Olen viime aikoina seurannut nuorten jalkineiden käyttöä ja talvella etenkin olen aivan tyrmistynyt, kun olen pakkaskenkinä nähnyt kesätennarit. Pari syytä, miksi nuo pitäisi unohtaa, siis kiltimmin sanottuna, heittää roskiin....kantaa ei ole - lättäjalat siitä tulee, Materiaali on kangas - ei suojaa pakkaselta, eikä vedeltä. Varsi ei tue nilkkaa - säären luiden ja nilkkanivelten asento "kallistuu" sisään. "Lintan kengät on kallellaan ja Kallen kengät on lintallaan". Näyttää aika kamalalta, kun nuoren tytön/pojan jalat taipuvat polvista yhteen, isovarpaat ovat sisäänpäin, lantion asema muuttuu, lonkat nimittäin koukistuvat,,,,,ryhti on sitten mennyttä saman tien. Kenkiä on monen hintaisia, halvatkin saa, jos viitsii käyttää hieman aikaa, että löytää sopivan malliset, siis kengät, ei tennarit. Kauppakeskuksissa olen nähnyt paljon sellaisia jalkoja ihmisillä, ettei uskoisi, ellei näkisi. Useimmat kävelevät jalan sisäsyrjän varassa, vetämällä, ja jos tulee este, nämä ihmispoloiset kompastuvat taatusti. No niin, tekstin tarkoitus: kannattaa seurata suomalaisten kävelytapaa, sellaista kengistä riippuvaista, ja miettiä tätä asiaa. Vanhuus tulee, askeleiden oikea toimintatapa auttaa, kun aika kuluu....
tennareiden haitat
25
1190
Vastaukset
- omg
Lol
- Reippa
Kirjoittaja on enemmän kuin oikeassa. Mahtavat markkinat fysioterapeuteille ja tukipohjallisvalmistajille on olemassa. Nuorten jalat ovat todella karmeassa kunnossa. Ja se on tuo yleinen velttous ja jalkaa mistään tukematomat kengät.
Jos vanhaa tapaa pidettäisiin, ja lättäjalkaa pidettäisiin armeija raakkauksen perustana, ei siellä nykyään monipoika olisi. Mutta taitaa tuo valtio olla tukipojallisvalmistajille tärkeä asiakas. - KenkäMyyjä
Viestin aloittaja kirjoitti asiaa!
- Urheilija
Itsekin katselen ihmisten askellusta usein ja hämmästelen miten paikat voivat kestää tuon kaltaista astumista. Suosittelen muitakin katsomaan kuinka ihmisillä askeltaminen menee. On kyllä monenmoista tapaa mennä eteenpäin.
Tähän kun lisätään kuinka se askellus tosiaan vaikuttaa muuhun kroppaan niin kyllähän siitä komea noidankehä tulee. - Nuoriso.
Ei harrasta liikuntaa,siksipä jalkineilla ei ole juurikaan merkitystä. Katsokaapa nuorten jaloissa olevia lenkkareita,nauhat repsottaa avoimena ja kengät hölskyy jaloissa,koska ovat pari numeroa liian isot. Mutta kaikkein tyhmimpiä ovat vanhemmat,jotka suostuvat ostamaan lapsilleen vääränlaisia jalkineita.
- Talvitennarit
Niin....niitä tennarin näköisiä on talvikäyttöön karvavuorella... jos ette ole sattuneet huomaamaan vielä.... ja kosteuttakin pitävät oikein käsiteltynä...ainakin minulla!
- tennarit
Ja jos oikein etsii, löytää varmasti tennareita, joissa on jalalle oikein muotoiltu pohja ja kantaakin vähän. :)
- M&K
tennarit kirjoitti:
Ja jos oikein etsii, löytää varmasti tennareita, joissa on jalalle oikein muotoiltu pohja ja kantaakin vähän. :)
Onhan niitäkin ja ne eivät ole todellakaan mitkään Converset.
kyllä ne tennarit on iha hyvät kelillä millä tahansa jos malli on suunniteltu talveksi tai valittu tai oman jalan mukaan.
- AM
Mitä sitten pitäisi pitää?? Korkokenkiäkö, joilla on varmasti taattu että jalat menee p**kaksi ja vielä jos kaadut niin nilkat vääntyy tms.
