Onko lavatanssi ja seuratanssi kaksi eri asiaa? Olen sen ikäinen, että aikoinaan tanssikurssin käyneenä opin perusaskeleet valssista, tangosta ja foksista polkka ja rokki (mentiin nykyfuskun askelilla) eikä ko. kurssilla opetettu mitään taivutuksia tangoon eikä "juoksuja" foksiin eikä huiskuja valssiin yms. Nyt uudelleen tanssikurssille menneenä ihmettelen hienoja kuvioita. Ovatko tanssit todella näin paljon muuttuneet ja uskaltaako sitä tanssipaikoille mennäkään, jos ei osaa hienoja kuvioita?
Lavatanssin ja seuratanssin ero?
17
724
Vastaukset
- Näin on
Lavatanssi on seuratanssia. Eli lavoilla tapahtuva tanssiminen on seuraelämän muoto, joka noudattaa seuratanssin sääntöjä ja seuratanssitilaisuuden etikettiä.
Lavatanssilla tarkoitetaan myös tanssitapaa, joka on vakiintunut ja jota käytettään yleisissä tanssiaisissa.
Itse tanssiminen on muuttunut ajan saatossa. Muotivirtaukset ovat vaikuttaneet. Ne ovat tuoneet uusia tansseja hävittäneet toisia tansseja ja ovat muuttaneet tapaa tanssia.
Lisääntynyt tanssiopetuksen tarjonta taas on nostanut tanssimisen taitotasoa ja siitä johtuu nuo mainitsemasi "juoksut ja "huiskut. - Vipeltäjä:)
Uskaltaa sinne, jos sinulla on perusteet hallussa niin kyllä sinä äkkiä sisälle näihin uusiin juttuihin pääset.
Arkuus veke ja menoks:)- Vipattaa jo..:)
Kiitos rohkaisusta :))
- Tanssi-aika
Ei ole mitään eroa!
Seuratanssi on ehkä tullut enemmän siitä nimityksenä koska tanssinjärjestäjinä oli aikaisemin jokapaikassa Uhrheilu tai muu vapaehtois seura/järjestö. Talot olivat "seurojentaloja".
Taas tämä lavatanssi nimitys lienee siitä kun tansseja nykyisesti on enimmäkseen tanssilavoilla ja järjestäjinä on "meklarit" kermankuorijat.
Lavatanssi poikkeaa ns: kilpatanssista helppoudellaan ja vapaamutoisuudellaan. - Kurssit kiellettävä
Tanssikurssien kävijät ovat pilanneet lavatanssit kaiken maailman hömpötyksillään. Itse vuodesta -48 tanssinut ja ainoatakaan kurssia ei ole tarvinnut käydä. Osaan kaikki tanssit, Foksi, Tango, Valssi, ym.
- Opista ojaan..:(
No kun menin kurssille ja luulin, että saan vain lisävahvistusta entisille perusopeille, mutta tuntuu, että enää en osaa askeltakaan oikein, niin on mennyt tanssi monimutkaiseksi..:((
- chase.
"Osaan kaikki tanssit, Foksi, Tango, Valssi, ym. "
Entäpä varsin yleiset jive, hidas valssi ja vaikkapa chacha?
Olen minäkin tanssinut noin vuodesta 1979 ja olen kurssittanut tanssiosaamistani useilla kursseilla, myös aivan viime aikoina. Mutta en silti kehu tanssitaidollani, vaikka luultavasti tanssin paljonkin keskivertotanssijaa paremmin :-)
"Tanssikurssien kävijät ovat pilanneet lavatanssit kaiken maailman hömpötyksillään"
Mitähän tuolla oikeastaan tarkoitit? Ovatko esimerkiksi hitaaseen valssiin opitut kuviot mielestäsi hömpötyksiä? Entä vaikkapa chacha ja rumba, joita on vähän hankala opetella omatoimisesti?
Menisit vaan sinäkin tanssikursseille, koskaan ei ole liian myöhäistä! Voit jopa yllättyä, miten hauskaa ja antoisaa kursseilla voi olla ja saatat vieläpä löytää sieltä uusia ystäviä tanssin saralta! - tsek-askel
chase. kirjoitti:
"Osaan kaikki tanssit, Foksi, Tango, Valssi, ym. "
Entäpä varsin yleiset jive, hidas valssi ja vaikkapa chacha?
