jumalpantheonista, vaiko midianilaisesta Yahista?
Jumala kertoo Moshella toorassa, että hän ilmestyi Aabrahamille ja Jaakobille tittelillä El-Shaddai. Muutenkin raamattu vilisee kanaanilaisia jumalnimityksiä, mm. El Elyon. El oli kanaanilaisten pääjumala.
Kuitenkin toorassakin jumalan ns. nimi JHVH ilmenee jo paljon ennen Moshea, mikä tietysti todistaa sen, että joku kirjoitti kaikki kertomukset jälkikäteen. Joisenkin uskovaisten mukaan Mooses itse kirjoitti kaikki, muitakin variaatioita esiintyy.
Kyse on siis jo selvästi jumalan muuttamisesta toiseksi, aivan kuten muinais-Egyptin jumalat muuttuivat aikojen kuluessa, esim. Aset-jumala levisi Egyptin ulkopuolelle ja muuttui jumalaksi, joka nykyään tunnetaan paremmin nimellä Isis. Kultti omaksui muista palvontamenoista tapoja itselleen.
Mooseksen kirjoista huomaa niiden sekavuuden ja tavan toistaa samoja kertomuksia erilaisina versioina. Tutkijat ovat esittäneet tämän perusteella, että toora koostettiin eri lähteistä olevista kirjoituksista, mikä on erittäin loogista ja järkeenkäypää. Ongelmaksi vain muodostuu se, missä raja kulloinkin pitäisi vetää.
Herää kuitenkin kysymys siitä, KUKA nuo jumalan nimet kirjoitti mahdollisesti jo olemassa olleiden kirjoitusten kohdalla, vai kirjoitettiinko tarinat kokonaan myöhemmin. Ensisijaisesti mieleen tulee se, että kun juutalaiset eksiilissä ollessaan kiristivät uskonnollisia tapojaan ja kokosivat kirjoitukset uudelleen, että he samalla yhtenäistivät kirjoituksia, olihan jumala Mooseksen mukaan kertonut olevansa sama jumala, kuin Aabrahamillekin ilmestynyt.
Suomen teologisen instituutin aikakauskirja 9 sisältää mielenkiintoisia kirjoituksia koskien mm. Qumranista löytyneitä teoksia.
Yksi niistä kertoo Genesiksen apokryfistä, (1QapGen), joka on arameankielinen tulkinta muutamista 1. Mooseksen kirjan kohdista, sisältäen joitakin muita lisäyksiä.
Paikoitellen teksti on käännetty sanatarkasti hepreankielisestä versiosta.
Kohtana 1. Moos. 14:22-23
22 and Abram saith unto the king of Sodom, `I have lifted up my hand unto Jehovah, God Most High, possessing heaven and earth-
22 Mutta Abram sanoi Sodoman kuninkaalle: "Minä nostan käteni Herran, Jumalan, Korkeimman, taivaan ja maan luojan, puoleen ja vannon:
Arameankielinen teksti ei kuitenkaan sisällä jumalan nimeä, vaan vain nimityksen El Elyon. Masoreettinen teksti sen sijaan sisältää tetragrammin.
Michael G. Cox arveleekin, että masoreettiseen tekstiin on lisätty jumalan nimi, jota se ei alkujaan sisältänyt.
Hän myös esittää , että käytännössä kaikki nykyiset hepreasta tehdyt raamatunkäännökset perustuvat Codex Leningradiin ja joka on painettuna laitokseen Biblia Hebraica ja - Stuttgartensia.
Oma ajatukseni on, ett kenties Ben-Asherin perhe, joka toimitti masoreettisen tekstin, lisäili jumalan nimen sellaisiinkin paikkoihin, joissa se ei alkujaan esiintynyt?
Kenties todistajatkin tietämättään palvovat kanaanilaista ja midianilaista alkuperää olevaa jumalaa?
Kehittyikö Jehova kanaanilaisesta
13
121
Vastaukset
- jaakobista
Jumala tosin valitsi kansan omaisuudekseen mutta mikään kansakunta ei voi "omistaa" Jumalaa.
1Mos 4:26 kertoo että Jumalaa kutsuttiin nimellä jo hyvin varhain.
Ilmeistä on että myös Kain tiesi tämän nimen.
En osaa sanoa mitkä vanhimmat lähteet kertovat tuon nimen ja millä tavoin mutta ilmeisesti kirjoitustaito on kehittynyt jo ennen vedenpaisumusta?
Muinainen Egypti on "puu" johon profeetta sitä vertaa - Hes.31:1-
- ymmärtääkseni nuo "puut" saavat "vetensä" ennen vedenpaisumusta edeltävältä ajalta. - 1610
Miten Mooses ja hänen edeltäjänsä pystyivät kirjoittamaan?
