hallitukselle tiedoksi... joka sortaa vanhuksia..jos me ollaan tänään vanhuksia niin huomenna olette te.
Eläkkeet ansaitaan niitä ei anneta
21
100
Vastaukset
- totta mooses
Toivottavasti näille vanhusrasisteille edes joskus omatunto kolkuttaa, mitä ikävää tuli aikanaan tehtyä Suomen vanhusväestölle. Siis sellaiselle väestölle, joka ei ole törsännyt, vaan niukoilla elämäntavoillaan työtä ahkerastivalittamatta kolmessa vuorossa tehden osallistunut hyvinvointivaltion rakentamiseen.
Vanhusrasismi kukkii yhteiskunnassamme ja nyt ajetaan hyvinvointivaltiota alas kiivaassa porvarimeinigissä Aleksander Stubbin näytellessä koninhampaitaan. Maahanmuuttajiin kohdistuva rasismi on rikos, mutta Suomen kantaväestöön kuuluvaan vanhukseen kohdistuva rasismi ei. Uusi-Seelannin politiikko ei turhaa ole huolissaan siitä, että Suomessa tapetaan.- valehteleva kokoomus
jokin kunnioitus täytyis olla maan tyhmälläkin ja osaamattomallakin hallituksella,niitä henkilöitä kohtaan jotka ovat jo elämän työnsä tehneet.
- pakko hoitoon kaikki
Johtajat ottaa miljoonat.ei niitä kukaan niille anna.ottavat salaa.SUOMEN HALLITUS SALLII TUON RÖYHTÄILYN.
- Kok päättää
Suomessa eduskunta käyttää sekä budjetti- että lainsäädäntövaltaa hallituksen esityksestä. Pääministeri on kokoomuksen Jyrki Katainen.
Eduskunnan kokoonpano on seuraava:
* Kansallinen kokoomus 44 kansanedustajaa (menetti -6 kansanedustajaa)
* Suomen sosialidemokraattinen puolue 42 kansanedustajaa (menetti -3 kansanedustajaa)
...oppositiossa Perussuomalaiset 39 kansanedustajaa (lisää 34 kansanedustajaa)
...oppositiossa Suomen keskusta 35 kansanedustajaa (menetti -16 kansanedustajaa)
* Vasemmistoliitto 14 kansanedustajaa (menetti -3 kansanedustajaa)
* Vihreä liitto 10 kansanedustajaa (menetti -5 kansanedustajaa)
* Suomen ruotsalainen kansanpuolue 9 kansanedustajaa (sama määrä)
* Suomen kristillisdemokraatit 6 kansanedustajaa (menetti -1 kansanedustajaa)
Muut ryhmät 1 kansanedustaja
*-merkityt ovat hallituspuolueita.
SDP ja vasemmistoliitto ovat hallituksen vasemmistopuolueita. Vasemmistopuolueiden kansanedustajia eduskunnassa on 42 14=56 kansanedustajaa.
Hallituksen oikeistopuolueita eli porvaripuolueita ovat Kokoomus, vihreä liitto, kristilliset, ruotsalaiset, 44 10 6 9 kansanedustajaa = 69 kansanedustajaa
Oppositiopuolueita ovat perussuomalaiset 39 kansanedustajaa ja keskustapuolue 35 kansanedustajaa.
Eduskunnassa on yhteensä 200 kansanedustajaa, joista hallituspuolueiden kansanedustajia on 125 ja opposition 74 kansanedustajaa ( Ahvenanmaa=muut)
Oppositio ei välikysymyksillään saa hallitusta kaatumaan mitenkään.
Kuuden puolueen hallitus eli six pack -hallitus tarvittiin, koska
vasemmistopuolueet menettivät vaaleissa yhteensä 6 hallituspaikkaa, vasemmistolle jäi siis 56 kansanedustajaa eduskuntaan.
Porvaripuolueet menettivät yhteensä (-16 -6 -5 -1 = 28) 28 kansanedustajaa.
Oikeistolle jäi eduskuntaan 69 kansaedustajaa.
Jos vasemmistopuolueiden lisäksi hallitukseen olisi otettu kaksi suurinta porvaripuoluetta eli kokoomus (44) ja vihreä liitto (10), niin hallitus olisi ollut vasemmistoenemmistöinen. Sitä ei kokoomus olisi voinut hyväksyä.
Joten pienet puolueet ovat hallituksessa tukemassa kokoomuslaista oikeistopolitiikkaa.
Perussuomalaisilla olisi ollut hallituksessa 34 kansanedustajansa turvin mahtava paikka oikeiston ja vasemmiston välissä. Perussuomalaiset olisivat ratkaisseet eduskunnassa päätökset joko vasemmiston tai oikeiston eduksi.
Nyt oppositiossa ollessaan perussuomalaiset voivat vain junailla välikysymyksiä, tuoda keskusteluun asioita, mutta siitä keskustelusta ei ole mitään hyötyä, kun äänestetään. Asiat on jo ennen äänestyksiä päätetty oikeisto/vasemmisto akselilla. Ja tässä tapauksessa oikeiston vaatimalla tavalla, koska sekä hallitus että eduskunta on oikeistoenemmistöinen.
Johtajat ottavat miljoonat. Kokoomus on johtajapuolue. Yritykset vaalirahoittavat kokoomusta samoin kuin yritysjohtajat.
Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa OECD-maista eniten. Verotus ei enää tasaa tuloeroja. Suomessa on yli 20.000 tulotonta, jotka eri syistä esim. työttömysturvan odotusaikojen ja sanktioiden vuoksi, eivät saa työttömyyskorvausta.
Suomesta on tullut luokkayhteiskunta suurin tuloeroineen. Rikkaat monimilonäärit maksavat vain vähän veroja tuloihinsa nähden, kun taas palkkoja ja sosiaalietuuksia verotetaan progressiivisesti.
Kokoomuslaiset kansanedustajaehdokkaat ilmoittivat ennen viime vaaleja (netin vaalikoneen mukaan) että kannattavat suuria tuloeroja. Niinpä kun kokoomus äänestettiin Suomen suurimmaksi puolueeksi, voi tehdä sen johtopäätöksen, että äänestäjät kannattavat suuria tuloeroja. Mitä siis valitetaan johtajien miljoonista ja ilmaisista asunnoista ja miljoonaeläkkeistä ja miljoonabonuksista?
- törkeintä on
Lipposen indeksileikkuri!
- Ruskaset pakkaset
Valitettavasti eläkkeitä ollaan annettu eräille kultaisen kädenpuristuksen kera.Meillä on jyllännyt jo muutaman vuosikymmenen sellainen politikkosukupolvi,mille tavallinen kansalainen on välttämätön paha.Vanhusrasisteja on joka puolueessa,ilman kenenkään siihen puuttumatta.On siis hyväksyttyä mollata vanhuksia,mutta muita väestöryhmiä kohtaan on oltava suvaitsevainen.Näillä nykyjuppien opeilla maa onkin mennyt täysin kuralle.Vielä se napsahtaa politikoillakin omaan nilkkaan koko mahdottomuus.
- ryövärit linnaan
onko eläkkeitäkin myönnetty,olen luullut et Boonuksia vain jaellaan sumeilematta.
- Ruskaset pakkaset
ryövärit linnaan kirjoitti:
onko eläkkeitäkin myönnetty,olen luullut et Boonuksia vain jaellaan sumeilematta.
Kyllä eläkkeitäkin on myönnetty mm.ex .Nokian johtajalle (Isokallio).Muitakin yritysjohtajia on lähtenyt täydelle eläkkeelle ennen varsinaista eläkeikää.Niemeläkin joutui "lähtemään" eläkkeelle UPM Kymmenestä kartellisotkujen vuoksi ennenaikojaan.Härmälä "muni" amerikassa,missä Stora-Enso kärsi miljarditappiot ja toimitusjohtaja lähti eläkkeelle.Eläke taitaa olla yksi suomen suurimpia ja kuukausieläke on monen 2:den vuoden eläkkeen tai työtulon suuruinen,ellei suurempikin.Esimerkkejä riittää ja kaikkein erikoisinta on se,ettei yksikään ole muuta kuin palkkarenkinä toisten omistamissa yrityksissä.Suon ilomielin vaikka kuinka suuren ansiotulon tai eläkkeen tahansa,jos ovat itse yrittäjäriskillä omaisuuden työnteolla saaneet.
- Löysät poekkeen
Vanhempi väki on pääsääntöisesti tehnyt palkkatöitä 12-15 vuotiaasta asti maksanut kiltisti veronsa ja vastuunsa,vihdoin vanhuuden koittaessa 45-50 työvuoden jälkeen syyllistetään vanhukset !
He ovat kyllä reilusti maksaneet eläkkeensä(tosin todella pienet) ja siitäkin valtiovallan edustajat kataisen johdolla ovat hanakasti ottamassa pois,ja lisää verottamassa (tasaverot).
Eikö ole aiheellisempaa ottaa ylisuurista eläkkeistä,siellä on reippaasti ilmaa.
Kauvanko nämä urhot ovat työeämää rikastuttaneet korkeintaan 30vuotta ! - SITÄ TOIVON
KOKOOMUS KUULE ON KUIN KORPPI MUTTA KUOLEVAISIA ON NEKIN. TOIVOTTAVASTI PIETARI NAKKAA NE TAIVAAN PORTILLA SINNE KUUMALLE PUOLELLE.
