Suomella ei ole enää 1.3.2012 jälkeen omaa prseidenttiä.Vaan pelkkä sauli niinistö.
mitä sale sitten tekee Suomelle?
Armeija alas ja NATO tilalle. Ja köyhät entistä kyykkyympään, kunnat alas ja suomalaiset mierontielle. EU on taivas sen mielestä. Noh. Mehän se maksetaan ja vielä kaikki Kreikan tuet.
surullista
12
55
Vastaukset
- ToTuus
No eihän noita Sauli tee! Etkös ole kuullut, että Tarja Halonen on armeijan ylipäällikkönä asioita hoitanut tähän malliin? Itse tuo on nyt myöntänyt pahat tekonsa, kun on jäämässä pois pressan virasta.
- voi voi
Kuinka meidän suomalaisten nyt oikein käy?
- natoon natoon
voi voi kirjoitti:
Kuinka meidän suomalaisten nyt oikein käy?
Nattoon
- Joosu
Voi teitä surkeita vääristelijöitä. Ketä te luulette harhauttavanne. Sauli Niinistö sai 2/3 suomalaisista valtakirjan presidentiksi ja se on haloslaisten ja haavistolaistenkin vaan kestettävä.
Nuo kaikki mitä esitit on jo tapahtunut nyt halosen aikana.
Sauli Ninistö tulee aivan takuulla 12vuoden aikana saattamaan taas Suomen Jumalan tielle ja sitä myöten arvot kunniaan ja saamme samalla Jumalan siunauksen ja elämämme saa taas hyvän suunnan tulevaisuuteen.- miksi valehtelet?
"Sauli Ninistö tulee aivan takuulla 12vuoden aikana saattamaan taas Suomen Jumalan tielle"
Ööö tota.Suomessa yksi pressan kausi kestää kylläkin vain kuusi vuotta. - Joosu
miksi valehtelet? kirjoitti:
"Sauli Ninistö tulee aivan takuulla 12vuoden aikana saattamaan taas Suomen Jumalan tielle"
Ööö tota.Suomessa yksi pressan kausi kestää kylläkin vain kuusi vuotta.Uskon hänen kahteen kauteen kuten Halosellakin. Kannattaa aina olla optimisti ennemmin kuin pessimisti.
- höpsistä..
Joosu kirjoitti:
Uskon hänen kahteen kauteen kuten Halosellakin. Kannattaa aina olla optimisti ennemmin kuin pessimisti.
Eihän Niinistö välttämättä ole edes ehdokkaana kuuden vuoden päästä olevissa presidentinvaaleissa.
Muistutukseksi vain että sale on kuuden vuoden päästä 72 vuotia vanha ukko.
Eikö olisi salen tuoloin antaa tilaa jo nuoremmilleen? - Joosu
höpsistä.. kirjoitti:
Eihän Niinistö välttämättä ole edes ehdokkaana kuuden vuoden päästä olevissa presidentinvaaleissa.
Muistutukseksi vain että sale on kuuden vuoden päästä 72 vuotia vanha ukko.
Eikö olisi salen tuoloin antaa tilaa jo nuoremmilleen?Minun matikkapäällä 63 6= 69 eli Sauli Niinistö on 6vuoden kuluttua 69v eli pari vuotta nuorempi kuin Lipponen nyt, joka pyrki pressaksi eikä kuulemma ollut ollenkaan vanha, koska Itävallassakin on 75 vuotias presidentti.
Olen itse 70v ja elämäni parhaassa iässä. Järki luistaa paremmin kuin nuorempana ja muutenkin elämän ymmärrystä enemmän. Hyvä ikä ja tätä rataa olen 75 vuotiaana vielä huippukunnossa.
Arvo Ylppö eli 100 vuotiaaksi ja järki pelasi loppuun asti. - eläkkeelle vaan
Joosu kirjoitti:
Minun matikkapäällä 63 6= 69 eli Sauli Niinistö on 6vuoden kuluttua 69v eli pari vuotta nuorempi kuin Lipponen nyt, joka pyrki pressaksi eikä kuulemma ollut ollenkaan vanha, koska Itävallassakin on 75 vuotias presidentti.
Olen itse 70v ja elämäni parhaassa iässä. Järki luistaa paremmin kuin nuorempana ja muutenkin elämän ymmärrystä enemmän. Hyvä ikä ja tätä rataa olen 75 vuotiaana vielä huippukunnossa.
Arvo Ylppö eli 100 vuotiaaksi ja järki pelasi loppuun asti.Eikös tuo yleinen eläkeikä Suomessa ole 65 vuotta?
Joten kyllä salen nyt pitäisi itse ymmärtää siirtyä sivuun ja eläkkeelle seuraavissa pressanvalleissa 2018 - ToTuus
eläkkeelle vaan kirjoitti:
Eikös tuo yleinen eläkeikä Suomessa ole 65 vuotta?
Joten kyllä salen nyt pitäisi itse ymmärtää siirtyä sivuun ja eläkkeelle seuraavissa pressanvalleissa 2018Sauli on hyvänä esimerkkinä työuran jatkamisessa. Niinhän poliittisen henkilön tuleekin olla?? Kaikki ei niin toimi, siis ole esimerkkinä, kuten Sauli. Hän on ollut hyvätuloinen ennenkin, mutta hän on maksanut mielettömästi vapaaehtoista veroa hyviin kohteisiin lahjoitusten muodossa. Meteliä hän ei siitä kuitenkaan ole pitänyt vaan toiminut vaatimattomasti. Niin kunnon suomalaisen miehen pitääkin - eikä kehuskella olemattomilla professuureillaan ;)
- tietäjä
eläkkeelle vaan kirjoitti:
Eikös tuo yleinen eläkeikä Suomessa ole 65 vuotta?
Joten kyllä salen nyt pitäisi itse ymmärtää siirtyä sivuun ja eläkkeelle seuraavissa pressanvalleissa 2018Poliitikoilla ei ole yläikärajaa sillä hyvät poliitikot vain paranevat iän myötä, koska elämän myötä myös ymmärrys kasvaa. Kokoomukselainen Juho Paasikivi oli 80vuotias, kun hänet valittiin presidentiksi ja oli sille ajalle paras mahdollinen hoitamaan yhteyksiä Neuvostoliiton kanssa.
On pidetty yhtenä parhaimmista Suomen presidenteistä.
Eli ei se ikä merkitse vaan taito ja viisaus. - niinpä..
tietäjä kirjoitti:
Poliitikoilla ei ole yläikärajaa sillä hyvät poliitikot vain paranevat iän myötä, koska elämän myötä myös ymmärrys kasvaa. Kokoomukselainen Juho Paasikivi oli 80vuotias, kun hänet valittiin presidentiksi ja oli sille ajalle paras mahdollinen hoitamaan yhteyksiä Neuvostoliiton kanssa.
On pidetty yhtenä parhaimmista Suomen presidenteistä.
Eli ei se ikä merkitse vaan taito ja viisaus.Sauli Niinistöä voikin nyt tuon sanomasi perusteella ihan hyvillä mielin verrata vaikkapa Leonid Brezeviin.
Hänestähän tuli aikoinaan Neuvostoliiton pääsihteeri ihan eläkeiässä ja hänen poliittiset taitonsa ja ansionsa paranivat vain iän myötä.
Aivan kuten Sauli Niinistölläkin.:))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204978Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä633996Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723574Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272067- 1241528
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495