voi hitto.. hain kaupasta lumian tänään, en olis kyll ostanu jos oisin tienny että ei saa läppäriä nettiin senkautta.. mitä toi wlan-yhteyden jako tarkoittaa?
Wlan yhteyden jako tarkoittaa sitä että puhelimesta tehdään wlan tukiasema ja kaikki wlan laitteet voivat käyttää sen nettiyhteyttä langattomasti jopa 10-30 metrin etäisyydellä. ( Kuten läppärit, toiset kännykät). Kaikissa pöytäkoneissa ei ole wlania joten silloin pitää ostaa erillinen wlan tikku tai kortti.
Kyselin Nokialta tuota wlan-jakoa. Aika ylimalkaisen vastauksen sain.
Olis jäänyt Lumia hyllylle jos olisin osannut varautua ettei läppäriä saa verkkoon puhelimen kautta. Perusominaisuus kun ollut Nokian luureissa ja nykyisin ja melkein halvimmatkin tuohon kykenevät. Mutta ei Lumia. Ainakaan 800 ja 710 malleista puuttuu, mutta tulevassa halpismallissa, oliko nyt 610 tai jotain, voi jo yhteyden jonkun tiedon mukaan jakaa jopa viidelle laitteelle.
Kyselkää nyt muutkin samaa asiaa kyllästymiseen asti tuolta jos vaikka nopeuttais päivityksen julkaisua.
Kiitos yhteydenotostasi Nokia Care-asiakastukeen.
Harmillista kuulla ettet ole täysin tyytyväinen puhelimesi kaikkiin ominaisuuksiin.
Tällä hetkellä meillä ei valitettavasti ole vielä tietoa tulevien päivitysten sisällöstä, joten valitettavasti osaa antaa lisätietoja mahdollisesti aikataulusta mikäli ominaisuus on tulevaisuudessa tulossa.
Pahoittelen asian mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa, mutta toivotaan että tämäkin ominaisuus tulevaisuudessa saataisiin käyttöön.
Toivottavasti näistä ohjeista on sinulle hyötyä! Mukavaa päivänjatkoa!
Jos sinulla on lisää kysyttävää, älä epäröi ottaa meihin uudestaan yhteyttä vastaamalla tähän viestiin tai soittamalla asiakaspalveluumme (0303 8286 Avoinna arkisin klo 9-17, puhelun hinta lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 EUR/puhelu + 0,032 EUR/min. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,19 EUR/min).
Ystävällisin terveisin,
Nokia Care
Service Professional
Finnish Team
Nokia Care Asiakaspalvelu
olishanla se kiva jos pystyis lumia 800:lla jakamaan verkon..samsung galaxi vanhempi versio oli siitä just hyvä kun ei tarvinnut laittaa kun mobiilitukiaseman päälle ni pystyi menemään nettii missä vain..en tiennyt että nokiassani ei ole tätä ominaisuutta..viellä ku toi kortti ei käy mokkulaan..;(
On kyllä hidasta, minä maksaa, tuota olis tarvinnut jo monta kertaa. Piru vie Nokia. Ja kohta jää voi heittää roskikseen kun tulee wp8 ja wp7 on heti ms:n mielestä vanhaa hspatusta.
Joo hidasta on. Microsoftilla testataan, että myös toimii eikä aiheuta muita ongelmia, toisin kuin linuxmaailmassa. Kaikkee sontaa lisätään ja toivotaan, että toimii.
Olis jäänyt Lumia hyllylle jos olisin osannut varautua ettei läppäriä saa verkkoon puhelimen kautta. Perusominaisuus kun ollut Nokian luureissa ja nykyisin ja melkein halvimmatkin tuohon kykenevät. Mutta ei Lumia. Ainakaan 800 ja 710 malleista puuttuu, mutta tulevassa halpismallissa, oliko nyt 610 tai jotain, voi jo yhteyden jonkun tiedon mukaan jakaa jopa viidelle laitteelle.
Kyselkää nyt muutkin samaa asiaa kyllästymiseen asti tuolta jos vaikka nopeuttais päivityksen julkaisua.
Kiitos yhteydenotostasi Nokia Care-asiakastukeen.
Harmillista kuulla ettet ole täysin tyytyväinen puhelimesi kaikkiin ominaisuuksiin.
Tällä hetkellä meillä ei valitettavasti ole vielä tietoa tulevien päivitysten sisällöstä, joten valitettavasti osaa antaa lisätietoja mahdollisesti aikataulusta mikäli ominaisuus on tulevaisuudessa tulossa.
Pahoittelen asian mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa, mutta toivotaan että tämäkin ominaisuus tulevaisuudessa saataisiin käyttöön.
Kiitos asiakaspalautteestasi! Mukavaa päivänjatkoa!

:-)