Mieluummin talvellakin tennarit, ei sentään nilkat väänny jos nurin menee..- älä riehu
On niitä muunlaisiakin kenkiä olemassa kuin tennarit ja korkkarit.
- Yualle
Osuit pointtiin eli "KAUPPAKESKUKSET".
Tennarihemmot ja -mimmit ovat nimenomaan sitä jengiä, joka haahuilee ja luuhailee vain ja ainoastaan kauppakeskuksissa ja jos ulkona, niin silloinkin vain lämmitetyillä (siis sulilla ja kuivilla) katuosuuksilla. So, whuat is the proplem? - roikkoperr*us
eniten mua naurattaa ne roikkohousut, joilla näkyy työmiehen kuutamo ja puolet sanonko mistä...ja ovat niin muodikkaita, niin muodikkaita...eivät raukat tiedä että se on vankilakundien slangia "tule tänne, niin häs...ään"
- talvellakorkkareissa
Eiköhän se oo jokaisen oma asia minkälaisia kenkiä milloinkin käyttää.
- -LENKKARITRULES-
Ja katinkontit. Valkoisia lenkkareita parempia kenkiä ei olekaan. Kysy vaikka amerikkalaisilta turisteilta, jotka tunnistaa juuri noista sneakereista, oli kyseessä sitten pariisilainen kahvila tai Rooman Colosseum.
Hyvissä lenkkareissa on tuettu ja kovetettu jalkaterä ja kanta. Ostamillani kengillä on ollut vaikea kävellä lintallaan tai kontallaan, koska ne eivät yksinkertaisesti sitä salli. Toisekseen suomalainen jalkapöytä on luonnostaan leveä toisin kuin nuo kiinalaisten ja italialaisten jalkamallien perusteella tehdyt muotikengät. Niiden sisäänajon seurauksena olen muutaman kerran joutunut tulehtuneiden rakkojen seurauksena syömään antibioottikuurinkin.
Sitten tulee se tärkein pointti; lenkkareita saa marketeista halvimmillaan vajaalla 20 eurolla. Sillä rahalla niitä voi - ja kehtaa - ostaa vuodessa useammankin parin. Näin ollen linttoihin poljettuja kenkiä ei tarvitse pitää, vaan kun ensimmäiset rispaantumiset tulevat esille, ei muuta kuin kengät roskikseen ja uusia ostamaan. Lenkkarit käyvät oikein hyvin talvikengistä silloin, kun ei ole loskaa; kangas yhdistettynä villasukkiin on ilmavaa ja ilma eristää paremmin kuin paksuinkaan nahka. Sen lisäksi kengät HENGITTÄVÄT, ei hiostavaa jalkahikeä ja ne ovat KEVYET.
Unohtakaa ne mustanahkaiset isoisän kalossit ja harmaa kangastakki, joista on muodostunut suomalaisille jonkinlainen 2000-luvun perinteinen talvivaate. Nuo kalliit kalossit ovat lopullisesti pilalla loskasta johtuen; suomalaisia teitä suolataan niin runsaasti, että se syö tiensä millaisten suojavoiteiden läpi ja tekee muotikalosseista muutamassa päivässä "korput", joita kukaan esteettisen silmän omaava ihminen ei kehtaa laittaa jalkaansa seuraavana talvena. Itse en moiseen viitsi laittaa rahaa jokainen talvi 100-150 euroa, vaan ostan marketista rehellisesti parit, kunnon lenkkarit!- öh
tietääköhän kirjoittaja mikä on kalossi. sitä ei ainakaa valmisteta nahasta ja ne ovat nimenomaan mitä parhaimmat loskakelillä.
- dfdsvfdv
Ei koske pelkästään tennareita. Useissa balleriina-mallisissa kengissä on myös riittämätön pohjan muotoilu, ja kengät pysyy jaloissa vain varpaita "koukistamalla".
- ballerina pulmat
Minä luulen että sinulla on liian isot kengät tai sitten niiden malli ei vain sovi sinulle. Itse törmäsin samaan ongelmaan kun laitoin kerran ballerinoihin sukat. Ilman sukkia ne kyllä pysyvät jalassa. Tuo varpaiden "koukistaminen" on yleistä myös flip flopit jalassa kävellessä. Se on turhaa sillä kyllä ne pysyvät jalassa vaikka kävelisi kuten normaalisti. Se on vain vaistonvarainen tapa joka rasittaa turhaan jalkoja.
- Jäänakettimet
Minulla ei ole yksiäkään talvikenkiä joissa olisi kannat (en ole törmännyt kokoisiini, liian pieni jalka?) ja lättäjalkaisena syntyneenä voin snaoa että on jumalattoman kivuliasta kävellä kengillä joissa on kanta. Muihin en voi kommetnoida kun olen syntynyt jalat vääntyneinä, en tiedä miten sen kuuluisi olla. (en käytä tennareita, ihan normitalvikengät, mutta nekään eivät tue nilkkaa) Ja minun askellukseni on ihan synnyinsyistä outoa, en sitten tiedä, mikä sinun asteikkosi on. Useat nilkkakipukohtaukset aiheuttavat jalan asennon vaihtelua.
Kaikki ei ole miltä näyttää, sitten toki on niitä joiden askellus on huono kenkien takia, periaatteessa kenkäkauppiaat saisivat kertoa kengistä enemmän. - PiparminttuPirkko
Isoäitini kertoi, että lähti nuorena ystävineen tanssiaisiin tuoli kainalossa koska ei pystynyt kävelemään kengillään pitkiä matkoja. Hyvin kantaa jalat vielä päälle 7-kymppisenä :)
- Teinit ovat kaikessa
pihalla :D
Muotia vain seurataan, mutta ei käytännöllisyyttä ollenkaan.
Kun aurinko vähän paistaa, niin luullaan, että on kevät.
Lättäjalkatennarit ne onkin parasta teinien jaloille.
http://www.brandos.fi/converse/c848
Näillä on hyvä upottaa jalkansa lumihankeen, astua koiranpaskaan,
liukastua, kävellä väh. 10 kilsan lenkki ym. ja varmasti ovat jalkapohjat kipeinä :D
LOL! - heimoih
antaa ihmisten pukeutua niin kuin itse haluavat.
- avojalakanen
Ihminen on alun alkaen luotu kävelemään avojaloin. Talven takia jalat piti suojata kylmältä. Varsinaisia kenkiä ei ole ollut ihmiskunnan historiassa, kuin muutaman sata vuotta. Mitenkähän ihmiset ennenkin tulivat toimeen vuosimiljoonien ajan, kun ei ollut erillisiä talvikenkiä, tukipohjallisia, pronaatiotukia, fysioterapeutteja, eikä muitakaan nykyajan kotkotuksia.
- pihtipolvi....
Minullakin on yhden mallin pronootio. Jalkaterilläni on taipumus kallistua sisäänpäin koska keskimmäiset varpaani ovat pidemmät kuin isovarpaat. En tiedä onko tuo nyt sitten vika vai ominaisuus? Lättäjalkojakin pidetään nykyään enemmän ominaisuutena. Pidän keväästä syksyyn monesti arkijalkineina ohutpohjaisia tennareita mutta en ole koskaan kärsinyt mistään jalkavaivoista tai jalkani kipeytyneet pitkistäkään kävelymatkoista. Ei terve ihminen tarvitse normaaleissa kaupunkijalkineissa mitään erikoisia tukiominaisuuksia.
- tennarit rules
pihtipolvi.... kirjoitti:
Minullakin on yhden mallin pronootio. Jalkaterilläni on taipumus kallistua sisäänpäin koska keskimmäiset varpaani ovat pidemmät kuin isovarpaat. En tiedä onko tuo nyt sitten vika vai ominaisuus? Lättäjalkojakin pidetään nykyään enemmän ominaisuutena. Pidän keväästä syksyyn monesti arkijalkineina ohutpohjaisia tennareita mutta en ole koskaan kärsinyt mistään jalkavaivoista tai jalkani kipeytyneet pitkistäkään kävelymatkoista. Ei terve ihminen tarvitse normaaleissa kaupunkijalkineissa mitään erikoisia tukiominaisuuksia.
Kun jalat totutetaan lapsesta asti joka puolelta vaimennettuihin ja tuettuihin jalkineisiin, jalan omat sadat pienet lihakset eivät toimi tai ne alkavat toimia väärin. Ihan hyvä siis tuo nuorten tennarimuoti. Jalan lihakset vahvistuvat edes nuoruusiässä.
Ja saahan tennareihinkin laitettua lenkkareiden tukipohjalliset, jos sellaiset haluaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634006Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1261544
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495