Eikö ihmisen kirjoitustaito keksitty vasta myöhemmin?
Kirjoitustaito sai ilmeisesti alkunsa jo ihmishistorian alkuaikoina,
kenties ennen Nooan ajan vedenpaisumusta, joka tapahtui vuonna 2370 eaa.
Onko olemassa mitään todisteita ihmisen varhaisesta kirjoitustaidosta? Arkeologit ovat tosin ilmoittaneet joidenkin kaivamiensa savitaulujen olevan peräisin vuotta 2370 eaa. aikaisemmalta ajalta, mutta tällaiset ajoitukset ovat pelkkiä arvailuja.
On kuitenkin syytä panna merkille, että Raamattu osoittaa selvästi
kaupunkien rakentamisen, soittimien kehittelyn ja metallityökalujen takomisen saaneen alkunsa kauan ennen vedenpaisumusta. (1. Moos. 4:17, 21, 22)
Järkevästi ajatellen ihmisten
ei siksi olisi ollut kovinkaan vaikea kehittää jotakin kirjoitusmenetelmää.?- jaakobista
Kysymykseen ei ole vastausta, ei sen enempää kuin mitä Raamattu ilmoittaa,kuten hyvin "vastauksessasi" osoitit.
- kysymykseen voidaan kuitenkin hakea "lisä valaistusta" ja tietoa.
Tuon tiedon hakemiseen tarvitaan monia ominaisuuksia: Raamatun maiden historian asiantuntemusta, argeologista ja Raamatuntutkimuksellista asiantuntemusta, sekä monien vanhojen kirjoitusten tuntemusta ja uskoa Raamatun ilmoitukseen Jumalan sanana.
- itselläni on ainoastaan viimeksi mainittu "ominaisuus".
Uskon itse siihen mitä Raamattu ilmoittaa, että Jumala ilmoitti nimensä [ JHWH ] jo Adamin pojan Seetin aikoina.
Jumalan vastustaja ja demonitkin "vapisevat" tuon nimen edessä.
Lisä valaistusta asiaan voidaan hakea itse Raamatusta.
Profeetta Hesekiel on "avain" tämänkin kysymyksen kohdalla.
Hesekielin luku31 antaa "tietoa" muinaisesta Egyptistä ja sen uskosta joka oli vain "häivähdys" tosiuskosta, kun profeetta vertaa Egyptiä "krokotiiliin" ja Assurin "puuhun", tuo Egyptin usko ulotti "juurensa" turmeltuneeseen uskoon ja aikaan ennen vedenpaisumusta.
Tuo usko oli turmeltunut osittain Kainin suvun kautta ja siirtyi Noan jonkun pojan kautta "myöhempiin aikoihin" ja myös Jumalan nimi siirtyi, mahdollisesti myös Kanaanilaisten "pantheoniin"?
Mitä enemmän tutkin Raamattua, sitä vakuuttuneemmaksi tulen että "suuri pyramiidi" on Jumalallisessa ohjauksessa rakennettu jo ennen vedenpaisumusta ja että se on Jesajan mainitsema "kivitodistaja ja alttari".- tämä pyramidi todistaa Jumalan suurenmoisen nimen voimallisuudesta ja kaikkivaltiudesta.
Veli Russell sanoi aikoinaan; "arvailua on huono tapa tulkita Raamattua" .
- emme siis lähde arvailemaan, vaan esittämään Raamattuun perustuvaa näkemystä ja tietoa. "Miten Mooses ja hänen edeltäjänsä pystyivät kirjoittamaan?
Eikö ihmisen kirjoitustaito keksitty vasta myöhemmin?"
Mooseksen aika sijoitetaan jonnekin 1500-1200 eaa väliselle ajalle. Kirjoitustaito on huomattavasti vanhempaa perua, Narmerin paletti sijoitetaan jonnekin 3200 eaa, ja Mesopotamian alueella on tuhuon aikaan jo raapusteltu kirjoitukseksi tulkittavia merkintöjä. Dipilion tabletti on radiohiiliajoitettu jonnekin 6000 eaa.
Luolamaalaukset myös on otettava huomioon.
"Kivikautisten luolien seinissä näkyviä piirroksia ja kaiverruksia on tehty Euroopassa ainakin noin 35 000 vuotta. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalliomaalausjaakobista kirjoitti:
Kysymykseen ei ole vastausta, ei sen enempää kuin mitä Raamattu ilmoittaa,kuten hyvin "vastauksessasi" osoitit.
