Päivi se ymmärtää suomalaisten kielitarpeet!

jalkavaimoke

Kuka haluaa oppia ruotsia?

Päivi Lipponen


Niin kauan kuin Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, en uskaltaisi suositella lapsille ruotsin opiskelun jättämistä pois lukujärjestyksestä. Lapsilla on valtavasti lahjakkuutta. Vieras kieli osana aineenopetusta olisi kätevä mahdollisuus oppia kahta ainetta samalla kertaa.

Helsingin kaupunginvaltuutettuna yritin saada suomea äidinkielenään puhuville lapsille ja nuorille mahdollisuuden hakeutua ruotsinkielisiin kouluihin. Kouluihin perustettaisiin suomenkielinen luokka, jonka opetus siirtyisi hiljalleen ruotsinkieliseksi. Näin suomenkielisistä lapsista tulisi aidosti kaksikielisiä. Suomenruotsalainen kieli ja kulttuuri saisivat lisää kannatusta.

Mikä parasta, kasvavilla oppilasmäärillä varmistettaisiin ruotsinkielisten koulujen säilyminen ja pätevät opettajat. Vaara on nimittäin siinä, että oppilasmäärien väheneminen tulevaisuudessa näivettää kouluja. Kun koulut ja oppitunnit vähenevät, ruotsia äidinkielenään puhuvat nuoret eivät hakeudu aineenopettajiksi. Miksi hakeutua alalle, jossa ei ole luvassa työtä ja oppitunnit pitää hakea erikouluista poimimalla.

Jos oppilailla ei ole opettajina matemaatikkoja, fyysikkoja ja biologeja, opetuksen laatu madaltuu, mikä heikentää puolestaan oppimistuloksia.

Ehdotukseni sai kaupunginvaltuustossa erittäin törkeän kohtelun suomenruotsalaisten taholta. He eivät moista halua! Ankaran haukkumisen jälkeen päätin, että en enää sekaannu kielikysymykseen.

Tuntuu vain surulliselta nähdä kuinka suomenruotsalaiset eivät ymmärrä, että heillä on mahdollisuus voittaa tämä taistelu, mutta se edellyttää avautumista. Lapset ovat järkeviä, he motivoituvat opiskelemaan vain asioita, joista on heille hyötyä.


http://lipponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48326-kuka-haluaa-oppia-ruotsia

7

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 45

      "Tuntuu vain surulliselta nähdä kuinka suomenruotsalaiset eivät ymmärrä, että heillä on mahdollisuus voittaa tämä taistelu, mutta se edellyttää avautumista. Lapset ovat järkeviä, he motivoituvat opiskelemaan vain asioita, joista on heille hyötyä."


      Lipposet haluavat auttaa suomenruotsalaisia tässä taistelussa voittamaan suomalaiset maallikot.

    • Huhhuh!

      Päivi ehdottaa VAIN suomalaislasten ruotsittamista, ei lainkaan päinvastoin!

      Eli hänen ainoa huolensa on ruotsalaisuuden säilyminen!?

      Kuka kertoisi näille kellokkaille, että suomalaisille ruotsalaisuuden säilyminen Suomessa ei ole MIKÄÄN huolen aihe, päinvastoin?

      Kuinka voi olla noin pihalla suomalaisesta todellisuudesta?

      • rautaako?

        Vain pahasti aivopestyt pystyvät kuvittelemaan, että ruotsin taidosta on jotain hyötyä suomelle ja suomalaisille!

        Hyötyä siitä on korkeintaan pienelle reservaattivähemmistölle, jos sillekään. Ilman täydellistä suomen taitoa on turha odottaa menestystä Suomessa.
        Sen tietävät hyvin hurrinkieliset menestyjät - käyttävä vain hyödykseen suomea taitamattomia piruparkoja!


      • huusianna

        Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.

        Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsinkielessä ja sen haitallisuudessa, turhudessa ja pakollisuudessa.

        Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Jos ruotsin kieli olisi rikkaus Suomessa, se kantaisi itse itsensä, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle. Jos ruotsin kieli kuuluisi suomalaiseen identiteettiin, suomalaiset osaisivat tai sitten he opiskelisivat sitä vapaaehtoisesti, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle.

        Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.

        Koska poliittisin keinoin ei voida eikä onnistuta päättämään ruotsin hyödyllisyydestä, ollaan päädytty muodostamaan esteitä yksikieliselle suomenkieliselle toiminalle Suomessa, ruotsin kielen tukemiseksi. (virkamiesruotsi, pakkoruotsi) Siitä on syntynyt järjetön tilanne, jossa estetään suomenkielisen enemmistön kaikenlainen menestyminen ja sivistyksen kehitys, vähemmistön identiteetin tekohengittämisellä. Tämä ilmenee mm. siten, että Suomessa helpotetaan pääsyä opiskelemaan ruotsin kielellä huomattavasti vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla.

        Siten ruotsin kielen keinotekoinen hyöty on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.


    • huusianna

      Kansa ei unohda harhaanjohtajiaan vaan joidenkin poliitikkojen romahdus tulee yllättäen.

      Kun pakkoruotsi muutaman vuoden jälkeen poistuu, joutuvat ne poliitikot jotka ovat tähän asti olleet pakkoruotsin takuumiehiä suuren halveksunnan kohteiksi. Kansa ei unohda vaikka suuri osa kansasta ei vielä välitä tai ole tietoisia pakkoruotsin haitoista.

      Kataisen, Kimmo Sasin, Jan Vapaavuoren ym. tapaiset pakkoruotsin takuumiehet unohdetaan poliitikkojen hautausmaalle aivan kuten Lipposelle kävi.

    • tååååååååååt

      Tuo Päivi Lipposen ehdotus on puistattava, ylimielinen, suomalaisten lasten identiteetin ,murskaamista. Sen sijaan, että nämä lapset saisivat vapaaehtoisen kielikoulutuksen kautta ovet jpo nuorena auki maailman rikkaisiin kielikulttuureihin ja esim. opiskelovaihdon seurauksena tuttuja ikätoveritaan maailman todellisilta talous alueilta, (tehdäkseen aikuisena yhteistyötä), heidät pitäisi orjuuttaa palvelemaan kaksikielisiä ihanalla ruotsin kielellä. Mä olen oikeasti vihainen jo tälläisistä sairaista heitoista!

    • huusianna

      Päivi Lippånen:
      "Niin kauan kuin Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, en uskaltaisi suositella lapsille ruotsin opiskelun jättämistä pois lukujärjestyksestä."

      -KÄÄK mitä tuubaa-
      Päivin pakkoruotsin perustelut jäivätkin sitten jo eteiseen. Laki ei ole perustelu vaan seurausta jostain. Suomessa kaksikielisyys on perusteltu lailla vaikka pitäisi olla päinvastoin.

      Se että Suomen kaksikielisyydelle ei ole muuta perustelua kuin laki, tarkoittaa sitä että laki ei ole ajan tasalla. Silloin pitää lakia muuttaa. Lakiin on nimittäin syntynyt kehäpäätelmä, eikä kehäpäätelmä toimi lain perusteena.

      Lait on laadittu jonkun asian takia, ne eivät ole olemassa itsensä takia vaan niille pitää olla perustelu. Kaksikielisyyden perustelu vetoamalla perustuslakiin on vastaavanlainen perustelu kuin väite, että "murhaaminen on laissa kielletty, siksi niin ei saa tehdä."

      Asia on oikeasti niin että "murhaaminen on väärin, siksi on laki joka kieltää sen".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      77
      2167
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe