari ja elämä ojassa.
- qpqpqpqpp
pqpqpqp kirjoitti:
Eli juurikin näin. Pahasuopaa sekä lukutaidotonta.
Jotenkin omituista : salolaiset sitä, salolaiset tätä.
On se vaan haukkumista sekin. - m115
m1979tt kirjoitti:
Taidat olla narkkari ja elämä ojassa.
Rankkari ja lehmä ajossa?
- Entinen Nokialainen
Harvinaisen hyvin analysoitu varsinais-suomalaista mielenlaatua, eli pätee vähän laajemmallakin alueella kuin Salossa. Toki Salo on hyvä esimerkki, ja kyllä - olen itsekin salolainen.
- saloost
qpqpqpqpp kirjoitti:
Jotenkin omituista : salolaiset sitä, salolaiset tätä.
On se vaan haukkumista sekin.Joo salos on seoma rinkinsä jossa ulkopuolisil saatetaan tokaista et ' ei sulmitään kavereit oo'.. jos kyselee enemmän et ai tunnetko jotenki paremminkin.. ni vastausta ei edes saa. Ihan vaan yks esimerkki siitä mitä joutunu kokee salossa. Joo tosi hienoo porukkaa..
- ol vai
saloost kirjoitti:
Joo salos on seoma rinkinsä jossa ulkopuolisil saatetaan tokaista et ' ei sulmitään kavereit oo'.. jos kyselee enemmän et ai tunnetko jotenki paremminkin.. ni vastausta ei edes saa. Ihan vaan yks esimerkki siitä mitä joutunu kokee salossa. Joo tosi hienoo porukkaa..
tais ol kuitenki toispaikkakuntalaisii
- :-O
No eihän se tehdas ole loppumassa..
- huliviki
saloost kirjoitti:
Joo salos on seoma rinkinsä jossa ulkopuolisil saatetaan tokaista et ' ei sulmitään kavereit oo'.. jos kyselee enemmän et ai tunnetko jotenki paremminkin.. ni vastausta ei edes saa. Ihan vaan yks esimerkki siitä mitä joutunu kokee salossa. Joo tosi hienoo porukkaa..
Miksi tänne saloon tungetaan asumaan, jos täällä on vaikeaa. Täältähän lähtee jokatunti junia ja linja-autoja pois, ja voi valita asuinpaikkansa.
Joka paikassa on vaikeaa, jos ottaa sellaisen asenteen.
-Antaa jokaisen elää omaa elämäänsä ja eletään itse omaa elämäänsä.Eipä ruikuteta joka asiasta, vaan otetaan positiivinen ote elämään.
- nokia gummi
salossa on pääasiassa muutakin elämää kuin "kumitehdas"!
elämä jatkuu ja jätä syöpäsairaat rauhaan! - he heh ehe hehe
Tämä pitää paikkansa! olen itse muuttanut muualta saloon nokian takia. nyt haluan kovasti pois ja nopeesti!
Salolaiset on kovia myös haukkumaan ulkopaikkakuntalaisia seläntakana!
tulee olemaan salolaisille ankeat vuodet, asuntojen hinnat tippuu kokoajan ja nokia pikkuhiljaa ajaa tehdasta tyhjäksi. - Pallero
Aloitusteksti on niin totta kun lukee täältäkin noita viestiketjua.
- Ei kateellinen.
Nokian lähtö on meille kaikille todella ikävä tapaus. Verotulot romahtavat ja veroprosentti nousee. Nyt olisi hyväteko, jos jokainen kenellä on mahdollisuus lähteä eläkkeelle tai opiskelemaan jättää työpaikkansa ja antaa jollekin nuorelle, joka todella tarvitsee rahaa lainojen maksuun.
Ihmettelen kovasti eläkeläisiä, jotka jatkavat töissään jopa 68 vuotiaaksi, kun nuoret ovat vailla työtä. Ymmärrän sen jos rahat ovat tiukalla eläkelläisillä ja jos on yksinäinen,ja jos ainoat ystävät ja harrastukset ovat työssä. Mutta voisihan eläkeläinen laittaa oman yrityksen ja tehdä työtä, mutta viedä nuoren ihmisen työ, se on itsekästä.
Voisihan eläkeläiset tehdä vapaaehtoistyötä, jos on yksinäinen.
Itse jätin työpaikkani nuoremmille, sillä 45 vuoden työura täytyy riittää minulle. En saa enempää eläkettä vaikka jatkaisin 100 vuoteen töissä.
- ilman nokiaa aina
kaikki haukkuu kaikkia,karavaani kulkee ja elämä jatkuu,toistaiseksi?
- Lypsylehmä
No jokainen katselee itse peiliin ja miettii, että kuka on pahansuopainen? Onko varaa syyttää pahansuopaisuudesta ketään, jos itse siihen sortuu jne
Jospa jokainen hoitais ensisijaisesti omat asiansa ja kun ne on reerassa, niin sitten vasta puuttuis toisten tekemisiin.
Suomessa voidaan todella pahoin ja mä en tiedä kuinka hienoa on se, että Nokia lähtee Salosta. Kuka on niin perverssi, että nauttii toisten työttömyydestä. Ja siitä, että lapsiperheisiin tulee aito hätä miten pärjätä rahallisesti.
Miten olis kolmen viisaan apinan motto: see no evil, hear no evil, speak no evil. Kaikki voitaisiin paremmin, kun oltaisiin enemmän ihmisiä toisillemme.
Hyvää lauantaita kaikille! Olit sitte Salosta, Somerolta tahi muualta. - salost
Tottakai on ikävä asia jos niin monelta työpaikka menee, enkä sitä voi toivoa, mutta joidenkin salolaisten tapa suhtautua toisiin, jotka eivät ns.sisäpiiriin kuulu on aika pöyristyttävää. Saatetaan keksiä ties mitä höpö höpö juttuja joita sitten levitetään muka tosiasioina ja se miten helposti uskotaan eikä viitsitä lainkaan kyseenalaistaa. Tsemppiä Nokialaisille!
- Katotaas vaan
Syntyperäisenä salolaisvanhuksena muistan Salon kokeneen vuosikymmenten varrella vaikka kuinka monta "kuoliniskua". Ei oo Salo kumminkaan koskaan kuollut, aina on kehittynyt jotakin tilalle.
- yerhrthth
Vahteran blogista:
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/02/29/”yrityksille-annettava-tuki-ei-ole-keneltakaan-pois”/
"Nokia oli totuttuun tapaan vuonna 2011 suurin Tekes-rahan saaja. Nokia sai avustuksia tai lainoja yhteensä 10,2 miljoonaa euroa ja verkkoyhtiö NSN 5,5 miljoonaa."
Valde se teidän palkat on ennenkin maksanut, nyt vaan tulee KELA:n luukusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama815519Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1114534Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1364115Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2162867Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782836Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?322716Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta832534Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl892280- 1822113
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431666