- kysymykseen voidaan kuitenkin hakea "lisä valaistusta" ja tietoa.
Tuon tiedon hakemiseen tarvitaan monia ominaisuuksia: Raamatun maiden historian asiantuntemusta, argeologista ja Raamatuntutkimuksellista asiantuntemusta, sekä monien vanhojen kirjoitusten tuntemusta ja uskoa Raamatun ilmoitukseen Jumalan sanana.
- itselläni on ainoastaan viimeksi mainittu "ominaisuus".
Uskon itse siihen mitä Raamattu ilmoittaa, että Jumala ilmoitti nimensä [ JHWH ] jo Adamin pojan Seetin aikoina.
Jumalan vastustaja ja demonitkin "vapisevat" tuon nimen edessä.
Lisä valaistusta asiaan voidaan hakea itse Raamatusta.
Profeetta Hesekiel on "avain" tämänkin kysymyksen kohdalla.
Hesekielin luku31 antaa "tietoa" muinaisesta Egyptistä ja sen uskosta joka oli vain "häivähdys" tosiuskosta, kun profeetta vertaa Egyptiä "krokotiiliin" ja Assurin "puuhun", tuo Egyptin usko ulotti "juurensa" turmeltuneeseen uskoon ja aikaan ennen vedenpaisumusta.
Tuo usko oli turmeltunut osittain Kainin suvun kautta ja siirtyi Noan jonkun pojan kautta "myöhempiin aikoihin" ja myös Jumalan nimi siirtyi, mahdollisesti myös Kanaanilaisten "pantheoniin"?
Mitä enemmän tutkin Raamattua, sitä vakuuttuneemmaksi tulen että "suuri pyramiidi" on Jumalallisessa ohjauksessa rakennettu jo ennen vedenpaisumusta ja että se on Jesajan mainitsema "kivitodistaja ja alttari".- tämä pyramidi todistaa Jumalan suurenmoisen nimen voimallisuudesta ja kaikkivaltiudesta.
Veli Russell sanoi aikoinaan; "arvailua on huono tapa tulkita Raamattua" .
- emme siis lähde arvailemaan, vaan esittämään Raamattuun perustuvaa näkemystä ja tietoa."Kysymykseen ei ole vastausta, ei sen enempää kuin mitä Raamattu ilmoittaa,kuten hyvin "vastauksessasi" osoitit."
Raamattua ei valitettavasti voi pitää ehdottomana tiedon lähteenä silloin kun halutaan tutkia asioita objektiivisesti. Mikä tarkoittaa sitä, että sellaisetkin vaihtoehdot otettaan huomioon mistä ei pidetä.- jaakobista
helel kirjoitti:
"Kysymykseen ei ole vastausta, ei sen enempää kuin mitä Raamattu ilmoittaa,kuten hyvin "vastauksessasi" osoitit."
Raamattua ei valitettavasti voi pitää ehdottomana tiedon lähteenä silloin kun halutaan tutkia asioita objektiivisesti. Mikä tarkoittaa sitä, että sellaisetkin vaihtoehdot otettaan huomioon mistä ei pidetä.Niin, tieto Jumalasta ja hänen ominaisuuksistaan lisääntyy ja kasvaa.
- En sulje pois esittämääsi vaihtoehtoa Jumalan nimen esiintymisestä myös muiden kuin Israelin kansan keskuudessa.
- Se ei toisaalta mitenkään vähennä Hänen nimensä arvoa, sillä tarkoitus onkin tehdä se tiettäväksi kaikille kansoille.
Raamattu kyllä voi antaa "lisä valoa" jos sille antaa mahdollisuuden, Raamattu on monin paikoin todettu historiallisesti luotettavaksi.
Mielenkiintoista olisi saada tähän kysymykseen vastauksia myös "uskontotieteilijöiden" näkökulmasta katsottuna.
Uskon että JHWH on tosi Jumalan nimi. jaakobista kirjoitti:
Niin, tieto Jumalasta ja hänen ominaisuuksistaan lisääntyy ja kasvaa.
- En sulje pois esittämääsi vaihtoehtoa Jumalan nimen esiintymisestä myös muiden kuin Israelin kansan keskuudessa.
- Se ei toisaalta mitenkään vähennä Hänen nimensä arvoa, sillä tarkoitus onkin tehdä se tiettäväksi kaikille kansoille.
Raamattu kyllä voi antaa "lisä valoa" jos sille antaa mahdollisuuden, Raamattu on monin paikoin todettu historiallisesti luotettavaksi.
Mielenkiintoista olisi saada tähän kysymykseen vastauksia myös "uskontotieteilijöiden" näkökulmasta katsottuna.
