Yrittäjäperheen kasvattina muistan lapsuudestani ja nuoruudestani 80- ja 90-luvulta, että kaikenlaista yhteistyökumppaneiden mainoskrääsää oli kotonakin kaikki nurkat täynnä. Oli kyniä, lippalakkeja, paitoja, lehtiöitä, heijastimia, viivottimia jne. Tuntuu, että nykyaikana ei enää paljoa harrasteta mainostuotteiden lähettelyä. Vaikka se tavara onkin monesti sellaista, mikä päätyy pyörimään pöydille käyttämättömänä, niin onhan ne kuitenkin ajatuksena ihan kiva juttu.
Itse olen pitänyt tätä perinnettä yllä ja teettänyt aina jotakin ajankohtaisia ja käytännöllisiä mainostuotteita. Syksyllä oli mainosheijastimia, joita laitoin verkkokauppa tilauksien mukaan. Jonakin aikaisempana talvena oli pipoja. Kyniä tietysti on ollut joskus. Nyt kesän lähestyessä on tulossa lippalakkeja. Mikä on teidän muiden yrittäjien kanta näihin mainostuotteisiin? Lähettelettekö niitä, näettekö sen kannattavana vai onko se mielestänne turha menoerä?
Tilipehööriä
2
81
Vastaukset
- 9+14
Yksi syy mainoskrääsän vähentymiseen on ollut nimenomaan se, että nykyään on todella kyse "krääsästä" - eli laadullisesti täysi ala-arvoisesta moskasta - se jättää antajastaan huonon kuvan ja on oikeasti huonoa mainosta. Laadukastakin tavaraa on toki saatavissa mutta se MAKSAA....
- Haluun itte valita
>>Yrittäjäperheen kasvattina muistan lapsuudestani ja nuoruudestani 80- ja 90-luvulta, että kaikenlaista yhteistyökumppaneiden mainoskrääsää oli kotonakin kaikki nurkat täynnä.>>
Ehkä tuo homma toimii paremmin kuitenkin tuolla vanhanaikaisella tavalla, tavara kädestä annettuna.
Jos joka nettikauppatilauksen mukana menee mainospipo, niin joku yksineläjä voi alkaa jo pitää kauppiasta aikamoisena haaskurina. Kun jo kolmas samanlainen ja tarpeeton tumma pipo tuli paketissa.
Voisi toimia homma paremmin jos asiakas saisi tilatessaan itse ruksata, että minkä värisen heijastimen hän saa nettikaupasta kaupantekiäisinä.
Ihan ilmatteeksi.
Jos ylipäänsä haluaa sen heijastimen taikka pipon, jotka vois olla valinnaisina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634006Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1261544
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495