Olen minäkin tanssinut noin vuodesta 1979 ja olen kurssittanut tanssiosaamistani useilla kursseilla, myös aivan viime aikoina. Mutta en silti kehu tanssitaidollani, vaikka luultavasti tanssin paljonkin keskivertotanssijaa paremmin :-)
"Tanssikurssien kävijät ovat pilanneet lavatanssit kaiken maailman hömpötyksillään"
Mitähän tuolla oikeastaan tarkoitit? Ovatko esimerkiksi hitaaseen valssiin opitut kuviot mielestäsi hömpötyksiä? Entä vaikkapa chacha ja rumba, joita on vähän hankala opetella omatoimisesti?
Menisit vaan sinäkin tanssikursseille, koskaan ei ole liian myöhäistä! Voit jopa yllättyä, miten hauskaa ja antoisaa kursseilla voi olla ja saatat vieläpä löytää sieltä uusia ystäviä tanssin saralta!"en silti kehu tanssitaidollani, vaikka luultavasti tanssin paljonkin keskivertotanssijaa paremmin"
Omakehu haisee.
Tuollaisen asenteen takia rajoja kasvaa tanssijoiden välille. Oletan itseni ja edellisen kirjoittajan saman tasoisiksi tanssijoiksi tuon tekstin perusteella, muttei se ole kuin keskivertoa tanssia. Kurssilla opitaan myös maneereja, asenteita ja sopimatonta termien käyttöä. Jos sen jälkeen käy paljon tansseissa, pääsee siellä kursseilla hankittu ylenmääräinen puhku tasaantumaan.
Ystäviä saa mistä vaan kunhan itse on ymmärtäväinen muita kohtaan.
- kaksi vasenta jalkaa
Niin minustakin tuntui. Kun sitten ahkerasti tein juuri niin kuin ohjaaja sanoi, niin huomasinkin, että näinhän minä olen aina tanssinut. Tuntui vaan jotenkin hienommalta. Siellä tanssikurssilla oli mukava olla. Kerrankin osasin jotain etukäteen.
- Lavatanssiharrastaja
Seuratanssi on laajempi käsite kuin lavatanssi. Seuratanssi sisältää kaiken paritanssin, jota ei tehdä kilpailumielessä. Lavatanssi on siis seuratanssin yksi muoto. Lavatanssiin on viime aikoina sisällytetty paljon sellaista mikä ei ole siihen aikaisemmin kuulunut, mikä lähentää ja sekoittaa käsitteitä.
Lavatansseissa pyörii paljon tanssijoita, jotka harrastavat seuratansseja laajemminkin. Enemmistö lienee kuitenkin edelleen sellaisia, jotka keskittyvät lavoilla tanssimiseen ja käyvät satunnaisesti kursseilla. Kyllä sinne sekaan kaikki mahtuvat ja ovat tervetulleita.- Täpaskel
Mitä muuta "lajeja " kuuluu sitten seuratanssiin? Kuin lavatanssi.
Nähdäkseni lavatansseissa käy ja viihtyy tosiaan kaikenlaisia tanssiharrastajia mutta juuri kukaan ei ehkä käy lavalla tanssimassa sen mukaan että hän harrastaa lavatanssi nimistä Seuratanssin alalajia!
Oliko niin että lavatanssi on ns: kevennetty versio ,(sosiaalisempi) kilpatanssilajeista. - Näin on
Täpaskel kirjoitti:
Mitä muuta "lajeja " kuuluu sitten seuratanssiin? Kuin lavatanssi.
Nähdäkseni lavatansseissa käy ja viihtyy tosiaan kaikenlaisia tanssiharrastajia mutta juuri kukaan ei ehkä käy lavalla tanssimassa sen mukaan että hän harrastaa lavatanssi nimistä Seuratanssin alalajia!
Oliko niin että lavatanssi on ns: kevennetty versio ,(sosiaalisempi) kilpatanssilajeista.Kilpatanssissa ja lavatanssissa on suuri periaatteellinen ero.
Kilpatanssi on urheilusuoritus missä pari tanssii mahdollisimman hyvän ja täydellisen kilpasuorituksen tuomareille. Siis tanssitaan tuomareille.
Lavatanssi on taas seuranpitoa tanssiparillensa. Pari tanssii yrittäen saada mahdollisimman miellyttävän tanssillisen kokemuksen toisilleen. Siis tanssitaan toisilleen. - 53252345
Täpaskel kirjoitti:
Mitä muuta "lajeja " kuuluu sitten seuratanssiin? Kuin lavatanssi.
Nähdäkseni lavatansseissa käy ja viihtyy tosiaan kaikenlaisia tanssiharrastajia mutta juuri kukaan ei ehkä käy lavalla tanssimassa sen mukaan että hän harrastaa lavatanssi nimistä Seuratanssin alalajia!
Oliko niin että lavatanssi on ns: kevennetty versio ,(sosiaalisempi) kilpatanssilajeista.Seuratanssiin kuuluvat myös ne kaikki tanssilajit joita tanssitaan lavojen ulkopuolella. Esimerkiksi salsa ja muut lattarit, argentiinalainen tango, lindy hop, swing-tanssit ja suomalaiset kansantanssit. Näitä kaikkia voi tanssia käymättä koskaan lavatansseissa. Niitä tanssitaan myös sellaisissa maissa, missä ei ole tanssilavoja.
- s-taka
Näin on kirjoitti:
Kilpatanssissa ja lavatanssissa on suuri periaatteellinen ero.
Kilpatanssi on urheilusuoritus missä pari tanssii mahdollisimman hyvän ja täydellisen kilpasuorituksen tuomareille. Siis tanssitaan tuomareille.
Lavatanssi on taas seuranpitoa tanssiparillensa. Pari tanssii yrittäen saada mahdollisimman miellyttävän tanssillisen kokemuksen toisilleen. Siis tanssitaan toisilleen.Tästä keskustelusta on unohtunut se, että kilpatanssia harrastetaan saman nimenomaisen parin kanssa, ja harjoitellaan esim. kilpailuohjelmat tarkasti etukäteen. Kilpatanssissa on paljon omia aika tiukkojakin sääntöjään.
Seuratanssit - kansantansseja lukuunottamatta - perustuvat ns. vapaaseen vientiin. Eli kaikkien pitäisi pystyä tanssimaan kaikkien kanssa, ja miesten pitäisi oppia viemään "kiemurat ja kuviotkin" niin että kuka tahansa toinen tanssinharrastaja vaikka toiselta puolelta valtakuntaa osaa seurata. Siinä mielessä seuratanssi siis on mielestäni jopa haastavampaa kuin tanssiurheiluseuroihin kuuluvien kilpatanssikuviot jotka harjoitellaan ja hiotaan saman parin kanssa sujuviksi, ennestään outo tanssipari voisi olla ihankin pihalla... ;-).
Perusosaaminen täytyy olla seuratansseissa molemmilla, muuten ei tule mitään. Mutta on kivaa jos/kun ihan uppo-oudonkin kanssa löytyy yhteinen tanssin "sävel". Siinähän seuratanssin juju juuri on, tanssipa sitten lavoilla tai muissa yleisissä tanssipaikoissa, tai vaikka soittoruokalan parketilla.
- tryyyyyy
Humppis tuttuun tyyliinsa kommentoi palstan asioita muilla palstoilla ja facebookissa.
Parempi kun pysyy poissa taalta.- 12€13
Millä palstoilla Tryy nykyään liikkuu? Kun alkaa olla joka paikassa porttikiellossa.
- Muhnut mäkeen
12€13 kirjoitti:
Millä palstoilla Tryy nykyään liikkuu? Kun alkaa olla joka paikassa porttikiellossa.
No eipä sinunkaan (kahden ed. kirjoittajan) tähden mitään lisäarvoa koidu tälle palstalle. Oisko nyt parempi siirtyä pulkkamäkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl772167Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525