Uskon että JHWH on tosi Jumalan nimi.Miksi juuri mahdollsiesti kanaanilaista alkuperää oleva jumala olisi jokin oikea jumala? Jumalia olo muitakin, tässä osittainen lista:
A great number of deities were worshiped by the followers of the Canaanite religion; this is a partial listing:
Anat, virgin goddess of war and strife, sister and putative mate of Ba'al Hadad
Asherah, "walker of the sea", Mother Goddess, wife of El (also known as Elat and after the Bronze Age as Asherah)
Athtart, better known by her Greek name Astarte, assists Anat in The Myth of Ba'al
Baalat or Baalit, the wife or female counterpart of Baal (also Belili)
Ba'al Hadad (lit. master of thunder), storm god.
Baal Hammon, god of fertility and renewer of all energies in the Phoenician colonies of the Western Mediterranean
Dagon, god of crop fertility and grain, father of Ba'al Hadad
El Elyon (lit. God Most High) and El; also transliterated as Ilu
Eshmun, god, or as Baalat Asclepius, goddess, of healing
Ishat, goddess of fire. She was slain by Anat.[1][2][3]
Kotharat, goddesses of marriage and pregnancy
Kothar-wa-Khasis, the skilled, god of craftsmanship
Lotan, the twisting, seven-headed serpent ally of Yam
Marqod, God of Dance
Melqart, king of the city, the underworld and cycle of vegetation in Tyre
Molech or Moloch, putative god of fire[4]
Mot or Mawat, god of death (not worshiped or given offerings)
Nikkal-wa-Ib, goddess of orchards and fruit
Qadeshtu, lit. "Holy One", putative goddess of love. In modern times mistakenly thought to be a sacred prostitute; there is no evidence of sacred prostitution in ancient Canaanite cities
Resheph, god of plague and of healing
Shachar and Shalim, twin gods of dawn and dusk, respectively
Shamayim, (lit. skies) the god of the heavens
Shapash, also transliterated Shapshu, goddess of the sun; sometimes equated with the Mesopotamian sun god Shemesh[5] whose gender is disputed[6]
Yaw (lit. sea-river) the god of the sea and the river,[7] also called Judge Nahar (judge of the river).[8][9][10]
Yahweh may exist as an ending of some Amorite male names[citation needed], though the only Canaanite mention of Yahweh, found on the Mesha Stele, refers to the God of Israel contrasted with Chemosh.[11]
Yarikh, god of the moon and husband of Nikkal
http://en.wikipedia.org/wiki/Canaanite_religion- jaakobista
helel kirjoitti:
Miksi juuri mahdollsiesti kanaanilaista alkuperää oleva jumala olisi jokin oikea jumala? Jumalia olo muitakin, tässä osittainen lista:

http://en.wikipedia.org/wiki/Canaanite_religionApost.t.17:16-34
Ilm.6:13-16
-//- 9:20
- edellämainitut Raamatunpaikat osoittavat sen vuosituhantisen jatkumon tämän kysymyksen kohdalla:Kuka on Jumala?
- horjuuttaako se vähääkään uskoa yhteen Jumalaan jos vaikka "jumalia" on tuhansia?
- olemme valinnan edessä ja tuota valintaa helpottaakseen Jumala on antanut Jeesuksen todistaa Hänestä.
- meidän kristittyjen tehtävä on todistaa Jumalasta Jeesuksen kautta.
Kuten sanoin, Hesekiel antaa "lisäymmärrystä" kysymyksen suhteen. - jaakobista
helel kirjoitti:
"Miten Mooses ja hänen edeltäjänsä pystyivät kirjoittamaan?
Eikö ihmisen kirjoitustaito keksitty vasta myöhemmin?"
Mooseksen aika sijoitetaan jonnekin 1500-1200 eaa väliselle ajalle. Kirjoitustaito on huomattavasti vanhempaa perua, Narmerin paletti sijoitetaan jonnekin 3200 eaa, ja Mesopotamian alueella on tuhuon aikaan jo raapusteltu kirjoitukseksi tulkittavia merkintöjä. Dipilion tabletti on radiohiiliajoitettu jonnekin 6000 eaa.
Luolamaalaukset myös on otettava huomioon.
"Kivikautisten luolien seinissä näkyviä piirroksia ja kaiverruksia on tehty Euroopassa ainakin noin 35 000 vuotta. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/KalliomaalausTalmud kertoo jo Noan antaneen seitsemän kohtaisen "Lain" joka oli yleinen säädös.
Tuossa Noan laissa sanotaan mm.