- näin se on
kokkarit huijaa aina tai puhuu muunneltua totuutta
- rosvot matkassa
Eläkelaitos tai Eläkeyhtiöt ovat rosvonnet miljr. yrityksiltä ja yksityisiltä työntekijöiltä. VUONNA 2008. säädettiin poikkeuslaki ns finassikriisin takia ja raha kerättiin silloin jonka pitää nyt vuoden lopussa palauttaa takaisin maksajille, Mutta nyt onkin hallitus keksimässä eläkeyhtiöitten kanssa millä säännöillä tämä raha voitais ryövätä se niiltä jotka on sen sinne maksaneet. NÄILLÄ tämmäsillä rahan ryöväys menetelmillä eläkeyhtiöit taas voivat pelata ns kasinitaloutta. siksi eläkeet minimoidaan ja eläke ikä pitenee.
- Tabu ja fakta
Eläke määräytyy palkasta. Virkamiehen palkka on 6000-20.000 euroa kuukaudessa ja heitä on tuhansia ja kukaan heistä ei pysty antamaan vastinetta palkalleen. Eikö hän ryöstä eläkerahastoa? Kuka tai ketkä näiden rosvojen palkat määrää? Tälle ryöstölle on tultava loppu. Ryöstösaalis on miljardeja ja se on kansan hyvinvionnista pois, minulta pois.
- kivikaulaan
helevetin huijarit tarttis hakata tai hirttää munasista
- Oma suu lähin
Hallitus meillä valtaa käyttää - ei eduskunta! Hallitusherrat ovat palkkansa ansainneet. He laskevat saavansa sen verran eläkettä, ettei hädän päivää. Mitä muista perkkee!?
- SAMA KOSKEE JUTTAA
KATAINEN ON TYHYMÄ JA PÖSSÖÖ
- mikä tai kuka mies
kuka pelas kasinotaloudessa suomalaisten eläkkeet
- niin tässäkin käynyt
Nyt kun seuraa tota eläke keskustelua niin kyllä siinä on monet tahot tienneet eläke rahojen menettäminen kasinalouteen.se mihin kaikkeen ne on pelattu ja kansaa huijattu se on pystytty porukalla pitämään salassa. joka paikassa pelaa hyvä veli systeemi.
- miksi huijataan
mihinä päin maata on ne suuret ikäluokat millä hallitus pelottelee kansaa.Olen tutkinut kaikki seurakunnat iät kuolleet syntyneet missään ei synny suuria ikäluokkia. miksi hallutus tämänkin asian vääristelee,jokaisen on tämä helppo tarkistaa tilastoista.
- korvien puhdistus
Eivät todellakaan ansaitse eläkkeitä...ei.ei.ei.nuo boonus var''kaat.ensin myyvät kansan omaisuutta,siitä tuotto koostuu...tuolaisia johtajia osaa olla kuka vaan.jos RÖYHKEYS riittää.
- Vanhuus
Suomen hallitus yllytti kansalaisiaan tekemään riittävästi jälkipolvea sodassa niitetyn väestön tilalle. Nyt sitten kun se vilja on kesvanut ja rakentanut menestyvän isänmaan samainen hallutus ajaa alas sekä isänmaan että sen rakentajat. Naurettavaa, että tässä maassa halveksitaan juuri heitä jotka ovat maan tomusta rakentaneet Heidät pitäisi jopa piikittää ennen luonnollista kuolemaa, sulkea laitoksiin mätänemään omiin... näläkuolemalla tapettavaksi. Jo muineisessa historiassa todettiin että se maa mikä pilkkaa ja väheksyy vanhuksiaan hävitettään maan tasalle. Juuri se, vähättely, hoidotta jättäminen yms.on rappioituvan yhteiskunnan ensimmäinen merkki. Luonnolllinen vanheminen ei ole tyhmyyttä eikä hidastuminen vammaisuutta. Jopa liki satavuotiaat venhukset ovat huumorintajuisia ja heidän älynsä päihittää monet nuoremmat. Jos vanhus hoidettaisi niin kuin tavalliset ihmiset eikä esm. loukkaantumisen seurauksena suljetaisi häkkisänkyyn, hänellä olisi vielä monia terveeitä vuosia elettevänä.On aika lopettaa ihmisten luokittelu iän perusteella myös terveyden/sairauden hoidollisissa yksiköissä. Käännyttäkää vanhukset pois Suomesta, sillä heitäkin kohtaa kurja loppu sillä heidän lapsensa ja lapsenlapsensa voivat oppia täällä miten venhsta tulee kohdella..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama235025Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634036Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733603Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472463Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl692136Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272107- 1351644
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505