- ole varovainen sanoissasi: älä kiroa Jumalan nimeä jaakobista kirjoitti:
Apost.t.17:16-34
Ilm.6:13-16
-//- 9:20
- edellämainitut Raamatunpaikat osoittavat sen vuosituhantisen jatkumon tämän kysymyksen kohdalla:Kuka on Jumala?
- horjuuttaako se vähääkään uskoa yhteen Jumalaan jos vaikka "jumalia" on tuhansia?
- olemme valinnan edessä ja tuota valintaa helpottaakseen Jumala on antanut Jeesuksen todistaa Hänestä.
- meidän kristittyjen tehtävä on todistaa Jumalasta Jeesuksen kautta.
Kuten sanoin, Hesekiel antaa "lisäymmärrystä" kysymyksen suhteen.Edellämainitsemasi raamatunpaikat ovat ut:n alueelta, joten korkeintaan kertovat jumalan evoluutiosta nykyisen ajanlaskun alun jälkeen.
Tähän toki kuuluu ns. kristinuskon näkemys jumalasta kolmine persoonineen.jaakobista kirjoitti:
Talmud kertoo jo Noan antaneen seitsemän kohtaisen "Lain" joka oli yleinen säädös.
Tuossa Noan laissa sanotaan mm.
- ole varovainen sanoissasi: älä kiroa Jumalan nimeäTalmudin lait on nähty 1. Moos. 9:9–17 kohdasta, ja kuten suullinen laki yleensäkin, se voi poiketa raamatun tekstistä paljonkin.
Joka tapauksessa, kommenttisi ei liity kirjoitetun tekstin ikään, sillä talmud on kasattu vasta tämän ajanlaskun puolella kirjalliseksi teokseksi.
- ko.koo
Taas tätä historian vääristelyä. YoihwH kehittyi todellisuudessa anaalilaisista Hepronin kalattalaisten sikopaimenten keskuudessa, joskus heti vedenpaisumuksen jälkeen Savon sydänmailla. Vastaan sanomattomin todiste asialle ovat YoihwH-nimikoidut tuohivirsut ja rotannahkakalsarit. Ne on löydetty Profeessori ja suurtieädemiäs Russelin toimesta Siilinjärven palokunnan talon ullakolta paremman pärekaton korjauksen yhteydessä v. 607 esos (ennen satuolennon syntyä).
"Arkeologisen aineiston perusteella on ehdotettu, että Asera oli Israelin Jumalan Jahven vaimo. Kysymys on kiistelty, mutta on selvää, että Asera liittyy tavalla tai toisella Jahven kulttiin, vaikka Vanhan testamentin perusteella tähän tulkintaan olisi vaikea päätyä. Asera on esimerkki uskonnollisesta ilmiöstä, josta Vanha testamentti antaa hyvin yksipuolisen tai jopa harhaanjohtavan kuvan. Arkeologiset löydöt ovat välttämättömiä tarkemman kuvan saamiseksi. "
". Ugaritin löytöjen valossa onkin päätelty, että Asera oli jumalatar myös Palestiinassa. Tai ainakin Aseran taustalla oletetaan olleen jumalatar, vaikka käsitykset hänestä ovat saattaneet muuttua rautakaudella (1200 – 600 eKr.) siten, että Aseran funktio itsenäisenä jumalattarena on vähitellen heikentynyt. "
"Ugaritin löytöjä täydentävät Palestiinan tekstilöydöt. Khirbet el-Qomista, noin 35 km Jerusalemista lounaaseen, ja Kuntillet Ağrudista Negevin autiomaasta on löytynyt useita tekstejä, joissa mainitaan Jahve ja hänen Aseransa.
Amarjahu sanoo: ”Sano minun herralleni: ’Miten voit? Minä siunaan sinua Temanin Jahven ja hänen Aseransa avulla. Hän siunatkoon ja suojelkoon sinua. Hän olkoon herrani kanssa …’”
… Minä siunaan sinua Samarian Jahven ja hänen Aseransa avulla …"
"Nämä 800–700-luvuille eKr. ajoitetut tekstit eivät paljasta Jahven ja Aseran tarkempaa suhdetta, mutta niiden perusteella voidaan päätellä, että Asera liittyi tiiviisti Jahven kulttiin."
"Keskustelu Aserasta osoittaa, että kokonaiskuvan saamiseksi on otettava huomioon useita hyvin monitulkintaisia löytöjä. Lisäksi Vanhasta testamentista saattaa olla olennaista hyötyä löytöjä tulkittaessa, mutta sen lähdearvoon on suhtauduttava kriittisesti. "
http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/tarkastelutapoja/arkeologia3.html#3
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907482Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1216227Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604357Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?423106Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2302980Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.802883Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta892598Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862269
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181808